Image

Väärin kirjoitettu



Väärin kirjoitettu

Anna Brotkin on kulkenut vallankumouksesta toiseen. Hän mietti elokuvakoulussa, voiko käsikirjoittaa komediaa, koska muut tekivät taide-elokuvia. Nyt Brotkin on Suomen kysytyimpiä komediakirjoittajia, ja hän kirjoittaa mielellään toisin kuin koulussa opetettiin.
Teksti Arttu Seppänen
Kuvat Timo Pyykkö

Artikkeli on julkaistu Imagen numerossa 1/2019

Y-sukupolven autenttinen katselukokemus. Anna Brotkin, 31, asettelee läppäriään sohvan eteen kannetulle keittiöntuolille. Hän avaa selaimeen suoratoistopalvelun.

”Pitäskö kattoo vaikka Girlsiä?”

Tarkoituksena on haastattelun lomassa sohvaperunoida nousevan käsikirjoittajanimen kanssa. Eli katsella tv-sarjoja ja kommentoida niitä. Brotkin omistaa jonkin verran sarjoja dvd:llä, mutta hän on ehtinyt pakata ne jo ullakolle tulevan muuton vuoksi. Kuulemma seuraavaa tapaamista varten hän haluaa kaivaa esiin muutaman suosikkisarjansa dvd:t.

Suoratoistopalvelu sakkaa. Latausikoni pyörii ruudulla. Ennen aikaa kului vhs-nauhojen kelaamiseen. Nykyään sama aika, tai enemmänkin, kuluu bufferointiin.

No nyt nytkähti eteenpäin!

Girlsin ensimmäinen jakso alkaa. Lena Dunhamin näyttelemä Hannah ehtii sanoa ”oh my god” ennen kuin ruutu menee taas jumiin.

”Eiiiiiii!”

”No jos annetaan sen latautua hetken aikaa. Jutellaan sillä aikaa vaikka elämästä”, Brotkin ehdottaa.

Miksei näin käy Sohvaperunoissa koskaan?

Y-sukupolven autenttinen katselukokemus.

Brotkinin kalliolaisyksiö itsessään edustaa myös makuhierarkialtaan sukupolvikokemusta. Asunnossa esillä oleviin kirjoihin lukeutuu Karl Ove Knausgårdin koko Taisteluni-sarja, Miki Liukkosta, Jonathan Franzenia, Jaakko Yli-Juonikasta. Kaiuttimista soi hiljaisella r’n’b.

Brotkin on tullut juuri kotiin tulevan tv-sarjan sopimusneuvotteluista. Ne olivat oudot. Brotkin olisi halunnut korottaa sopimukseen liittyvää korvausprosenttia, mutta vastapuoli ei.

Kiusallisessa tilanteessa Brotkin teki kuten kuka tahansa suomalainen ja alkoi tuijotella lattiaa.

”Sitten se tilanne piti laukaista jotenkin, että no katsotaan sitä sitten vaikka myöhemmin.”

Brotkin on nyt siinä asemassa, että hän voi vaatia. Viime syksynä hänestä tuli Putouksen pääkäsikirjoittaja Niklas Lindgrenin tilalle. Jos katsojalukuja mitataan, se on Suomen vaikutusvaltaisin komediakirjoittajan pesti. Kotimaisessa televisiossa saisi oikeastaan enemmän valtaa vain, jos käsikirjoittaisi Linnan juhlia.

Ennen pääkäsikirjoittajan pestiä Brotkin oli kirjoittanut parille edelliselle kaudelle yksittäisiä sketsejä.

Brotkin on kirjoittanut myös yksittäisiä jaksoja sarjoihin Modernit miehet ja Jättekiva, mutta toistaiseksi isoin ponnistus on Aikuiset. Se on tänä keväänä Ylellä esitettävä, täysin Brotkinin konseptoima ja käsikirjoittama sarja. Ylen tilaaman sarjan on tuottanut Suomen suurin tuotantoyhtiö Yellow Film.

