Apu

Valppaana hereillä

3


Valppaana hereillä

Professori Anu Koivunen on pohjoisen nainen, jonka opiskelu ja työt johdattivat etelään ja sieltä Ruotsiin. Avun uutena kolumnistina hän lupaa moniäänisyyttä.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Jussi Särkilahti

Onnellisen, elämään heittäytyvän ihmisen merkki on innostus. Innostus on hyvä määre Anu Koivuselle, kaikkien muiden määreiden ohella. 

Hän on myös innostava keskustelija ja opettaja, vakavasti töihinsä paneutuva tutkija ja nyt myös Avun uusi kolumnisti, joka vuorottelee tästä numerosta lähtien palstallaan Markus Leikolan ja Tuomas Enbusken kanssa.

Tukholman yliopiston elokuvatutkimuksen professori Anu Koivunen leimahtaa intoon diskuteeraamisesta, mediasta politiikan näyttämönä, elokuvista, kirjoista ja ihmisistä.

– Itse määrittelen itseni mediatutkijaksi, joka on kiinnostunut poliittisesta julkisuudesta, siitä, mitä julkinen keskustelu on ja mistä pinnan alla on kysymys.

Vuodesta 2005 Tukholmassa työskennellyt Anu Koivunen on myös ruotsalaistunut, mutta Suomi ei ole kadonnut hänestä mihinkään. Turussa asuu etäpuoliso Elsi ja perheeseen kuuluva kolmevuotias Elis-poika, jonka käräjäoikeuden vahvistama oheishuoltaja Anu Koivunen on.

– Olen tukevasti kiinni Pohjanlahdessa, hän sanoo.

Kaksoiskansalaisuus vahvistaa ankkuroitumisen Suomeen ja Ruotsiin.

Kemin kirjastossa kasvanut, niinkin Anu Koivusen voi määritellä.

Vaikka hän väittää lapsuusmuistojen olevan epäluotettavaa todistusaineistoa, hän muistaa talvipakkasessa jääkiekkokaukalon laitoihin kimpoavien kiekkojen napsahdukset.

Ennen kaikkea hän muistaa Kemin kirjaston, jonka johtajana aikoinaan vaikutti merkittävä kulttuuripersoona, kirjailija Raoul Palmgren. Toinen muistoihin liittyvä kirjasto oli kirjastoauto, joka pysähtyi Kemijoen uiton portin pieleen, lähelle Anun isovanhempien taloa.

– Pääkirjasto oli kotini naapurikorttelissa, ja varsinkin kesäisin minua patistettiin olemaan enemmän ulkona kuin kirjastossa. Kuulun ikäpolveen, joka saa kiittää kirjastoa ja peruskoulua kaikesta. Jos olen pahalla tuulella, kirjasto on paikka, jossa rauhoitun. Se on minun joogaani ja tunnemaisemani.

Koivunen sanoo olevansa tyypillinen pohjoisen nainen, lappilainen, joka lähti opintojen perässä etelään ja sitten Ruotsiin.

– Minusta olisi voinut tulla oikea politiikan tutkija, jos olisin aloittanut valtiotieteen opinnot Åbo Akademissa. Valitsin kuitenkin Turun yliopiston ja yleisen kirjallisuustieteen. Loistavan professorin Irmeli Niemen johtamalla kirjallisuustieteen laitoksella oli mahdollisuus opiskella kirjallisuutta, teatteria ja elokuvaa. 

Luonteen vaikuttava piirre, innostus, sekä opintojen laaja-alaisuus johdattivat Anu Koivusen siihen, mikä hän nyt on.

Tukholman yliopiston elokuvatutkimuksen professuurin lisäksi hänellä on dosentuurit Tampereen ja Helsingin yliopistoissa. Aineina mediakulttuuri, elokuva- ja tv-tutkimus sekä naistutkimus.

– Olen parhaillaan mukana Helsingin yliopiston Demokratian voimavirrat -tutkimushankkeessa, jonka Jane ja Aatos Erkon säätiö on rahoittanut. Tutkimme Suomen ja Ruotsin demokratioiden kehitystä 1900-luvulla; mikä molemmissa on samanlaista, missä ovat eroavuudet.

Eivätkä työt tähän lopu. Anu Koivunen tekee Koneen säätiön rahoittamaa tutkimusta Jörn Donnerista ja intiimin estetiikasta tämän elokuvissa 1963–1973. Ja vähän hämmästelee sitä, miten vähän Donneria on Donnerin lisäksi kukaan tutkinut.

Kolumnistinimellä Valtakunnantosikko Apuun kirjoittava Koivunen lisää lehteen moniäänisyyttä. Humanisti, feministi, antirasisti löytää kirjoitettavaa yhteiskunnasta.

– Olen onnellinen siitä, että minulla on mahdollisuus kirjoittaa kolumneja ja ottaa kantaa siihen, millaiset yhteiskunnalliset voimasuhteet säätelevät keskustelua ja mielipiteitten muodostumista. Ihanaa, että saa olla pidäkkeettömän innostunut politiikasta, vaikkapa hallitusohjelmasta tai aluehallintouudistuksesta!

Hän sanoo, että politiikasta ja kulttuurista kirjoittaminen ei ole ensisijaisesti mielipiteiden esittämistä vaan Pentti Saarikosken runokokoelman sanoin sen selvittämistä, Mitä tapahtuu todella.

Yleistä mielipidettä muokkaavat muun muassa elokuvat, Koivusen mieliaihe. Tohtoriksi hän väitteli Niskavuori-elokuvista.

– Suomalaisuutta on rakennettu elokuvilla, ja sillä mikä puhuttelee ja liikuttaa monia, on tietysti valtaa. Miten esimerkiksi Niskavuori-elokuvat ovat vaikuttaneet suomalaiseen nais- ja mieskuvaan?

Kolumnistina hän ei hätkähdä saamaansa kritiikkiä.

– Minua saa kyseenalaistaa omista sokeista pisteistäni. Pitää olla itsekriittinen, ja itsestäänselvyydet on hyvä tunnistaa, kuten sosiaalisen aseman tai ihonvärin. Kriittinen katseeni ei ole viihtymistä feministin kaavussa – kriittisyys pitää liikkeessä.

Se pistää ihmisen alttiiksi myös epämukaville kysymyksille. ●

Teksti Liisa Talvitie, kuva Jussi Särkilahti

Julkaistu: 5.1.2016