Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Kymppiluokka viitassa

Klaus ja Hai opiskelevat larppaamalla – Savonlinnassa oppivelvollisuutta voi nyt suorittaa eläytymällä fantasiahahmoihin

Savonlinnan kansanopistossa on voinut tästä syksystä lähtien suorittaa opintovuoden larppaamalla ei liveroolipelaamalla. Hai Laulajainen ja Klaus Kurki kertovat, mitä se käytännössä tarkoittaa.

17.11.2024 Apu

Larppaaminen lienee suurelle osalle ihmisiä varsin eksoottista touhua. Mutta tästä syksystä alkaen larppaamalla on voinut suorittaa oppivelvollisuuttaan.

Miten liveroolipelien pelaaminen sopii koulutukseksi? Ketä ovat Suomen ensimmäiset Larp-opiston opiskelijat? Ja mitä he tekevät?

Sitä olemme tulleet selvittämään Savonlinnan kansanopistolle.

Saavumme puiden ympäröimälle opistorakennukselle kello 11. Silloin tarjoillaan lounas oppilaitoksen ruokalassa. Larp-opiston opetus alkaa puoliltapäivin ja loppuu noin viideltä iltapäivällä.

Monelle nuorelle opiskelijalle lounas onkin päivän ensimmäinen ateria. Osa opistoelämän ideaa on totuttaa nuoria rutiineihin ja säännölliseen arkeen. Siinä yhteiset ruokailut oman ryhmän ja opiston muun porukan kanssa ovat tärkeitä.

Sorinan keskeltä kuuluu monia kieliä suomesta arabiaan ja ukrainaan.

17-vuotias Klaus Kurki tulee lounaalle mustassa turkissa. Myöhemmin selviää, että kotkalainen Klaus on ostanut turkin kotikaupunkinsa teatterin puvustosta.

Klaus kasaa lautaselleen syötävää keskittyneen oloisena, ja opistokaveri, 19-vuotias Hai Laulajainen, ilmaantuu paikalle.

Peruslähtökohta on se, että yritämme katsoa maailmaa ilman ennakkoluuloja, sanoo Larp-opiston opiskelija Klaus Kurki.
Peruslähtökohta on se, että yritämme katsoa maailmaa ilman ennakkoluuloja, sanoo Larp-opiston opiskelija Klaus Kurki.

Tänä syksynä kansanopistossa aloittaneen Larp-opiston tarkoitus on antaa nuorten opiskella lempeästi ja omaan tahtiin. Se on tarkoitettu nuorille aikuisille ja oppivelvollisille, jotka suorittavat peruskoulua tai jotakin yksittäistä oppiainetta.

Larppiopistossa opiskelee kahdeksan oppilasta, jotka ovat aikuisuuden kynnyksellä tai juuri aikuistuneita. Nykyään tällaista opiskelua kutsutaan opistovuodeksi. Ennen puhuttiin kymppiluokasta.

Larppaamisesta tulee ehkä mieleen viittoihin pukeutunut porukka, joka mätkii toisiaan pehmustetuilla miekoilla.

Larppiopistossa päästään miekkailemaankin, mutta pohjimmiltaan larpilla tarkoitetaan eläytymistä ja samastumista johonkin kuvitteelliseen hahmoon. Pelin aikana hahmon nahkoihin on tarkoitus päästä mahdollisimman hyvin, siis miettiä, miten hahmo eläisi päivänsä omassa maailmassaan.

Ennen opiston ensimmäisen larpin pelaamista opiskelijat valmistelevat larppia huolellisesti ja perinpohjaisesti. Jokaisen on valmisteltava ja kirjoitettava oma hahmonsa ja hahmon tarina. Lisäksi yhdessä on suunniteltava se maailma, jossa hahmot elävät ja toimivat.

Itse asiassa vasta nyt, kolme kuukautta opiskelun aloittamisesta, varsinaista larppia päästään pelaamaan. Saimaan rannalla sijaitsevan opiston yhteinen fantasiamaailma on nimeltään Coveria. Siellä opiskelijoiden hahmot seikkailevat Endalia -nimisellä mantereella.

Valmistelu on olennainen osa larppiopiston toimintaa.

– Muutenhan touhu olisi vain leikkimistä, toteaa Larp-opiston ohjaaja Jaakko Rinne.

Larp-opiston arkea Rinne vetää yhdessä toisen ohjaajan, Johannes Valtosen kanssa. Rinne on jo opettanut larppaamista esimerkiksi Savonlinnan taidelukiossa.

Jaakko Rinne näyttää miekkailun oikeita otteita.
Jaakko Rinne näyttää miekkailun oikeita otteita.

