50 vuotta sitten: Ufon jarrutusjälki vai tiskivettä? – Vai oliko se sittenkin Kosmos-sarjan tekokuu?

Suomen kaikkien aikojen ufoilmiön kovaksi jäätyneessä ytimessä oli tiskivettä – tai se oli ainakin yksi tulkinta, ja juuri se on elänyt näihin päiviin saakka.

Keskeinen kysymys kuului, mistä oletettu tiskivesi oli hangelle lentänyt. Talalan muorin kyökin akkunasta vai ulkoavaruudesta? Sitä jaanasi ja märehti koko Suomen kansa alakoululaisista yliopistoprofessoreihin vuoden 1971 alussa. Esimerkiksi Apu-lehti kertoi tapauksesta parissakin isossa artikkelissa talven mittaan.

Yleisönosastoissa kohisi ja lainehti, kun kansa villiintyi ennennäkemättömään ufojahtiin ja alkoi tavata erämaataipaleilla kuusisormisia humanoideja.

Ei mennä asioiden edelle. Matkustakaamme aluksi aika-avaruudessa kotisohvalta Kuusamoon, Saapungin kylään, Pätsin talon makuuhuoneeseen, uudenvuoden 1971 jälkeiseen sunnuntaihin, aamuun kello kuusi. Pätsin vanhaisäntä, 76-vuotias Eetu Pätsi, on juuri noussut jalkeille tarkkaa kuvausta vaille jääneen tarpeen vuoksi.

Ikkunasta kajastaa valoa. Sen lähde liikkuu järvenselällä moottorikelkan vauhtia. Naapuri se on kiirehtinyt ahneuksissaan näin varhain katiskoille kaasulampun kanssa, paheksuu Eetu mielessään. Pian valo kirkastuu niin paljon, että Eetu joutuu perumaan tuomionsa: ei lähde noin ankaraa paistetta mistään kaasulampusta eikä kulkuneuvosta.

”Silloin”, hän kertoo, ”se muoriska teki minulle vihoviimeisen vilskoopin. Marisi sängystä että tule nukkumaan sieltä äläkä horise, tähti siellä vain on.”

Vanhan aviomiehen tyyneydellä Eetu myönsi, että tähti kai se sitten on kun sinä niin sanot ja vääntäytyi takaisin vuoteeseen. Sängystä hän sitten seurasi kuinka valo lähestyi, valaisi heidän huoneensa aivan kirkkaaksi ja hävisi sitten.

Useita silminnäkijöitä

Myöhemmin päivällä selviää, että ”tähden” on nähnyt neljä muutakin saapunkilaista. Talalan Martan ja Maunon pirtinpöytään valo oli tunkeutunut niin häikäisevänä, ettei aamukahviaan ryystävä pariskunta pystynyt suoraan kohti katsomaan. Sähkötkin olivat katkenneet hetkeksi. Navettako oli räjähtänyt? Ihan samaa oli pelätty naapuritalossa.

Valoilmiö oli havaittu monissa muissakin taloissa kauempana Saapungista.

Tovi asiaa varmaan kylillä ihmeteltäisiin, mutta siihen se varmasti jäisi.

Sitten Saapungin lapset löytävät merkillisen jäljen.

Muutoin puhtaassa hangessa on kolmiomainen, pari metriä leveä ja lähes kuusi metriä pitkä jäätynyt painautuma, keskeltä tummanvihreä ja reunoja kohti vaaleneva. Sen verran on ihmeellinen tapaus, että Maunokin käy vilkaisemassa ja ottaa vieläpä yhteyttä Koillissanomain toimitukseen. Päätoimittaja Matti Kyllönen haistaa jymyuutisen ja lähtee saman tien kuvaamaan kohteen.

Kun uutinen julkaistiin hänen lehdessään, oli Talalan piha pian mustanaan ihmisiä, näytteiden ottajia ja uteliaita. Päivässä alue alkoi muistuttaa potkupallokenttää.

Tummanvihreästä jäästä ehdittiin kuitenkin saada riittävät näytteet sekä suomalaisille tutkijoille Oulun UFO-kerhon toimesta että Tukholmaan siellä asuvan suomalaisen UFO-harrastajan mukana.

Homma lähtee lapasesta.

Pitääkö olla huolissaan?

Suomen lehdistö riehaantuu. Kirjakaupoista ja kirjastoista ympäri maan riistetään hyllyistä kaikki ufoaiheiset niteet.

Kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla käy kiihkeä puhe ja pekuleeraus. Pitääkö huolestua? Ovatko marsilaiset ottaneet nokkiinsa, kun jenkit piipahtivat toissa vuonna Kuussa? Astuiko Neil Armstrong kuuluisalla askeleellaan jonkun galaktisen piiripäällikön varpaille tahi varpaita vastaaville ulottimille?

Kuusamosta alkaa kuulua lisää uutisia tunnistamattomista lentävistä kohteista. Vain muutama päivä Saapungin valoilmiön jälkeen paikallislehti kertoo, kuinka eräs kuusamolainen virkamies perheineen oli nähnyt peräti kuudentoista ufon laivueen lentävän aamuyöllä hitaasti yli kirkonkylän.

Apu-lehdessä havahdutaan: tämmöistähän se oli meno vuosi pari sitten Pudasjärvelläkin, Iso-Syötteen tienoilla, vain sata kilometriä Kuusamosta lounaaseen. Voiko noiden kahden paikkakunnan tapahtumilla olla yhteys toisiinsa? Toimittaja ottakoon siitä selvän.

Seurasiko oranssi lautanen autoa?

Toimittaja matkustaa Pudasjärvelle haastattelemaan seudun aktiivisinta ufobongaria, taksiautoilija Atte Särkelää, 34.

Taksiautoilija kertookin nähneensä ufoja viimeksi uutenavuotena, mutta ne olivat olleet vain nopeasti kadonneita tunnistamattomia valoja, tavallaan siis vähän pilipaliufoja. Paljon hienomman Särkelä kertoo nähneensä kuljettaessaan taannoin muuatta rouvaa Ahvenjärvelle.

”Pysäytin auton ja jäimme katselemaan ilmiötä, jolloin se alkoi nousta ja muuttui noustessaan kirkkaan värisestä oranssin väriseksi ja lautasen muotoiseksi. Lautanen nousi puiden latvojen yläpuolelle ja lähti autoa kohti. Lähellä autoa se kääntyi menosuuntaan ja nousi pilveen.”

Kun Atte Särkelä lähti ajamaan eteenpäin, oranssin värinen lautanen, joka oli läpimitaltaan useita metrejä, seurasi autoa koko kahdeksantoista kilometrin matkan Särkivaaraan saakka.

Ikuiseksi mysteeriksi jää, kumpi oli Särkivaaran stalkkeriufon varsinainen kohde, Ahvenjärvelle matkannut rouva vai taksiautoilija Särkelä itte.

Miksi ufot ovat ujoja?

Tuokin oli Pudasjärven asteikolla vielä mieto tapaus. Sarakylään johtavalla tiellä metsätyömies Heimo Väärälä oli vähällä ajaa ufokolarin. Puolentoista metrin korkuinen, punaisena hehkuva sukkula tupsahti ensin auton eteen ja lähti sitten lentämään sen edellä puolentoista metrin korkeudella.

Kolmen kilometrin jälkeen tielle ilmestyi samaan suuntaan kävelevä mies, jolloin lentävä esine nousi jyrkästi ja kaartoi metsän suojaan, ufot kun ovat usein sillä tavalla ujoja.

Vastaavia tapauksia riitti, näyttävästi valaistuja ufoja lenteli Pudasjärvellä pitkin poikin, eri kokoisia ja eri mallisia pikku valonyrkeistä jättiläispäärynöihin. Orson Wellesin Maailmojen sota -tyyppisestä paniikista ei silti ollut tietoakaan, päinvastoin.

Kameroita on hankittu vähän taloon kuin taloon ja niitä pidetään varalta mukana aina kun mahdollista. Ikkunoiden ääressä torkutaan aamuyöhön.

Innokkain kuitenkin on Atte Särkelä, joka asuu opettaja-vaimonsa ja lastensa kanssa Särkivaaran koululla. Hän tunnustaa kiirehtivänsä tähystelemään ulos koulun kattoluukusta toisinaan ­kesken televisio-ohjelman, ilmeisesti kuitenkin mainoskatkojen aikana.