Sarja on jälleen yksi Ylen yritys tehdä skamit ja tavoittaa nuoret aikuiset, jotka vuosi vuodelta ovat lipsuneet sen käsistä.

Aikuisia ei ole vielä esitettyä jaksoakaan, mutta Brotkinilla on työn alla jo toinen oma sarja. Töitä siis on. Ja paljon.

Brotkinin ura käsikirjoittajana lähti kunnolla käyntiin vasta pari vuotta sitten. Sitä ennen hän oli tehnyt freelance-toimittajan töitä ja opiskellut Jyväskylän yliopistossa puheviestintää, vaikka tiesi ettei aio tehdä mitään siihen liittyvää työtä koskaan.

Brotkin on nähnyt paljon vaivaa päästäkseen siihen, missä hän on nyt. Hän puhuu itse ”vallankumouksellisista kokemuksista”.

Ensimmäinen avainkokemus kirjoittamisessa oli, kun Brotkin kirjoitti teini-ikäisenä novellin. Hän kuvailee sen syntyhetkeä sanalla ”maaginen”.

”Siitä tuli voimakas olo, että mä tein tän ja pystyn. Sellainen hieno vallan tunne, että voi luoda itse jotain tyhjästä ja päättää, mitä tässä tapahtuu.”

Pian Brotkin halusi oppia kirjoittamaan novelleihin hyvää dialogia, ja siitä mentiin kohti seuraavaa vallankumousta: näytelmissähän on paljon dialogia.

Ensimmäisestä näytelmätekstistä tuli jälleen sama maaginen olo. Brotkin kirjoitti näytelmiä monta vuotta ja esitti niitä ystäviensä kanssa synnyinkaupungissaan Hyvinkäällä. Lukion jälkeen kaikki ystävät hakivat Teatterikorkeakouluun ja Brotkin heidän mukanaan, koska sinne nyt vain kuuluu mennä jos haluaa tehdä teatteria Suomessa.

Kun hän haki muiden opintojen lomassa Teatterikorkeakouluun kolmatta kertaa, raadissa istunut näytelmäkirjailija Laura Ruohonen sanoi Brotkinille kutakuinkin seuraavasti:

”Anna, nää sun tekstit on tosi hyvii, mut nää on elokuvia eikä teatteria.”

Brotkin tiesi heti, että Ruohonen oli oikeassa, mutta oli kestänyt aika pitkään ennen kuin joku sanoi sen ääneen.

”Se mitä Ruohonen sanoi niissä pääsykokeissa oli sellainen hallelujah-hetki. Kaikki ne mun näytelmätekstit oli täynnä sellaisia kohtauksia, että jotkut kaksi ihmistä kuiskailee toisilleen autossa.”

Teatterikorkean pääsykokeisiin mennessä Brotkin joutui muistuttamaan itseään, että muista kirjoittaa niihin pääsykoeteksteihin ”jotain teatterillista”. Sitten Brotkin saattoi vaikkapa lisätä valmiiseen tekstiin kohtauksen, jossa alaston ihminen tanssii lavalla. ”Se on tietysti ihan väärä tapa tehdä ja ajatella. Ajattelin, että teatteri on jotain sellaista, missä mies juoksee alasti lavan poikki ja huutaa.”

Valitettavan moni ajattelee niin edelleen.

Ruohonen suositteli Brotkinia hakemaan Aalto-yliopiston Taideteolliseen korkeakouluun, ”taikkiin”. Brotkin sanoo yllättyneensä, että ”whatta fuck, ai tällainenkin on”. Käsikirjoituslinjalle otetaan vuosittain kaksi sisään. Brotkin pääsi toisella yrittämällä.

”Päivä päivältä on enemmän sellainen olo, että on omalla alalla, ja se on ihanaa.”

Valmistumisen jälkeen ovet alkoivat aueta yksi kerrallaan. Putouksen silloinen pääkäsikirjoittaja Niklas Lindgren näki Brotkinin lopputyön Rehtorin (2016), ja kysyi, haluaisiko Brotkin kirjoittaa jotain Putoukseen. Brotkin halusi.

