Vaasan Sport edustaa oikeastaan kaikkea sitä, mikä Liigassa on pielessä
Vaasan Sport on räikeä – ellei räikein – esimerkki siitä, minkä vuoksi Liigassa sanotaan olevan liikaa joukkueita. Vaasalaisen jääkiekon liigatarina on synkeä, eikä se muuksi muuttuisi edes seurahistorian ensimmäisellä voitolla pudotuspeleissä.
Risto Dufvan jäähyväiskiertue on ohi. Vaasan Sport pääsi lopulta viime kaudella rimaa hipoen pudotuspeleihin, mutta Sportin kymmenen kautta kattaneen liigataipaleen ensimmäinen pudotuspelivoitto ei vieläkään nähnyt päivänvaloa. Se on jo käsittämätön saavutus itsessään. Raskaasti ulkomaalaispitoinen ja seuran resursseihin nähden ylikallis joukkue ei kuitenkaan yltänyt kuin sijalle 10 viidentoista joukkueen sarjassa.
Kauden jälkeen turbulenssia ja kimpoilua on riittänyt. Urheilujohtajana toimineen Herkko Kosken tuloa ja lähtö Liigasta yhdisti lopulta yksi asia: Molemmat tulivat puskista. Täysi keltanokka Koski vastaanotti pestin yllättäen, mutta seuran pitkän tähtäimen suunnitelman puutetta kuvastaa se, että hän sai toimia pestissään yhtä yllättäen ainoastaan vuoden.
Kun urheilujohtaja toimii pestissään noin pienen hetken, jää vain miettimään kertooko se enemmän urheilujohtajasta vai seurasta. Kun kyse on Vaasan Sportista, todennäköisesti seurasta. Koko pesti näyttää jälkikäteen yhdeltä typerältä sekoilulta Sportin historiassa lisää.
Tuolta pohjalta oli suomalaisen urheilujohtamispestien täyttämisen kannalta tietysti mitä loogisinta, että Koski aloitti syyskuussa uusissa tehtävissä. Urheiluopistot valitsivat Kosken ”valmennus- ja johtamisosaamisen kehittäjäksi”. Hän liittyi samalla osaksi Olympiakomitean ”osaamisen tiimiä”. Kukahan on mahtanut tuollaisen pestin avittajana ja edesauttajana toimia?
Nyt Sportissa seilaa vt. urheilujohtajana perussportlainen Ari-Pekka Pajuluoma ja jo kerran sivuutetun Markus Jämsänkin rooli on kasvussa. Joukkue on jo kasassa, joten siitä voi säästää eikä paikalle liikaa tunkua ole. Hallivuokria on ollut rästissä ja käynnissä on jälleen kerran uusi osakeanti varustettuna uusilla latteilla puheilla. Yleisvaikutelma voi tuskin vakuuttaa edes Sportin fanikatsomoja, vaikka kuinka haluttaisiin nähdä asioita positiivisesti.
Nyt päävalmentajana aloittaa savuavista raunioista nokea kasvoilleen saaneen sivuadjutantin, Juuso Hahlin pää. Risto Dufvan apuvalmentajana toiminut Hahl on epäilemättä ollut lojaali adjutantti, mutta hänkin joutuu Sportissa tilanteeseen, jossa kiitos lojaliteetista voi olla alku päävalmentajana lähes tekemättömässä paikassa.
Pahinta kuitenkin on, että esimerkiksi Kiekko-Espoota julkisestikin aliarvioinut Sportin puheenjohtaja Heikki Hiltunen toimii myös Liigan puheenjohtajana ja hänen oma seuransa on raju esimerkki ehkäpä jopa Liigan lähihistorian heikoimmista johtamissuorituksista.
Hiltunen ja seuran sijoittaja ja pääomistaja Martti Ehrnrooth ovat saaneet aikaan lähinnä strategisesti tempoilevaa ja faneja miellyttävää reaktiivista johtamista koko liigahistoriansa aikana.
”Materiaali riittää vaikka kilvoittelemaan jälleen pudotuspelipaikoista – eikä vähiten siksi, että ensi kaudella pudotuspeleihin selviytyy 16 joukkueesta peräti 12.”
Kun joukkueen päävalmentajana aloittaa Juuso Hahl, se tuo mukanaan Vaasassa sentään toivoa. Kun uusi mies aloittaa ja uusi luotsi on vielä mittaamatta, se sisältää aina haaveita siitä, että tuntematon nimi olisi parempi päävalmentaja kuin mitä Vaasassa on tähän mennessä ollut.
Hahlin etuna on, että Sportia kohtaan odotukset ovat yleisesti aina alhaiset. Seisovassa vedessä voi näkyä pienetkin läikähdykset.
Hahl on julkisuudessa puhunut pyrkimyksistään hallita pelin rytmiä ja häntä on varovasti kehaistu pelin ymmärtäjäksi, mutta päävalmentajana menestyminen ratkeaa muihinkin ominaisuuksiin. Riittääkö hänellä esimerkiksi johtaminen, karisma ja paineensietokyky? Se selviää, kun ensimmäiset myrskyt rantautuvat Vaasaan. Hahlin tehtävä on myös pitää niitä mahdollisimman hyvin osaltaan loitolla.
Hahlia auttaa, että Vaasan Sportin joukkue ei ole huono. Materiaali riittää vaikka kilvoittelemaan jälleen pudotuspelipaikoista – eikä vähiten siksi, että ensi kaudella pudotuspeleihin selviytyy 16 joukkueesta peräti 12. Se ei sinänsä ole Sportin syy, että Liiga muistuttaa urheilullisuudeltaan tänä päivänä irvikuvaa, jos Hiltunen jätetään tällä erää pois laskuista.
Kun Sportilla on esimerkiksi Axel Holmströmin, Simon Hjalmarssonin, Johan Sundströmin, Martin Hanzlin ja Linus Anderssonin kaltaisia jo tasonsa todistaneita ammattilaispelaajia hyökkäyskalustossaan, se on iso etu. Kalle Miketinac ja Carl Mattson ovat päteviä runkomiehiä. Jens Lööken siirtyminen Ilves-leiriin tekee kuitenkin kipeää. Neljän kentän tasaiseksi joukkueeksi Sportia ei silti ennakkoon voi nähdä.
Puolustuksessa vastuunkantajiksi on helppoa nimetä Otso Rantakari ja viime kauden suuryllättäjä Atro Leppänen, jonka osalta nähdään nyt onko hänestä pitämään tasoaan tai jopa nostamaan sitä. Jos Leppänen siihen pystyy, hän todennäköisesti voi hyvästellä Liigan pölyt jaloistaan ja matkaamaan seuraaville sarjaportaille.
Miro Karjalainen oli Sportilta mielenkiintoinen hankinta. Karjalainen esiintyi HPK:n paidassa jopa yllättävän hyvin saadessaan vastuuta ja toimii eräänlaisena pelotteena. Toivoa sopii, että julmista selkävammoista kärsinyt Karjalainen pystyisi pelaamaan pitkästä aikaa ehjän kauden, sillä itsestäänselvyys se ei ole. Karjalainen ei enää ole vain vaarallinen holtittomien taklaustensa vuoksi vaan hän on kehittynyt jääkiekkoilijanakin ensimmäisistä kausistaan. Theodor Johnsson ja Viktor Lang ovat runkopakkeja ja korostavat hekin osaltaan miten vahvasti ulkomaalaisvahvistustensa varassa Sport kuitenkin on.
Maalivahti Miroslav Svoboda on jälleen maalissa työllistetty. 50 ottelua runkosarjassa pelannut tshekkivahti saanee jälleen valtaosan peliajasta itselleen, mutta viime kaudella hän ei ollut läheskään sarjan parhaita maalivahteja ja torjuntaprosentti painui alle 90:n.
”Seurassa, jossa tuntuu olevan krooninen osakeanti jatkuvasti päällä, kerää tällä kertaa rahaa ”Omat pojat Liigaan” -strategialla. Se on kaikkineen jopa hämmentävän härskiä.”
Seuran toimintalogiikka ei tällä hetkellä oikein mairittele Sportia tai Liigaakaan. Viime kaudella joukkueessa pelasi peräti 15 ulkomaalaispelaajaa, tällä kaudella heitä on yhdeksän. Ulkomaisen ykkösmaalivahdin ohella viime kaudella yhdeksästä parhaasta pistemiehestä seitsemän oli ruotsalaisia.
Seurassa, jossa tuntuu olevan krooninen osakeanti jatkuvasti päällä, kerää tällä kertaa rahaa ”Omat pojat Liigaan” -strategialla. Se on kaikkineen jopa hämmentävän härskiä, kun seuralla on Liigan heikoin junioriputki ja jonka edustusjoukkue on niin ulkomaalaispainotteinen kuin se on. Sportin nokkamiehet taitavat toivoa, että läpihän tuo tuollainen menee, vaikka kokoonpanossa vaasalaista verta edustaa vain kolmosvahtina toimiva toisen polven jääkiekkoilija Masi Härkönen.
Yksi asia on silti todettava, vaikka kuinka Vaasassa mieluummin tukeuduttaisiin mukaviin valheisiin. Seura on tullut Liiga-vuosina tutuksi lähinnä kimpoilustaan, osakeanneistaan, tyhjennysmyynneistään, ulkomaalaispelaajistaan ja maineestaan sen liigataipaleen kymmenen kauden otannalla sarjan huonoimpana seurana, on vaikeaa ymmärtää miksi Liigassa pelaa Vaasan Sport.
Kyseessä on seura, jonka olemassa Liigassa vetää lähinnä surulliseksi. 16 joukkuetta on auttamatta aivan liikaa jo nykyisellään, sillä hyviä Liiga-tason pelaajia ei meinaa riittää nytkään jaettavaksi. Jos joskus sarjaa päätettäisiin kaventaa, kuten pitäisi, ei perusteita Sportin pitämiselle vaikkapa 10 tai 12 parhaan suomalaisen joukossa löytyisi.
Nytkin on jo vaikeaa perustella, miksi Sport pelaa Liigassa samalla kun vaikkapa eri pikkupaikkakuntien halleja Mestiksessäkin täyttävä Jokerit pelaa sarjaporrasta alempana. Jokerit-HIFK -paikalliskamppailut ovat jo itsessään yksi asia, mutta joka ainoalla paikkakunnalla lippuluukulla kiinnostaisi enemmän Jokerit – joilla on riveissään Suomen sarjojen kiinnostavin pelaaja Valtteri Filppula – kuin Sport, joka ei oikein mitään intohimoja herätä.
Liigan osakkaat voivat tietysti tehdä mitä parhaaksi näkevät, se on heidän oikeutensa. Tai no, vedetään sen verran takaisin, että tulevaisuudessa Kilpailu- ja kuluttajavirasto tietysti määrittää harrastaako Liiga toimintaansa edes laillisesti.
Kirjoittajana oikeuteni sen sijaan on todeta, että suomalaisen jääkiekon parhaaksi tämä Liigan nykyinen viritys ei silti ole. Valitettavasti Vaasan Sport on siitä yksi räikeimmistä esimerkeistä – ellei juuri se kaikkein räikein.
Aition jääkiekkokynät Petteri Sihvonen ja Samuel Savolainen arvioivat jokaisen Liiga-seuran lähtökohdat yksi kerrallaan ennen kauden alkua.
