Vanhanaikainen seksuaalikasvatus ei enää riitä – Nuorelle pitää puhua väkivallasta ja kuristamisesta

The Atlanticin englanninkielisen jutun voit lukea tästä linkistä. Juttu on julkaistu alun perin 31. toukokuuta 2024.

Vartuin katolisessa perheessä ja sain teini-iässä kuulla useita luentoja esiaviollisen seksin haitoista. Parhaimmillaan nämä keskustelutuokiot, joita pidettiin yleensä sukupuolen mukaan jaetuissa ryhmissä, välittivät viestin, joka saattoi tietystä kulmasta katsottuna näyttää suorastaan feministiseltä: seurustelu toisen ihmisen kanssa ei antanut tälle oikeutta kehoosi, eikä miehen seksuaalisia haluja saisi koskaan tyydyttää oman (henkisen) hyvinvoinnin kustannuksella. Pahimmillaan tuokiot olivat esineellistäviä ja julmia; eräskin puhuja kehotti meitä, yläkouluikäisiä tyttöjä, kuvittelemaan, että siveytemme on kuin omena, jonka vielä jonain päivänä tarjoamme puolisollemme.

Nykyään minulla on kaksi omaa tytärtä. Haluan antaa heille seksuaalikasvatusta, jossa huomioidaan varovaisuuden merkitys, mutta samalla haluan myös säästää heitä siltä nöyryyttämiseltä, jota ikätoverini ja minä jouduimme kokemaan. En kuitenkaan ole varma siitä, missä raja varovaisuuden ja häpeän välillä kulkee. Epävarmuuteni korostui hiljattain, kun luin The New York Times -lehdestä mielipidekirjoituksen koskien nuorten keskuudessa leviävää seksi-ilmiötä: kuristamista seksin aikana.

Tapa oli vielä suhteellisen harvinainen 20 vuotta sitten, mutta on yleistynyt viime aikoina etenkin nuorten aikuisten parissa, kertoo tutkimus, jonka on tehnyt Debby Herbenick, Bloomingtonissa sijaitsevan Indianan yliopiston kansanterveystieteen laitoksen professori, joka on kirjoittanut kirjan Yes, Your Kid: What Parents Need to Know About Today’s Teens and Sex. Valtaosa erään suuren amerikkalaisen yliopiston naisopiskelijoista kertoi kyselyssä, että kumppani oli joskus kuristanut heitä seksin aikana. Heistä 40 prosenttia oli ollut alle 18-vuotias ensimmäisen kuristamiskokemuksen aikana, ja Timesin artikkelin mukaan useimmat kertoivat, että heidän kumppaninsa ”oli kysynyt lupaa vain harvoin tai ei koskaan ennen kuin tämä oli tarttunut heidän kaulaansa”.

Trendi herättää huolta paristakin eri syystä, joista ilmeisin on se, että kuristaminen on äärimmäisen vaarallista riippumatta siitä, kuinka se tehdään. Vaikka kenenkään henki ei olisi vaarassa (ja toisinaan onkin), toistuva tukehduttaminen rajoittaa verenkiertoa aivoihin, mikä voi tutkimusten mukaan aiheuttaa aivovaurioita, hyvin samaan tapaan kuin toistuvat aivotärähdykset. Toinen syy on se, että kuristamisen ja muunlaisen ”rajun seksin” yleistyminen on vahvasti sukupuolisidonnainen ilmiö, ja vastaanottavat osapuolet ovat pääasiassa naisia. Osa naisista kertoo nauttivansa kuristamisesta. Siitä huolimatta ei ole juurikaan näyttöä siitä, että tavan viimeaikainen suosio olisi lisännyt naisten kokemaa nautintoa (naiset kertovat edelleen saavansa orgasmin huomattavasti harvemmin kuin miehet), eivätkä mitkään muut seksitavat, joista voisi olla naisille enemmän iloa, ole yleistyneet samalla tavalla (pelkkä ajatus vibraattorien käytöstä tuntuu yhä inhottavan joitakin miehiä).

Jopa kinky-yhteisöt, joihin kuuluu melko seikkailunhaluista porukkaa, ovat varoittaneet kuristamisen vaaroista ja huomauttaneet, että sille on rajansa, mitä suostumukselliset osapuolet voivat tehdä turvallisesti yhdessä. Sitä paitsi eettisesti oikeanlainen kinky-seksi vaatii runsaasti kommunikointia omista toiveista ja rajoista, mutta tällaisia keskusteluja nuoret eivät näytä käyvän lainkaan.

Pohtiessani kaikkea tätä huomasin aluksi miettiväni, olivatko teinivuosieni siveyssaarnaajat sittenkin oikeassa kehottaessaan meitä jonkinasteiseen seksuaaliseen pidättyväisyyteen. Vapaamielisempi kulttuuri on tuonut mukanaan rajoittamatonta seksuaalista kokeilua, mutta samalla nuoret ovat kenties vahingossa langenneet seksuaalisen toimintahäiriön ansaan. Toisin sanoen monenlaisen seksuaalisuuden hyväksyminen on muuntautunut seksuaalisen väkivallan odotukseksi.

