Viikko tapahtuman jälkeen koulun edustajat ottivat yhteyttä. Puheeni oli ollut niin suosittu, että koulu haluaisi jatkaa keskustelua verkossa. Voisinko osallistua?.
Kehuskelisin nyt mielelläni ylivoimaisella karismallani, mutta tosiasiassa esityksen tähti en ollut minä. Se oli suomalainen peruskoulu.
Kuten moni jo tietää, peruskoulumme maine maailmalla on huikea. Suomen koululaiset ovat loistaneet 2000-luvulla kansainvälisessä, 15-vuotiaiden luku- sekä matematiikan ja luonnontieteiden taitoa mittaavassa Pisa-vertailussa. Muihin maihin verrattuna Suomen koulut ja oppilaat ovat myös poikkeuksellisen samantasoisia.
Suomalaisetkin ymmärtävät peruskoulun arvon. Tuoreessa Suomalaiset ja historia -tutkimuksessa kolme neljästä nimesi peruskoulun historiamme tärkeimmäksi asiaksi. Silti koulun nykytila myös huolestuttaa. Uutiset kertovat häirikköoppilaista, väsyneistä opettajista ja laiskoista vanhemmista.
Varakkaat siirtävät lapsiaan pois huonomman väen kouluista, kunnat leikkaavat kouluterveydenhuoltoa, opettajia lomautetaan. Uutisia lukiessa hehkutus Suomen kouluista voi tuntua kovin ylimitoitetulta. Paitsi jos asuu Amerikassa.
Päätin oman peruskouluni reilut kaksikymmentä vuotta sitten, eikä minulla ole lapsia. Kaiketi siksi pidin koulua pitkään tylsänä keskustelunaiheena. Yhdysvaltoihin muutettuani kesti hetken ennen kuin tajusin, että amerikkalaiselle aiheessa ei ole mitään tylsää. Amerikkalaiselle koulu tarkoittaa kireyttä rinnassa, solmua vatsassa, unettomia öitä ja jatkuvaa pelkoa omasta tai lapsen tulevaisuudesta.
Amerikkalaisen koulutuksen epätasaarvo on niin suurta, että suomalaisen on vaikea käsittää sitä. Julkisten peruskoulujen taso vaihtelee valtavasti, ja varakkaat maksavat lapsensa yksityiskoulusta helposti 30 000 euroa vuodessa. Yliopistojen lukukausimaksut ovat usein samaa luokkaa. Koulujen taso, opiskelujen rahoittaminen ja niissä menestyminen ovat amerikkalaisen elämän keskeisiä huolia.
Kun oivalsin tämän, aloin ymmärtää, miksi amerikkalaiset kyselevät minulta jatkuvasti suomalaisista kouluista. Ne eivät ole täydellisiä, mutta amerikkalaisista ne kuulostavat paratiiseilta. Erityisesti amerikkalaisia hämmästyttää suomalaisen koulutuksen yksi peruspiirre: tasa-arvo.
Suomalaiset toki tietävät, etteivät kaikki suomalaiset koulut ole yhtä hyviä ja että niissä on paljon parannettavaa. Amerikkalaisiin verrattuna ne antavat silti jokaiselle lapselle ainutlaatuisen mahdollisuuden pärjätä kotitaustasta riippumatta.
Äskettäinen Helsingin Sanomien gallup kertoi, että pääkaupunkiseudun asukkaista useimmat haluavat vanhemmille oikeuden valita lapsensa koulun. Suurin osa lapsista käy yhä lähikoulua, mutta ennen kuin koulushoppailu lähtee aivan käsistä, haluaisin sanoa tämän: vaikka et uskoisi Pisaan, usko amerikkalaisten ahdinkoon.
Valikointi ei paranna oppimistuloksia, ja koulutuksen epätasa-arvoisuus ajaa rikkaatkin perheet kilpailuun lasten menestyksestä. Joukossa saattaa syntyä muutama nero, mutta kansakuntana uupuneet amerikkalaiset eivät ole voitolla. Suomi on. Tasa-arvo ei toteudu Suomen kouluissa täydellisesti, mutta ainakin sitä on vakavasti tavoiteltu. Siksi ohiolaiseen kouluun eri puolilta Amerikkaa kokoontuneet opettajat pitivät suomalaisen koulujärjestelmän peruskäytäntöjä ihmeellisinä. Ilmainen lounas kaikille? Lisärahoitusta köyhille alueille? Kouluterveydenhuolto? Tukiopetusta? Amazing! Siksi amerikkalaiseen lehteen suomalaisten koulujen tasa-arvon periaatteesta kirjoittamani juttu on jaettu Facebookin kautta jo 69 000 kertaa.
Siksi amerikkalaiset kuuntelevat jokaisen suomalaisen puheita kouluista herkeämättä.
Suomalaisia kouluja ei ihailla siksi, että Pisa olisi jumalan sana tai että suomalaiset osaisivat markkinoida niitä niin hyvin. Niitä ihaillaan siksi, että suomalainen tasa-arvo on unelmien ainesta. Kun vain suomalaisetkin muistaisivat sen. ▪
Anu Partanen on Brooklynissa asuva Matinkylän ylä-asteen veteraani, joka muistelee lämmöllä koulun tonnikalapasta
