Eeva

Valokuvaaja Irmeli Jung: "Olen hakenut isän hyväksyntää"



Valokuvaaja Irmeli Jung: "Olen hakenut isän hyväksyntää"

Muotokuvaaja Irmeli Jung on kuvannut kulttuuriväen kermaa niin Ranskassa kuin synnyinmaassaan Suomessa. Nuorena maailmalle lähetetty Irmeli on yrittänyt selvittää isänsä mysteeriä koko elämänsä ajan.
Teksti Pirjo Houni
Kuvat Antti Vettenranta

Keväällä 1948 tamperelaisessa Aamulehdessä oli pieni ilmoitus. Nuori äiti haki siinä lapselleen kasvatusvanhempia. Ilmoituksen oli laatinut Hatanpäässä mielisairaanhoitajana työskentelevä 32-vuotias nainen. Yksinhuoltaja asui yhden huoneen asunnossa eikä pystynyt työnsä vuoksi huolehtimaan lapsestaan.

Lestadiolaisperhe vastasi ilmoitukseen, ja niin lapsi sai Ylöjärven Mutalasta uuden kodin. Tyttö silloin vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen.

”Äiti halusi minulle hyvää”, Irmeli Jung, 71, sanoo nyt vuosikymmenten jälkeen.

Hän on Helsingissä vain käymässä. Vakituinen koti on Ranskan Nizzassa, mutta työt vievät toisinaan yhä myös entiseen kotikaupunkiin Pariisiin.

Seuraavalla viikolla hän on lähdössä kuvaamaan suomalaisperhettä Seinen rannoille. Perhe kuvauttaa itsensä lapsineen samassa maisemassa kymmenen vuoden välein.

Irmeli Jung on tunnettu muotokuvistaan. Suomessa hän on kuvannut vuosikymmenten varrella lukuisia vaikuttajia aina Tove Janssonista Jörn Donneriin ja Aki Kaurismäestä Kaija Saariahoon. Presidentti Tarja Halosen hän ikuisti viralliseen valokuvaan vuonna 2002.

Kuvattaviin hän pyrkii luomaan ensi hetkistä lähtien luottamuksellisen suhteen, jotta nämä unohtaisivat pelkonsa.

”Ihmiskasvot kiehtovat minua loputtomasti. Kuvaaminen on kuin pieni rakkaushetki. Etsin ihmisistä helliä piirteitä ja sanon kaikille kuvattavilleni, että he ovat kauniita. Kehotan heitä laittamaan tähtiä silmiin, ja sieltä se lähtee tulemaan.”

Muutama vuosi sitten Irmeli vei elämänkumppaninsa katsomaan vanhaa kotitaloaan.

"Minulla oli aina ikävä äitiä"

Irmeli Jungin lapsuuteen kuului toisaalta tiukkaa kuria pitävä Ylöjärven-kasvatusperhe, toisaalta äiti, joka omaatuntoa sovitellakseen suostui kaikkeen, mitä tyttö toivoi.

”Kasvatusäitini oli ankara ja raivokas, ja vietin paljon aikaa ulkona. Kuljin metsissä ja nukuin kesäisin teltassa, koska halusin olla omissa oloissani. Olin onnellinen kaikesta siitä, mitä pystyin tekemään kodin seinien ulkopuolella luonnossa.”

Äitinsä ja tämän sukulaisten luona tytär vietti aikaa lomillaan. Äiti kävi myös muutaman kerran vuodessa Mutalassa kasvatusperheen luona.

”Muistan, miten minulla oli aina ikävä häntä, kun hän lähti pois.”

Kolmetoistavuotiaana Irmeli pääsi muuttamaan takaisin kotiin Tampereelle, kun äiti oli onnistunut säästöillään hankkimaan isomman asunnon.

Irmeli Jung olisi halunnut tietää biologisesta isästään, mutta äiti ei halunnut koskaan puhua asiasta. Sukunimensä tytär on saanut äidiltä.

”Äiti ei suostunut kertomaan isäni henkilöllisyyttä, vaikka kysyin sitä moneen otteeseen. Minua miehen persoona ei jättänyt rauhaan.”