Epäilemättä jotkut ovat huomanneet, että he aidosti nauttivat rajummasta seksistä. Mutta monet ilmeisesti kokevat, ettei heillä ole muuta vaihtoehtoa. Herbenick arvelee, että modernin seksin väkivaltaisuus on itse asiassa osasyy siihen, miksi nuoret harrastavat sitä nykyään vähemmän.

Keskusteltuani tutkijoiden kanssa ymmärsin, että ensimmäinen ajatukseni ei osunut aivan oikeaan. Kyse ei ole siitä, että seksuaalisen vapauden eetos olisi jollain tavalla kostautunut, vaan siitä, että ”vapaus” ei ollut alun perinkään aidosti mahdollista.

Seksistä puhuttaessa puhutaan usein etsimisestä tai löytämisestä, ikään kuin ihmisen seksuaalisuus, eli se, kuinka hän saa seksistä nautintoa ja tyydytystä, olisi jotain muuttumatonta ja sisäistä, jotain joka löytyy, jos vain uskaltaa etsiä. Tässä voi olla jotain perää, uskoo Elizabeth Morgan, Springfield Collegen psykologian professori.

Tutkimusten perusteella yksilölliset fysiologiat voivat herkistää ihmiset tietyille asioille, Morgan toteaa, ja biologia ”hallitsee tiettyjä kehomme osia, jotka tuottavat erilaisia seksuaalisia reaktioita”. Sillekin löytyy biologinen selitys, miksi jotkut ihmiset nauttivat kuristamisesta: tukehtumisen tunne voi aiheuttaa euforiaa. Seksuaalisuus ei kuitenkaan ole pysyvä tila; ihmiset voivat ”oppia yhdistämään fyysisen nautinnon kaikenlaisiin asioihin, kuten ihmisiin, esineisiin, paikkoihin, kehonosiin tai mihin tahansa”, huomauttaa Morgan. Myös kulttuuri muokkaa väistämättä näitä mieltymyksiä.

Nuoret keräävät vuosien varrella ympäriltään tietoa siitä, pitäisikö heidän harrastaa seksiä ja millaista sen tulisi olla. Heillä on käytössään useita eri lähteitä, joista osa on huomaamattomampia kuin toiset. Yhdessä nämä tiedot muodostavat ”seksuaalisen käsikirjoituksen”, jota he noudattavat ollessaan epävarmoja ja haavoittuvaisia seksuaalisen tilanteen aikana.

”Teinit eivät kasva tyhjiössä, vaan he altistuvat erilaisille kuville, viesteille, laulujen sanoille, lehdille, TikTok-videoille, somesisällölle ja kavereille”, Morgan luettelee.

”Nämä kaikki muokkaavat heidän käsitystään siitä, miten heidän kuuluisi toimia, kun he viettävät aikaa kahdestaan toisen ihmisen kanssa.”

Nuoret imevät vaikutteita ympäriltään myös huomaamattaan. Vuonna 2006 julkaistussa tutkimuksessa Morgan tutki 334 perustutkinto-opiskelijaa ja havaitsi, että deittiohjelmia katsovilla nuorilla esiintyi enemmän pelinomaisia, kilpailuasetelmaan perustuvia käsityksiä seurustelusta. Jotkut vastaajat kertoivat katsovansa ohjelmia oppiakseen toimimaan parisuhteessa, kun taas toiset väittivät katsovansa niitä vain huvikseen. Siitä huolimatta molemmat ryhmät näyttivät sisäistäneen ohjelman välittämän mallin, jossa seurustelu nähtiin raakana kilpailuna.

Kuristamisen äkillisen suosion syitä on huomattavasti helpompi ymmärtää, jos tietää, millaiset sosiaaliset vaikutteet ohjailevat ihmisen seksuaalista käyttäytymistä. Herbenickin haastattelemista lukuisista nuorista miehistä ja naisista vain muutama olisi hänen arvionsa mukaan päätynyt saman seksitavan pariin, jos he olisivat syntyneet eri aikakaudella. Useimmat heistä ”harrastavat kuristamista ympäristön vaikutteiden vuoksi”, Herbenick toteaa. Näitä vaikutteita ovat muun muassa ikätoverit, porno, sosiaalinen media sekä tv-ohjelmat, jotka ”kertovat heille, että tällaista seksi on nykyään”.

Rajun seksin yleistyminen kertoo siitä, kuinka erityisesti porno ja internet yleensäkin ovat vallanneet alaa nuorten seksuaalisen kehityksen piirissä – sekä siitä, kuinka paljon seksuaalinen dynamiikka voi sen seurauksena häiriintyä. Pornossa näytetty seksi on enimmäkseen, no, epäaitoa. Sen tarkoitus ei ole tuottaa mielihyvää siinä esiintyville ihmisille, vaan kiihottaa katsojia. Tapa, jolla seksi etenee ruudulla – ilman sen kummempaa keskustelua, ikään kuin kaikki, mitä tapahtuu, olisi intuitiivista, odotettua ja toivottua – antaa vaikutelman, että on ihan oikein käydä lupaa kysymättä läpi pornon laajaa seksitapojen listaa, johon kuuluu myös väkivaltaisia seksin muotoja, sanoo Emily Rothman, Bostonin yliopiston kansanterveystieteen laitoksen terveystieteiden professori.

