”Ethän sä olekaan sellainen seipäänniellyt, vitun takakireä tyyppi” – uusi ja vapautunut Jenni Vartiainen on saanut monet yllättymään

Jenni Vartiainen vilkaisee kelloaan. Nyt alkaa olla jo kiire.

– Meillä on sata vuotta vanha talo, ja taloyhtiöön on tulossa ikkunaremontti. Siihen liittyy kaikenlaista säätöä, hän selittää.

Hän kääräisee lounaalta yli jääneen pullan lautasliinaan ja sujauttaa sen laukkuunsa. Se on tuliainen hänen viisivuotiaalle pojalleen.

Tässä on jotain uutta. Poptähti Jenni Vartiainen on puhunut elämästään toimittajalle parin tunnin ajan, huolettomasti ja varsin avoimestikin .

Aina näin ei ollut. Vartiainen kertoo tunteneensa vuosien ajan ahdistusta pelkästään siitä, jos hänet tunnistettiin yllättäen ja odottamattomissa paikoissa.

Hän sanoo, ettei hän enää jännitä haastatteluita tai koe tarvetta olla koko ajan varuillaan.

Mitä on tapahtunut?

Ehkä kyse on vain keski-ikäistymisestä, Vartiainen, 42, naurahtaa. Kaikkeen ei enää suhtaudu yhtä vakavasti kuin nuorena.

Viimeiset vuodet ovat kuulemma muuttaneet häntä rauhallisemmaksi ja tuoneet elämään selkeyttä. Mukaan on mahtunut myös monia menetyksiä, sairastamista ja muita vastoinkäymisiä. Nekin ovat antaneet perspektiiviä sille, mikä elämässä todella on tärkeää.

Ja sitten on New York, joka saattoi alulle uuden Jennin.

Siitä pian lisää.

Jenni Vartiainen on poptähti, jonka kaikki tietävät, mutta jonka harva kunnolla tuntee. Hän on ollut arvoitus. Häntä on nimitetty diivaksi ja kotimaisen popin kuningattareksi. Monesti häneen liitetyt sanat ovat salaperäinen ja mystinen. Tässä on piillyt myös epäilemättä osa Vartiaisen viehätysvoimaa.

Arvoituksellisuuden vaikutelmaa on lisännyt se, ettei hän ole kertonut parinkymmenen vuoden artistiuransa aikana henkilökohtaisesta elämästään juuri mitään.

Se on tehnyt hänestä monen silmissä hahmona etäisen. Tämän tiedostaa Vartiainen itsekin.

– Mulle on monesti sanottu, että ihmisillä on susta ihan väärä käsitys. Että ethän sä olekaan sellainen seipäänniellyt, vitun takakireä tyyppi, joka ottaa itsensä liian vakavasti.

Näin hän itsekin ajattelee. Vartiainen kertoo olevansa kaveriporukassa usein se, joka heittää mauttomimmat puujalkavitsit. Kyllä hän tätä ”hörhöpuolta” voisi julkisestikin esitellä.

Asiat ovat muuttuneet. Jos hän vertaa itseään siihen Jenniin, joka hän oli vielä viisi vuotta sitten, hän kokee nyt olevansa huomattavasti aiempaa rennompi ja avoimempi ihminen. Ja nyt hän on valmis kertomaan, miksi on aiemmin kokenut, ettei voi puhua yksityisistä asioistaan. Sekä siitä, miksi tuntee muuttuneensa.

Jenni Vartiaisen elämässä tapahtui suuria, kun hän muutti New Yorkiin vuonna 2019. Hän oli löytänyt rinnalleen miehen, liike-elämän vaikuttajan, jolle juorulehdet antoivat lempinimen ”rahkamiljonääri”.

– Lähdin sillä asenteella, että nyt mä lähden katsomaan, mihin tämä rakkaus mua vie. Päätin heittäytyä elämälle sen sijaan, että olisin yrittänyt kontrolloida sitä.

Parisuhteesta tuli perhe. Esikoispoika syntyi vuonna 2019 ja toinen poika vuonna 2022. Neljästä New Yorkissa vietetystä vuodesta tuli Jennin elämää mullistavia.