Puolen päivän aikaan oppilaat saavat tehtävän. Valtonen kirjoittaa ohjeen näytölle. Kaikki on kuin tavallisessa koulussa. Ihan normaalin näköinen luokkahuone ja vähän väliä joku kysyy, mitä pitikään tehdä.

Hai kirjoittaa larppihahmolleen taustatarinaa. Siihen kuuluvat muun muassa hahmon syntymäolosuhteet, lapsuus, opiskelu, työ, perhesuhteet.

– Jos tulee inspiraatio, voin tehdä tätä tuntikausia, Hai kuvailee ja jatkaa kirjoittamista.

Jokaisella oppilaalla on larpissa oma hahmo, jolla on tietynlainen elämä, historia ja nykyisyys ja suhde ympäröivään yhteiskuntaan kuten ihmisillä yleensä.

– Maailmassa, joka on yhdessä luotu, larpataan yhdessä, sanoo Jaakko Rinne.

Liikunta larppiopistossa taas on sellaista, kuin ehkä voi odottaakin. Opiskelijat pääsevät raikkaaseen syysilmaan miekkailemaan.

Vihreät viitat hulmuavat puistossa, kun nuoret miekkailevat pareittain. Larp-ohjaaja Jaakko Rinne näyttää oikeita otteita pehmustettujen aseiden käyttöön.

Tänään on ohjelmassa myös pukuvarastolla käynti. Omille larppihahmoille mietitään sopivia asuja.

– Onko sulla vaatteet valmiina kahden viikon kuluttua, kysyy Jaakko Rinne Haita.

Hai Laulajainen nyökkäilee.

– Harrastan kuvataiteita erilaisilla tekniikoilla, piirrän, maalaan, soitan harmonikkaa, kirjoitan ja ompelen, hän selittää.

Hai on saanut jo valmiiksi roolihahmoon kuuluvat irtokorvat.

Vaikka larppiopistossa tehdään paljon muutakin, asiaan kuuluu myös kamppailu pehmustetuilla miekoilla.
Vaikka larppiopistossa tehdään paljon muutakin, asiaan kuuluu myös kamppailu pehmustetuilla miekoilla.

Larp-opisto on omassa talossaan, vanhassa puurakennuksessa Savonlinnan kansanopiston kauniin tontin laidalla. Ikkunasta näkyy opiston kellanruskeaksi maalattu hotelli, Vanha pappila. Talon yläkerrassa ovat koululla asuvien opiskelijoiden omat huoneet.

Alakerrassa sijaitsee yhteinen keittiö, eteinen, jonka seinällä on yhdessä sovitut säännöt sekä työ- ja olohuone, jossa pidetään myös oppitunteja. Olohuoneeseen on viritelty koristevaloja, ja siellä on mukavia istuimia. Turvaa tuo se, että opistolla on aina joku aikuinen paikalla. Klaus tietää, että opiskelijoita arvostetaan ja se tuo vastuutakin.

Lukukauden alkajaisiksi opiskelijat laativat järjestyssäännöt, joiden tekemisessä ohjaajat auttoivat. Säännöissä kerrotaan muun muassa, miten muita ryhmäläisiä kohdellaan tai miten puhelinta saa käyttää.

Opintovuodessa opetellaan aikuistumiseen ja yhteiskuntaan liittyviä taitoja ja sitä, miten tullaan kansalaisiksi ja käydään läpi myös yhdistystoiminnan periaatteita.

Opistossa opitaan myös hyvin käytännöllisiä asioita, esimerkiksi budjetin tekoa. Rahaa käytetään harjoituksissa samalla tavalla kuin oikeasti, kuvailee Jaakko Rinne.

Opistovuoden aikana voidaan myös suorittaa yksittäisiä oppiaineita, joista saa suoritusmerkinnät.

Hai Laulajainen ja Jaakko Rinne syventyvät Hain hahmon kirjoittamiseen.
Hai Laulajainen ja Jaakko Rinne syventyvät Hain hahmon kirjoittamiseen.

Klaus Kurki on ollut koko elämänsä kiinnostunut klassisista roolipeleistä. Nyt voi perehtyä aiheeseen lisää, oppivelvollisuusajallaan.

– Peruskoulusta menin Kotkan lyseoon. Tulin siihen tulokseen, että se ei ole kannattavaa ajankäyttöä, kertoo Klaus.

19-vuotias savonlinnalainen Hai Laulajainen kuvailee kansanopistossa opiskelua ”pienen kynnyksen arjeksi”. Juuri arjen hallintaan saaminen ja rytmin löytäminen siihen oli toinen syy tulla Savonlinnan kansanopistoon. Toinen oli se, että opistossa pääsee larppaamaan. Siitä Hailla, jota opistolla kutsutaan Haimaksi, on runsaasti aiempaa kokemusta.

