Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Apu

Tuure Kilpeläinen: Se soi ja se soi

Tuure Kilpeläinen: Se soi ja se soi

Musiikki on merkityksiä täynnä. Sen tietää muusikko Tuure Kilpeläinen. Laulut ovat muokanneet hänestä sen ihmisen ja artistin, joka hän on tänä päivänä.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Petri Mulari

Oli kevätaamu harmaalla 1970-luvulla. Tuure Kilpeläinen oli vielä nukkumassa, kun yhtäkkiä olohuoneesta alkoi kuulua kovaäänistä musiikkia. Stereoiden volyyminappula oli käännetty täysille ja menevä rytmi kajahti suoraan pikkupojan tajuntaan: ”It’s been a hard day’s night, and I’ve been working like a dog.”

Tuuren isä oli ostanut perheeseen ensimmäisen musiikkipelin: Saloran puupintaisen, suomalaisen viritinvahvistimen ja levysoittimen. Sitä isä paraikaa luukutti täysillä.

Hetki oli merkittävä Kilpeläisen elämässä. Siitä alkoi soida musiikki.

Levysoitin kiehtoi Tuurea. Hän soitti sillä tuota Beatlesin levyä satoja kertoja. Kokeili, miten ääni muuttui pikkuoravaksi, jos väänsi nopeuden sinkkunopeuteen, eli 45:een. 

Beatlesin jälkeen Tuure löysi Elviksen

– Pidin lantiota vatkaavasta Rock-Elviksestä, mutta Love Me Tender sai aikaan ensimmäisen kaihon kokemuksen. Makasin omalla sängylläni ja kuuntelin laulua uudestaan ja uudestaan. Ajattelin silloin, että tämä on tosi surullista, mutta silti se tuntuu ihmeen hyvältä. Aloin tuntea outoa kaipuuta selittämättömään.

Tuure ottaa vanhan suomalaisen kitaran, soitinrakentaja Jaakko Noson valmistaman, elämää nähneen matkakitaran ja alkaa tapailla sillä Love Me Tenderiä. 

Tuure ei ole soittanut laulua aiemmin. Hän miettii, miten soinnut menevät ja on hetken ajan epävarma, mutta pian artisti ottaa vallan miehestä: esitys on herkkä ja paljas. Hetkessä soi vain mies ja kitara. 

Kaiho selittämättömään täyttää ilman.

Tuure Kilpeläisen Kaihon Karavaani -orkesteri on yksi tämän hetken merkittävimmistä suomalaisista yhtyeistä. Kuluneen viiden vuoden aikana bändi on onnistunut valloittamaan kaihoa rakastavan, suomalaisen sielunmaiseman sellaisilla hiteillä kuin Valon pisaroita, Eloon, Tahtoisin, tahtoisin ja Pyyteetön rakkaus.

Yhtyeen omaleimainen, maailmanmusiikin rytmejä hyväksi käyttävä, tarttuviin iskelmällisiin sävellyksiin pohjautuva musiikki on syntynyt lukemattomien musadiggailujen tuloksena. 

– Kun olin murrosikäinen, isän ja minun yhteinen juttu oli Johnny Cash. Erään kesän kuljimme yhdessä töihin isän työpaikkaan, autoliikkeeseen. Rupesimme sitten kuuntelemaan automatkoilla Johnny Cashin kokoelmaa.

Kasetti pyöri autossa taukoamatta. Tuure oppi sinä kesänä jotakin niin työnteosta kuin Cashin hittibiiseistä. Erityisen vaikutuksen teki laulu, A Boy Named Sue, jossa isä yritti rankalla tavalla kasvattaa pojastaan pärjäävän. 

– Laulu kertoi isä-poikasuhteesta. Siinä isä antoi pojalleen tytön nimen, jotta poika selviäisi paremmin maailmassa ja jotta hänestä tulisi vahva. 

Tuure ja isäkin saivat Cashin musiikin avulla kokea voimakasta yhteenkuuluvuutta. 

– Vuosien päästä, kun olin jo aikuinen, olimme isän kanssa kahdestaan mökillä. Isä oli löytänyt jostakin Cashin kasetin uudelleen. Aloimme taas kuunnella sitä. Joimme yhdessä rommia, keskustelimme vain vähän ja annoimme musiikin puhua. 

Mökkireissun jälkeen isä oli löytänyt saman kokoelman Anttilasta ja polttanut Tuurelle siitä oman version. Isä oli skannannut ja printannut koteloon kuvat ja biisilistat. 

Vuoden päästä siitä Tuuren isä sai mökillä äkillisen sydänkohtauksen ja kuoli siihen.

– Kun kerran sitten hautajaisten aikaan palasin mökiltä ja olin autossa, radiosta soi yhtäkkiä Cashin versio Bridge Over Troubled Waterista: ”When you’re weary, feeling small, when tears are in your eyes, I will dry them all. I’m on your side.”