Suurkaupungissa asuessaan ja New Yorkin kaduilla kävellessään hän huomasi koko identiteettinsä muuttuvan.

Hän ei ollutkaan enää se tunnettu poplaulaja, josta kirjoitetaan kaikenlaista lehdissä, vaan ihan tavallinen perheenäiti. Se sai tuntemaan olon normaaliksi.

– Mulla ei ollut mitään roolia, mihin olin Suomessa tottunut. Se oli aikaa löytää oma olemus uudelleen. Että kuka mä olen ilman kaikkea julkisuutta. Sellainen teki mulle hirmu hyvää, Vartiainen kertoo.

– Tajusin, että hei, enhän mä oikeasti olekaan se tyyppi, joka kävelee lippis päässä ja leuka rinnassa. Että mä olen vain ajautunut sellaiseksi, kun olen yrittänyt suojella itseäni joltain… en ehkä miltään. Sen jälkeen aloin kulkea pää pystyssä ja oikein ahmin ihmisiä katseellani.

Eivätkä muutokset jääneet tähän. Äkkiä Vartiainen muistaa New Yorkissa uudelleen virinneen uintiharrastuksensa ja riemastuu asiasta silmin nähden.

– Siis mähän rakastan uimista. Suomessa en kuitenkaan uskaltanut käydä enää uimahallissa, kun multa tultiin kerran kysymään nimikirjoitusta, kun olin shampoot päässä nakupellenä suihkussa.

Hän naurahtaa.

– Ja tämähän on siis ihan tyhmää, että jos mulle kävi kerran suomalaisessa uimahallissa kaksikymmentä vuotta sitten tuolla tavalla, niin what are the odds, että niin kävisi uudestaan. Kun eihän ihmisiä todennäköisesti kiinnosta mun tekemiset, vaan niiden omat asiat.

New York sai Jennin vapautumaan. Jos anonymiteetin menettäminen pelotti häntä aiemmin, nyt hän olisi valmis menemään vaikka tuntemattomien ihmisten koteihin.

– Mustahan olisi siis ihanaa käydä jokaisen suomalaisen luona kahvilla juttelemassa. Varsinkin niiden, jotka väittävät keskustelupalstoilla mun olevan sitä tai tätä.

– Nykyisin nautin hirveästi siitä, että mut kohdataan esimerkiksi lasteni äitinä. On pelkästään ihanaa, jos joku tulee vaikka sanomaan, että tykkää mun biisistä. Silloin tuntuu, että olen luonut yhteyden toiseen ihmiseen.

Uusi Jenni ei silti tarkoita, että hän haluaisi avata henkilökohtaisinta elämäänsä edelleenkään julkisesti. Eikä häntä muidenkaan julkkisten yksityiselämä kiinnosta.

– Minua eivät kiinnosta julkisuudessa olevien ihmisten yksityiset asiat, enemmän olen ollut kiinnostunut, kuinka he ovat työnsä ja taiteensa tehneet. Toki usein yksityinen elämä liittyy siihen vahvasti, mutta ihminen antaa siitä meille muille sen, minkä haluaa ja sen pitäisi riittää.

Esimerkiksi perheestään Vartiainen ei halua odotetusti kertoa yhtään sen enempää. Jo pelkästään siitä syystä, että se tuntuisi epäreilulta läheisiä kohtaan.

– Olen tosi huolehtiva mun lapsiani kohtaan. Enkä ole leijonaemo pelkästään pojilleni, vaan myös perheelleni ja ystävilleni. Mulla on tosi kova suojeluvaisto heitä kaikkia kohtaan, Vartiainen kertoo.

Sitten hän naurahtaa.

– Mun mielestäni on ihan luonnollista, ettei ihminen hölise ihan kaikesta. Eikö pitäisi ennemminkin kysyä, miksi joillakin on niin kova tarve puhua omista asioistaan julkisesti ja olettaa, että kaikkia kiinnostaa?