Kysyntää on, sillä komediakirjoittajia on Suomessa vähän. Eikä genren pariin taidekouluissakaan juuri houkutella.

Pääsemme lopulta ”oh my godista” eteenpäin. Girlsin ensimmäisen jakson alussa Hannah saa dick picin nykyiseltä deitiltään.

”Voi ei, tässä tulee ihan kohta hirveä käänne!”

Perään tulee pahoitteluviesti, että peniskuva ei ollut tarkoitettukaan Hannahille.

”Eli kysymys kuuluu, että kenelle vitulle se oli tarkoitettu”, Brotkin eläytyy. Hän puhuu hyvin paljon ja kiroilee myös aika tavalla mennessään.

Brotkinin oma kirjoittaminen lähtee hyvin arkisista asioista ja havainnoista. ”Esimerkiksi Girls on ihan superarkinen sarja. Tässä voidaan jauhaa joku kymmenen minuuttia dick picin lähettämisestä.”

Jos ihmisen elämästä tekisi taulukon, josta näkisi mihin kaikkeen on käyttänyt aikaa, turhien asioiden osuus olisi huomattavan iso. Siksi Brotkinin mielestä Girls esittää hyvin sitä, millaisia me ihmiset olemme. ”Me käytetään meidän aikaa kaikkeen random-paskaan.”

Kun Brotkin matkustaa julkisilla, hän ei koskaan kuuntele musiikkia vaan ihmisiä. ”Mulla on sellainen raja, että mitä asioita puhun yksityisissä tiloissa ja mitä julkisissa tiloissa, mutta kaikilla ei ole tällaista erottelua. Se on käsikirjoittajan näkökulmasta ihanaa.”

Siispä Brotkin saattaa tehdä muistiinpanoja tai salaäänityksiä vaikka junassa. ”Kerran junaan sattui sellainen bisnesäijä, joka veti hirveet kännit ja alkoi soitella sen alaisille ja puhui kaikista paskaa. Ensin se soitti jollekin Jakelle, jolle se haukkui Ritvan, ja sitten se soitti Ritvalle ja haukkui Jaken.”

Kuulostaa valmiilta sketsimateriaalilta.

Ihminen on vaikutuksille altis. Teininä Brotkin luki Pentti Saarikoskea ja kirjoitti runoja, joissa hän imitoi Saarikosken tyyliä. Hän jopa piti monta vuotta runopäiväkirjaa. ”Tiedän, se kuulostaa ihan kauhealta!”

Kun Aikuisia aletaan tänä keväänä esittää, ihmiset tulevat vertaamaan sitä Girlsiin. Brotkin ei halua edes yrittää peitellä sitä, että sarja on toiminut yhtenä inspiraation lähteenä. ”Olisi tekopyhää väittää muuta”, hän sanoo.

Aikuisia kirjoittaessaan Brotkin ei halunnut kuitenkaan katsoa Girlsiä lainkaan.

”On hyvä, että olen nähnyt referenssit, mutta Girls on niin lähellä sitä Aikuisten maailmaa, että mä tahtomattani ottaisin tuolta kaikkia detskuja.”

Kun tuotantoyhtiö otti Brotkiniin yhteyttä ja kysyi, olisiko hänellä ideoita Ylelle tehtävää sarjaa varten, hän ilmoitti että totta kai on. Oikeasti ei ollut.

”Uskallan sanoa sen nyt, kun sarja on jo tuotannossa.”

Aikuisissa päähenkilö Oonaa näyttelee Anna Airola. Hän omistaa sarjassa Kolmannella linjalla sijaitsevan kahvilan. Brotkin on sijoittanut sarjaan paljon asioita omasta elämästään.

Brotkin on asunut Kolmannella linjalla yli seitsemän vuotta, ja hänen suosikkikahvilansa on lähes vastapäisessä talossa. Oonan kotona ja kahvilassa on Joonas Rinta-Kannon taidetta niin kuin Brotkinin kotona.

