Vaarallinen retriitti 6/8 – Avun kesädekkari 2025

Kaarina Riikonen tarjoutui vapaaehtoiseksi valmistamaan lounasta joogaajille, joita poliisi piti edelleen silmällä rikostutkinnan etenemisen varmistamiseksi.

– Voin tulla avuksi, jos sopii, hieroja Anne Kumar ehdotti.

Rikosylikomisario Anton Koivunen vilkaisi Jaana Hatakkaa, joka nyökkäsi hyväksyvästi.

– Hieno homma, kiitos teille, Koivunen sanoi.

– Konstaapeli tulee mukaan keittiöön varmistamaan, että kaikki sujuu turvallisesti, Anton jatkoi viitaten virkapukuiseen mieheen, joka oli jo kollegoineen ehtinyt palata retriittikeskukseen vietyään Luoman pariskunnan putkaan odottamaan kuulusteluja.

Kaarina pyöräytti miehelle silmiään matkalla keittiöön.

– Tuntuu kuin olisimme panttivankeja, hän tuhahti. – Tehdään ruokaa aseistetun vartijan valvovan silmän alla.

Keittiössä hän sitaisi esiliinan kylpytakkinsa suojaksi ja avasi jääkaapin.

– No mutta! En tiedä, mitä pahaa Teemu Luoma on tehnyt, kun hänet pidätettiin, mutta kokkina hän ainakin on loistava.

Jääkaappi oli täynnä säilytysastioita, joissa oli valmiiksi pilkottuja vihanneksia ja esivalmisteltuja aineksia. Kaarina hipaisi yhteen astiaan kiinnitettyä lappua ja virnisti.

– Tämähän on suorastaan gourmet-tasoista organisointia.

– Aletaan hommiin! Anne Kumar sanoi.

Puolen tunnin kuluttua he kantoivat ruokasaliin isoja vateja täynnä höyrytettyjä kasviksia sekä ison kattilallisen villiyrttikeittoa, joka tuoksui huumaavasti. Vuohenputki, nokkonen ja voikukanlehdet olivat antaneet sille syvän vihertävän sävyn, joukkoon sekoitetut perunat puolestaan täyteläisyyttä ja valkosipuli makua. Lopuksi he olivat pehmentäneet liemen kaurakermalla ja viimeistelleet keiton ripauksella mustapippuria.

Kaarina asetti tarjoilupöydälle vielä kipollisen paahdettuja siemeniä ja ilmoitti kuuluvalla äänellä:

– Olkaapa hyvät!

Sen sanottuaan hän perääntyi huomaamattomasti, pyyhkäisi hihallaan otsalleen kihonneen hien ja suuntasi eteisen halki kohti vessaa.

Lukittuaan oven perässään hän kaivoi kännykkänsä kylpytakin taskusta ja valitsi kollegansa, rikostoimittaja Pekka Nymanin numeron.

– Moi Kaarina, mies vastasi iloisesti. – Oletko jo henkistynyt astraalitasolle?

Nyman kuului nauravan omalle vitsilleen, kun Kaarina keskeytti hänet.

– Täällä tapahtuu kauheita, hän sanoi. – Minulla ei ole paljon aikaa, joten kuuntele tarkasti.

Hän kertoi Nymanille Sandra Westerbergin kuolemasta, kadonneesta ja myöhemmin löytyneestä riipuksesta sekä retriittikeskuksen omistajien pidätyksestä.

– Antonin mukaan myös Sandra von Essen joutuu uuteen kuulusteluun, Kaarina lopetti.

– Onko Anton siellä? Nyman kysyi.

– On! Ja sinun Jaanasi.

– No voi hemmetti, kuulostaa isolta jutulta.

– Markus-setäkin on täällä vaimoineen, se kansanedustaja, tiedäthän? Kaarina kysyi.

Nymanilta pääsi vihellys.

– Huh huh, hän henkäisi. – Onko Anton suostunut lausumaan mitään virallista? Saadaanko tästä jo juttua? Saisin taatusti myytyä sen iltapäivälehteen. Sinä voisit sanella ja minä stilisoisin uutisen julkaisukuntoon.

– Ei käy, Kaarina sanoi jyrkästi.

– Mutta kuolema on julkinen asia, Nyman protestoi.

Kaarina muistutti Nymania journalistin ohjeista, joiden mukaan heidän tuli noudattaa hienotunteisuutta ja kunnioittaa yksityisyyttä. Hän huomautti myös, että omaisten tulisi saada ensimmäisenä tieto kuolemasta.

– Tosin hänen poikansa on täällä, Kaarina ajatteli ääneen. – Mutta emme voi tietää, ovatko esimerkiksi hänen vanhempansa elossa. He saattaisivat vaikka saada sydänkohtauksen, jos lukisivat tyttärensä kuolemasta iltapäivälehden verkkosivulta.

– Mutta Sandra Westerberg on julkkis, Nyman vänkäsi.

– On, on, mutta mieti silti. Kannattaako meidän vain myydä iltapäivälehdelle pelkkä uutinen hänen kuolemastaan, vai runsaampi juttu? Minähän kuitenkin olen täällä paikan päällä.

Nyman mutisi vielä jotain epäselvää ennen kuin totesi:

– Okei, tehdään kuten haluat. Kerään taustatietoja. Soita heti, kun päästään kirjoittamaan.

Kaarina haki ruokaa, marssi poliisien pöytään ja istui muitta mutkitta Anton Koivusen viereen. Jaana Hatakan katseesta päätellen hän ei ollut tervetullut.

– Kuule Anton, Kaarina sanoi keittoa maistettuaan. – Missä vaiheessa aiotte tiedottaa tästä tapauksesta?

Rikosylikomisario hymähti. Hän oli tottunut Kaarinan ja muiden toimittajien hinkuun päästä uutisoimaan henkirikoksista.

– Onko kiire töihin?

– No, kieltämättä kutkuttaa, Kaarina myönsi.

– Malttia vielä, Koivunen sanoi rauhoittavalla matalalla äänellään. – Tästä tulee aikamoinen juttu, kun aika on.

Kaarina ei ehtinyt vastata, kun lähistöltä alkoi kuulua tuttua rähinää. Eeva Rautionaho tarttui miestään käsivarresta ja esti tätä lähestymästä poliisien pöytää.

– Et sinä voi mennä heitä häiritsemään, Markus, hän sanoi vihaisesti. – Ihan turhanpäiväisillä asioilla.

– Oliko teillä jotain uutta? Koivunen kysyi kansanedustaja Markus Rautionaholta.

Tämä katsoi vaimoaan, joka ravisti voimallisesti päätään ja näytti vihaiselta.

– Ehtii sen myöhemminkin, syökää vain rauhassa, mies sanoi ja palasi vaisuna paikoilleen.

– Herra se on herrallakin, Jaana Hatakka hymähti.

Kaarina lusikoi lautasensa tyhjäksi ja kysyi sitten rikospoliiseilta muka viattomasti:

– Onko teillä jo teoria tapahtumista? Tappoivatko Luomat Sandran?

Anton Koivunen katsoi Kaarinaa huvittuneena.

– Hyvä yritys, hän hymähti. – Saattaahan meillä olla teorioita, mutta emme jaa niitä ensimmäiseksi lehdistölle.

Sitten mies tarttui tarjottimeensa ja nousi pöydästä. Hän katsahti vielä Kaarinaan.

– Kiitos, ruoka oli oikein herkullista. Kevyttä, mutta herkullista.

Kristian Varma tuli auttamaan Kaarinaa ja Annea astioiden korjaamisessa. Kun he latoivat lautasia pesukoneeseen, Kaarina sanoi nuorelle miehelle:

– Otan osaa suruusi. Äidin menettäminen on järisyttävä asia. Miten pärjäilet?

Kristian pyyhkäisi hiukset otsaltaan ja hipaisi samalla silmänurkkaansa.

– Yritän pysyä kasassa. Meditaatio vähän auttaa. Mutta on vaikeaa pysyä tyynenä, kun tietää, että joku vihasi äitiä niin paljon, että tappoi hänet.

– Onko sinulla aavistusta, kuka se voisi olla?

Kristian kääntyi Kaarinaan päin ja katsoi tätä yllättyneenä:

– Poliisihan pidätti Luoman pariskunnan. He sen tekivät.

Kaarina pudisti päätään.

– Eivät välttämättä. Äidiltäsi vietiin arvokas koru, mutta varkaus ja murha ovat eri asioita. Tekijä saattaa olla joku muu.

Heidät keskeytti salista kuuluva huuto.

– Markus! Markus! Mikä sinua vaivaa? Katso minuun!

Kaarina, Anne ja Kristian ryntäsivät saliin. Eeva Rautionaho ravisteli miestään hartioista paniikki kasvoillaan. Kansanedustaja retkotti tuolissaan velttona. Hänen päänsä painui rinnalle ja silmät harittivat kuin mies olisi ollut tajunnan rajamailla.

– Mitä täällä tapahtuu? Anton Koivunen kysyi.

– Hän alkoi yhtäkkiä voida huonosti, Eeva Rautionaho selitti.