Vartiaisen mielestä on kuitenkin ”höpöhöpöä” väittää, ettei hän suostuisi puhumaan mistään. Kyllä hän on puhunut, mutta rajatusti ja omilla ehdoillaan.

– Jos yritetään tunkeutua mun intiimisuhteisiin, niin mä sulkeudun kuin simpukka.

Yli kaksikymmentä vuotta sitten Jenni Vartiainen oli tähtiin kurkottava 19-vuotias kuopiolaisteini, joka osallistui vuonna 2002 MTV3- kanavalla esitettyyn Popstars-ohjelmaan. Popstars oli uusia laulajakykyjä etsivä tosi-tv-kilpailu, ja sen voittajista muodostettiin tyttöbändi Gimmel.

Yhtyeeseen kuuluivat Vartiaisen lisäksi Ushma Karnani (nyk. Olava) ja Susanna Korvala (nyk. Berg), jotka olivat Vartiaisen lailla parikymppisiä nuoria naisia.

Sarjasta tuli menestys. Kukaan ei osannut silti aavistaa, millainen ilmiö Gimmelistä kasvaisi. Tavaratalokeikoilla tuhannet hurmioituneet fanitytöt jonottivat esikuviensa nimikirjoituksia.

Mutta yhtyettä osattiin myös inhota intohimoisesti. Kadulla Vartiaiselle huudeltiin törkeyksiä ja syljettiin päälle. Välillä kotirappuun ilmestyi kutsumattomia vieraita. Levy-yhtiöön saapui fanipostiksi naamioituja kirjeitä, joissa yhtyeen jäsenille toivottiin mahdollisimman tuskallista kuolemaa.

Kaikki tämä tuntui Vartiaisesta hämmentävältä. Hetkeä aiemmin hän oli ollut aivan samanlainen suomalaisnuori kuin häntä kadulla huorittelevat teinitytöt.

– Välillä koin sen niin ahdistavaksi, etten halunnut poistua Töölön yksiöstäni mihinkään. Ulkomaailma pelotti niin paljon.

Vartiainen kertoo oppineensa varhain myös sen, että ihmisten ja median nälkä kohdistuu useimmiten juuri julkisuuden henkilöiden henkilökohtaisiin asioihin.

Häneltä kysyttiin Gimmelin alkuaikoina suhdestatusta. Hän vastasi huolettomasti seurustelevansa. Sen jälkeen samaa asiaa tivattiin suunnilleen joka haastattelussa.

– Ajattelin, että hetkinen, nyt tämä menee ihan väärille raiteille. Että en minä tämän takia ole julkisuudessa. Että mulla olisi kaikkea paljon mielenkiintoisempaa kerrottavaa, uutta musaa ja kaikkea.

Vartiainen uskoo, että silloisilla kokemuksilla oli kauaskantoisia seurauksia. Niiden myötä suhde julkisuuteen alkoi muodostua varovaiseksi.

– Trauma on tietysti tosi voimakas sana, muttei se kovin kaukana totuudesta ole. Kaikki ne paskat kokemukset saivat mut muuttamaan käytöstä. Ne vaikuttivat mun arkielämään ihan konkreettisesti.

Kun Vartiainen alkoi sulkea suutaan, myös media huomasi sen. Hänelle sanottiin monesti päin naamaa, ettei hänestä voi kirjoittaa lehtijuttua, koska hän ei suostu puhumaan yksityiselämästään.

Ja kun painostusyritys ei ole tehonnut, toimittaja saattoi lähteä paikalta ovet paukkuen.

Kun naisten välisestä rakkaudesta kertova single Ihmisten edessä julkaistiin, alettiin Vartiaiselta arvuutella hänen seksuaalisuudestaan. Sekin tuntui tungettelevalta.

– Sanoin, että jos haluat puhua vähemmistöjen adoptio-oikeuksista, niin sitten voidaan puhua. Mutta se kenen kanssa mä yöni vietän, se ei kuulu kenellekään.

Vartiainen huomauttaa, etteivät julkisuuden mukanaan tuomat ongelmat ole olleet silti ainoa syy hänen julkiseen sulkeutuneisuuteensa. Hänellä on vahva itsesuojeluvaisto. Hän ei myöskään nauti katseiden keskellä ja huomion keskipisteenä olemisesta. Ei ole koskaan nauttinut.