Isän mysteeriä Irmeli kuvailee elämänsä suurimmaksi psykodraamaksi.

Irmeli Jung on saanut elämässään kaiken sen, mistä on haaveillutkin, vaikka se onkin vaatinut sitkeyttä.

Haaveilijatyttö päätyi Saksaan

Kipinän valokuvaukseen Irmeli sai jo kouluaikana biologian opettajaltaan, joka oli innostunut luontokuvauksesta.

”Hän ja hänen opettajavaimonsa tartuttivat minuun kiinnostuksen. Aloin kuvata kukkia ja hyönteisiä.”

Yhteisen harrastuksen myötä Irmeli kiintyi opettajapariskuntaan.

”En ollut kiintynyt kehenkään ennen sitä.”

Muuten koulu opintoineen ei tyttöä erityisemmin kiinnostanut.

”Olin haaveilija ja viihdyin omissa maailmoissani. Luokassa tuijottelin mieluiten ulos ikkunasta ja katselin lumihiutaleiden putoamista.”

Koulunkäynti jäi, ja Irmeli hakeutui kesätöihin valokuvaliikkeeseen. Pari vuotta myöhemmin hän lähti Saksan Hannoveriin tapaamaan kirjeenvaihtoystävää. Siellä hän hakeutui taiteellisista muotokuvistaan tunnetun valokuvaajan oppiin.

”Kävin monta kertaa kuvaajan luona, ennen kuin hän suostui ottamaan minut harjoittelijaksi studioonsa.”

Rahaa elämiseen oli alkuaikoina vähän, mutta Irmeli sinnitteli.

”Asuin välillä Pelastusarmeijan tyttökodissa, välillä vanhan pariskunnan luona vuokralla. Muistan vieläkin hiililämmityksen ja sen hajun.”

Juliette Gréco hurmasi suomalaiskuvaajan olemuksellaan ja käheällä äänellään.

Pitkä matka tähtien luottokuvaajaksi

Hannoverissa Irmeli sattui menemään ranskalaisen laulajattaren Juliette Grécon konserttiin.

”En tiennyt silloin, kuka Juliette Gréco oli, mutta hänen tapaamisensa vaikutti minuun salamaniskun tavoin. Hänessä oli valtavaa vetovoimaa. Hänellä oli maailman kaunein ääni, vähän käheä ja kissamainen.”

Irmeli ihastui ja rakastui ja osti kaikki palvomansa tähden levyt. Hän alkoi pukeutuakin ranskattaren tyyliin. Samalla syntyi ajatus valokuvakirjasta.

”Sain selville Julietten osoitteen ja ajelin rättisitikallani Saksasta Pariisiin. Ensimmäiset yöt Ranskassa nukuin autossa.”

Irmeli muutti Pariisiin, ja meni aina sinne, missä huomasi laulajattaren esiintyvän. Hän tarjosi uutterasti ideaansa ja sai lopulta puhelinnumeron yhteydenottoa varten.

”Sovimme kahden vuoden ajan treffejä, mutta Juliette ei koskaan saapunut niille.”

Viimein laulajatar pehmeni suomalaiskuvaajan idealle, ja kirja ilmestyi 1990-luvun alussa.

”Siitä tuli juuri sellainen kuin halusinkin, kaunis ja painoasultaan laadukas.”

Irmeli Jung on kuvannut vuosien mittaan monia laulaja Jacques Brelin tai muotisuunnittelija Sonia Rykielin kaltaisia kansainvälisiä julkisuuden henkilöitä. Ensimmäiset vuodet vaativat valtavasti sitkeyttä.

”Juoksin ihmisten perässä niin kauan, että sain taivuteltua heidät kuvattavikseni.”

Kun Irmeli alkoi saada nimeä kuvaajana, osat vaihtuivat.

Näyttelijä Liv Ullmanin ja Irmeli Jungin välille syntyi ystävyys.

Liv Ullmanin sydänystävä

Pariisissa Irmeli tutustui samassa kaupungissa asuvaan suomalaistoimittajaan Mirja Bolgáriin, ja Bolgárin kautta hän oppi tuntemaan monia kulttuurielämän vaikuttajia niin Ranskassa kuin Suomessakin.

