Apu

Upea hirvi on Suomen metsien kuningas: laji on noussut sukupuuton partaalta uhaksi kansantaloudelle



Upea hirvi on Suomen metsien kuningas: laji on noussut sukupuuton partaalta uhaksi kansantaloudelle

Kukaan tuskin jää kylmäksi kohdatessaan metsiemme suurimman eläimen. Hirviä on Suomessa nykyään noin satatuhatta, mutta vain satakunta vuotta sitten niitä uhkasi täällä sukupuutto.
Teksti Juho Rahkonen
Kuvat Juho Rahkonen

Heti alkuun täytyy tehdä henkilökohtainen tunnustus: ihailen hirviä ihan hirvittävästi! Hirvi on toteemieläimeni – olento, joka eniten puhuttelee syvimpiä tuntojani.

Kaikki kunnia toiselle metsiemme mahtieläimelle karhulle, mutta minusta hirvi sopisi karhuakin paremmin Suomen kansalliseläimeksi, onhan hirviä maassamme satakertaa karhuja enemmän. Naapurimaiden matkimiselta olisi joka tapauksessa vaikea välttyä, sillä hirvi on Ruotsin kansalliseläin ja karhu Venäjän.

Vakioaihe kalliomaalauksissa

Hirvi on vakioaihe Pohjois-Euroopan kivikautisissa kalliomaalauksissa, mikä kertoo sen suunnattomasta merkityksestä maanosamme asutushistoriassa ja esivanhempiemme elämässä.

Arviolta 5000 vuotta vanha kalliomaalaus hirvestä Laukaan Saraakalliossa.

Hirvi ansaitsee Pohjolan kuningaseläimen arvon jo silkan kokonsa perusteella: sen ruumiin pituus vaihtelee kahdesta ja puolesta metristä reiluun kolmeen metriin, ja säkäkorkeus on enimmillään 230 senttimetriä. Yleensä aikuinen hirvi painaa 300–400 kilogrammaa, mutta suurimmat sonnit painavat jopa 600 kiloa.

Suomessa ja muualla pohjoisilla havumetsäalueilla elävä hirvi (Alces alces) on maailman nykyisistä hirvieläimistä suurin. Se oli vähällä kuolla Suomesta sukupuuttoon 1900-luvun alussa liiallisen metsästyksen vuoksi, mutta nykyisin kanta on elpynyt. Hirvi ei ole enää uhanalainen.

Luontokuvaajan näkökulmasta hirvi on ihailtava kohde, ja metsästäjät arvostavat sitä riistaeläimenä. Hirvenmetsästyksen taloudellinen merkitys lasketaan vuosittain kymmenissä miljoonissa euroissa. Peijaisten kaltaiset ikiaikaiset rituaalit elävät metsästysporukoiden mukana vielä nykyäänkin, vaikka tekniset apuvälineet ovat tulleet jahdissa entistä suurempaan rooliin.

Kaikesta huolimatta hirven kansantaloudellinen merkitys lienee miinusmerkkinen: hirvet aiheuttavat suuria vahinkoja metsätaloudelle etenkin taimikoissa ja mäntymetsissä. Lisäksi hirviin törmää vuosittain satoja ajoneuvoja, ja hirvikolareissa vammautuu ja kuolee hirvien lisäksi ihmisiäkin.

Hirvionnettomuuksien vähentämiseksi moottoriteiden ja muiden vilkkaasti liikennöityjen väylien ympärille on rakennettu pitkiä riista-aitoja. Hirville ja muille eläimille on myös tehty ylikulkusiltoja, jotta ne eivät joutuisi hoippuroimaan tielle.

Kaikilla luontokappaleilla on oma arvonsa jo sinänsä, taloudellinen näkökulma ei ole luonnon arvon ainoa mittari. Hirvet kuuluvat Suomen luontoon. Suurten petoeläinten kuten susien kohtaama vaino on kuitenkin voinut johtaa siihen, että joillakin alueilla hirviä on niiden luonnollista määrää runsaammin.

Hirviä metsästetään vuodessa 58–80 000

Olen ihaillut hirviä lapsesta lähtien. Muistan, kuinka poikavuosieni retkellä Keski-Suomessa osuin paikkaan, jossa hirvilauma oli päivälevolla. Tuulen suunnan vuoksi eläimet eivät havainneet minua kuin vasta ollessani aivan niiden lähellä. Mahtavien eläinten puhina ja askeleet jäivät lähtemättömästi nuoreen mieleeni.