Monet pudasjärveläisten tarinat kirjattiin saman tien Tapani Kuninkaan kokoamaan rajatietoklassikkoon Ufoja Suomen taivaalla.

Suuripäinen mies

Uforuuhkasta huolimatta Pudasjärvi jäi vaille kliimaksia, kolmannen asteen yhteyttä, kontaktia avaruusolioiden kanssa. Siksi joudumme nyt siirtymään aika-avaruudessa runsaat kahdeksan vuotta ja vajaat sata kilometriä kaakkoon, Puolangalle. Samalla tulemme saapuneeksi jonkinlaisen suomalaisen Bermudan kolmion kolmanteen kärkeen.

On kesä 1962, ja helsinkiläinen upseeri evp. Ilmari Karunto, 60, on toverinsa kanssa lomamatkalla ajamassa Puolangalta kohti Oulua.

Äkkiä seisoi tien vierellä pienikokoinen mies, joka käsiään heiluttaen pysäytti auton. Mies päätettiin ottaa mukaan, hän nousi autoon ja sanoi haluavansa viiden kilometrin päässä olevalle metsäpolulle.

”Minua oudoksutti miehen pään koko, mielestäni se oli kummallisen suuri. Yllään hänellä oli ruskea, baskerin tapainen päähine, vaaleat housut ja tummempi pusero.”

Karunto tarkkaili miestä auton peruutuspeilistä ja huomasi hätkähtäen, että tämän silmäluomet liikkuivatkin alhaalta ylöspäin. Silmät olivat pyöreät ja mustat. Suu leveä, ohuthuulinen ja nenä melko suuri.

Silloin mies huomasi tarkastelun ja laittoi nopeasti mustat aurinkolasit silmilleen.

Jälleen uusi järkytys: miehellä oli kuusi sormea kummassakin kädessään, kädet laihat ja ruskeat.

Rauhoittaakseen itseään Karunto kysyy mieheltä, mistä päin tämä on kotoisin. Karunto kuulee ”ikään kuin erillisenä aivoissaan”, ettei mies ole lainkaan suomalainen.

Jäätyään kyydistä mies lähtee metsäpolulle ja hyppää siellä kolme metriä korkean ja kymmenen metriä leveän risukasan yli, tuosta vain, jalat eivät edes hipaise risuja. Pian alkaa kuulua voimistuvaa huminaa. Karunnon auto sammahtaa.

Suuri, pyöreä esine, halkaisijaltaan viidestä kuuteen metriä, ampaisee lentoon auton kattoa viistäen, tekee laajan kierroksen ja katoaa.

Ja nyt takaisin vuoteen 1971 ja Puolangalta Avun toimitukseen.

Ilonpilaajat iskivät

UFO-ongelma ratkaistu! lukee Avun toimitussihteeri vasta avaamastaan kirjeestä. Juttu Kuusamon ufosta on ilmestynyt Avussa vain joitakin päiviä aikaisemmin.

Pariisissa Surbonnen (sic) yliopistossa säilytetään maailman laajinta salaoppia eli vanhojen kirjoitusten kokoelmaa, jonka nimi on Kabbala. Tämän kirjoituskokoelman muistiinkirjoittaminen aloitettiin Jumalan käskystä n. 1200 jKr. - - Tämä kokoelma antaa tietoja seitsemästä muusta asutusta maailmasta maapallon lisäksi. Jokaisesta asutusta maailmasta annetaan tarkkoja tietoja, millaisia olentoja niissä on - - Tämä selitys on mielestäni ainoa järkevä selitys UFO-ilmiöille.

Selvä pyy, ajattelee toimitussihteeri ja naputtaa tekstin puhtaaksi. Latomossa taittaja sijoittaa sen Lukijan Puheenaihe -palstalle. Tekstin allekirjoituksessa lukee ”Härkä, Hinthaara”.

Sitten väistämättömään ilonpilaamis­vaiheeseen.

Kuusamon vihreästä jäästä otettuja näytteitä ei päätynyt pelkästään ufotutkijoiden (lue: ufouskovaisten) suurennuslasin alle.

