Vaarallinen retriitti 4/8 – Avun kesädekkari 2025

Sari von Essen livahti ulos saunakamarista posket helottaen ja lysähti lähimmälle penkille.

– Karsea kuulustelu, hän puuskahti ja löyhytti kädellä kasvojaan. – En ymmärrä, mitä minun raha-asiani poliisille kuuluvat.

Kaarina Riikonen myhäili itsekseen. Anton Koivunen oli näemmä ottanut tosissaan hänen vinkkinsä iloisen lesken huikentelevaisesta elämästä ja perintörahojen hupenemisesta.

Hän astui saunakamarin ovelle, koputti ja huhuili:

– Anton, Anton!

Rikosylikomisarion jykevä hahmo ilmestyi oviaukkoon.

– Minulle tuli vielä yksi asia mieleen. Voinko tulla sisään?

– Tämähän kestää ikuisuuden! Markus Rautionaho protestoi.

Anton astui sivuun ja päästi Kaarinan saunakamariin, missä Jaana Hatakka katsoi häntä kulmat koholla. Kaarina ei jaksanut välittää naispoliisin ynseydestä, vaan kääntyi suoraan Antonin puoleen.

– Kuulin äsken jotain hyvin epäilyttävää.

Tutkinnanjohtaja katsoi Kaarinaa kysyvästi.

– Eeva Rautionaho, se poliitikon rouva, riiteli talon kulmalla miehensä kanssa ja syytti tätä… no kuolaamisesta jonkun naisen perään.

Koivusen ilme pysyi tyynenä, mutta Kaarina näki, kuinka hän yritti yhdistellä langanpäitä.

– Luulen, että kansanedustaja Markus Rautionaholla oli suhde Sandran kanssa – tai ainakin hän oli ihastunut tähän, Kaarina jatkoi. – Sehän selittäisi, miksi kiireinen poliitikko osallistui lähes kaikkiin Sandran retriitteihin. Vaimonsa kanssa, mutta kuitenkin.

– Kiitos Kaarina, otamme tämän huomioon.

– Odotas vielä, Kaarina jatkoi. – Siinä ei ollut vielä kaikki.

– Meidän pitäisi päästä jatkamaan kuulusteluja, Jaana Hatakka huomautti sivummalta.

Anton Koivunen kuitenkin kuunteli kärsivällisesti Kaarinaa. Hän tiesi, että toimittaja teki teräviä havaintoja, joista oli ennenkin ollut hyötyä rikosjuttujen ratkomisessa.

– Myös kansanedustaja syytti vaimoaan.

– Mistä? Koivunen kysyi.

– Eeva Rautionaho ei juuri peittele sitä, että hän on ihastunut Kristian Varmaan, siihen Sandran söpöön assistenttiin.

– Että sellaista, Jaana Hatakka totesi kuivasti. Hän ei kuulunut joka paikkaan tunkevan Kaarina Riikosen faneihin.

Koivunen hieraisi leukaansa.

– Kysytään syytetyltä itseltään. Pyydätkö kansanedustajan sisään seuraavaksi?

Kaarina livahti ulos ja Markus Rautionaho astui huoneeseen. Hän kätteli poliiseja muodollisesti ja istuutui pirtinpenkille vastapäätä heitä. Mies onnistui säilyttämään arvokkuutensa, vaikka oli mittatilauspuvun sijaan pukeutunut silkkipyjamaan.

– Kuulimme, että riitelitte äsken vaimonne kanssa.

Rautionahon kasvot karahtivat punaisiksi.

– Mistä te sellaista kuulitte? hän heitti. – Onko teillä täällä joku myyrä salakuuntelemassa meitä?

Anton Koivunen inhosi vastakysymyksiä.

– Poliisi kysyy, te vastaatte, hän totesi tylysti.

Rautionaho veti syvään henkeä.

– Okei, okei. Vaimoni on poissa tolaltaan, Rautionaho selitti. – Hän kuvittelee, että olin ihastunut Sandraan, vaikka kyse oli ihan muusta.

Koivunen kallisti päätään.

– Mistä sitten?

Rautionaho nojautui poliiseja kohti.

– No, tehän tiedätte, että minä olen poliitikko.

Kun kumpikaan ei kommentoinut itsestäänselvyyttä, joten mies jatkoi.

– Sandra Westerberg oli todella suosittu. Hänellä oli kymmeniätuhansia seuraajia pelkästään Instagramissa.

Koivunen antoi miehen puhua.

– Vaalit ovat ensi vuonna, ja puolueemme tarvitsee valovoimaisia ehdokkaita. Sandra olisi ollut meille täydellinen: kaunis, fiksu ja suosittu terveellisten elämäntapojen puolestapuhuja. Yritin houkutella häntä ehdokkaaksemme. Tapasimme pari kertaa kahden kesken sen takia, mutta ei hän suostunut. Politiikka oli hänen makuunsa liian kilpailuhenkistä ja aggressiivista.

Koivunen sulatteli kuulemaansa.

