Avun suursarjassa Suomen presidenteistä on tässä numerossa vuorossa sodanajan presidenttimme Risto Ryti. Hänet tuomittiin jatkosodan jälkeen sotasyyllisenä kuritushuoneeseen voittajan, Neuvostoliiton, vaatimuksesta. Ryti ei tuomiosta ollut katkera, sillä hän piti sen kärsimistä siinä tilanteessa isänmaallisena velvollisuutenaan.

Tästä tuomiosta alkoi vuosikymmeniä kestänyt ajanjakso, jolloin Neuvostoliitto suoraan tai välillisesti puuttui moniin asioihin Suomessa. Suomalainen itsesensuuri puolestaan esti vuosien ajan Rytiä saamasta sitä asemaa ja kunnioitusta, jonka hän raskaan presidenttikautensa vuoksi olisi ansainnut. Suomalaisessa yhteiskunnassa Rytin tapaus oli hyvin ainutlaatuinen, mutta monissa maissa vallan ja vankilan välillä on edelleen vain hiuksenhieno ero.

Ukrainalainen oikeus tuomitsi äskettäin maan entisen pääministerin Julija Tymošenkon seitsemäksi vuodeksi vankeuteen pääministeriaikana Venäjän kanssa tehdystä kaasusopimuksesta. Oikeuden mielestä Tymošenkon tekemä sopimus oli liian kallis. Tällä perusteella vankilaan voisi laittaa monta johtajaa ja monessa maassa.

Ukrainassa, hyvin korruptoituneessa oligarkkien maassa, jossa parlamenttipaikankin on voinut ostaa dollareilla, tuomio vaikuttaa selkeän poliittiselta valtapeliltä.

Italiassa Silvio Berlusconi taasen on välttänyt monta oikeudenkäyntiä asemastaan johtuvan koskemattomuuden kautta. Siksi Berlusconi ei eroa, vaikka Italian talous ajaisi hänen pitkän valtakautensa saavutusten jälkeen Euroopan entistä syvempään talouskriisiin.

Esimerkkejä riittää. Jos tuomio ei tule omassa maassa, niin mitä kauemmas Brysselistä mennään, sitä lyhyempi on entisen vallanpitäjän matka Haagiin, kansainväliseen ihmisoikeustuomioistuimeen.

Jos maa ei ole aidosti demokraattinen ja oikeuslaitos aidosti riippumaton korruptiosta tai vallanpitäjistä, on johtajan, myös Vladimir Putinin, syytä pitää kiinni asemastaan niin kauan kuin mahdollista. Harva heistä pystyy vallan menettämisen jälkeen palaamaan yhtä arvostettuun asemaan kuin Risto Ryti lopulta pääsi.