Vaarallinen retriitti 7/8 – Avun kesädekkari 2025

Ensihoitajat kumartuivat Markus Rautionahon ylle, mittasivat sykettä, tarkistivat pupillien reaktiot ja yrittivät saada mieheen kontaktia. Kaarinalla oli déjà-vu. Tuntui kuin hän olisi elänyt tämän hetken jo kerran.

Toisin kuin Sandra Westerbergin elvytysyrityksessä, nyt potilas oli tajuissaan – ainakin periaatteessa. Kansanedustaja mölisi jotain epämääräistä, sanat puuroutuivat toisiinsa, eikä niistä saanut selvää.

Ensihoitajat katsoivat toisiinsa. Jokainen ruokasalissa olija tajusi saman: jotain oli pahasti vialla. Joogaretriittiläisten kasvoilta saattoi lukea hiljaista järkytystä. Ainoan poikkeuksen teki Sari von Essen, jolla alkoi olla paniikin oireita.

– Haluan pois täältä! nainen kirkui ja kiskoi hiuksiaan. – En kestä enää hetkeäkään.

Anton Koivunen ehti hänen luokseen ennen kuin tilanne karkasi käsistä. Hän tarttui Saria hartioista, ei kovakouraisesti, mutta päättäväisesti, ja talutti hänet sohvalle.

– Istu alas ja hengitä syvään, Anton sanoi matalalla, rauhoittavalla äänellä.

Sari nyyhkäisi ja lysähti istumaan, mutta hänen kätensä tärisivät edelleen.

Samassa Markus Rautionaho päästi suustaan jotain epämääräistä.

– Mömmömmöm… mömmön…

Ensihoitajat vilkaisivat toisiaan.

– Tämä vaikuttaa myrkytykseltä, toinen heistä totesi. – Tai ainakin hän on jonkin aineen vaikutuksen alaisena.

Hän kääntyi Eeva Rautionahon puoleen ja kysyi:

– Käyttääkö hän mitään lääkkeitä?

Eeva suoristi selkänsä ja nyökkäsi nopeasti.

– Markuksella on kohonnut verenpaine, hän sanoi. – Kansanedustajan työ on hyvin stressaavaa, kuten varmasti ymmärrätte. Mutta lääkitys on pitänyt paineet kurissa jo vuosia.

Ensihoitaja vaihtoi kollegansa kanssa merkitsevän katseen.

– Verenpainelääkkeillä ei ole tällaisia sivuvaikutuksia, hän totesi kuivasti. – Entä päihteet? Onko hän ottanut mitään?

Eeva Rautionaho kohotti kulmiaan ja puristi kirjailtua pussukkaa rintaansa vasten.

– Hyvänen aika, ei tietenkään! hän puuskahti hiukan loukkaantuneena. – Markus nauttii viiniä ruoan kanssa, ehkä konjakin kahvin kera, ei muuta.

Sitten nainen katsahti ympärilleen.

– Mutta ei tietenkään täällä. Hän söi ja joi samaa, mitä muutkin. Sitä mitä nuo naiset valmistivat.

Eeva Rautionahon sormi osoitti syyttävästi Kaarinaa ja Anne Kumaria.

Ensihoitaja ei vastannut mitään. Hän nyökkäsi lyhyesti ja veti Jaana Hatakan hetkeksi sivummalle. Kaksikko kuiskaili keskenään niin hiljaa, ettei Kaarina saanut sanoista selvää.

Hetken päästä ensihoitaja palasi Markuksen luo ja ilmoitti:

– Viemme hänet sairaalaan. Poliisi jatkaa tästä.

– Voinko tulla mukaan? Eeva Rautionaho kysyi ja nousi jo seisomaan.

– Se ei nyt käy, Anton Koivusen ääni pysäytti hänet. – Kukaan ei saa poistua.

Seinustalta alkoi kuulua käheitä haukahduksia. Kaarina katsoi äänen suuntaan ja näki opettajan, joka haukkoi henkeä kuin tukehtuva. Sitten naisen silmät muljahtivat nurin ja hän lyyhistyi lattialle.

– Tämäkin vielä, ensihoitaja murahti ja kiirehti naisen luo.

Hän tunnusteli pulssia naisen kaulalta ja nosti sitten tämän jalat tuolin päälle. Pian opettaja avasi silmänsä.

– Ei hätää, hoitaja sanoi. – Hän vain pyörtyi. Ei mikään ihme näissä olosuhteissa.

– Minä voin huolehtia hänestä, jos en kerran voi lähteä Markuksen mukaan, Eeva Rautionaho uhrautui.

Tämä ei voi olla totta, Kaarina ajatteli ja lysähti ruokasalin pöydän ääreen niin, että näki kaiken, mitä tilassa tapahtui. Olin tulossa viettämään rentouttavaa viikonloppua ja päädyin keskelle murhatutkintaa. Olemme kuin panttivankeja.

Hän kaivoi puhelimen taskustaan ja naputteli viestin Pekka Nymanille:

En voi vieläkään tehdä juttua, mutta et usko, mitä NYT tapahtui! Markus-setä viedään ambulanssilla sairaalaan. Hänet on ehkä huumattu. Täällä on ihan kamalaa! Saatamme kaikki olla vaarassa.

Kaarina varmisti, että puhelin oli äänettömällä ennen kuin lähetti viestin. Ei Antonin tarvinnut tietää tästä.

Vastausta odotellessaan Kaarina avasi Instragramin ja etsi Sandra Westerbergin profiilin. Siinä Sandra hymyili kauniina ja valovoimaisena kuvassa, jonka hän oli ottanut heidän ensimmäisen ja viimeiseksi jääneen joogasessionsa alkajaisiksi:

Ihana joogaretriitti alkamassa tässä lumoavassa ympäristössä, joka hoitaa kehoa, mieltä ja sielua.

Sandra poseerasi selfiessä taustallaan joogasalin suuret ikkunat ja vehreä metsämaisema. Kuva oli saanut satoja tykkäyksiä ja sydämiä.

Kaarina selasi kommentteja, jossa ihasteltiin retriittipaikkaa ja toivotettiin hyvää viikonloppua. Mutta sitten hän pysähtyi.

Viimeinen postaus oli erilainen.

Nimetön profiili. Musta sydän. Ja alla vain kaksi sanaa:

RIP Sandra.

Kaarinan sydän jätti lyönnin väliin.

Miten tämä oli mahdollista? Anton oli nimenomaan kieltänyt jakamasta tietoa kuolemasta ulkopuolisille.

Hän tiesi itse rikkoneensa sääntöä soittamalla ja viestittämällä Pekalle, mutta se ei ollut sama asia. He eivät olleet julkaisseet mitään. Mutta tämä – tämä oli eri juttu.

Hän katsoi julkaisuaikaa. Vain pari minuuttia sitten. Ja nyt sen alle alkoi tulvia kysymysmerkkejä ja hämmentyneitä kommentteja.

Kaarina ponkaisi ylös ja suuntasi keittiön ovelle.

Jaana Hatakka seisoi siinä kuin muuri.

– Minun on pakko puhua Antonille, Kaarina sanoi ja heilautti puhelintaan.

– Hänellä on nyt kiire, Hatakka sanoi tylysti. – Sinun täytyy odottaa.

– En minä jutun takia, Kaarina puuskahti. – Katso nyt tätä.

Hän ojensi puhelimensa.

Hatakan ilme muuttui hetkessä.

– Ei helvetti, nainen mutisi. – Kiitos, kun kerroit.

Hän kääntyi kannoillaan ja katosi ruokavaraston suuntaan.

– Sandra Westerbergin kuolema on paljastunut, hän sanoi Anton Koivuselle. – Joku on postannut sen Instagramiin.

Koivunen jähmettyi hetkeksi ennen kuin käänsi katseensa Hatakkaan.

– Tämäkin vielä, hän sanoi yllättävän rauhallisesti. – Julkisuusmylly tästä vielä puuttuikin.

Koivunen hengähti syvään ja hieraisi ohimoitaan.

– Mutta ei auta. Tutkimalla tämä vain selviää. Laita toinen haalaripukuisista portille. Jos tänne alkaa valua uteliaita, haluan heidän kääntyvän kannoillaan.

Anton Koivunen jakoi työt ja laittoi poliisit tutkimaan ruokavaraston ja keittiön. Yksi teknisistä tutkijoista selvitti Eeva Rautionaholta, mitä mies oli päivän aikana syönyt ja juonut. Kaarina ja Anne Kumar joutuivat antamaan tarkan selostuksen siitä, miten lounas oli valmistettu.