Noita samoja elämyksiä jahtaan edelleen. Viime kesänä löysin vihdoin sellaisen hirvipaikan, jota olen aina etsinyt. Kirkkonummen Porkkalanniemellä, noin 80 kilometrin päässä kotoani, maantien varressa on peltoaukea, jossa kesäöisin näkee lähes varmasti hirviä. Suomessa hirvelle parhaat elinolosuhteet ovat etelärannikon tuntumassa, jossa talvi on yleensä vähäluminen ja kasvillisuus rehevää. Siellä kannat ovatkin suurimpia.

Hirvi kuuluu niihin eläimiin, jotka ovat aikanaan kärsineet ihmisen toiminnasta ja sittemmin menestyneet ihmisen muokkaamassa ympäristössä. Kun toisen maailmansodan jälkeen metsätalous tehostui, Suomen metsiin ilmestyi runsaasti nuoria taimikoita, jotka helpottivat hirvien talvista ruokapulaa.

Hirviä tuntui olevan enemmän kuin tarpeeksi, ja niitä ruvettiin metsästämään niin ahkerasti, että vuosiksi 1969–71 ne rauhoitettiin kokonaan.

Nykyisin hirviä metsästetään vuosittain 58 000–80 000. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan hirvikantamme koko on kaikkiaan noin 100 000 yksilöä.

Useimpien hirvieläinten tapaan hirvilläkin vain uroksille eli sonneille kasvaa sarvet. Venäjällä ja Ruotsissa hirvillä näkee usein valtavia lapiomaisia sarvia – esimerkiksi Pohjois-Ruotsissa sijaitseva Sarekin kansallispuisto on kuuluisa jättimäisistä hirvistään ja näiden komeista sarvista.

Suomalaisilla hirvillä, etenkin Etelä-Suomessa elävillä, lapiosarvet ovat harvinaisempia; täällä hirvet kantavat ohuemman mallisia hankosarvia, jotka nekin kyllä käyvät kruunusta. Pohjois-Suomessa hirvikanta on harva, mutta sarvet ovat useammin lapiomallisia.

Eteläsuomalainen hirvi hankosarvineen.

Lapiosarvissa on leveä, yhtenäinen lapa, jonka leveys on jopa metrin. Hankosarvissa lapa on kapea, ja se koostuu yksittäisistä kapeista sivuhaaroista.

Hirven sarvet vaihtuvat vuosittain, ja ne ovat suurimmillaan syksyn kiima-aikana. Sarvet viestittävät kilpakosijoille ja naaraille uroksen voimaa ja ”mieskuntoa”. Sarvilla ei juuri ole käyttöä puolustautumisessa saalistajia vastaan, vaan esimerkiksi susia hirvet hätistelevät jalkojensa nopeilla, tappavan voimakkailla potkuilla.

Kuten suuret maaeläimet yleensäkin, hirvi on kasvinsyöjä. Soiden kasvi, raate, on sen erityistä herkkua. Kesällä otuksen löytää usein syrjäisiltä viljapelloilta.

Tunnelma kuin Afrikan savannilla

Kerran hämärässä kesäyössä luulin kirkkonummelaisella pellolla seisoneita suuria hahmoja lehmiksi. En ihan väärässä ollut, sillä aikuista hirvinaarasta sanotaan lehmäksi, ja se märehtii laitumella.

Eräänä yönä menin keskelle tuota peltoa pieneen metsäsaarekkeeseen. Makasin ruohikon suojissa kuunnellen yön ääniä. Jonkin ajan kuluttua kuulin läheltä voimakkaan rykäyksen. Sitten alkoi kuulua ruohikon kahinaa.

Tunnelma oli kuin jossakin Afrikan savannilla: kädet jännityksestä täristen seurasin suurten eläinten saapumista vain parinkymmenen metrin päähän piilopaikastani. Valoa oli juuri ja juuri riittävästi, jotta pystyin jalustalta saamaan teräviä kuvia.

Hirvet ruokailivat pellolla minusta välittämättä niin kauan kuin kesäyön hämäryys piti maisemaa otteessaan. Heti, kun aurinko nousi, hirvet vaelsivat metsän kätköihin. En enää nähnyt niitä.

Julkaistu: 22.7.2018