Hai kuvailee opistoelämää sanomalla, että se ei ole perinteistä koulunkäyntiä.

– Opin aika paljon abstraktia ajattelua ja sosiaalisia taitoja. Lisäksi oppii käytännön taitoja, joissa voi hyödyntää luovuutta.

Klaus on tyytyväinen siihen, että lähti opiskelemaan muutaman sadan kilometrin päähän kotoaan. Ei välimatkan vaan opiskelusisällön vuoksi. Opiskelun vapaamuotoisuus kiinnostaa. Kotona hän pyrkii käymään joka viikonloppu.

– Meillä on hyvin vapaa opiskelutyyli ja paljon joustavuutta. Sopii itselleni ja monelle muulle, jotka eivät perinteisestä koulunkäynnistä ole hirveän kiinnostuneita.

Mikä perinteisessä koulunkäynnissä takkusi?

– Oli tiukat konkreettiset aikataulut ja koulunkäynnin tahti oli nopeaa. Kahdeksan tuntia päivässä koulunpenkillä istuminen ei miellytä minua lainkaan.

Viikko-ohjelmaan kuuluu maanantaina ja perjantaina kuvataidetta. Opiskelijat tekevät vapaamuotoisia omia projekteja. Keskiviikkoisin on varsinaista opetussuunnitelmaan kuuluvaa sisältöä: psykologiaa, filosofiaa ja niin edelleen. Tiistaisin ja torstaisin tehdään ”larppikurssijuttuja”.

– Silloin on usein kaikenlaista roolipeliliitännäistä ohjelmaa, eläytymisharjoituksia, maailman luontia, improvisointiharjoituksia, kertoo Klaus.

Ulkona paistaa syysaurinko, kun hän esittelee sisällä olohuoneessa karttoja, joihin on alettu luoda larppiin kuuluvia maailmoja.

– Lähdemme piirtämään karttaa maailmasta, teemme siihen säännöt ja lait, joita se maailma noudattaa. Siinä on hyvinkin paljon pieniä nyansseja, joita pitää oppia.

Millaista maailmaa on luoda?

– Tavallaan pääsee leikkimään jumalaa, mutta kuitenkin sääntöjen mukaan. Vähän kuin kirjoittaisi kirjaa piirtämällä. Maailmaa luotaessa pitää aina olla syy ja seuraus. Logiikan säännöt toimivat ja niiden rajoissa ideoidaan ja leikitään, Klaus selittää ja jatkaa:

– On hyvin mukavaa, kun istutaan pöydän ääressä kavereiden kanssa ja piirretään karttaa.

Vakava ilme sulaa hymyksi.

Larp-opiston fantasiamaailma on nimeltään Coveria. Siellä opiskelijoiden hahmot seikkailevat Endalia-mantereella.
Larp-opiston fantasiamaailma on nimeltään Coveria. Siellä opiskelijoiden hahmot seikkailevat Endalia-mantereella.

Mutta mitä hyötyä kartan piirtämisestä opinnoissa? Klaus Kurjen mielestä maantietoa oppii hyvin perusteellisesti.

– On koko edularpin idea, että opitaan asioita vaihtoehtoisen tien kautta. Asioita voi oppia luonnollisesti sen sijasta, että istuu kirjan ääressä lukemassa.

Larppaamisen valmistelu on juuri nyt kuumimmillaan. Kolmen kuukauden opintojen jälkeen Klaus Kurjelle ja Hai Laulajaiselle onkin tullut selväksi, ettei opisto ole pelkkää liveroolipelaamista, vaan sen valmistelua ja sitä kautta oppimista.

– Olen löytänyt uusia kavereita. Olen päässyt arjessa sellaisiin tilanteisiin, joiden ratkaisemisessa on voinut käyttää luovia ratkaisuja, kuvailee Hai, jolla on sisaruksen kanssa yhteinen asunto keskustassa, mutta lisäksi huone opistossa.

– Syödään yhdessä, käydään kaupoilla, heitetään läppää. Kaikki aikataulut sulavat yhteen, ei ole erikseen koulua ja muuta elämää. On syntynyt todella mukava päivärutiini, yhteisöllinen elämä, kertoo Klaus.

Hain päivärytmi oli aiemmin ”älyttömän huono”, nyt hän on saanut rytmistä kiinni.

– Voin paremmin, ja se helpottaa arkea.

Klaus Kurki ja Hai Laulajainen pitävät siitä, että Larp-opistossa mietitään sitä, millainen tekemisen tapa kullekin sopii.
Klaus Kurki ja Hai Laulajainen pitävät siitä, että Larp-opistossa mietitään sitä, millainen tekemisen tapa kullekin sopii.
Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt