Tyhmyyttä! Nuorten Leijonien valmennusjohdossa herättävä välittömästi – "Mistä hänelle maksetaan?"
Aition Petteri Sihvonen myöntää, ettei hän vieläkään tajua Nuorten Leijonien päävalmentaja Lauri Mikkolan ajattelua. Tšekki dominoi peliä Suomea vastaan.
Luvalla sanoen Nuorten Leijonien päävalmentaja Lauri Mikkola esikuntineen (Ville Mäntymaa ja Kimmo Kuhta) oli ajaneet pelaajansa hieman surman suuhun ennen Tšekki-ottelua.
Oli aavisteltavissa, etteivät MM-turnauksen alun ottelut Tanskaa ja Latviaa vastaan olleet riittävästi valmistaneet Suomen joukkuetta kohtaamaan Tšekkiä. Niin Tanskaa kuin Latviaa vastaan saattoi rallatella iloisesti nopeaa pystysuunnan hyökkäämistä, mutta Tšekin kanssa sen pelaaminen johti kahden ensimmäisen erän aikana suorastaan katastrofiin.
”Hankaluus tosin on siinä, että seuraavaksi vastaan tulee Kanada.”
Ei kahta ilman kolmatta pätee Mikkolaan. Eli ollaan jo jossain tyhmyyden ja uppiniskaisuuden välimaastossa. Kaksissa edellisissä nuorten MM-kisoissa on Mikkolan johdolla päädytty tähän samaan tilanteeseen, jossa on omat sotkut korjatakseen turvauduttava muutosvalmentamiseen.
Nuorten Leijonien on nytkin alettava etsiä pelaamiseensa monipuolisuutta, yksi hyökkäämisen ja yksi puolustamisen rytmi eivät riitä. Hankaluus tosin on siinä, että seuraavaksi vastaan tulee Kanada.
Turnausvalmentamisen näkökulmasta olisi pitänyt ymmärtää pelata Tanskaa ja Latviaa vastaan maksimaalinen määrä hyökkäämisen ja puolustamisen kolmea rytmiä sekä sopeutua Tšekkiä ja Kanadaa vastaan pelaamaan, mitä peli pyytää pelaamaan.
Nyt ottelut Tanskaa ja Latviaa vastaan lyötiin halvalla lihoiksi ilman, että ne olisivat olleet – muuta kuin (osin valheellisen) itseluottamuksen tuottamisen osalta – kiinteä osa turnauksen pelillisen prosessin progressiota.
”Jos Juho Piiparinen palaa kokoonpanoon, on siinäkin valmennusjohdolla mietinnän paikka, kuka puolustajista jätetään popcornosastolle.”
Joudun poikkeuksellisesti suuntaamaan katseeni ja lukijan huomion yhteen Suomen pelaajaan Tšekki-ottelussa. Hän on Lukon puolustaja Arttu Välilä.
Välilä oli oikeastaan ainut puolustaja Tšekkiä vastaan, joka kykeni oikeaoppisesti ja oikein ajoittaen ’tekemään tilaa’ eli pelaamaan yksilötasolla kiekkokontrollitekoja tämän tästä.
Välilä tuli osoittaneeksi sen, että vaikka Tšekki prässäsi viljalti, liki koko ajan kaukalosta löytyi – niin kuin aina löytyy – tilaa pelata ja kultivoida operaatioita myös pelivälineen hallinnan kautta.
Sanalla sanoen Välilä pelasi niin kuin jääkiekkoa pitää pelata. Yhtä lailla Tšekillä oli vastaavia puolustajia kourallinen, jotka pelasivat läpi matsin niin kuin jääkiekkoa pitää pelata.
”Kiviharjun terveystilannetta tosin hieman ounastelen. Miksi hän ei lauo lyöntilauksia ollenkaan ylivoimapelissä?”
Suomen kuusi muuta puolustajaa turnauksen alku oli ahdistanut tilaan, jossa heiltä liian usein loppuivat konstit Tšekin viisikon paineistavaa puolustuspelinopeutta vastaan.
Toki ykköspakki Aron Kiviharju selvisi matsista kuivin nahoin, mutta hänen kauttaan paljastui se, mikä oli Mikkolan ja esikunnan pelisuunnitelma myös Tšekkiä vastaan: pystysuuntapainotteinen hyökkääminen.
Kiviharjun terveystilannetta tosin hieman ounastelen. Miksi hän ei lauo lyöntilauksia ollenkaan ylivoimapelissä?
”Se tulee häneltä selkärangasta.”
Mainitsin Välilän osalta hänen seuransa Lukon. Lukon kiekkokontrollilätkä on valmistanut Välilää pelaamaan luonnollisesti ja oikein. Se tulee häneltä selkärangasta.
Nuorten Leijonien pelitapa käsillä olevassa turnauksessa ei ole tarjonnut puolustajille välineitä pelata kuten Välilä pelaa, ja kaikkien muidenkin puolustajien tulisi pelata.