Komediasarjaan kuuluu vakiokuppila. Frendeissä, Frasierissa ja Seinfeldissa on sellainen. Mutta Brotkin halusi oman sarjansa hahmoista monipuolisempia kuin yleensä.

Frendeissä kaikille hahmoille annetaan kolme ominaisuutta, joita ne toteuttaa. Mä halusin, että Aikuisissa päähenkilöllä ois miljoona ominaisuutta, että se tuntuis uskottavalta ja oikealta ihmiseltä.”

Brotkin sanoo hahmojen yksioikoisuuden vaivaavan valitettavan usein juuri naisia, ja nimenomaan miesten kustannuksella.

”On mies, jolla on elämässään viisi naista, joilla on kaikilla yksi rooli. Äiti on nalkuttaja, joka muistuttaa vastuusta. Tyttöystävä on puolestaan bimbo, eli tällaisia yksinkertaistettuja adjektiiveja.”

Kun Brotkinista kysyy hänen ystäviltään, samat adjektiivit ja sanat toistuvat. Aikaansaava ja innostava. R’n’b ja Beyoncé.

Brotkin on järjestänyt viime vuosina Beyoncé-bileitä. Yksi ystävä kuvaileekin Brotkinia ”r’n’b-konossööriksi”.

Yksi puolestaan kertoo pohtineensa, menevätkö Brotkinin lahjat hukkaan Putousta kirjoittaessa. Monet näkevät Putouksen lauantai-illan prime time -paikan korreloivan ala-arvoisen, kompromisseja vaativan viihteen kanssa. Koko kansan viihdettä, eli sitä alinta yhteistä nimittäjää. Pieruhuumoria lapsille ja kaksimielisyyksiä aikuisille.

Brotkin ihmettelee, että hyvin monella on tarve korostaa sitä, että ei katso Putousta, kun ohjelma tulee Brotkinin kanssa puheeksi. ”Vähän sama kuin sulle joku sanoisi, että ai mikä Image, onko se joku lehti, en oo koskaan lukenut.”

Kaikki katsojatkaan eivät olleet innoissaan Brotkinin valinnasta pääkäsikirjoittajaksi. ”Iltapäivälehden kommenttiosiossa päiviteltiin, että no niin, vissiin sitten enemmän feminismiä luvassa, että eipä tarvitse enää tätäkään ohjelmaa katsoa.”

Putous kiteytyy syksyn ensimmäisen jakson alussa ruutuun ilmestyneessä twiitissä. Siinä katsoja intoilee Putouksen alkamisesta: ”nyt tietää mitä hokea tulevat viikot”.

Brotkinin mielestä on hienoa, että ajassa, jossa yhtenäiskulttuuri ja yhteiset puheenaiheet ovat kadonneet, yli miljoonalla suomalaisella on yhteinen puheenaihe. ”Mä elän kuplassa, jossa ei katsota Putousta, mutta katsojalukujen valossa on aika paljon ympyröitä, joissa kaikki katsovat.”

Eikä taideteollisessa korkeakoulussa varsinaisesti rohkaista Putouksen kaltaisten komediasarjojen kirjoittamiseen. Alalla komediasta puhutaan haastavimpana genrenä. ”Se on niin raadollista, koska jos komedia ei ole hauska, niin se on epäonnistunut. Sellaista puolivillaista draamaa on vaikeampi mitata.”

Koulussa Brotkinin mukaan kaikki tekivät ”heinät huojuu tuulessa” -elokuvia. Myös Brotkin yritti tehdä väkisin suuria ja hienoja teemoja käsitteleviä taide-elokuvia kaanonin kliseisiin nojaten, mutta ne eivät tuntuneet omilta. ”Lähdin etsimään aiheita kauhean kaukaa. Tyyliin, että joku on kuollut ja sukulaisten välillä on salaisuuden verho. Se ei ollut yhtään mun arkipäivää.”

Brotkinille ensimmäisen komedian kirjoittaminen oli taas yksi vallankumouksellinen kokemus. Tuli jälleen sellainen olo, että tätähän hänen olisi aina pitänyt tehdä. ”Mun ääni on tosi arkinen ja banaali eikä mikään ylevä.”

Brotkin on iloinen, että hän lopulta teki TaiK:n lopputyöstään komedian. ”Koko opiskeluajan oli hoettu, että komedia on niin vaikeeta. Niin mietin pitkään, että uskallanko.”

Sitten Brotkin ajatteli, että jos hän haluaa komediakirjoittajaksi, niin lopputyö on paras sauma kokeilla sitä. ”Jos se epäonnistuu ja siitä tulee maailman epähauskin komedia, niin se on vaan yks lopputyölyhäri muiden joukossa. Ehkä mua hävettää, kun joku kymmenen opiskelukaveria näkee sen ja äiti tulee ensi-iltaan, mutta en menetä kasvojani ja elämääni, jos siitä tulee huono.”

Aika monen mielestä ei tullut huono.

Putous on ollut haastava Brotkinin mielestä siksi, että hän kirjoittaa sekä 8-vuotiaalle lapselle ja 70-vuotiaalle mummolle. ”Musta ois tyhmää kieltäytyä Putouksen pääkirjoittajan pestistä siksi, että joku mun kaveri ajattelee, että onpas nolo ohjelma, koska se on niin mainstreamia. Vaan mä ajattelen, että kuulostaa vitun vaikeelta. Haluan päästä kokeilee, että miltä tuntuu, osaanko yhtään ja joutuuko tekemään myönnytyksiä.”

No joutuuko?

Tämän kauden kolmannessa jaksossa oli sketsi, jossa pariskunta menee huonoon ravintolaan eikä uskalla antaa negatiivista palautetta. Sketsi oli tilattu freelance-kirjoittajilta ja siihen oli kirjoitettu pariskunnaksi kaksi naista, mutta ohjelmassa nähtiin lopulta heteropariskunta. Brotkin sanoo, että hänestä olisi ollut hienoa, jos prime timessa olisi nähty tänä vuonna lesbopariskunta, mutta käsikirjoitusta muutettiin käytännön syistä. ”Meillä on kahdeksan näyttelijää ja ohjaaja haluaa antaa niille tasapuolisesti rooleja. Siellä on paljon kaikkea vaatteiden vaihtoa ja muuta, että voi tulla tilanteita, ettei ole kahta naisnäyttelijää käytettävissä.”

Brotkin sanoo, ettei hän ole törmännyt Putouksessa sensuuriin. Että jokin aihe olisi liian rohkea koko perheen ohjelmalle. ”Mutta on tiettyjä aiheita, jotka on liian vaikeita”, hän sanoo.

”Yritin kirjoittaa sketsiä siitä, että Kauko Röyhkän kaltaiset miehet itkee Hesarissa, että mitään ei saa enää sanoa. Se on vain niin todellinen aihe, että sille on vaikea nauraa. Yritin eri kulmia, mut sit vaan vitutti katsoa lavalla taas sitä itkevää Kauko Röyhkää.”

Ei voi myöskään tehdä liian rajua 8-vuotiaalle, mutta ei voi myöskään aliarvioida lapsia. Brotkin ottaa esimerkiksi sarjan Trump-sketsit, jotka naurattavat sekä perheen vanhempia että lapsia. ”Joku Juha Sipiläkin on lapsille oikeasti tosi hassu hahmo.”

Brotkin itse tapasi lapsena leikkiä veljensä kanssa Martti Ahtisaarta. He hakivat isän vaatekaapista ison collegepaidan ja laittoivat sen alle tyynyjä. ”Ei ollut väliä mitä puoluetta se tyyppi edustaa, meistä Ahtisaari oli vain hauskan näköinen.”

Aikuisissa kohderyhmä on Putousta tarkempi. Vähän yli parikymppiset aikuiset, jotka käyvät Kallion ravintoloissa tai ainakin tunnistavat maisemat. He kuuntelevat räppiä, r’n’b:tä ja St. Vincentin kaltaista trendikästä popmusiikkia, tai vähintään altistuvat sille. Heille ei tarvitse erikseen käsikirjoituksessa avata, mitä tarkoittaa snäppi tai Insta-stoori.

