Unto Hämäläinen: Koronakevään leipäjonossa
Unto Hämäläinen nostaa esiin näkymättömät auttajat, jotka uurastivat korona-aikana auttaakseen muita.
Olin maaliskuun lopulla pyöräilemässä Helsingin Malmin keskustassa, siellä liikkuu yleensä paljon väkeä. Tori oli tyhjä. Poikkeustila oli pari viikkoa aikaisemmin tullut voimaan. Kirjasto ja uimahalli olivat kiinni. Monet ravintolat ja liikkeet sulkivat oviaan.
Yhdellä nurkalla havaitsin lyhyen jonon. Oli pakko mennä katsomaan, mitä siellä tapahtui. Talon nimi oli outo, Malmin Varustamo, seurakunnan talo.
Ryhdyin seuraamaan Varustamoa. Jono sen vieressä kasvoi viikko viikolta. Toukokuussa satojen metrien jono luikerteli läheisen puiston läpi Malmin asemalle asti.
Jonoon tultiin jo tuntia ennen oven avautumista
Ensimmäiset jonottajat tulivat jo tuntia ennen oven avautumista. Turvaväleistä huolehdittiin tarkasti. Jonossa ei puhuttu juuri muuta kuin pakolliset asiat. Jos kännykkä soi, siihen vastattiin hillityllä äänellä. Ei otettu kuvia, puhumattakaan selfieistä.
Järjestysnaiset ja -miehet tunnisti sinisestä liivistä. Siinä luki Malmin seurakunta. He olivat pappeja ja muita kirkon työntekijöitä sekä vapaaehtoisia auttajia. Vaikutuksen teki iäkäs järjestysmies, joka kierteli jonossa, kyseli suomeksi, viroksi, englanniksi ja venäjäksi kuulumisia, antoi ohjeita ja arvioi häntäpään jonottajille, kuinka kauan vielä kestäisi, ennen kuin heidän vuoronsa tulisi.
Varustamoon pujahdettiin takaovesta ja poistuttiin etuovesta ripein askelin. Kädessä oli valkoinen ruokakassi. Kukaan ei jäänyt pihalle juttelemaan. En mennyt sisälle taloon, mutta tarkkailin tilannetta nurkalla. Välillä tunsin itseni nilkiksi tirkistelijäksi.
Vaikutuksen teki iäkäs järjestysmies, joka kierteli jonossa, kyseli eri kielillä kuulumisia, antoi ohjeita ja arvioi häntäpään jonottajien jonotusaikaa.
Sain kuulla, että ruokakassien kysyntä oli kasvanut kevään aikana moninkertaiseksi. Jonoon oli tullut paljon ensikertalaisia, ihmisiä, jotka eivät olisi kuukautta aikaisemmin voineet kuvitella joutuvansa leipäjonoon. Mutta minkäs teit, kun työt ja tulot loppuivat koronan takia kuin seinään ja Kelan ja työttömyyskassojen hakemusten käsittely kesti pahimmillaan viikkoja.
Toivottavasti valtiojohto muistaa auttajia kiitoksilla
Samaan aikaan, kun julkisuudessa päiviteltiin, miten hallitus jakoi valtavia rahasummia tukiaisina yrityksille, Suomessa toteutettiin vaivihkaa avustusoperaatio pienellä rahalla mutta suurella työllä.
Kaupat ja elintarvikefirmat lahjoittivat ruokaa, joka kuljetettiin kymmeniin jakelupisteisiin ja annettiin nälkäisille ihmisille. Tänä keväänä operaatio oli erityisen vaativa, koska jakeluketjussa piti huolehtia, ettei virus tarttuisi ja leviäisi kassien mukana.
Toivottavasti valtiojohto muistaa kiitoksilla siihen osallistuneita ihmisiä, näkymättömiä auttajia. Heillä on sydän paikallaan.
Juhannuksen alla tunnelma oli jo inhimillisempi
Viimeisen kerran kävin katsomassa Malmin jonoa juhannuksen alla päivä sen jälkeen, kun poikkeustila oli purettu.
Jono oli yhtä pitkä kuin toukokuussa, mutta tunnelma oli erilainen, ei iloisempi mutta inhimillisempi. Jonossa tervehdittiin ja juteltiin. Ukkossade kasteli jonottajat, mutta ei siitäkään välitetty.
Malmin Varustamon pihalta ei poistuttu enää kiireisesti puolijuoksua. Ihmiset jäivät puhelemaan ja istumaan puiston penkille. Kasseja avattiin, vertailtiin ja vaihdettiin ruokia. Vaihtosuhde oli kaksi leipää yhdestä perunasoselaatikosta.
Unto Hämäläinen on politiikan toimittaja.
