Tyttöjen ei pidä sopeutua, heidän täytyy saada olla kohtuuttomia
Tytöt eivät tarvitse moraalipaniikkia lasten kosmetiikasta, vaan aikuisia, jotka auttavat tyttöjä vetämään rajat, kirjoittaa Maaret Launis.
Kansainvälinen tyttöjen päivä ja maailman mielenterveyspäivä ovat sattumoisin peräkkäisinä päivinä. Sattumaako? Tutkimusten mukaan juuri tytöt ja naiset ovat Suomessa ja länsimaissa erityisen ahdistuneita. Syitä on haettu muun muassa sosiaalisesta mediasta, jonka runsas käyttö vääristää todellisuutta verrattoman tehokkaasti.
Ahdistunut sukupolvi -kirjan kirjoittanut sosiaalipsykologi Jonathan Haidt sanoo, että puhelinta ei pitäisi antaa alle 14-vuotiaille lainkaan. Tähän suhtaudutaan kohtuullisella vakavuudella monissa sivistysmaissa, mutta teknologiaorientoituneessa Suomessa käytännössä kaikilla seitsemän vuotta täyttäneillä on älypuhelin. Keskeneräiset aivot, kehittymätön impulssikontrolli ja rajaton pääsy verkkoon – mikä voisi mennä pieleen?
Elän itse tiivistä pikkulapsiaikaa ja pääsen seuraamaan lähietäisyydeltä päiväkoti-ikäisten vuorovaikutusta. Heillä ei ole puhelimia tai sosiaalista mediaa, mutta he ovat silti osa tätä kulttuuria, ja toisinaan se pistää silmään. Erityisesti tyttöjen hiljalleen monimutkaistuvissa kaverisuhteissa, eritoten ulkonäön vertailussa ja arvottamisessa, on jotain epäilyttävästi sosiaalisen median logiikkaa muistuttavaa.
”Kerran luokkakaverimme löysi kotinsa lääkekaapista kondomeja. Syntyi kohu.”
Tarkoitus ei ole kauhistella: olen itsekin ollut pieni tyttö. Vanhimpaan ystävääni Leenaan tutustuin kolmevuotiaana. Olemme edelleen läheisiä, mutta päiväkodissa yhteiselomme oli huomattavasti dramaattisempaa kuin nykyisin. Koska kaveritaidot puuttuivat, hoidimme konfliktit irvistelemällä toisillemme. Näen Leenan paljastetuista alahampaista välillä vieläkin unta. Alakoulussa kirjoitimme Leenan kanssa toistemme päiväkirjoihin, ihastuimme ongelmattomasti samoihin poikiin ja mietimme, miksi elokuvien seksikohtausten aikana tulee pissahätä.
Kerran luokkakaverimme löysi kotinsa lääkekaapista kondomeja. Syntyi kohu. Koska kortsuthan aivan selvästi indikoivat. Että luokkakaverimme vanhemmat. Harrastavat. Turvaseksiä.
Asia puhutti meitä pitkän aikaa. Olen sittemmin huokaissut helpotuksesta, että elimme aikana ennen somea, muuten tuokin kohu olisi voinut olla luokkakaverillemme maailmanloppu. Koulukiusaamisen tavat ovat somen myötä tulleet satuttavammiksi, koska somen avulla pienestä näpäytyksestä voi kasvaa häpäisevä massailmiö.
Pojatkin osaavat olla julmia – miksi juuri tytöt ahdistuvat? Väitän, että kulttuurimme kasvava ulkonäkökeskeisyys tekee tytöistä erityisen haavoittuvaisia.
Annan esimerkin varhaiskasvatuksesta: nelivuotias tyttö kysyy toiselta ivallisesti kohdatessa, miksi sulla on sama mekko kuin eilen. Kyse ei ole mekosta vaan kelpaavuudesta, ja tytöt tietävät sen. Tällaisessa tilanteessa tarvitaan aikuisia, jotka eivät häpäise tyttöjä kiinnostuksesta vaatteita ja kaunistautumista kohtaan vaan näkevät, että tässä kamppaillaan asemasta ryhmässä.
”Tyttöjen pitää saada välillä heittäytyä hankalaksi ja viedä kohtuuttomasti tilaa.”
Kaiken ulkonäkökeskeisyyden, alaikäisille markkinoitavien body mistien ja kohtuuttomien vaatimusten keskellä tytöt tarvitsevat lisää aikuisten asettamia rajoja. Sitä, että sanotaan, mikä kaikki tässä maailmassa on aivan joutavaa, turhaa, tarpeetonta. Prioriteettijärjestyksen muotoilua ei voi jättää pienten tai isompienkaan tyttöjen itsensä arvioitavaksi.
Radikaalin tästä vaatimuksesta tekee se, että jotta aikuiset voisivat paitsi vetää rajat myös pitää niistä kiinni, tarvitaan aikaa. Toistoja. Ihmisiä, henkilöstöä, vakituista sellaista. Kyseessä on resurssi, jota meillä ei tunnu olevan.
Tyttöjen pitää saada välillä heittäytyä hankalaksi ja viedä kohtuuttomasti tilaa, ja välillä unohtaa itsensä (ja ulkonäkönsä) kokonaan. Kumpaakaan eivät aliresursoitu varhaiskasvatus, perusopetus ja aggressiivisesti jylläävä sosiaalisen median maailma tee helpoksi. Ja niillehän me, vaativan työelämän ja intensiivisen vanhemmuuden väsyttämät äidit ja isät, sysäämme usein kasvatusvastuun.
On surullista, että niin moni tämän hetken tarina vaikutusvaltaisista ja menestyneistä naisista on kertomus loppuun palamisesta, syömishäiriöistä ja kiusaamisesta. Lapselle on helppo sanoa, että koita nyt vain sopeutua, vaikka tärkeintä olisi yhdessä luoda maailma ja tiloja, joissa on mahdollista olla oma itsensä. Lapset kyllä sopeutuvat, mutta sillä on pitkät jäljet, ja jäljistä voi lukea avaamalla minkä tahansa naistenlehden.
Tyttöjä ei pidä auttaa sopeutumaan, sen he tekevät auttamattakin. Satoa siitä, miten tytöt ovat sopeutuneet sosiaaliseen mediaan korjataan parhaillaan kouluterveyskyselyissä.