– Ette kai te meitä epäile? Kaarina protestoi. – Mehän teimme kaiken poliisin valvovan silmän alla. Sitä paitsi kenelläkään muulla kuin kansanedustajalla ei ole ollut mitään oireita.

Kaarina istui Anne Kumarin vieressä ruokasalin sohvalla poliisille annetun selvityksen jälkeen. Kristian Varma nojasi naiseen ja piti silmiään kiinni.

Hän näyttää aivan viattomalta lapselta, Kaarina ajatteli. Äitinsä menettänyt Kristian-parka.

Sitten hän mietti, olisiko poika voinut laittaa sydämen Instagramiin äitinsä tilille. Miksi hän olisi sen tehnyt? Halusiko hän julistaa suruaan maailmalle? Se saattoi hyvinkin olla mahdollista.

Kaarina vajosi mietteisiinsä ja yritti saada selkeyttä sekaviin ajatuksiinsa. Tänään oli tapahtunut paljon, aivan liian paljon.

– Mietin yhtä juttua, Kaarina aloitti.

– Niin? Anne sanoi ja silitti Kristianin hiuksia.

Miten läheiset heidän välinsä oikein ovatkaan? Kaarina mietti. Voisi melkein kuvitella, että Anne oli Kristianin äiti.

– Mitä luulet, huumattiinkohan Sandrakin? Kaarina jatkoi.

– Mistä niin päättelet? Anne kysyi.

– Sinähän sanoit, että hän oli täysin terve ja sitä paitsi hyvä uimari. Miten ihmeessä joku pääsi huitomaan häntä airolla? Eikö hän olisi voinut sukeltaa pakoon tai tarttua siihen airoon ja estää huitojaa?

Anne Kumarin silmissä välähti.

– Niin! Totta! hän sanoi.

– Mitä jos Sandralle oli annettu jotain huumaavaa ainetta, hänen reaktionsa olivat siksi hitaat ja hänet oli helpompi hukuttaa, Kaarina ehdotti.

– Niin sen on täytynyt mennä! Anne säesti.

Kaarina innostui kehittelemään teoriaansa pidemmälle.

– Ja jos hänet huumattiin, teko ei ollut mikään tunnekuohussa tehty tappo, vaan harkittu murha.

Anne Kumar tuijotti häntä rävähtämättä ja odotti jatkoa.

– Ja jos Markuskin nyt on myrkytetty tai huumattu, tapaukset liittyvät varmaan toisiinsa, Kaarina sanoi.

– Voiko aine olla sama kuin mitä Markukselle annettiin? Anne kysyi. – Liittyvätkö tapaukset toisiinsa?

– Mietitäänpäs hetki, Kaarina sanoi. – Jos myrkyttäjä oli molemmissa tapauksissa sama, kuten luultavasti oli, miksi hän halusi tappaa heidät molemmat?

Kaarina ummisti silmänsä ja yritti järjestää ajatuksiaan, avasi ne sitten.

– Olipa Sandran murhan motiivi mikä tahansa, niin tekijä halusi hiljentää Markus Rautionahon, joka tiesi asiasta liikaa. Eikö niin?

– Niin, Anne Kumar sanoi silmät loistaen. – Sinun pitäisi alkaa rikospoliisiksi. Tai ainakin salapoliisiksi.

Kaarina hymähti.

– Välillä tuntuu, että olenkin sellainen.

Sitten hän muisti Nymanille lähettämänsä viestin ja vilkaisi puhelintaan.

Rikostoimittaja oli yrittänyt soittaa kolmetoista kertaa. Hän oli myös lähettänyt saman viestin kolme eri kertaa:

Soita heti! Sandra Westerberg on nyt uutispommi!

Nymanin kiihkoilu sai Kaarinan hikoilemaan. Eihän hän vieläkään pystynyt mitään juttua tekemään. Anton ei suostunut antamaan edes vahvistusta Sandra Westerbergin kuolemaan saati sitten sen tutkimiseen henkirikoksena. Myrkytysepäilyistä Kaarina ei ollut uskaltanut edes kysyä. Rikostutkija oli parhaillaan niin kovan paineen alla, että oli viisainta pysytellä visusti poissa hänen tieltään.

Kaarina naputti ruudulle:

En pysty.

Sitten hän työnsi puhelimensa takaisin kylpytakin taskuun, jotta ei näkisi Nymanin painostusyrityksiä.

Täältä pääset murhamysteerin viimeiseen osaan.