Apu

Uspenskin katedraali 150 vuotta: Jumalansynnyttäjän merkki kalliolla



Uspenskin katedraali 150 vuotta: Jumalansynnyttäjän merkki kalliolla

Uspenskin katedraali on hallinnut Helsingin horisonttia tasan 150 vuotta. Kultaa ja koreutta uhkuva kirkko on seissyt koko tuon ajan idän ja lännen rajalla.
Teksti Jorma Lehtola
Kuvat Timo Villanen, Helsingin Kaupunginmuseo

Punatiilinen temppeli kurkottaa taivaaseen Katajanokan kalliolla Helsingissä. Se on muistomerkki kuolonuneen – slaavilaisittain uspenie – nukkuneelle Jumalansynnyttäjälle, Neitsyt Marialle.

Uspenskin katedraalista tuli vuoden alussa Suomen ortodoksisen kirkon pääkirkko, koska arkkipiispan istuin siirtyi Kuopiosta Helsinkiin. Istuimen haltijana jatkaa arkkipiispa Leo.

Länsi-Euroopan suurimmaksi mainittu ortodoksinen katedraali on – luterilaisen Tuomiokirkon tavoin – Helsingin keskeinen maamerkki ja yksi kaupungin suosituimpia turistinähtävyyksiä, jossa vierailee puolisen miljoonaa kävijää vuosittain.

– Katedraalin ja tuomiokirkon läheisyys Helsingissä kertoo, että ollaan idän ja lännen rajalla, mutta myös kohtauspaikalla. Tuomiokirkko on väännös sanoista Domus Dei (”Jumalan talo”). Meillä katedra on paikka, jossa piispa opettaa, ja katedraali kirkko, jossa on piispan istuin, sanoo viime vuonna eläkkeelle jäänyt metropoliitta Ambrosius.

Helsinki oli pieni 20 000 asukkaan pääkaupunki vuonna 1868, kun Uspenskin ortodoksinen katedraali nousi Katajanokan kalliolle. Etualalla Makasiinirannan puisia varastorakennuksia, purjelaiva ja purjelaivojen mastoja. Carl Adolf Hårdh / Helsingin kaupunginmuseo

Esikuvana puukirkko Moskovan läheltä

Kirkkorakennus palautuu aikaan, jolloin Helsinki oli pieni ja Suomi suuriruhtinaskunta valtavan Venäjän keisarikunnan läntisellä syrjäseudulla.

Helsingin ortodoksinen seurakunta perustettiin vuonna 1827, kun pienempi Pyhän Kolminaisuuden kirkko valmistui osana C. L. Engelin piirtämää vanhaa empirekeskustaa.

Seurakunnan – ja kaupungin – kasvaessa kirkko kävi ahtaaksi. Tarvittiin isompi, johon Suomen kenraalikuvernööri F. W. Rembert von Berg 1850-luvulla tilasi piirustukset arkkitehti Aleksei Gornostajevilta, Venäjän Taideakatemian jäseneltä.

Kansallisromanttinen akateemikko päätti yhdistää pohjoisvenäläistä puuarkkitehtuuria Bysantin perinteisiin. Esikuvana oli 1500-lukulaisen Kolomenskojen puukirkon malli Moskovan liepeiltä.

Katedraalin paikaksi valikoitui korkea kallio keisarillisen palatsin (nykyisen presidentinlinnan) ja päävartion tuntumassa. Pääkaupunkiin saatiin näyttävyyttä – aina siinä mitassa, että taannoista huipputapaamista Helsingissä raportoineet amerikkalaistoimittajat huokailivat vaatimattoman presidentinlinnan jäävän suorastaan ylvään temppelin varjoon.

– Meillä on oltu selkeästi sillä linjalla, että jumalanpalveluksen aikaankaan kirkkoa ei suljeta matkailijoilta, mutta nauhoilla rajataan, minne he pääsevät.

Paljon kultaa ja koreutta

Uskon ohella temppeli julisti Venäjän keisarin voimaa ja valtaa.

– Kyllähän imperiumin kultakin on kiiltänyt, ei sitä voi kieltää. Tämä kirkko on sen aikakauden tuote, paljon kultaa ja koreutta. Jos tänään rakennettaisiin ortodoksinen kirkko, se olisi paljon yksinkertaisempi ja pelkistetympi, metropoliitta Ambrosius arvelee.

Helsinkiläisiä slaavilainen kirkko näkyvällä paikalla on joskus vähän ujostuttanutkin, että mitähän meistä maailmalla ajatellaan.