”Olen onnistunut tekemään elämässäni kaiken sen, mistä olen haaveillut. Intohimo valokuvaukseen on vienyt minua eteenpäin.”

Joidenkin kuvattavien kanssa suhde on syventynyt ystävyydeksi.

”Näyttelijä Liv Ullmannin kanssa kerroimme toisillemme salaisuuksia kuin uskotulle ystävälle.”

Keväällä 1982 poliisit soittivat Pariisissa asuvan Irmeli Jungin ovikelloa. Suomessa asuva äiti oli kuollut sydänkohtaukseen.

Äidin kuoleman jälkeen hänen tavaroidensa joukosta löytyi metallilipas, ja sieltä pankkikirjojen ja muiden tärkeiden paperien seasta valokuva, jossa äiti istui tumma mies vierellään.

Jo pienenä Irmeliä pidettiin suomalaiseksi poikkeuksellisen tummana.

”Ylöjärvellä minusta sanottiin, että olin mustalaisten kärryiltään pudottama.”

Yhdennäköisyys valokuvan miehen ja Irmelin välillä on ilmeinen. Kasvonpiirteissä on paljon samaa.

Salaperäinen italialainen mies

Valokuvan löytymisen jälkeen Irmeli alkoi selvittää miehen taustoja. Hän otti yhteyttä äidin ystävättäreen ja työtoveriin.

Irmeli sai selville, että valokuvan mies oli italialainen, mutta mitä hän oli tehnyt sotien jälkeen Tampereella? Oliko hän ollut tanssiorkesterin muusikko? Äitihän oli kova käymään tansseissa.

”Ehkä italialainen oli pannut äidin pään pyörälle. Ehkä se mies ei ole saanut edes tietää, että olen olemassa.”

Valokuvan miehen henkilöllisyys ei koskaan selvinnyt.

Raskaana ollessaan äiti oli ystävättären mukaan vaellellut usein omissa oloissaan Tampereella Hatanpään puistikossa.

Kun Irmeli paljon myöhemmin kuvasi kirjailija Alberto Moraviaa, hän kertoi samalla isästään.

”Sanoin Moravialle vähän nauraen, että te italialaiset jätätte matkustellessanne muistoja ympäri maailmaa.”

”Ehkä puolet verestäni on pohjoismaista, puolet tulee jostain etelämmästä. Ehkä se jälkimmäinen puolikas on purkautunut polttavaan haluun lähteä maailmalle.”

Irmeli lähti nuorena Saksaan tapaamaan kirjeenvaihtoystäväänsä.

"Kauneus on minulle tärkeää"

Irmeli Jung asuu nykyisin Nizzassa elämänkumppaninsa Chantal Vlaminckin kanssa. Nizzassa siksi, että siellä on halvempaa kuin Pariisissa ja siellä on aurinkoa.

Merenrantakaupungissa Irmeli on innostunut kuvaamaan myös aaltoja.

”Otan lähikuvia aalloista ja teen niistä taideteoksia. Haen niistäkin kauneutta. Kauneus on minulle arvona tärkeä.”

Muutama vuosi sitten Irmeli vei Chantalin Ylöjärven Mutalaan katsomaan kasvatusperheensä mökkiä, jossa oli viettänyt lapsuutensa.

”En olisi mennyt sinne yksin. Lapsuuttani kannattelevat luontoelämykset olen mielessäni pakannut mukaan siihen matkalaukkuun, jota olen kuljettanut maailmallakin mukanani.”

Irmeli Jung sanoo hakeneensa koko elämänsä hyväksyntää. Sitä isän antamaa tunnustusta, jota ei lapsuudessaan koskaan saanut.

”Ihmisten mielipiteet valokuvistanikin ovat minulle sen vuoksi tärkeitä. Monilla taiteilijoilla on sama tarve hyväksyntään, vaikka jokaisella siihen johtavat syyt voivat olla erilaisia.”

Menneisyydestään ei koskaan pääse irti.

Julkaistu: 18.8.2018