
Lukiopoika iski silmänsä kuvaamataidon opettajaan – Puoli vuosisataa myöhemmin pariskunta tekee yhdessä runokirjaa
Koulupoika ja opettaja rakastuivat yli viisikymmentä vuotta sitten ja saivat aikaan pienen skandaalin. Leena-Riitta ja Vesa Salminen kävelevät edelleen käsi kädessä.
Kun Vesa Salminen aloitti syksyllä 1970 Kouvolan lyseossa lukion ensimmäisen luokan, kouluun tuli myös uusi kuvataideopettaja. Vesa harrasti piirtämistä, maalaamista ja kirjoittamista. Hän päätti kaverinsa kanssa kysyä, suostuisiko uusi opettaja pitämään kuvataidekerhoa.
– Hän oli hyvin kaunis nuori opettaja, Vesa sanoo.
Leena-Riitta suostui vetämään kerhoa. Vesa huomasi, että opettajan kanssa oli mukava jutella.
– Sitähän me teemme edelleen. Tuohon aikaan olimme molemmat ehkä vähän eksyksissä. Emme oikein tienneet, mitä pitäisi tehdä ja mikä on elämässä tärkeintä, Leena-Riitta kertoo.