Keskustelun ohessa Girls on ehtinyt loppua. ”Me ei nyt kyllä ihan hirveästi katsottu tuota”, Brotkin sanoo. Näinkään ei kävisi Sohvaperunoissa.

”On aina hirveää sanoa, että Girls on selvä referenssi Aikuisiin, koska sittenhän siinä väittää, että mä olen yhtä hyvä kuin nuo ihailemani jenkkikirjoittajat. Mutta en mä ajattele niin, vaan että yritän itsekin tehdä jotain siistiä ja olla samalla puolella. Enkä niin, että mä teen tällaista vähän paskempaa Girlsiä.

Brotkin on kaivanut toiseen tapaamiseen dvd-boksinsa ullakolta sekä vanhan Mac-koneensa, jossa on levyasema, koska silloin Apple ei ollut vielä seonnut asioiden litteydestä.

Pöydällä lojuu Frasier-, Sinkkuelämää- ja Office-paketit.

Brotkinille Frasier on se kaikkein rakkain sarja. Sitä hän katsoi lapsena vanhempiensa kanssa saunan jälkeen ja rakastui hahmojen elitistiseen maailmaan. Aikuisiin on jopa lipsahtanut Brotkinin mukaan tiedostamaton Frasier-viittaus, sillä sarjassa päähenkilö Oonan isä muuttaa hänen luokseen asumaan, kuten Frasierille käy oman isänsä kanssa.

Jos edellisellä tapaamisella suoratoistopalvelu ei meinannut toimia, nyt vanhan koneen levyasema temppuilee. Kone ei tunnista dvd-levyä. ”Äh, tää tuntuu niin kivikautiselta.”

Tätä vartenko piti kaivaa dvd:t ullakolta. Brotkin muuttaa remontin valmistuttua omistusasuntoon. Elintaso on noussut sen verran, että on varaa hankkia asunto Kallion ytimestä. Brotkin sanoo olleensa aina ”pro Kolmas linja -tyyppi”, mutta nyt maisemat vaihtuvat Viidenteen linjaan.

Brotkinin mielestä rahasta pitää voida puhua. ”Kyllä mun tulot on noussut huomattavasti sitten freelance-toimittajavuosien”, hän sanoo.

Yksittäisestä sketsistä kirjoittaja saa muutamia satasia. Puolituntisen komediasarjan jakson kirjoittamisesta maksetaan Suomessa Brotkinin mukaan 3 000–4 500 euroa. Sarjassa saattaa olla eri pääkirjoittaja ja eri jaksokirjoittaja.

”Jos on pääkirjoittaja eli editoi myös [kuten Brotkin Aikuisissa], niin silloin saa vielä pari kolme tonnia siihen päälle.”

Brotkin muistuttaa, että hän työskentelee oman yrityksen kautta.

”Eli maksan siitä vielä eläkemaksut, verot, työhuoneen, kirjanpitäjän ja kaikkea. Mä en saa niin suurta turvaa siitä tietystä palkkapäivästä, että se kompensois sitä kauhua, kun joku asettaa sulle aikatauluja. Olen jo vuosia tottunut siihen, että voin pitää lomaa milloin haluan tai vapaapäivän.”

Aikuisten suhteen Brotkin halusi pitää kaikki langat omissa käsissään. Se oli osittain aikataulusyy. Osittain hän teki näin, koska vain halusi. Onhan sarjassa paljon asioita hänen omasta elämästään.

”Halusin tehdä kaikki jaksot itse. Ajattelin, että teen tän itse nopeammin.”

Työtahti oli kova. Hän kirjoitti kymmenen jaksoa Aikuisia reilussa kahdessa kuukaudessa. Normaali tai sopiva työtahti olisi hänen mukaansa kirjoittaa puolen tunnin komediajakso noin kuukaudessa.

”Mä oon tehnyt tosi paljon töitä viime vuosina. Jaksan sitä sen takia, että mä bailaan paljon ja näen mun ystäviä.”