Suomenlinnassa Pyhän Aleksanteri Nevskin ortodoksista kirkkoa on tuunattu hieman suomalaisemmaksi, mutta Uspenskiin ei ole tohdittu muuten kajota kuin rakentamalla ympärille kohtalaisen rumia toimistotaloja.

– Aluksi olin itsekin vähän kriittinen Stora Enson talon suhteen, vaikka se oli Alvar Aallon suunnittelema, mutta ehkä on ihan hyvä, että on kontrastia ja eroa kulttuuritraditioiden välillä. Ajassa muutenkin pitäisi harrastaa enemmän moniäänisyyttä, Ambrosius sanoo.

Metropoliitta Ambrosius esittelee ukrainalaissyntyisen Aleksander Hotovitskin, joka oli Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherrana 1914–1917 ja katosi Stalinin puhdistuksissa 1930-luvulla. Nyt pappismarttyyri elää ikonissa Uspenskin vinopöydällä, ja hänellä on nimikkokrypta katedraalissa.

Kierrätysmateerialit kunniassa

Kirkon rakennustiiliä rahdattiin Ahvenanmaalta, Bomarsundin linnoituksesta, joka Oolannin sodan aikana oli räjäytetty. Temppeliä siis rakennettiin moderniin tapaan kierrätysmateriaalista.

– Joskus kirkkokin on aikaansa edellä, Ambrosius naurahtaa.

Tasalaatuisia julkisivutiiliä kuskattiin Leppäkosken tehtaalta Janakkalasta.

Katedraali rakennettiin vuosina 1862–68. Puolet rakennusvaroista tuli yksityislahjoituksina, toinen puoli Venäjän valtiolta ja Pyhältä synodilta.

– Helsingissä oli tosi vaurasta porvaristoa, kauppiaita ja tupakkatehtailijoita, jotka harrastivat hyväntekeväisyyttä. Koffin oluellakin on tuettu runsaasti ortodoksista seurakuntaa, Ambrosius muistuttaa.

Keisari Aleksanteri II:n toiveesta katedraali pyhitettiin Jumalanäidin kuolonunen muistolle. Viipurin piispa Paavali vihki sen käyttöön 25. lokakuuta 1868.

Tuskin ehti temppeli valmistua, kun osa kalliosta lohkesi ja pelättiin kirkon vallan sortuvan. Venäjän keisarin ohje oli lakoninen: ”Ei saa toistua.”

Eikä toistunut, joskin kirkkoa on muuten saneerattu useaan otteeseen – tälläkin hetkellä alttariin johtavat kuninkaan ovet ja niitä reunustavat keskeiset ikonit ovat Valamossa kunnostettavina.

Kupoleihin menee pari kiloa kultaa

Helluntain henki on vahvasti läsnä kirkon muodoissa. Kolmetoista kullattua kupolia muistuttaa Kristuksesta apostoleineen, kellotornin päällä on neljästoista. Korkein kupoleista kurottaa 70 metriin.

Kirkontornissa kumajaa yksi Suomen suurimmista kirkonkelloista, liki 5 500-kiloinen mötikkä.

Kupolit saivat uuden lehtikultauksen vuosina 2004–2007, jolloin myös kuparipellit uusittiin ja kellot viritettiin.

– Yksi kultaus kestää sukupolven verran, eikä kupoleihin mene kuin pari kiloa kultaa yhteensä, se on niin ohutta. Kulta ei ole kallista, mutta työ maksaa maltaita, Ambrosius kiteyttää.

Nykyinen puolen miljoonan euron remontti vie tovin aikaa. Rakennusteline pysynee kirkkosalissa ainakin vuoteen 2024, joskin jumalanpalvelukset voivat jatkua normaalisti.

Vuonna 1897 valmistunut pankinjohtaja Alfred Norrménin punatiilinen talo seisoi 63 vuotta Uspenskin katedraalin naapurina. Helsingin kaupunginmuseo

Katto 33 metrin korkeudessa

Katedraalin koon ymmärtää vasta ovesta astuttuaan. Temppeli on jykevä, avara ja koristeellinen, pinta-alaa lähes tuhat neliömetriä. Massiiviset, yhdestä graniittilohkareesta veistetyt doorilaispylväät nostavat katseen kattokupolissa sinisenä hohtavalle tähtitaivaalle, 33 metrin korkeuteen. Kes-kuskupoli konservoitiin 2015–2016.

