Seurustelin kerran sellaisen pojan kanssa, jonka tunteet olivat hyvin herkät.
Kun kävin kavereiden kanssa ulkona, mustasukkaisuus teki pojasta itkuisen. Kun sain kivan uuden työpaikan, se oli pojasta ilkeästi tehty, sillä hän vihasi omaa työtään.
Poika tiesi, ettei hänen reaktioissaan ollut järkeä. Hänellä ei ollut syytä epäillä, että olisin uskoton tai että olisin vaihtanut työpaikkaa häntä kiusatakseni. Hän kuitenkin halusi, että suojelisin häntä epämiellyttäviltä tunteilta. En olisi myöhään ulkona, en puhuisi ystävistä tai töistä: kohtuutonta tai ei, vain silloin hänen paha mielensä väistyisi.
Minä yritin argumentoida vastaan. Miksi minua rangaistaisiin epäilyksistä, jotka hän itsekin tiesi järjenvastaisiksi?
”Mä en voi mun tunteille mitään”, poika sanoi. ”Eikö susta tunteet ole tärkeitä?”
Britannian sisäministeri Theresa May ilmoitti syksyllä juhlavasti, että maan hallitus aikoo ottaa käyttöön ”erittäin kovan linjan” terveysturisteja kohtaan – siis kaikkia EU-kansalaisia, jotka Britanniassa oleskellessaan edes saattaisivat käyttää maan julkista terveydenhuoltoa.
Kuinka paljon nämä ulkomaalaiset maksavat Britannialle joka vuosi? May myöntää, ettei tiedä. Terveydenhuollon asiantuntijoiden mukaan summa vastaa 0,01 prosenttia maan terveysbudjetista. Mutta numerot eivät Mayn mukaan ole tärkeitä.
”Ihmiset tuntevat, että on epäreilua, että siirtolaiset saavat käyttää näitä palveluita”, May sanoi. ”Kansa tuntee, että on liian helppoa jäädä Britanniaan laittomasti.”
”Heistä tuntuu siltä, että maassa laittomasti oleskelevat ihmiset käyttävät terveyspalveluita.”
Kun EU:n komissio pyysi Mayn ministeriöltä selvitystä uhkan suuruudesta, ministeriö valitti, että komission kysymys ”keskittyy liikaa kvantitatiivisiin faktoihin”.
Kysehän on siitä, miltä kansasta tuntuu.
Eivätkö tunteet muka ole tärkeitä?
Sekä entinen kesäheilani että Theresa May varmaankin hyväksyisivät tiedotusvälineissä suositun käytännön, jonka mukaan faktoja ei tule päästää pilaamaan juttua väkevästä tunteesta.
Viime aikoina erityisen suosittuja yhteiskunnallisia tunteita ovat ainakin seuraavat:
(1) Tunne nuorison turmeltumisesta. Vaikka tilastot kertovat, että suomalaisnuoret tekevät vähemmän väkivaltarikoksia, käyttävät vähemmän alkoholia sekä kirjoittavat ja lukevat enemmän kuin ennen, kansan tunne kertoo päinvastaista. Nuorisoon tulisikin kiireesti käyttää kovaa kuria, jotta väestön tunne nuorten lisääntyvästä uhkaavuudesta ja tyhmistymisestä saataisiin pysäytettyä.
(2) Tunne sosiaalipalveluiden käyttäjien laiskuudesta. Laskusuhdanteen ja joukkoirtisanomisten aikana voisi kuvitella, että entistä useampi työtön on työtön olosuhteiden pakosta, ilman omaa syytä. Kansan tunne sanoo kuitenkin toisin. Sen mukaan juuri laskusuhdanteessa työttömät ovat erityisen ärsyttäviä ja laiskoja, ja rangaistukseksi heidät täytyy pakottaa tekemään jotain.
(3) Tunne homosaatiosta. Kun suomalainen tiedotusväline viittaa parisuhteeseen, kyseessä on lähes aina miehen ja naisen välinen suhde. Osalla suomalaisista on kuitenkin vahva tunne siitä, että heterosuhteita ei itse asiassa esiinny mediassa lainkaan. Kun tällainen tunne on olemassa, siitä on tietenkin uutisoitava, sillä tunteita ei pidä väheksyä.
Homosaatiotunteesta oli kyse myös silloin, kun Ruben Stiller kirjoitti marraskuun Image-kolumnissaan, että maata Kehä 3:n sisältä hallitseva “urbaani suvaitsevaisto” on homoinnostuksensa vuoksi tyystin luopunut kiinnostuksestaan esimerkiksi Nokiaa, työllisyyttä tai terveydenhuoltoa koskeviin uutisaiheisiin. Vilkaisu päivän lehtiin, tv-uutisiin tai oikeastaan yhtään mihinkään ei tue havaintoa.
Mutta hei Ruben, sun tunne on kuitenkin tärkeä. ■
Hanna Nikkanen välittää syvästi sekä Nokiasta että homoista.
