Unohtakaa missiskandaalit – katse jääkiekkoilijoiden golf-, padel- ja mökkisutinoihin: "Voi sitä läheisyyden määrää!"

Pyydän nöyrästi, hyvä lukija, että annat tälle informatiiviselle uutta joukkuepallopeliymmärrystä lisäävälle tekstille vain sen painon ja kunnian, joka sille kuuluu. Ei enempää, ei vähempää.

Luulisi, mutta vain luulisi, että kun jääkiekkoilija viettää rapiat kymmenen kuukautta hyvässä poikaporukassa, kesällä loma-aikana sitä ei sietäisi enää vilkaistakaan jätkiin päin. Vaan mitä vielä.

Joukkuelajien pelaajille muodostuu vahva sosiaalinen identiteetti. Se tarkoittaa yksilön käsitystä itsestään osana erilaisia sosiaalisia ryhmiä. Se on osa laajempaa identiteettiä ja muodostuu siitä, miten ihminen määrittelee itsensä suhteessa muihin ihmisiin ja yhteiskuntaan.

Voisi ajatella, että jääkiekkoilijan kesä on pyhitetty paitsi omatoimiselle harjoittelulle myös mahdollisen puolison ja mahdollisen perheen kanssa oleiluun; kesällä pelaajan olisi mahdollista olla myös rauhassa aivan itsekseen.

Sen sijaan – lempo soikoon! – on mentävä pelaamaan jätkien kanssa golfia tai padelia; myös jokin mökkireissu kundien kera veneajeluineen tekee poikaa.

Laumasielu on laumasielu.

Aktiivipelaajat sentään pääsivät äsken heinäkuun lopulla takaisin pukukopin suojiin ja toistensa turvaan. Vaikeampaa on jo uransa lopettaneilla, heillä kyynel kiertyy silmäkulmaan, kun pukukoppi-ikävä vihloo sydäntä.

Onneksi monilla entisillä pelaajilla on kullakin jokin oma Pietarinkadun Oilersinsa, johon mennä pakoon pahaa ja arvaamatonta maailmaa.

Lopettaneen pelaajan sosiaalinen identiteetti on joutunut kriisiin, koska suuri osa yksilön minäkuvasta on rakentunut jääkiekkoilun ja joukkueen ympärille.

Entisten koulujen ja koulukavereiden tiimoilta pidetään luokkakokouksia tiheimmillään 10 vuoden välein. Lätkäjätkillä on luokkakokous vähintään kerran vuodessa – kesäisin.

Toki monilla jääkiekkoilijoilla elämä on yhtä kuukausittaista tai jopa viikoittaista ellei peräti päivittäistä luokkakokousta.

– Moi, sitä vain soitin, että moneltakos se padelvuoro tänään olikaan?

Sosiaalinen identiteetti ei ole vain ulkoinen määritelmä, vaan siihen liittyy vahva tunne siitä, että kuuluu johonkin ryhmään. Se ohjaa käyttäytymistä ja päätöksentekoa.

– Heippa nyt, menen pelaamaan golfia jätkien kanssa, siinä menee joku nelisen tuntia, voi olla, että käymme juomassa sen jälkeen oluet.

Sanomattakin tuollaisissa erinomaisissa matkueissa juhlitaan itseään ja meitä, ryhmäylpeys kukoistaa.

Vaikka tämä on juonikas pakina, niin pitkälle en julkea mennä, että väittäisin, että monien entisten ja nykyisten jääkiekkoilijoiden nykyinen elämä on paitsi yhtä lakkaamatonta luokkakokousta myös romanssia toisten entisten ja nykyisten jääkiekkoilijoiden kanssa.

Ei, ei romansseja! Enemmänkin kuka tietää sellaista veljeyttä. Veli on englanniksi brother. Ja romanssi on romance.

Perimätiedon mukaan amerikkalainen skateboard-toimittaja Dave Carnie keksi ensimmäisenä laittaa vieretysten sanat brother ja romance ja naittaa ne vieläpä yhteen: bromance, heh.

Kun entiset ja/tai nykyiset lätkäjätkät lähtevät liikenteeseen, se on parhaimmin kuuma bromance!

Kyse on syvästä, läheisestä ja emotionaalisesta ystävyyssuhteesta kahden miehen välillä. Vau! Jotenkin kaunista. Näissä miestenvälisissä ystävyyssuhteissa murretaan perinteisiä maskuliinisia miehisyyden malleja.

Unohtakaa ainainen kohu jääkiekkoilijoiden ja missien suhteista. Paljon tärkeämpää on tarkentaa katse jääkiekkoilijoiden välisiin golf-, padel-, terassi- ja mökkisutinoihin!