Apostolit, Moskovan pyhittäjät ja metropoliitat katselevat ylhäältä kaarista, jonne on kirjailtu kirkkoslaaviksi lauseita. ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat…”

Rapattuja sisäseiniä koristaa risti- ja tähtiaiheinen ornamentiikka.

Kankaiset kirkkoliput alttarikorokkeen edessä hopealankoineen kuvaavat Jumalansynnyttäjän vaipumista kuolonuneen ja naisia, jotka tuovat mirhaa. Ristisaatossa liput vaeltavat.

Massiivisen ikonostaasin kuvat kertovat Jumalansynnyttäjän ja hänen poikansa ilosanomaa. Pyhät ovet ja keskeiset ikonit ovat huollettavana.

Seinän levyinen ikonostaasi

Kirkon etuosaa hallitsee itäseinän levyinen ikonostaasi, 22 öljyväri-ikonia käsittävä kuvaseinä, joka erottaa alttarin kirkkosalista, taivaan maanpäällisestä. Se on venäläisen akateemikko Pavel S. Šiltsovin käsialaa – ehkä ainoa, joka häneltä on säilynyt näihin päiviin asti.

Varhaisissa kirkoissa ikonostaaseja ei ollut. Massiivinen kuvaseinä kehittyi vuosisatojen myötä taiteellisista ja teologisista syistä. Ajattelu on niiltäkin osin muuttunut.

– Ne, jotka on aikanaan rakennettu, säilytetään, mutta jos Suomessa tehdään uusi kirkko, tällaista ei enää tehdä, vaan usein paljon matalampi eikä näin kiinteä. Alttaria avataan seurakuntaan päin, Ambrosius sanoo.

Ikonostaasin perustan luovat Kristus ja hänen äitinsä enkeleineen ja pyhimyksineen. Heidän yläpuolellaan, kakkoskerroksessa, ovat evankelistat, apostolit ja pyhät, ja kaiken yläpuolella ylösnoussut Kristus. Alttari kuvaa symbolisesti taivasta.

– Muut ikonit voivat olla oman tradition mukaan. Suomalaisissa kirkoissa on usein karjalaisten pyhien ikoneita, kuten Valamon ja Konevitsan luostareitten perustajia ja muita pyhiä ihmisiä, Ambrosius sanoo.

Ikoni on ikkuna taivaaseen, siinä näkymätön tulee näkyväksi, Jumalan valtakunta silmien eteen.

Karkuteillä takavuosina ollut Jumalansynnyttäjän ikoni on ortodoksisen kirkon tärkeimpiä aarteita, jolle lahjoittajat ovat tuoneet uusia koruja.

Jumalansynnyttäjä tunnetuin ikoni

Tunnetuin ikoneista, takavuosien uutisista tuttu Jumalansynnyttäjä, on pantu visusti ikonikaappiin.

Näet, kahdeksan vuotta sitten pitkäkyntinen syntinen kesäyönä varasti kirkon arvokkaimman aarteen ja sen mukana nelisensataa lahjoittajien korua. Keikan arvo oli noin 200 000 euroa.

Vankilassa tekijä tuli katumapäälle ja ilmoitti ikonin löytyvän maastokätköstä Turun läheltä. Ikoni korjattiin Uuden Valamon luostarissa Heinävedellä. Korut jäivät maailman teille.

Kozelštšanin ihmeitätekevä Jumalansynnyttäjän ikoni tuotiin viime sotien aikana Viipurista Uspenskiin. Se on Suomen ortodoksikirkon tärkeimpiä hengellisiä aarteita, vaikka onkin alkuperäisen ikonin jäljennös vuodelta 1885.

Katedraalin pohjakerroksessa on kirkkosali ja pappismarttyyri Aleksandr Hotovitskille pyhitetty kryptakappeli. Ukrainalaissyntyinen isä Aleksander toimi kirkkoherrana Helsingin seurakunnassa 1914–1917, kunnes itsenäistymisen jälkeen siirtyi Venäjälle ja päätyi Stalinin teloituskomppanian eteen 1937.

Kirkko ei ole koulu vaan juhla

Olennaista Uspenskissa on tunnelma.

Ambrosius muistaa, miten hän 1960-luvulla, saapuessaan luterilaisena Risto Jääskeläisenä Helsinkiin opiskelemaan teologiaa ja valtiotiedettä, mielellään viivähti Uspenskissa erityisesti lauantai-iltain vigilioissa.

