Urheilijapariskunta Anssi Koivuranta ja Sanni Leinonen harvinaisessa yhteiskuvassa
Puheenaiheet
Urheilijapariskunta Anssi Koivuranta ja Sanni Leinonen harvinaisessa yhteiskuvassa
Mäkihyppääjä Anssi Koivuranta ja ex-alppihiihtäjä Sanni Leinonen asuvat yhdessä Lahdessa. Kuusi vuotta seurustellut pariskunta nähdään julkisuudessa harvoin yhdessä.
Julkaistu 24.2.2015
Apu

Mäkihyppääjä Anssi Koivuranta jätti Falunin MM-kilpailut välistä, koska hän koki, ettei ollut tarpeeksi hyvässä kunnossa.

- Tein kaikkeni, mutta homma polki paikallaan. Päätin jäädä jäähylle, ettei hermo mene lopullisesti. En ole nyt pitänyt pariin viikkoon mäkisuksia jalassa.

Koivuranta edusti tänään avovaimonsa ex-alppihiihtäjä Sanni Leinosen kanssa Solar Filmsin 20-vuotisjuhlissa Apollo Live Clubilla. Harvoin yhdessä kuvattu pariskunta muutti viime keväänä Rovaniemeltä Lahteen. 

Sanni lopetti urheilu-uransa kaksi vuotta sitten. Monen mielestä liian aikaisin.

- Nyt on tuntunut, että silloin oli oikea aika lopettaa. Laskeminen ei ollut enää kivaa. Lopettaminen oli ainoa vaihtoehto siinä kohtaa. Olihan siinä kaikenlaisia suostuttelijoita, jotka yrittivät pyörtää päätöstäni, mutta pidin pääni.

Koivuranta on seurannut avovaimonsa elämää urheilu-uran jälkeen mielenkiinnolla. Pari on ollut yhdessä vuodesta 2009.

- Minulla tässä onneksi lähellä hyvä malliesimerkki, miten uran jälkeen voi päästä hyvin kiinni tavalliseen arkeen. Valitettavan paljon on huonoja stoorejakin, Anssi sanoi.

Sanni aloittaa kuun vaihteessa äitiyslomasijaisena Hiihtoliitossa. Koivuranta pohtii uransa jatkoa. Liikuntaa pariskunta ei hylkää.

- Meillä on koira, joka pakottaa liikkumaan. Mutta kyllä itsellä kroppa sanoo jo muutaman päivän tauon jälkeen, että se tarvitsee hikiliikuntaa, Sanni sanoi.

Kommentoi »