– Onko teillä todisteita näistä tapaamisista?

– Voin lähettää teille kopiot käymästämme sähköpostikeskustelusta. Siinä ei todellakaan ollut mitään henkilökohtaista, enkä kuolannut hänen peräänsä, kuten Eeva väitti.

Hän hiljeni hetkeksi ja mutisi:

– En ymmärrä, mikä häntä nykyään vaivaa.

Jaana Hatakka puuttui puheeseen.

– Vaimonne taitaa suhtautua varsin lämpimästi Sandra Westerbergin assistenttiin?

Markus Rautionahon kasvot alkoivat punoittaa. Hän väänteli käsiään hermostuneena ennen kuin sanoi:

– Minua hävettää.

– Mikä? Anton Koivunen kysyi yllättyneenä.

– Vaimoni käytös, kansanedustaja vastasi. – Hänellä on varmaan joku keski-iän kriisi. On noloa katsella, miten avoimesti hän ihailee Kristian Varmaa. Sen nuoren miehen takia hän varmasti näille retriiteillekin hinkuu.

Koivunen ja Hatakka eivät keksineet, miten olisivat kommentoineet kansanedustajan sanoja. Niinpä he esittivät miehelle samat kysymykset kuin kaikille muillekin: koska hän oli nähnyt Sandran viimeksi, koska mennyt nukkumaan ja oliko joogaohjaajalla vihamiehiä?

Rautionaho rypisti kulmiaan mietteliäänä viimeisen kysymyksen kohdalla, mutta vastasi sitten:

– Ei ollut, minun tietääkseni.

Miehen mentyä Jaana Hatakka pyysi sisään Tiina Luoman. Nainen muistutti Anton Koivusen mielestä hieman satukirjan hahmoa letteineen, pisamineen ja kukkamekkoineen. Hän karkotti ajatuksen mielestään ja asettui työrooliinsa.

Nainen vaikutti hermostuneelta. Hän pyöritteli nenäliinamyttyä käsissään ja piti katseensa alas laskettuna.

– Tunsitteko Sandra Westerbergin hyvin? Koivunen aloitti.

– Hän on pitänyt täällä useamman retriitin.

– Mitä piditte hänestä?

Tiina Luoma nosti katseensa nopeasti.

– Miten niin pidin?

Koivunen tarkkaili häntä tiiviisti.

– Millaisissa väleissä olitte? Pidittekö hänestä?

Tiina kohautti olkiaan.

– Sandra oli ihan ookoo, vaikka olikin sellainen supertähti. Menestyvä, rikas ja kaunis. Kaikilla mausteilla.

Koivunen kuuli katkeruutta naisen äänessä.

– Eikö teillä sitten itsellänne ole kaikkea? hän kysyi. – Tällainen upea retriittikeskus, parisuhde ja kaikki.

– Velkaa meillä vain on, Tiina Luoma puuskahti. – Rajoilla mennään koko ajan.

Koivunen vilkaisi Jaana Hatakkaa. Luoman pariskunnan raha-asioita olisi ehkä syytä tutkia tarkemmin. Raha oli henkirikoksissa yksi suosituimmista motiiveista.

Koivunen jatkoi tuttua kaavaansa ja pyysi Tiina Luomaa kertomaan edellisillasta aikajärjestyksessä.

– Iltateen jälkeen kävin siivoamassa saunan pukuhuoneen ja tämän kamarin, nainen sanoi ympärilleen viitaten.

Koivunen terästäytyi. Tiina Luoma oli siis ollut rannassa myöhään illalla.

– Näittekö mitään? Tai ketään? hän kysyi.

Tiina puri alahuultaan ja tuijotti eteensä. Epäröi.

– Näin minä, hän sanoi viimein.

– Mitä?

Jännitys tiheni. Jaana Hatakka odotti vastausta kynä koholla.

– Sari von Essenin, nainen sanoi. – Hän tuli rannasta ja käveli kohti mökkiään.

– Näkikö hän teidät?

Tiina pudisti päätään.

– Mihin aikaan tämä oli? Koivunen tarkisti.

– Yhdentoista maissa.

– Kävittekö rannassa tai laiturilla? Hatakka kysyi.

Tiina pudisti päätään uudelleen.

– Olin tosi väsynyt. Halusin pian nukkumaan. Tein vain kaiken pakollisen.

Kaarina Riikonen kulutti aikaa rantasaunan terassilla tarkkailemalla retriittiläisiä. Eeva ja Markus Rautionaho näyttivät mököttävän toisilleen. Kristian Varma oli oikaissut itsensä joogamatolle ja yritti nukkua tai sitten hän meditoi. Itkusta turvonneet silmät ainakin olivat kiinni.

Rantaan johtavalta tieltä alkoi kuulua rasahtelua. Maisemaan lipui lähes äänettömästi pitkä, musta auto. Näky oli aavemainen, sillä moottorista ei kuulunut lainkaan ääntä. Sitten Kaarina tajusi, miksi. Ruumisauto kävi sähköllä.

