Apu

Uusi Jari Sarasvuo -elokuva toimii mainoksena tai musiikkivideona muttei elokuvana – Mikko Nousiainen elämänsä roolissa

Uusi Jari Sarasvuo -elokuva toimii mainoksena tai musiikkivideona muttei elokuvana – Mikko Nousiainen elämänsä roolissa
Arvostelu: Tuukka Temosen Valmentaja kertoo Jari Sarasvuon elämäntarinan alusta nykyhetkeen asti. Kaupannälkäisille yrittäjille suunnattu elokuva on aiheensa mukaisesti kuin markkinointia parhaimmillaan – taidolla tehtyä pintaa ilman sisältöä.
Julkaistu: 17.10.2018

Valmentaja on vaikea elokuva arvioida yleispätevästi mistään näkökulmasta. Se johtuu siitä, että se ei ole elokuva. Se on tapaus. Se on sirkusesitys. Se on valoshow. Se on sijoitus. Se on suurtuotanto. Se on etevän kauppamiehen taidonnäyte. Mutta se ei ole elokuva.

Bisnesmiehenä itsekin kunnostautunut Tuukka Temonen on ohjannut Jari Sarasvuon elämäntarinan syntymästä nykyhetkeen asti, mikä on juuri niin sarasvuolainen tempaus kuin pitääkin. Ja itse asiassa Valmentaja on erittäin taitavasti tehty tuote. Se on hyvin tarkkaan laskelmoitu kaksituntinen, jossa pelataan mahdollisimman turvallisesti ja varman päälle.

Jari Sarasvuo (Mikko Nousiainen) tuli tunnetuksi motivational speakingista.

Valmentajan estetiikka on keskittymishäiriöisen 2010-luvun esimerkkituote. Siinä on kaikki hyvän mainosvideon piirteet. Se koostuu lyhyistä kuvista, lukemattomista leikkauksista ja mielettömästä audiovisuaalisesta tykityksestä niinäkin hetkinä, kun tarina antaa ymmärtää, että nyt olisi sopivaa rauhoittua. Se hyödyntää leppoisasti tyypillisimpiä valtavirtaelokuvan kliseitä, jotta katsoja voi hymyillä tyytyväisenä nähdessään jotain mahdollisimman tuttua. Ongelmaksi koituu ainoastaan se, että vaikka mainosvideossa elokuvamaailman klisee on pirteä tehokeino, koko illan elokuvassa se on yhä pelkkä klisee.

Elokuvaan on ympätty takaumarakenne, jota ei hyödynnetä tai perustella sen kummemmin. Siinä on sekä tauoton kertojaääni että tasaisin väliajoin tekstikortteja kertomassa vielä uudelleen samat asiat, jotka kertoja jo kertoi. Se piirtää katsojalle, vääntää katsojalle rautalangasta ja vielä varmistaakseen, että katsoja on hereillä ja varmasti ymmärtää, vetää tätä nyrkillä turpaan ja huutaa megafoniin.

On kuitenkin todettava, että kertoja – tuo elokuvakerronnan viimeinen epätoivoinen oljenkorsi – on karismaattinen kuin mikä. Mikko Nousiainen muuntautuu Sarasvuoksi jokaista nyanssia myöten. Suorituksesta tekee hämmästyttävän se, että Nousiainen on kertonut, ettei ole koskaan tavannut Sarasvuota. Rooli ei ole siis minkään ylettömän metodisuorituksen tulos vaan silkkaa taitavaa näyttelemistä sanan varsinaisessa merkityksessä.

Temonen hyödyntää Nousiaista laivansa kipparina taitavasti. Tämän puheääni, joka tietysti toimii elokuvan avainelementtinä, tuodaan teoksessa niin pintaan kuin mahdollista. Katsoja viedään mukaan siihen markkinoinnin valtapeliin, jonka uhreiksi ympäröivässä arjessa temmataan koululaisetkin, joilla ei ole muuta mahdollisuutta kerätä käyttörahaa kuin tehdä puhelinmyyntiä tai feissarikeikkoja. Elokuva kuljettaa katsojan tornin huipulle ihailemaan, miltä maailma näyttää sen alullepanijoiden ja omistajien silmin. Siihen pyöritykseen ei voi imeä katsojaa mukaan, ellei keulakuva ole riittävän tehokas.

Monissa muissa osa-alueissa Valmentaja sen sijaan hukkaa paikkoja, joissa olisi tilaisuus säväyttää. Kun Sarasvuo tapaa tyhjien sanojen ja muovisten kulissien ylipapin, itse Jumalan rakastaja Jussi Parviaisen – jonka roolissa nähdään verrattain tuntematon mutta erittäin vaikuttava Tatu Sinisalo – elokuvalla olisi paikka todella ravistella katsojaa kaikella eroottisella latauksella ja maskuliinisella uhmalla, joka hahmojen välillä kytee. Lopputulos jää kuitenkin kovin valjuksi potentiaalista huolimatta. Katsoja ei pääse hikiselle iholle asti tuntemaan sitä samaa sykettä, jonka hahmot tuntevat.

Jussi Parviainen (Tatu Sinisalo) ja Jari Sarasvuo (Mikko Nousiainen) joutuvat vaikeuksiin rahoituksen kanssa.

Valmentaja on varmasti nautinnollinen katsomiskokemus markkinointiyrittäjälle, joka etsii kaikin keinoin motivaatiohuumetta. Se on varmasti nautinnollinen katsomiskokemus paatuneelle formalistille, joka viihtyy erityisesti teknotykityksen parissa. Temosen musiikkivideovaikutteinen ohjaus, Jan-Niclas Janssonin ja Arttu Peltomaan kuvaus sekä Juha Kärkkäisen leikkaus ovat tarkkaa ja ammattitaitoista työtä. Elokuva jää silti etäiseksi ja viileäksi. Se ei naurata eikä itketä.

Elokuvassa on paljon näyttävää ja erittäin taitavasti tehtyä pintaa mutta ei tunnetta – ei sitä pientä välttämätöntä elementtiä, joka menee katsojan nahan alle ja jonka avulla katsoja tunnistaa näkemänsä maailman todeksi. Valmentajan kaikki ansiot ovat mainosvideon ansioita, eikä sinänsä ihme, koska sen tekijä on mainosvideo-ohjaaja. Elokuvaa ympäröivään markkinointimateriaaliin on panostettu enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin kotimaisella elokuvakentällä. Kenties Valmentaja onkin mullistava metaelokuva, jota jonain päivänä ylistetään edelläkävijänä, joka kaatoi viimeisetkin raja-aidat markkinointiviestinnän ja taiteen väliltä. Aika näyttää. Tässä ja nyt se käsitellään kuitenkin elokuvana. Eikä se sellaisena toimi.

★★

Kommentoi »