Välillä Leijonat veisasi väärää pennaslaista virttä – toisessa erässä peli nivelsi: "Se on hänen lätkäraamatussaan"
Petteri Sihvosen analyysi Leijonien pelistä Tšekkiä vastaan. Sihvonen näki Antti Pennasen joukkueen pelaamisessa kosolti hyvää ja jonkin verran parannettavaa.
Leijonat hävisi Sveitsin EHT-turnauksen laadukkaan avausottelunsa Tšekille maalein 3–1.
Tšekki iski viimeisen maalinsa Suomen tyhjään nuottaan, kun Leijonien paras pelaaja, maalivahti Emil Larmi oli luistellut ottelun lopussa vaihtoon Suomen hakiessa tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla.
Tšekki yllätti Suomen pelisuunnitelmallaan, jonka keskiössä oli ennen muuta kurinalainen puolustaminen.
” Nyt Leijonat kunnioittaa ja viljelee Meidän pelin jaloslaisia rytmejä.”
Antti Pennasen Leijonat pelaa tällä hetkellä paljon paremmin kuin vuosi sitten samaan aikaan. Tämä on tärkeä edistysaskel ihan jo pelkästään olympialaisia silmällä pitäen. Nyt Leijonat kunnioittaa ja viljelee Meidän pelin jaloslaisia rytmejä.
Jos jotakin korjattavaa oli ensimmäisessä erässä, Suomi lähti ensimmäisen erän alkupuolella liikaa liikkeestä ohittamaan Tšekin matalaa trapia. Puolustajien liikkeestä pelaaminen ei avannut syöttösuuntia eikä viisikon sisäiset pelaajien etäisyydet olleet optimaalisia.
Tai vaihtoehtoisesti Leijonat lähetti liikaa puolipitkiä syöttöjä vastustajan siniviivan tuntumaan, koska hyökkääjät olivat karanneet sinne. Puolentusinaa kiekkoa hukkui noissa tilanteissa vaarallisesti.
Edellä mainittuihin tuli korjaus erän kuluessa. Leijonien pakit – peluuttajanaan Jussi Tapola – alkoivat pysähtyä, odottaa viisikon kasaan, ja sitten mentiin yhdessä tiiviimmin etäisyyksin viivelähtöjä.
Mitä pidemmälle erä eteni, Leijonat sai otetta ja pääsi toteuttamaan Pennasen ajan toisteisinta ja sitä mukaa toimivinta osa-aluetta, hyökkäysalueen hyökkäyspeliä, jossa kiekkoa syötettiin pakeille viivaan ja samalla miehitettiin vastustajan maalinedusta kiekottomin hyökkääjin. Tämä johti peliotteen siirtymiseen Leijonille ja pakotti Tšekin jäähyihin.
Tosin on sanottava, että Tšekki puolusti Suomen hyökkäysalueen hyökkäyspeliä loistavasti. Leijonien oli vaikea löytää kiekon mentävää aukkoa lähettää peliväline luukulle.
”Vanhaa pennaslaista virttä siellä veisattiin edelleen.”
Katsoin hetken toisen erän alkua hämmentyneen toiveikkaana, ettei Pennanen enää peluuttaisi toista erää pennaslaisittain eli ensimmäistä erää nopeammin pystyyn hyökäten ja välillä riskilläkin prässäillen. Toiveeni oli turha. Vanhaa pennaslaista virttä siellä veisattiin edelleen.
Sen sijaan Tšekki säilytti enemmän pelinsä yhtäläisenä ensimmäisen erän pelaamisensa kanssa. Ennen muuta se näkyi pelaajien pitämisenä pelin alla puolustamassa prässäämisen sijaan. Tšekin oli kätevää siirtyä puolustamaan omaa aluettaan, kun se piti viisikon suhteellisen tiiviinä keskialueella. Tšekki ei ahnehtinut hyökkäyssuuntaan, se keskittyi puolustamaan, ja sai kuitenkin riittävästi hyökätyksi.
