Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Puheenaiheet

Ursula von der Leyen – suoraan syvään päätyyn

Ursula von der Leyen johtaa kriisien keskellä olevaa EU:ta. Hän on Avun viikon henkilö.

9.3.2020 Apu

Tuore EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on saanut tuoreeltaan käsiinsä kriisin toisensa perään. Koronavirusepidemia koettelee Eurooppaa. Sen ohella EU kamppailee Syyrian pakolaiskriisin, Turkin ja Kreikan rajariidan, turvapaikanhakumenettelyn ja budjettiväännön kanssa.

Apu on seurannut EU:n tilanteen kärjistymistä paikan päällä Brysselissä. Euroopan parlamentti on suljettu koronaviruksen vuoksi vierailijoilta ja suuri osa tapaamisista peruttu.

Viime heinäkuussa EU-komission puheenjohtajaksi valittu von der Leyen ei siis ole saanut pehmeää laskua tehtäväänsä. ”Powerfrau” on historian ensimmäinen nainen EU:n ylimpänä vallankäyttäjänä, Saksan ex-puolustusministeri, lääketieteen tohtori ja seitsemän lapsen äiti.

Puheenjohtajaehdokkaana hän kannatti ilmastoneutraalia maanosaa, naiskiintiöitä yritysten hallituksiin, reilua vähimmäispalkkaa kaikille työntekijöille ja rajavalvonnan kohentamista. Nyt mennään kriisien ehdoilla.

– Riski maailmanlaajuisesta epidemiasta on suuri, mutta pyrimme välttämään paniikkia, von der Leyen linjaa.

Von der Leyen vieraili viime viikolla muun EU-johdon kanssa Kreikassa Kastaniesin rajakaupungissa. EU lupasi Kreikalle 700 miljoonaa euroa talousapua pakolaiskriisin vuoksi. Von der Leyen korosti, että Kreikan huolet ovat koko EU:n huolia ja että raja on yhteinen.

– Ne, jotka aikovat koetella Euroopan yhtenäisyyttä, pettyvät. Turkki ei ole EU:n vihollinen, mutta ihmisiä ei saa käyttää tavoitteiden saavuttamiseen. Heidät on houkuteltu rajalle väärillä lupauksilla.

Ursula von der Leyen

61-vuotias saksalainen kristillisdemokraattinen poliitikko. Hänet valittiin EU-komission johtoon vuonna 2019.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt