
Miten tukea vakavasti sairastunutta läheistä? 5 vinkkiä kohtaamiseen
Pelkoa, syyllisyyttä, epätoivoa ja avuttomuutta – läheisen vakava sairaus voi herättää monenlaisia tunteita. Moni haluaisi olla tilanteessa tukena, mutta pelkää tekevänsä jotain väärin. Asiantuntija neuvoo, miten vakavasti sairastunut läheinen kannattaa kohdata.
Terveyspsykologian erikoispsykologi Miranda Koskinen työskentelee vakavasti sairaiden ja heidän läheistensä kanssa. Hän on kohdannut työssään monenlaisia tilanteita.
– On yhtä monta tapaa olla ja kokea vakava sairaus, kuin on ihmisiäkin, Koskinen muistuttaa.
Hänen mukaansa vakavasti sairastuneet ihmiset voivat kokea muun muassa epävarmuutta, turvattomuutta ja avuttomuutta. Reaktiot näkyvät usein ulospäin hyvin eri tavoin riippuen ihmisestä, hänen tilanteestaan sekä taustastaan.
– Emme voi pelastaa toista tai hallita tilannetta, mutta voimme jakaa tunteita ja kokemuksia. Se voi olla jopa suurin apu, mitä voimme sairastuneelle tarjota, Koskinen toteaa.
Moni kaipaa vinkkejä ja apua sairastuneen läheisen kohtaamiseen. Siihen ei ole yhtä oikeaa tapaa, mutta listasimme asioita, joita voi Koskisen mukaan ottaa huomioon.
Ota nämä asiat huomioon, kun kohtaat sairastuneen läheisen:
1. Kysy sairastuneelta, miten hän haluaa tulla kohdatuksi
Olisi iso vaatimus, jos meidän pitäisi pystyä sanomaan juuri oikeat sanat. Läheiseltä voikin kysyä, miten hän haluaa tulla kohdatuksi ja mitä kokee juuri nyt. Vaikka itsellä olisi kokemusta samasta tilanteesta kuin läheisellä, tuntemukset voivat olla hyvin yksilöllisiä. On myös luonnollista, että sairastunut ei halua puhua tilanteesta tai näyttää tunteitaan sairauteen liittyen.
2. Tunteet ja läsnäolo voivat korvata sanat
Usein tilanteeseen ei voi itse vaikuttaa, joten ääneen voi kertoa sen, etteivät sanat riitä. Sanatonkin tunteiden näyttäminen ja läsnäolo voivat auttaa läheistä kriisissä.
3. Keskity asioihin, joihin voit itse vaikuttaa
Usein kriisissä voi iskeä tunne, että haluaa hallita tilannetta. On tärkeää, että pystyy myöntämään itselleen, jos tilanne hämmentää tai on kontrollin ulkopuolella.
4. Pidä myös itsestäsi huolta
Jos huomaa, että nukkuminen, ihmissuhteiden ylläpitäminen tai muu toimintakyky alkavat kärsiä, on tärkeää pysähtyä myös oman hyvinvointinsa äärelle. Sairastunutta voi haluta tukea jatkuvasti, mutta oma hyvinvointisi palvelee myös häntä. On täysin ymmärrettävää, että ajatukset pyörivät sairastuneessa läheisessä, mutta huolta kannattaa pitää myös itsestään.
5. Hae vertaistukea
Vertaistuki voi olla tärkeää paitsi sairastavalle, myös läheiselle. Esimerkiksi syöpäyhdistyksillä, Kelalla ja valtakunnallisilla potilasjärjestöillä on vertaistukiryhmiä, joihin voi läheisen sairastuessa osallistua.
Asiantuntija: terveyspsykologian erikoispsykologi Miranda Koskinen