Nähdäkseni tuosta edellä sanomastani osin johtui se, että Tšekin puolustusalueen puolustuspelaamisessa oli mielenrauha, Suomen ei. Toista erää täytyy nykyään ajatella enemmän niin, että oman puolustusalueen täyttö ja siitä edelleen jatkuva puolustamien pysyvät kuosissa kuin että kieli pitkällä korkealla riskillä tähdätään itse hyökkäysalueelle livahtamiseen tai siellä riiston saamiseen all in -hengessä.
”Tosin Pennaselle pennaslainen toisen erän pelaaminen taitaa olla jonkinlaista lukkoonlyötyä pyhää jääkiekkoraamatun sanaa.”
Ensimmäisessä erässä Suomi oli puolustanut omalla alueellaan liki täydellisesti, koska oli mielenrauha ja päättäväisyyttä tehdä niin. Toisessa erässä peli virtaili päästä päähän Suomen kannalta hieman epäedullisesti ja sillä oli seurauksensa ja kustannuksensa.
Alkoi ilmetä erheitä puolustusalueella. Ensin oireellisesti muun muassa Arttu Ruotsalainen eksyi omassa puolustustehtävässään, tosin siitä Tšekki ei vielä rankaissut.
Sitten kolmikko Janne Kuokkanen, Saku Mäenalanen ja Santeri Hatakka sekoili puolustusalueella merkeissään jo liikaa – ja Tšekki rokotti 1–0.
Tšekki antoi oppitunnin Suomelle, miten kannattaa toinen erä pelata. Tosin Pennaselle pennaslainen toisen erän pelaaminen taitaa olla jonkinlaista lukkoonlyötyä omaa pyhää jääkiekkoraamatun sanaa.
”Sen jälkeen Leijonat pelasi kaikkineen oikeaoppisia ylempiä viivelähtöjä suuret määrät ja sai peliotteen kolmannessa erässä itselleen.”
Säikähdin kolmannen erän alkua. Että voiko Pennasella ja Tapolalla olla niin huono muisti, ettei Tšekin matalaa 3-2-trapia voi murtaa lähtemällä liikkeestä kontrollilähtöjä. No, pari niitä vain tuli Suomelta.
Sen jälkeen Leijonat pelasi kaikkineen oikeaoppisia ylempiä viivelähtöjä suuret määrät ja sai peliotteen kolmannessa erässä itselleen. Hieman alempaa hyökkääjät olisivat niissä voineet ottaa luisteluvauhtia itselleen, mutta jos sitten Ruotsia vastaan.
Robin Salon kavennusmaalissa lukemiin 2–1 oli hyviä elementtejä. Alla oli viivelähtö, sen jälkeen kenttätasapainoinen hyökkäysalueen hyökkäyspeli, ja maali.
Tšekki voitti pelin tekemällä yhden ylivoimapelimaalin, mikä ei Suomelta onnistunut.
”Sanoisin omaa sanantatapaani lainaten, tämä oli oikein hävitty peli Suomelta.”
Oli tuomareilta kova ratkaisu hylätä ottelun lopussa Vili Saarijärven tasoitusmaali. Sakari Mannisen maila kiistatta kävi maalivahti Dominik Pavlatin jalassa sen verran, että tuomareilla oli mahdollisuus tehdä ratkaisunsa. Maalin hyväksymisellekin olisi voinut olla jonkinlaiset perusteet kasassa.
Kaikkineen Leijonat pelasi eräitä toisen erän vaiheita lukuun ottamatta varsin hyvän pelin, erään Pennasen päävalmentaja-ajan parhaista. Sanoisin omaa sanantapaani lainaten, että tämä oli oikein hävitty peli Suomelta. Tuosta on hyvä jatkaa samoin ottein Tre Kronorin kimppuun.