Tämän vuoksi porno ja popkulttuuri eivät ole niinkään tehneet kinky-seksistä valtavirtaa vaan tehneet siitä vähemmän kinkyä. Nuoret astuvat makuuhuoneeseen hyvinkin erilaisin odotuksin, ja heillä on nykyään huomattavasti enemmän valinnanvaraa seksuaalisen leikin suhteen. Kuristaminen ”nyt vain kuuluu seksiin”, Herbenick sanoo, eli jos et halua, että sinua kuristetaan tai läimäytetään tai päällesi syljetään seksin aikana, se kannattaa mainita jo etukäteen.

Ongelma on yksittäiselle vanhemmalle liian suuri ratkaistavaksi, mutta vanhemmat eivät myöskään voi yksinkertaisesti sivuuttaa koko asiaa. Lapsiaan voi yrittää suojella pornolta mahdollisimman pitkään tai heitä voi ohjata kohti parempaa versiota siitä, sanoo Morgan. Mutta ottaen huomioon, että raju seksi on läsnä kaikkialla, popkulttuurista sosiaaliseen mediaan, vanhempien on välttämätöntä keskustella lasten kanssa siitä, millaisia asioita nämä kohtaavat, vaikka se tuntuisikin heistä epämukavalta.

Nuorille tulisi vähintäänkin tarjota oikea konteksti asioille: selitä, että ruudulla näkyvä spontaani seksi, josta ei neuvotella etukäteen, ei vastaa todellisuutta. Se ei tarjoa hyvää mallia seksuaalisesta käyttäytymisestä, ja pornon säännöt eivät välttämättä vastaa lakia. Toisen ihmisen kuristaminen ilman tämän nimenomaista lupaa lasketaan pahoinpitelyksi, ja myös luvallisesta kuristamisesta voi joutua vastuuseen, jos se aiheuttaa vamman tai kuoleman. Herbenick kertoo, että monet hänen oppilaisistaan ovat yllättyneitä, kun hän jakaa heille artikkeleita nuorista miehistä, jotka ovat saaneet syytteen murhasta, kun kuristaminen seksin aikana on mennyt liian pitkälle. ”Oppilaat sanovat: ’Mutta sehän oli suostumuksellista, eikö ollutkin?’ ’Onko sillä väliä?’ vastaan. ’Nainen on kuollut.’”

Nuorille on annettava eväät navigoida tässä hämmentävässä seksuaalisessa ympäristössä, mutta se on vaativa tehtävä, joka edellyttää lasten kasvattamista siten, että he kokevat, että heillä on oikeus vaatia suostumuksellisuutta, huomaavaisuutta ja kunnioitusta parisuhteissaan. Toisaalta heidän on myös varauduttava siihen, että näitä asioita ei tarjota heille automaattisesti. Tällaiset keskustelut ovat väistämättä kiusallisia, mutta näin hämmentävässä seksuaalisessa ympäristössä ne ovat myös välttämättömiä. Rothman kertoo sanoneensa tyttärilleen, että on hyvinkin mahdollista, että heidän seksikumppaninsa yrittää jonain päivänä kuristaa heitä, mutta että se ei ole turvallista ja heidän tulee sanoa selvästi: ”En suostu tuollaiseen.”

Vaikka vanhemmilla ei ole valtaa luoda eettisiä puitteita ohjaamaan nykyajan seksuaalista käyttäytymistä, voimme ainakin tarjota nuorille sen version, jonka toivoisimme heidän omaksuvan, mieluiten sellaisen, jossa on kyse muustakin kuin suostumuksen rajoista. ”Haluamme heidän pohtivan hyvää seksiä, molempia osapuolia tyydyttävää seksiä, läheisyyttä, ihmisten välistä yhteyttä, hellyyttä, myötätuntoa”, Herbenick sanoo. ”Eikä vain sitä, että suostuikohan tuo toinen tähän juttuun.”

Toisin sanoen siinä loukkaavassa omenametaforassa, jonka kuulin yläkoulussa, oli ehkä yksi totuuden siemen. Omaan seksuaalisuuteen tutustuessa on hyvä ottaa toinen osapuoli huomioon, oli se sitten nykyinen tai tuleva kumppani. Tarkoituksena ei ole varmistaa, että olet itse haluttava jonkun toisen silmissä, vaan pikemminkin pitää huolta siitä, että seksi, jota itse haluat, on sellaista, josta myös kumppani pitäisi, koska hän on ihminen, kuten sinäkin. Kumppanin inhimillisen kohtelun ei pitäisi vähentää seksihaluja.

©2024 The Atlantic Monthly Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Jakelu: Tribune Content Agency, LLC.

Käännös: Apropos lingua.