Valeyhtenäisten veljeskunta: Jääkiekkovalmentajat ovat huolissaan asemastaan, mutta huoli ei koske kaikkia yhtä paljon
Kun kokenut Jukka Rautakorpi ja kokemattomampi Matias Lehtonen saivat väistyä päävalmentajan tehtävistä, molemmissa tapauksissa oli jotain samaa. Seurauksissa sen sijaan oli valtava ero ja se paljasti paljon, pohtii Aition urheilujohtamiseen keskittyvän Leadership-podcastin isäntä Tommi Kerttula.
Sain vihjeen Ylen toimittajalta. HPK:n entinen päävalmentaja Matias Lehtonen olisi torstaina Ylen urheiluillassa. Lehtosen puheet eivät sinänsä kiinnostaneet, vaan kun kuulin teeman, sain asiasta ajatuksen, jonka kiteytän tässä.
Lehtonen kertoi Ylelle myöhemmin, että oli puhunut tuntikausia SM-liigavalmentajien kanssa puhelimessa. Kulttuuriin kuuluu, että solidaarisuutta osoitetaan potkujen saajalle. Puheluissa saatetaan solmia siemen jo tulevia yhteistyökuvioita varten ja udella tietoja työnantajista sekä heidän edustajistaan. Kun ihminen on herkimmillään – suojaus on alhaalla.
Palautan vielä ennen sitä mieleen viime kevään. Asiallinen joukko suomalaisia jääkiekkovalmentajia kokoontui Prahaan pohtimaan valmentajuuden tilaa. Sinällään kukkeaan kevätreissuun olikin tarvetta, sillä urheiluvalmentaminen löytyy arvostettujen toimenkuvien listan kolmensadan suuremmalta puolelta.
Prahan keväästä julkisuuteen tihkui sekavia näkemyksiä tapahtuman annista. Joidenkin mielestä valmentajuudesta puhutaan ylikorostuneesti, ja toisien ei riittävältä tasolta.
Jälkijättöisesti voi varmaan todeta, että tilaisuuden suurin anti oli ammattivalmentajien edunvalvontajärjestö SAVALin profiilin kohotus. Kollektiivin asialla on syytä ollakin.
Pohjustan pihviä vielä käsitteellä ”valeyhtenäinen”. Se voidaan vetää kollektiivista, jonka ryhmädynamiikka ei toimi toivotulla tavalla. Yhtäältä valmentajan kollektiivi kilpailee toisiaan vastaan vähäisistä työpaikoista ja toisaalta karut kohtalot, potkut, yhdistävät ainakin sen yhden soiton verran.
Olen itsekin käynyt suomalaista jääkiekkovalmentajakoulutusta sen verran, että ennen valmistumista jo tajusin, että huipulle on kuljettava reittiä jossa yhtäältä pitää olla lipevä ja toisaalta valmis kyynärpäätaklauksiin.
En epäile yhtään, etteikö valmentajakollektiivi kokisi aitoa avuttomuutta omassa asiassaan. Avuttomuuden tunne tulee siitä, että johtajuus puuttuu. Silloin ryhmä klikkiytyy ja yhteisödynamiikka hajoaa.
Saman tilanteen jakavat hakeutuvat omiin pienryhmiinsä: sivustakatsojat, sivuunlaitetut, median lempilapset ja niitä kadehtivat, hyväpalkkaiset, palkanpolkijat, tulokkaat, konkarit, hyväksikäyttäjät, hyväksikäytetyt ja niin edelleen.
Syntyy valeyhtenäinen veljeskunta. Pienryhmät lähtevät ajamaan kukin omaa näkemystään, jolloin julkisuuteen syntyy erilaisia käsityksiä, narratiiveja, jotka eivät palvele ammattistatusta. Valmentajuuden asema on paradoksi. Se ei tule sutta huutamalla, vaan konkreettisilla puheilla ja varsinkin teoilla.
”Rautakorven ja Lehtosen potkujen pohjimmaiset syyt ovat varmasti hyvin erilaiset, mutta seuraukset hyvin samankaltaiset. Yhteinen nimittäjä oli julkinen nöyryytys ja epäonnistunut ”jälkihoito”.”
Mitä tulee Lehtoseen? Hänen potkunsa nostattivat kohun, koska yhtäältä ne tulivat sarjassa viiden kierroksen jälkeen, mutta ennen kaikkea siksi, kun potkujen viestinnässä sekä ajoituksessa epäonnistuttiin. Itse potkut ovat sinällään nöyryytys, jota ei varmastikaan vähentänyt julkinen riepottelu.
Toissa kaudella JYP antoi potkut kokeneelle valmentajalle Jukka Rautakorvelle. Kerrotaan, että Rautakorpi sai ennen potkuja sekä 60-vuotiskukat työnantajaltaan, mutta myös pumpata JYPin yhteistyökumppaneihin virtaa vain hetkeä ennen monon heilahdusta. Käsityksiä Rautakorven johtamisotteesta tuli julkisuuteen myös faniryhmän kautta.
Arvatenkin Rautakorven potkuista syntyi idea Prahan seminaariin.
Rautakorven ja Lehtosen potkujen pohjimmaiset syyt ovat varmasti hyvin erilaiset, mutta seuraukset hyvin samankaltaiset. Yhteinen nimittäjä oli julkinen nöyryytys ja epäonnistunut ”jälkihoito”.
Se, mikä erottaa nämä keissit toisistaan on jälkiseuraus. Rautakorpea nousivat puolustamaan lähes kaikki, jotka asemansa puolesta sen pystyivät tekemään: Raimo Summanen, Erkka Westerlund ja Jukka Jalonen etunenässä. Kaikki arvovaltaisia entisiä Leijona-valmentajia. Lisäksi Hämeen Sanomien haastattelussa viisi nimetöntä ammattivalmentajaa hämmästelivät JYPin toimintaa.
Valmentajakulttuurissa moni asia siirtyy sukupolvelta eteenpäin seppä-kisälli asetelman kautta. Kulttuuri jatkaa kulkuaan.
Sääliä tuli hiukan, mutta todellisuudessa nuorta valmentajaa ei puolustanut kukaan. Taaskaan.
Se kertoo jääkiekkovalmentajien ammattikunnasta kaiken.
Kirjoittaja on toiminut ammattilaisjääkiekossa urheilujohtajana ja on Aition Leadership-podcastin isäntä. Löydät Leadershipin Aitiosta täältä ja Spotifysta tästä linkistä.