Kuljettaja käänsi auton keulan niin, että pystyi peruuttamaan rantaan. Hän avasi takaovet ja veti esiin lavetin, joka muuntautui paareiksi. Haalaripukuisten poliisien avustamana hän nosti Sandra Westerbergin peitetyn ruumiin niiden päälle ja liu’utti ne auton sisälle.

Kristian Varma oli herännyt ja noussut muiden tavoin seisomaan ja seuraamaan vakavaa toimitusta. Hiljaisuuden rikkoi taas nuoren miehen lohduton nyyhkytys.

Hän tosiaan rakasti Sandraa, Kaarina ajatteli. Isolla ikäerolla ei aina ole merkitystä.

Ruumisauton mentyä Anton Koivunen kävi kysymässä jotain Kristian Varmalta. Nuori mies vastaili kuiskaten ja Koivunen naputti jotain puhelimensa muistiin. Sitten hän suuntasi rantaan.

– Miten pitkään tässä oikein vielä menee? Markus Rautionaho huusi hänen peräänsä.

– Ei enää kauaa, Koivunen vastasi kättään heilauttaen.

Kaarina seurasi Antonia katseellaan ja näki, miten tämä sanoi jotain tekniselle tutkijalle. Mies lähti heti liikkeelle ja käveli yhteen mökeistä, missä Sandra Westerberg oli asunut.

Anton jutteli muiden poliisien kanssa rannassa, kunnes tutkija palasi ja ojensi hänelle jotain. Sitten Anton palasi rantasaunalle ja Kaarina näki, että miehen kädessä oli todistepussiin pakattu puhelin.

Pian Anton pisti päänsä saunakamarin ovesta ja sanoi Sari von Essenille:

– Voisitteko tulla vielä hetkeksi? Meillä olisi vähän kysyttävää.

– Mitä ihmettä nyt taas, nainen kiukutteli. – Kerroin jo teille kaiken, mitä tiedän.

– Tulkaahan nyt vain, Anton sanoi.

Koivunen veti oven kiinni Sari von Essenin perässä ja sanoi naiselle tiukasti:

– Mitä teitte täällä rannassa myöhään eilen illalla?

– Mitä ihmettä? nainen kysyi silmät pyöreinä.

– Vastatkaa nyt vain kysymykseen, Anton sanoi jämäkästi.

Nainen pyöritteli päätään, mutta suostui sitten sanomaan:

– Olin iltakävelyllä. Oli niin kaunis sää. Rakastan Suomen kesää.

– Näittekö ketään?

– En, miten niin?

– Oliko teillä tapaaminen Sandra Westerbergin kanssa? Koivunen kysyi.

– Ei ollut. Miksi olisi ollut?

– Ehkä siksi, että yrititte kiristää häneltä rahaa, Koivunen sanoi.

Sari von Essen näytti juuri sellaiselta kuin syylliset näyttävät, pälyilevältä ja epävarmalta.

– Enhän kiristänyt! hän kivahti. – Sandra oli minulle velkaa.

– Mistä hän oli teille velkaa? Jaana Hatakka kysyi vuorostaan.

– Yhdestä epäonnistuneesta retriitistään, Sari von Essen väitti. – Osallistuin yhteen hänen kalliista retriiteistään Intiassa, ja siellä meni kaikki pieleen. Asumus oli ala-arvoinen ja sain lisäksi vatsataudin, joka vei minut sairaalaan tiputukseen. Vaadin häntä palauttamaan rahat. Monta tuhatta euroa.

Anton Koivunen silmäili naista ennen kuin nosti tämän näkyville lootuksenkukkakuvioilla koristetun kullanvärisen puhelimen.

– Nämä viestit Sandra Westerbergin puhelimessa kertovat vähän toistenlaista tarinaa, Koivunen sanoi.

Sari von Essen tuijotti lamaantuneena tutkinnanjohtajan kädessä olevaa puhelinta, jonka ruudulla näkyi hänen ja Sandran välistä keskustelua.

Jos et maksa, kerron kaikille miehesi onnettomuudesta, jonka sinä aiheutit. Siitä tulee skandaali täällä Suomessa ja sinun bisneksesi loppuvat siihen paikkaan, Jaana Hatakka luki näytöltä.

– Olette ymmärtäneet kaiken väärin, Sari von Essen yritti. – Tuo tekstinpätkä on irrotettu asiayhteydestä. Sitä paitsi Sandra lupasi palauttaa rahat minulle. Sovimme asian, kun tulin tänne retriittiin.

– Nuo viestit ovat varsin yksiselitteisiä, Koivunen sanoi. – Sinä kiristit Sandraa. Kävikö kuitenkin niin, ettei hän suostunut maksamaan? Sitten sinä hermostuit ja tapoit hänet. Ja sen tehtyäsi vielä varastit hänen arvokkaan riipuksensa. Eikö niin?

Täältä pääset dekkarin seuraavaan osaan.