– Olin saanut länsimaisen koulutuksen. Uskonto oli hyvin paljon korvien välissä, kun ortodoksinen jumalanpalvelus on hyvin elämyksellistä. Kirkko ei ole mikään koulu vaan juhla.

Hän ehti olla luterilaisen kirkon pappinakin, kunnes arkkipiispa Paavali liitti hänet ortodoksiseen kirkkoon 1975. Valamon luostarissa Jääskeläisestä tuli isä Ambrosius ja pappeudesta lopulta 29 vuoden piispuus, niistä 16 vuotta Helsingin hiippakunnan piispana.

Ambrosius tunnetaan ekumenian lämpimänä edistäjänä, jopa siinä määrin, että hän kolme vuotta sitten kohautti saamalla varoituksen Konstantinopolin Pyhältä synodilta: hän oli kutsunut luterilaisen piispa Irja Askolan Uspenskin katedraalin alttariin seuraamaan pappisvihkimystä.

Pyhä synodi piti sitä ”epäkanonisena ja epäkorrektina”. Ambrosius ei edelleenkään näe siinä opillista ongelmaa.

Vuonna 1962 Norrménin talon paikalle kohosi Alvar Aallon suunnittelema Enso-Gutzeitin pääkonttori. Marmoritalo suojeltiin vuonna 2010. SKY-FOTO Möller / Helsingin kaupunginmuseo

Ennen pääkielenä oli kirkkoslaavi

1990-luvun vaihteeseen saakka Uspenskin pääkieli oli kirkkoslaavi. Kun Kolminaisuuden kirkko kävi pieneksi suomenkielisille, kirkot vaihdettiin, ja Uspenski muuttui pääosin suomenkieliseksi.

– 1980-luvulta eteenpäin kirkkoon liittyi runsaasti uutta väkeä. Myös Itä- ja Pohjois-Suomesta valui väkeä Helsingin alueelle, Ambrosius sanoo.

Nykyään sunnuntailiturgiassa saattaa käydä 300–500 ihmistä ilman suurempia juhliakin.

– Kun tulee toimittamaan jumalanpalvelusta ja puetaan kauniisiin liturgisiin vaatteisiin ja kuoro laulaa upeasti, niin hetkeksi voi kesken jumalanpalveluksen unohtaa, onko taivaassa vai maan päällä. Kirkossa on upea fiilis, ja tasokas kuoro auttaa eläytymään, Ambrosius sanoo.

– Meidän kirkossa ei niinkään sanota, uskotko Jumalaan, vaan mieluummin tarjotaan mahdollisuus olla osallisina hengellisestä yhteisöstä ja Kristuksesta. Penkkejä ja tuoleja on vain vanhuksille ja muille tarvitseville, liturginen liike toimii hirveän hyvin, kun kirkossa on kulkueita.

Uspenskissakin on Ambrosiuksen sanoin ”lyhyet saarnat ja pitkät seremoniat”.

– Olen aina pitänyt lyhyen opetuspuheen tai meditaation. Kauniin seremonian kautta aktualisoidaan kirkon uskoa ja elämännäkemystä. Meidän mielestä kuva ja liturginen draama ovat usein ytimekkäimpiä tapoja tuoda näkymätön maailma näkyväksi kuin pelkkä puhuttu sana.

Kaikki ovat tervetulleita

Uspenskin ovet ovat leveällä. Ambrosius toivottaa kaikki tervetulleeksi ”haistelemaan hyvää suitsukkeiden savua ja enkelien tatsia”. Kääntyä ei tarvitse.

– Monille matkailijoille tämä on melkein kuin pyhää Venäjää. Tämmöinen atmosfääri on niin erilaista kuin mihin länsimainen ihminen on missään tottunut.

Ortodoksinen kirkkovuosi alkaa syyskuun alusta. Marian syntymää, siis pelastuksen alkamista, juhlitaan 8. syyskuuta.

Suuria liturgisia juhlia on kaksitoista, pääsiäinen suurimpana kolmastoista. Kuolonuneen nukkuminen on Marian juhlista suurin.

Praasniekka eli temppelijuhla huipentaa Uspenskin katedraalin juhlavuoden 15. elokuuta. Liturgian toimittavat kaikki Suomen ortodoksisen kirkon virassa olevat piispat.

Juhlaviikko 13.-19. elokuuta tarjoaa luentoja, jumalanpalveluksia ja konsertteja.

Julkaistu: 14.8.2018