Onko se myös ujoutta?

– Ehkä mussa on myös jotain ujoakin, mutta enemmän se on kuitenkin sitä, että mielelläni tarkkailen tilanteita. Olen vähän sellainen lonely rider.

On kuitenkin paikka, missä Vartiainen on kaikkien vuosien aikana tuntenut voivansa ilmaista itseään avoimesti. Se paikka on musiikki, johon hän on pystynyt vuodattamaan syvimmät tunteensa ja huolensa vailla pelkoa siitä, että tulisi paljastaneeksi itsestään liikaa.

Uusi albumi Origo kuulostaa juuri sellaiselta musiikilta, mitä Vartiaiselta sopii odottaa. Se on täynnä kohtalokkaita ja tunteisiin vetoavia popkappaleita rakkaudesta ja elämän kipupisteistä. Vartiainen sanoo, että uudelle levylle syntyneet laulut ovat syvästi omakohtaisia. Niihin on paketoitu viisi vuotta elämää.

Vartiainen huomauttaa, ettei kappaleita voi silti lukea kuin päiväkirjaa. Lauluissa on aina mukana rutkasti värikynää sekä kuvitteellisia ja kärjistettyjä tapahtumia. Sitä, mikä on totta ja mikä ei, hän ei halua lähteä avaamaan. Jokainen kuulija saa tehdä päätelmänsä itse. Siinä piileekin hänen mielestään laulutaiteen hienous.

– Koen, että laulut ovat mulle tosi turvallinen paikka avata omaa sielua. Kerron niissä enemmän itsestäni kuin ihmiset osaavat ehkä ymmärtääkään.

Elämme maailmassa, jossa moni haluaa jakaa intiimeimmätkin hetkensä kahdeksan miljardin kanssaihmisensä kanssa. Myös menestyvän nykyartistin työkalulaatikkoon kuuluvat erilaiset somekanavat. Jenni Vartiaisenkin on pitänyt avata oma tili Tiktokiin. Se ei ollut helppo päätös.

– Minua eivät kiinnosta julkisuudessa olevien ihmisten yksityiset asiat, enemmän olen kiinnostunut siitä, kuinka he ovat työnsä ja taiteensa tehneet. Toki usein yksityinen elämä liittyy siihen vahvasti, mutta ihminen antaa siitä muille sen minkä haluaa. Ja sen pitäisi riittää.

Vartiaisen mukaan kyse ei ole siitä, että hän haluaisi kritisoida muiden valintoja. Kaikki toimivat omalla tyylillään. Samaan hengenvetoon hän sanoo rakastavansa nykyistä avointa ilmapiiriä. Sitä, että kipeistäkin asioista voidaan puhua suoraan ja arkailematta. Siinä on mediasta ja somestakin ollut paljon apua.

Hän kertoo ihailevansa niitä julkisuuden henkilöitä, jotka puhuvat haastatteluissa mielenterveysongelmistaan. Näin he tulevat samalla murtaneeksi yhteiskunnallisia stigmoja ja antaneeksi ihmisille lohduttavia sanoja. Kertoneeksi, että asiassa ei ole mitään hävettävää.

– Olen aina superkiitollinen, kun joku haluaa kertoa jostain itselleen käyneestä asiasta, joka voi hävettää tai haavoittaa. Julkitulolla voi auttaa itseä ja muita. On ihailtavaa, että ihminen uskaltaa näyttää haavoittuvuutensa, mutta on tärkeää tehdä se omien rajojensa puitteissa, eikä esimerkiksi julkisen painostuksen takia.

Vartiainen katsoo jälleen kelloaan. Hän kiittää juttutuokiosta ja heittää olalleen laukun, jossa on pojalle menevä pulla. Hän heilauttaa hyvästit ja astelee kevääseen. Siihen elämään, joka kuuluu ainoastaan hänelle ja hänen perheelleen.

Meikki ja hiukset: Miia Ollula, tyyli: Eero Böök.