Dvd-levy ja läppäri suostuvat yhteistyöhön, ja Frasier pyörii. ”Ehkä me voitais tätä yrittää katsoa enemmän”, Brotkin sanoo.

Brotkinin mielestä Frasier on siitä erikoinen sarja, että siinä on rikottu yhtä kirjoittamisen perussääntöä. Yleensä sarjan päähenkilön vastinpari on sellainen, jonka kanssa päähenkilöllä on paljon erimielisyyksiä.

”Frasier on hienostelija, mutta hänen veljestään ei ole tehty vastakohtaa, vaan se on ihan samanlainen hahmo! Ne on kuin kaksoset ja samalla toistensa pahimmat kilpailijat siinä, että kumpi on enemmän snobi.”

Brotkinin mielestä juuri se synnyttää sarjaan herkullisen asetelman. Kaikki muut näkevät, että he ovat keskenään ihan samanlaisia, mutta silti he ovat toistensa pahimmat kilpailijat. Ja Frasierin vastinpari sarjassa on pikemminkin hänen luokseen muuttava isä, joka on, kuten Brotkin häntä kuvailee, ”hands-on-punaniska”.

Myös Aikuisissa Brotkin halusi rikkoa kirjoittamisen sääntöjä. TaiK:ssa ja koulun oppikirjoissa sanottiin, että on huonoa kirjoittamista, jos ihmiset istuvat pöydän ääressä juttelemassa pitkään. Aikuisten toisen jakson alussa ollaan bileissä. ”Se bilejakso on aivan liian pitkä miksikään introksi, se kestää melkein kolmasosan koko jaksosta ja siellä vain jauhetaan asioista.”

Brotkinin mukaan bilejaksossa on vain paljon kaikenlaisia ”random-asioita”, koska hän tykkää niistä. Ja bileistä. ”Sitä jaksoa kirjoittaessa ajattelin, että mitä mä katsojana haluaisin itse nähdä enemmän. Eli bileitä.”

Brotkin on huomannut, että pahin rajoittaja komediakirjoittamisessa on kirjoittaja eikä mikään ulkopuolinen vihakoneisto. Itsekin hän sortuu samoihin kliseisiin ja ensimmäisenä mieleen tuleviin stereotypioihin. Tämän kuulemma näkee etenkin käsikirjoituksen hahmoja luodessa.

”Huomaa, miten niihin rooleihin on oppinut jo lapsena vaikka Frasierin kautta. On ollu kiinnostavaa huomata, että voi tehdä myös eri tavalla. Enkä mä nyt yritä jeesustella tässä, että olisin tosi woke koko ajan. Mäkin oon tehnyt hirveesti kaikkee kliseistä paskaa.”

Koko kansan viihde pohjautuu pitkälti stereotypioihin. Brotkin sanoo silti haluavansa olla se tyyppi, joka tekee asioita edes vähän eri tavalla. ”Koko kansan viihdeohjelma ei tuu ikinä olemaan se platform, jolla muutan kaiken ja aloitan vallankumouksen. Mutta jos voin edes yhteen juttuun kirjoittaa, että se asianajaja onkin nainen eikä mies, niin oon tehnyt edes jonkun pienen askeleen.”

Emme varsinaisesti katsoneet Frasieria juuri sen enempää kuin Girlsiä. Lopputekstit pyörivät.

”Tajusin muuten just, että on yks toinenkin asia, minkä mä olen pöllinyt Aikuisiin Frasierista.”

Se on loppuvitsi, joka näytetään lopputekstien aikana varsinaisen jakson jo päätyttyä. Viimeinen punchline, joka ratkaisee jonkin jaksossa avoimeksi jääneen kohtauksen.

Frasierissa loppuvitsi yleensä liittyy söpöön Eddie-koiraan. Esimerkiksi jakson aikana koiraa on kielletty syömästä makkaraa. Ja sitten tietysti loppuvitsin aikana näemme, kun Eddie mussuttaa koiran lempiherkkua.

“Siellä se koira menee!”

Julkaistu: 9.2.2019