”Tämä on vähän banaali juttu. En nimittäin voinut päätyä muuhun kuin pihalle heitettyyn tiskiveteen tehtyäni kemiallisen analyysin näytteestä. - - Valoilmiö on arvatakseni salama. Havaintohetkellä oli lumipyry, mutta toisinaan talvella nähdään salamia. Mitään yhteyttä sillä ei ole maassa havaittuun likaan.”

Noin sanoi Helsingin Sanomissa tohtoris- kemisti Birger Wiik, jokseenkin luotettava lähde, ainoa pohjoismaalainen, jolle siihen mennessä oli luovutettu Apollo-lennoilla hankittua kuukiveä tutkittavaksi.

Nykyään olemme jo tottuneet siihen, että jopa suurvallan korkein johto voi elää lume­todellisuudessa, joten ketään tuskin oudoksuttaa, etteivät kaikki nielleet Wiikin selitystä. Kansa janosi ufojuttuja, joten Apukaan ei jättänyt asiaa sikseen.

Helmikuussa Avussa oli taas iso artikkeli Kuusamon tapauksesta. Otsikko PÄIVÄN PUHEENAIHE -leiman alla huusi: Ei se ollut tiskivettä vaan Kosmos-sarjan tekokuu.

Juttua varten oli haastateltu alavutelaista harrastelijatiedemiestä, eläkkeellä olevaa oppikoulun rehtoria Veli Lumialaa.

Avaruudentutkimusasioissa ennenkin naulan kantaan osunut Lumiala on esittänyt teorian, joka paitsi kumoaa Birger Wiikin lausunnon myös selittää Kuusamon UFO-ilmiöt. - - Kuusamon korkeudella, Neuvostoliiton alueella, tuli alas Kosmos-sarjan tekokuu tai eräs kantoraketti. Se oli ilman hankauksesta kuumennut ja termisesti räjähtänyt. - - Rehtori Veli Lumiala on 99,99-prosenttisesti varma asiastaan. Tämä selitys on Lumialan mukaan 1000 kertaa varmempi kuin mikään UFO-teoria.

Se siitä? Ei tietenkään.

Ufointoilu oli tullut Suomeenkin jäädäkseen. Kiihkeimmillään lentolautasjahti oli 70-luvun alkupuolella, jopa Spede Pasanen sai siitä aiheen elokuvaan – sen nimi, Viu-hah-hah-taja, tosin viittasi aikansa toiseen muoti-ilmiöön, viuhahtamiseen eli pyrähtämiseen alastomana julkisella paikalla.

Kahden ufomiehen, Giljotinin ja Orvaskeden, seikkailuista kertova Viu-hah-hah-taja muuten esitettiin televisiossa viimeksi joulun alla.

Sattumaako?

Lumialan tekokuutulkinta ei ollut tuulesta temmattu, sillä suunnilleen Kuusamon ja Pudasjärven korkeudella itärajan takana, Arkangelin kaupungin eteläpuolella toimi Plesetskin avaruuskeskus. Sieltä lähti 70-luvulla tavaraa taivaalle kerran viikossa ellei useamminkin. Sellainen toiminta näkyy puoliaution Pohjolan kaamoksessa todella kauas.

Tohtori Wiikin selitys osoittautui silti elinvoimaisimmaksi. Monet varttuneet kansalaiset ympäri Suomen muistavat edelleen tarinamme tapauksen heti, kun heille lausuu maagisen sanakolmikon Kuusamo–ufo–tiskivesi.

Ennen kuin sammutamme valot ja käännämme katseemme taivaalle, meidän on vielä saatava tietää, miten tieteellisiin selityksiin suhtautui Pudasjärven johtava ufotutkija, taksiautoilija Atte Särkelä.

Ilta-Sanomat haastatteli Särkelää vuonna 2015. Hän oli ottanut insinöörituttavansa kanssa lähes 400 kuvaa ufoista. Tieteellisesti pätevää näyttöä maapallon ulkopuolisesta älystä niistä ei valitettavasti löydy.

”Yhdeksänkymmentä prosenttia taitaa olla maaperästä lähteneitä kaasupurkauksia, mutta sitten jää vielä se kymmenen prosenttia”, Särkelä naurahtaa.