Apu

Unto Hämäläinen: Mitä tapahtui Antti Rinteelle?

Unto Hämäläinen: Mitä tapahtui Antti Rinteelle?
Kun tuli ensimmäinen vaikea paikka, sekä keskusta että demarit hylkäsivät Rinteen, Unto Hämäläinen kirjoittaa.

Antti Rinne erosi pääministerin paikalta joulukuun alussa ja oli hiljaa eronsa syistä lähes kaksi kuukautta. Viime viikolla hän sanoi Yleisradion haastattelussa, ettei Posti-jupakka ollut eron todellinen syy. ”Siinä oli paljon muita syitä, sen tarkemmin erittelemättä”, Rinne vihjasi sanomatta mitään tarkempaa.

Kuuntelin Rinteen haastattelua hieman hämilläni. Olin juuri saanut loppuun kyselykierroksen, jonka olin tammikuun lopulla tehnyt keskustavaikuttajien keskuudessa. Kyselin heiltä, miksi keskusta veti tukensa pois Rinteeltä.

Pääministerillä pitää olla hallituskumppanin ryhmässä kavereita

Toimittajakokemukseni pe­rusteella tiedän, että jokaisen hallituksen elämänlanka kulkee pääministerin ja toisen suuren hallituspuolueen eduskuntaryhmän välillä. Pääministerin pitää tietää, mitä hallituskumppanin ryhmässä ajatellaan, ja hänellä täytyy olla siellä kavereita, jotka ovat valmiita puolustamaan häntä, jos tulee kiperä paikka.

Esimerkiksi Paavo Lipponen piti pääministerinä tiivistä yhteyttä kokoomuksen ryhmään vuosina 1995–2003. Sanottiin jopa, että Lipposella oli kokoomusryhmässä vahvempi tuki kuin demariryhmässä.

Rinteen ja keskustaryhmän välille ei syntynyt samanlaista luottamusta, vaikka Rinne houkutteli keskustan hallitukseen ja suostui puolueen tiukkoihin vaatimuksiin.

Rinteellä oli alusta alkaen kovia vastustajia sekä ryhmän sisällä että sen liepeillä. Puolueen yrittäjäsiipi vieroksui häntä. Yrittäjät ovat nykyisin keskustassa lähes yhtä merkittävä tekijä kuin MTK oli ennen. Puoluejohto vakuutti yrittäjille, että Rinteen ammattiyhdistystaustasta voisi olla hallitukselle etua. Hakaniemen ay-linnake pysyisi rauhallisena, kun sillä olisi oma mies hallituksen johdossa.

Perustelulta putosi pohja, kun Rinne sotkeutui Postin työriitaan. Yrittäjät epäilivät, että Rinne toimisi samalla tavalla tuloneuvotteluissa ja muissa väännöissä. Se oli poikkeuksellisen rajua kohderyhmäviestintää, yksi keskustavaikuttaja kuvaa yrittäjiltä saamaansa palautetta.

Yrittäjien kiukku oli pakko noteerata, koska keskusta joutuu kilpailemaan yrittäjien tuesta perussuomalaisten ja kokoomuksen kanssa. Yrittäjät ovat äänestäjäryhmänä tärkeä ja vaalirahoittajana korvaamaton. Tilanne vain paheni, kun kokoomus teki Postista välikysymyksen ja pani keskustan päättämään, pysyykö puolue Rinteen takana vai ei.

Omat hylkäsivät ensimmäisen vaikean paikan tullen

Joulukuun alussa Rinne olisi tarvinnut kavereita keskustasta. Yhtään ei löytynyt. Pääministeriä ei puolustanut kukaan, eivät edes ministerit, ja lopulta keskustaryhmä päätti yksimielisesti vetää tukensa Rinteeltä.

Toki päätös hirvitti keskustan edustajia. Pelättiin demarien suuttuvan ja muodostavan hallituksen kokoomuksen kanssa, jolloin keskusta joutuisi oppositioon. Silti riski päätettiin ottaa. Helpotus oli suuri, kun demareista viestitettiin, että SDP haluaa jatkaa hallituksessa ja valitsee uuden pääministerin. Demarien haluttomuus tapella Rinteen puolesta yllätti keskustan.

Politiikka on raadollista. Rinne nosti SDP:n 16 vuoden jälkeen pääministeripuolueeksi ja auttoi vaaleissa hävinneen keskustan valtaan. Kun tuli ensim­mäi­nen vaikea paikka, kumpikin puolue hylkäsi hänet.

Julkaistu: 4.2.2020
1 kommentti