Niin, onhan Nuorilla Leijonilla yksi tapa yrittää hieman pelata kiekkokontrollia, pakkien pienet reverse-syötöt laidan kautta, mutta teki pahaa katsoa, kun Tšekki oli skoutannut nuo pelit, ja löi armotta niihin parin erän ajan kiinni.
”Aivan kuin jääkiekkoilun jumalat olisivat päättäneet oikeudenmukaisesti, että voitto pelistä kuului Tšekille.”
Tšekki oli suvereeni kaksi erää. Suomi pysyi tuloksessa kiinni lähinnä Petteri Rimpisen loistavilla torjunnoilla. Maalilukemat 1–0 Tšekille mairittelivat Suomea, kun lähdettiin päätöserään.
Kolmannessa erässä se pallopelien universaali psykologia, joka varaa tilaisuuden takaa-ajajalle johtoaan suojelevan kustannuksella, auttoi Nuoria Leijonia ja on annettava tunnustusta Suomen pelaajille, että he tarttuvat saumaan kaksin käsin.
Emil Hemmingin varmaotteinen tasoitusmaali Leo Tuuvan upeasta lepattavasta lättysyötöstä tuli aivan varsinaisen peliajan lopussa, kun Mikkola oli vetänyt maalivahti Rimpisen pois maaliltaan.
Tšekin voittomaali jatkoajalla oli taidokas, tähtipakki Adam Jiříček puijasi maalin edessä Rimpistä kiekko-ja-maila-jalkojensa-välistä-peliväline-kattoon -kihautuksellaan. Aivan kuin jääkiekkoilun jumalat olisivat päättäneet oikeudenmukaisesti, että voitto pelistä kuului Tšekille.
”Kun Koivulla ei kulje viidellä viittä vastaan, vie se häneltä itseluottamusta myös ylivoimapelistä.”
On mielenkiintoista katsoa, mikä on Nuorten Leijonien kokoonpano Kanadaa vastaan.
Esimerkiksi Aatos Koivu ei viihdy ollenkaan Mikkola-pelikirjan pelaamisen siinä osassa, jossa hyökkääjät saavat aivan liian ahtaisiin, aikapuolasta kärsiviin asemiin syöttöjä puolustajilta. Kun Koivulla ei kulje viidellä viittä vastaan, vie se häneltä itseluottamusta myös ylivoimapelistä.
Myöskään Hemming ei näyttäisi sietävän Mikkola-lätkän kankeutta laiturin kannalta. Hemming oli pitkiä toveja aivan näkymättömissä Tšekkiä vastaan, kunnes tuli esiin aivan ottelun lopussa.
Hemmingin asema toki on valettu betoniin joukkueessa, mutta Koivu lienee vaarassa pudota kolmanneksitoista hyökkääjäksi Kanadaa vastaan.
Jos Juho Piiparinen palaa kokoonpanoon, on siinäkin valmennusjohdolla mietinnän paikka, kuka puolustajista jätetään popcornosastolle.
”Se, mitä nyt tapahtuu Nuorissa Leijonissa, on minun papereissani yhtä paljon Salon piikissä kuin Mikkolan, ehkä jopa enemmän Salon kontolla.”
Kanada tulee olemaan Suomella kova koetinkivi lohkovaiheen viimeisessä ottelussa.
Vaikka Mikkola valmentaa jo kolmatta kauttaan Nuoria Leijonia, en meinaa kunnolla saada kiinni hänen aivoituksistaan. Kun Tšekkiä vastaan hyökkääminen pelinrakentelusta lähtien sakkasi pahoin, viisikkopeli ei toiminut, miksi ihmeessä Suomi ei koonnut viisikkoaan edes trap-asetelmaan?
Jos Suomi lähtee Kanadaa vastaan pelaamaan turnauksen kolmen ensimmäisen ottelun coast-to-coast -lätkäänsä, siinä tulee Nuorille Leijonille helposti noutaja. Jos Mikkolalle tähän hätään onkin hankala saada organisoitua Suomen hyökkäyspeliä kuntoon, on trapin pelaaminen varteenotettava vaihtoehto lähteä haastamaan Kanadaa.
Mikkola on kai luullut olevansa jonkinlainen erikoismies ja poppaukko, jonka ei tarvitse turvata ollenkaan tiiviiseen keskialueen puolustuspelaamiseen tosin kuin Karri Kiven, Jukka Jalosen ja Jussi Ahokkaan tarvitsi silloin, kun he veivät Nuoret Leijonat maailmanmestaruuksiin.
Oli aika, jolloin Rauli Uramalla urheilupuolen johtajana oli Jääkiekkoliitossa vahva taustaote siitä, miten juniorimaajoukkueissa pelataan.
Juuri nyt tuntuu siltä, ettei Olli Salolla valmennuksen ja huippu-urheilun johtajana sellaista ole.
Se, mitä nyt tapahtuu Nuorissa Leijonissa, on minun papereissani yhtä paljon Salon piikissä kuin Mikkolan, ehkä jopa enemmän Salon kontolla. Mistä Salolle maksetaan, jos ei juniorimaajoukkueiden silmälläpidosta?