Kaarinan vatsaa kouraisi. Oliko heidän tekemässään ruoassa jotain vialla? Hän silmäili hermostuneena ympärilleen – olivatko muutkin saaneet oireita? Jos ruoassa oli ollut jotain pilaantunutta tai pahimmassa tapauksessa myrkyllistä, he kaikki olisivat vaarassa.

Markus Rautionahon suupielestä valui kuolaa ja hän yritti sanoa jotain.

– Kulta, älä yritä puhua. Sinun pitää levätä, Eeva Rautionaho sanoi ja pyyhkäisi miehensä suupieltä.

Kansanedustaja pyöritti hitaasti päätään puolelta toiselle ja mökelsi jotain käsittämätöntä.

– Soita hätäkeskukseen, Anton Koivunen käski lähellä seisovaa konstaapelia.

Sitten hän kääntyi Eeva Rautionahon puoleen.

– Tehän olette sairaanhoitaja. Tiedätte varmaan, mitä pitää tehdä ennen ambulanssin saapumista?

– Käännetään hänet kylkiasentoon, nainen sanoi. – Täytyy huolehtia, että henki kulkee.

Kaarina vilkuili ympärilleen sydän jyskyttäen. Kristian Varma näytti järkyttyneeltä, muttei pahoinvoivalta. Muissa joogaretriitin osallistujissakaan ei näkynyt myrkytyksen oireita. Luojan kiitos!

– Ei meidän ruoassamme mitään vikaa ollut, Anne Kumar sanoi lempeästi ja taputti Kaarinaa käsivarrelle. – Tämä johtuu jostain muusta.

– En kestä enää! Sari von Essen kiljahti. – Kohta me kaikki kuollaan tänne!

Kaarina istui mökkikaverinsa viereen ja silitti rauhoittavasti tämän selkää. Sari vapisi kauttaaltaan ja Kaarina tunsi, että pelko oli aitoa.

Vaikka Anton oli sanonut haluavansa kuulustella häntä uudelleen ja nainen itse oli maininnut poliisin kiinnostuneen hänen raha-aisoistaan, tuntui silti melkein mahdottomalta uskoa, että hän olisi murhaaja.

Ja jos hän olisi, pelkäisikö hän silloin murhaajaa?

Kaarina siirsi katseensa lattialla sekavana makaavaan kansanedustajaan. Markus Rautionaho oli yhä jollain tasolla tajuissaan, mutta hänen puheestaan ei saanut selvää. Eeva Rautionaho polvistui miehensä viereen ja puristi tämän kättä.

Mitä Markus Rautionaho oli ollut tulossa kertomaan Antonille, kun hänen vaimonsa esti häntä? Kaarina mietti.

Joogaretriittiin saapuessaan Rautionahot olivat vaikuttaneet harmonian perikuvilta, mutta Sandra kuoleman jälkeen säröt olivat alkaneet näkyä. Oli riitelyä, syytöksiä ja vihjailuja – ei suoranaista uskottomuutta, mutta jotain sinnepäin. Tai, kuten Kaarina oli vahingossa heidän riidastaan kuullut, vonkaamista ja kuolaamista.

Eeva Rautionaho tosiaan kuolasi avoimesti Kristian Varman perään, sen oli jokainen retriitin osallistuja voinut todeta. Mutta entä Markus Rautionaho? Miten vakavasti mies oli ollut ihastunut Sandraan?

Mutta miksi Markus Rautionaho olisi surmannut Sandran, jos hän oli mustasukkainen vaimonsa ihastuksesta tämän poikaan? Tai assistenttiin, kuten kaikki olivat murhan aikaan luulleet. Ei, ajatuksessa ei ollut minkäänlaista logiikkaa, eikä kansanedustajan syyllisyyden puolesta puhunut mikään.

Entä Eeva Rautionaho? Olisiko hän tappanut Sandran mustasukkaisuudesta? Siksi, että hänen miehensä oli kuolannut sensuellin ja kurvikkaan joogaohjaajaan perään. Ehkä, hullumpiakin motiiveja oli kuultu. Silti tämäkin teoria tuntui Kaarinasta hataralta.

Onneksi en ole poliisi, eikä minun vastuullani ole selvittää rikoksia, raportoida niistä vain, Kaarina ajatteli, kun ensihoitajat astuivat paareineen sisään retriittikeskuksen pääovista. Kansanedustajan outo kohtaus kylmäsi häntä. He eivät voineet tietää, oliko kyse sairauskohtauksesta tai jopa myrkytyksestä. Olivatko he kaikki vaarassa, kuten Sari von Essen oli sanonut?

Täältä pääset murhamysteerin seuraavaan osaan.