Urheilijat ja armeija on kuuma peruna – Lauri Markkanen kävi Urheilukoulun, Mikko Rantanen ja Roope Hintz välttivät armeijan
Urheilukoulun valmentaja, fysiikkavalmentaja Ari-Pekka Hallaranta tekee perusteellista selkoa, mitä ja millaista on nuoren urheilijan suorittaa armeija erikoisjoukoissa.
Kohuhan siitä taas nousi. NHL-tähdiltä Mikko Rantaselta ja Roope Hintziltä jää armeija väliin. Kun taas NBA-stara Lauri Markkanen kävi verrattain todella esimerkillisesti armeijansa Urheilukoulussa.
Puurot ja vellit ovat olleet hieman sekaisin, kun nuorten urheilijoiden osalta puhe on kääntynyt Suomen armeijan erikoisjoukkoihin kuuluvaan Urheilukouluun. Päätin ottaa hieman sellaisen valistajan roolin aiheen tiimoilta. Sihvonen 1vs1 -podcastista on moneksi, myös urheilun valistustyöhön.
Kutsuin vieraakseni kokeneen fysiikkavalmentaja Ari-Pekka Hallarannan, joka on Urheilukoulun valmentaja.
Saimme aikaan mielenkiintoisen ja informatiivisen jakson rauhallisesti, kiihkotta ja asiantuntevasti puhuvan Hallarannan kanssa.
Kun jaksossa on saatu perattua huolella Urheilukoulun kysymys, keskustelu siirtyy laajemmin fysiikkavalmennukseen ja suomalaiseen huippu-urheiluun.
Hallaranta ei puhu pelkistä liikemalleista tai prosenttiluvuista. Hän puhuu urheilijan arjesta palveluksen aikana, urheilukoulun rutiineista ja siitä, mitä suomalainen huippu-urheilu vaatii nyt.
– Urheilukoulu on kuin tarkkaan ajoitettu koneisto. Alkuun sotilaskoulutus, sitten päivittäinen urheiluharjoittelu, leirit, urheilukomennukset. Kaikki on Urheilukoulun puolelta suunniteltu yhdessä seuran, lajiliiton ja henkilökohtaisen valmentajan kanssa. Pääosin kaikki menee todella hyvin, armeijavuosi on hyvä vuosi urheilijoilla. Ja kyllä – välillä uran notkahdukset näkyvät täällä, mutta syy ei ole palveluksessa, syy on kehossa, Hallaranta sanoo.
Hallarannalta löytyy spesifiä ymmärrystä myös siihen, etteivät kaikki voi suorittaa asepalvelustaan, ei ainakaan Urheilukoulussa, jossa urheilijoista koulutetaan tiedustelijoita.
– Krooniset vammat eivät jousta, ja armeijan vaatimuksia ei voi yksilöllistää loputtomiin.
”Hallaranta painottaa eroa liikunnan ja huippu-urheilun välillä.”
Hallarannan rooli on ollut monipuolinen läpi aikojen. Hän ei ole vain ohjannut harjoituksia, vaan pyrkimys on ollut päästä yhteistyöhön: lajivalmentajan ja fysiikkavalmentajan välinen ymmärrys on hänen mukaansa kaiken ydin. Paras tulos syntyy, kun tiimi puhuu samaa kieltä. Hän tuo esimerkkejä Jokereista ja salibandystä, joissa jatkuva keskustelu lajivalmentajien kanssa on ollut hedelmällistä.
Kokemusta on kertynyt myös kansallisista työryhmistä, olympiakomitean vaiheilta ja akatemioiden tiimoilta. Hallaranta ei kaunistele: suomalainen huippu-urheilu on monimutkainen verkosto, resurssit ovat rajalliset ja vaatimukset kovat.
Hallaranta painottaa eroa liikunnan ja huippu-urheilun välillä. Hän suhtautuu akatemiamalliin myönteisesti: se luo raamit ja mahdollisuudet niille, joilla on lahjakkuutta, mutta tarvitaan myös kurinalaisuutta ja valmennuksellista silmää.
”Hallaranta kuvaa työtään jatkuvana koordinointina, rakentamisena ja tukemisena.”
Henkilökohtaisella tasolla Hallaranta ei etsi valokeilaa. Hänen tapansa tehdä omaa juttuaan on suorituskykyvalmentajan filosofiaa: ei pelkkiä liikkeitä tai harjoitusohjelmia irrallaan, vaan kokonaisuus.
Lajituntemus, fyysiset vaatimukset ja urheilijan henkinen valmennus nivoutuvat yhteen. Hallaranta toimii linkkinä urheilijan, valmentajan, seuran ja akatemian välillä. Hän rakentaa luottamusta, joka kestää palveluksen ajan ja usein sen jälkeenkin.
Kollegat ja esikuvat – Sami Helenius, Tommi Pärmäkoski, Matias Sarvela, Marko Yrjövuori – muodostavat Hallarannan mukaan suomalaisen fysiikkavalmennuksen hyökkäysvitjan. Heidän kanssaan ajatuksia vaihtaessa syntyy näkemyksiä, jotka tuovat etua urheilijoille. Hallaranta kuvaa työtään jatkuvana koordinointina, rakentamisena ja tukemisena.
Urheilukoulussa Hallaranta on uudistanut voimaharjoittelun tiloja, suunnitellut laji- ja henkilökohtaiset harjoitteet ja varmistanut, että nuoret huiput saavat työkaluja pysyvään suorituskyvyn kehittämiseen. Pienet yksityiskohdat, kuten alkulämmittely ja lajikohtaiset harjoitteet, nivoutuvat kokonaisuuteen, jossa urheilija voi menestyä – fyysisesti, henkisesti, teknisesti ja taktisesti.
Hallarannan filosofia kiteytyy siihen, että huippu-urheilu on enemmän kuin tuloksia ja tilastoja. Se on yhteistyötä, pitkäjänteistä työtä ja urheilijan kokonaisvaltaista tukemista. Jokainen urheilija saa eväitä jatkaa omaa polkuaan entistä vahvempana, ja jokainen päätös, jokainen harjoitus, jokainen keskustelu rakentaa siltaa menneestä kohti tulevaa.
– Työni on ennen kaikkea urheilijoiden palvelemista, Hallaranta sanoo. Ei markkinointia, ei otsikoita. Ainoastaan kehitystä, mahdollisuuksia ja lopulta tuloksia.
Tuo on paitsi hänen valmentamisen arkeaan ja myös suomalaisen huippu-urheilun kulisseja – kovaa, tarkkaa ja kokonaisvaltaista työskentelyä.
Podcastin kooste on kirjoitettu tekoälyä hyödyntäen. Toimittaja on editoinut ja tarkastanut sisällön.