Kyse ei ole kuitenkaan opportunistisemmista toistensa julkisuusarvoa hyödyntävistä sivuadjutanteista, kuten Urheilulehti aikoinaan jo 2000-luvulla kirjoitti osuvasti Jarkko Ruudusta ja Mikko Leppilammesta.

Bromance menee tarpeeseen, sivuadjutantit taas laskelmoivat ja keikaroivat paitsi toisilleen myös ennen muuta yleisöilleen.

Vaan turha on ajatella, että urheilutoimittajatkaan olisivat välttyneet veljellisiltä romansseilta, bromanceilta.

Vuosien varrella aivan alan parhaimmistoon kuuluva Pekka Holopainen on ollut bromance-suhteissa ainakin entiseen olympiakomitean huippu-urheiluyksikön huippu-urheilujohtaja Mika Lehtimäkeen ja lätkäagentti Tomi Haulaan. Siinä on sauna jos toinen lämmennyt. Ja takuulla on suomalaista urheilua ruodittu asiantuntevasti.

Jari Porttilan nykyään kipparoima Urheilutoimittajain liitto on sekin jonkinlainen hieman manipuloitu joukkobromance. Manipulaatiota on se, että teennäistä urheiluaktiivisuutta huokuvissa porukan kesäkuvissa näkyy äijäköörin seassa peräti pari naista.

Hu(o)mautettakoon, että sukulaisuussuhteita ei käsittääkseni tähän lasketa, muutoin tämän kirjoittajalla olisi ollut elämänmittainen bromance veljensä Leijonamielen, Tobias Sihton kanssa.

Voi sitä läheisyyttä, lojaaliutta ja huumorin määrää, jota viljellään ja josta otetaan visusti vaarin, kun lätkäjätkät eskoteeraavat toisiaan.

Jos ei tehdassaleissa, ei myöskään pukukopissa eikä kesälaitumien parveiluissa selvitä ilman, että yksi lykkää vitsin, toinen panee paremmaksi, ja kolmas nauraa myötätuntoisesti maha kippurassa. Huumorin kukka!

Bromancet ovat täynnään miehistä kipinää. Koti-ikävää ei podeta eikä olekaan yhtä ainutta tapaamista, jossa ei lausuttaisi kaikkien veljeskuntien yleisintä ja ikiaikaisinta rakkaudentunnustusta entisille, nykyisille ja tuleville kaikkivoipaisille veljeskunnille: Kyllä tämä kotiolot voittaa!

Toki tasapuolisuuden ja jonkinlaisen rehellisyyden nimissä ilmoitan, että tiedän vuosien varrelta tusinan verran pelaajia ja valmentajia, jotka eivät menisi, vaikka aseella uhattaisiin, lyömään jätkien kanssa golfpalloa useaksi tunniksi kauniina kesäpäivänä.

Sosiaalinen identiteetti on siitä metka kommervenkki, että vaatii jääkiekkoilijalta integriteettiä (selkärankaa) ja rohkeutta olla pelaamatta poikaporukassa golfia ja padelia. Hattu! niille, jotka tohtivat olla ilman.

Minä en ole mikään esimerkillinen henkilö muodostamaan kollektiivista anteeksipyyntöä perheellisten pelaajien (ja jopa joidenkin valmentajien) perheen muille jäsenille siitä, että jääkiekkoilijan kesään liittyviä sivuunviljelyjä (bromanceja) harrastetaan niin taajaan.

Vaan kurillani kysyn, voisiko puheenjohtaja Teemu Ramstedtin Suomen Jääkiekkoilijat ry pyynnön ja valittelun tehdä?

Ramstedtia arvostetaan laajalti. Hän on paitsi piinkova ammattiyhdistyspomo myös originelli, joka kuuluu harvinaiseen lätkäjätkien intelligentsijaan.

Jos Ramstedt sanoisi epävirallisena ojennusnuorana asiakkailleen pelaajille, että mökillä voi käydä, mutta ei jätkien kanssa, voisi tilanne hyvinkin parantua.

Muuan todella viisas aikoinaan täällä A-lehdissä vaikuttanut erään suuren lehden viisas päätoimittaja sanoi pistämättömät sanat, joihin uskallan lopettaa tämän arveluttavan ja ajatusta voimisteluttavan saarnani:

– Voit elämässäsi valita kaksi asiaa kolmesta, jotka pystyt hoitamaan hyvin. Perhe, työ, kaverit. Valitse niistä kaksi.