Laulujen sanat ovat Kilpeläiselle yhtä tärkeitä kuin itse musiikki. Nuorempana Tuurella oli paljon esikuvia. Suomalaiset muusikot kuten Dave Lindholm, Kauko Röyhkä, Ismo Alanko ja Tuomari Nurmio innostuttivat nuorta muusikon alkua sanalliseen leikittelyyn ja musiikillisiin kokeiluihin.

– Tuomari Nurmion laulu Punainen planeetta oli eriskummallinen, progressiivinen laulu. Se oli erityisesti rytmillisesti loistava. Jäin pitkäksi aikaa miettimään sanojen rytmitystä: ”Anna anteeksi eno että katosin sanomatta sanaakaan. En tahtonut navetan piikaa syliini kikattamaan.”

Tuure näkee laulussa samaan aikaan henkilökohtaisen tarinan, mutta sitten yllättäen tarina kohoaa avaruudellisiin mittasuhteisiin. ”Minä valvoin aamuun asti ullakon kamarissa. Ja katselin putkeni läpi punaista planeettaa. Otin käskyjä vastaan kaukaa viisailta olennoilta.”

Omiin sanoituksiinsa Tuure on saanut oppia muun muassa runoilija Aulikki Oksaselta. Ensimmäisellä Kaihon Karavaani -albumilla Valon pisaroita Aulikin tapa puhua luonnosta näkyy ainakin Tuuren sävellyksessä Unkarin syreenit. Sittemmin Tuure on tehnyt Aulikin kanssa yhteistyötä ja tehnyt moniin Aulikin runoihin sävellyksiä.

Viimeisin Tuurea puhutellut runoilija on Eino Leino.

– Albumillamme Käpälikkö yhdessä laulussa on käytetty Eino Leinon runoa. Hymyilevä Apollo oli meistä bändin pojista käsittämättömän hieno runo. Emme voi ymmärtää, miten Leino on voinut kirjoittaa sen niinkin nuorena kuin 20-vuotiaana. 

Runossa Eino Leino käy läpi niin elämää, kuolemaa, rakkautta, työtä kuin kiitollisuutta: ”Kun aavehet mieltäsi ahdistaa, niin lemmi! – ja aavehet haihtuu. Kun murheet sun sielusi mustaks saa, niin lemmi! – iloks ne vaihtuu.”

Saman mustanpuhuvan tunnelman löytää myös laulusta tehdystä videosta. Legendaarisella Syvälahden tanssilavalla kuvattu video – bändin matkakertomus – on täynnä ihmisiä, elämää ja energiaa. Kaihojen tapaan.

Kaihon karavaanista ei voi puhua, jos ei samalla puhu maailmanmusiikista. Sellaiset bändit kuin Les Négresses Vertes ja Mano Negra ilostuttivat Tuurea jo 1990-luvulla. 

– Ne bändit hilluivat lavalla puvut päällä, soittivat haitaria ja lauloivat moniäänisesti. Siitä jäi jotakin kytemään päähäni.

Tuure yritti aluksi menestyä Bob Dylan -tyyppisenä lauluntekijämuusikkona, mutta se ei lähtenyt lentoon. 

Salaa hän alkoi haaveilla suomalaisesta maailmanmusiikista.

– Olin tehnyt kellarissa pateettisia surumielisiä biisejä. En ollut onnistunut musiikintekijänä ja kuljin syvissä vesissä. Sitten tuottaja, rumpali Sampo Haapaniemi ehdotti, että lauluihini laitettaisiin taustalle vahva rytmi.

Tuure nikotteli hetken, kuvitteli, että musiikki alkaisi kuulostaa Machu Picchulta, mutta äkisti miehen päässä syttyi musiikillinen lamppu. Pian mukaan piti saada perkussionisti Aarne Riikonen. Ystävä Jiri Kuronen tuli soittamaan haitaria ja kosketinsoittimia. Kitaraan saatiin Rocka Merilahti ja bassoon Jarno Karjalainen. Kaihon Karavaani oli syntynyt.

Maailmanmusiikki elää yhä vahvasti Tuuren mukana. Kapverdeläiseltä laulajalta Cesaria Evoralta Tuure on oppinut surumielisyyttä. Joskus Tuure luuli, että Afrikassa ei tunneta mollia ollenkaan, mutta se ei pitänyt paikkansa. Cesarian laulussa kuuluvat surumielisyyden lisäksi Brasilian, Portugalin ja Afrikan rytmit ja spirituaalisuus.

Afrokuubalaiselta Orchestra Baobabilta, 15-henkiseltä orkesterilta, Tuure on saanut musiikkiinsa ilottelun taitoa ja biletunnelmaa. Bändin ikämiesten kanssa Tuure on vuoden ajan viritellyt yhteistyötä.

– Esiinnymme elokuussa bändin kanssa Helsingin juhlaviikoilla Huvilateltassa ja Tampereen Näsilinnan Venetsialaisilla. En vielä tiedä, mitä on luvassa. Mutta olemme tulevista keikoista erittäin innoissamme. Jos suinkin mahdollista, menemme bändin kanssa levytysstudioon ja vaikka keikkailemaan maailmalle.

Vaikka musiikista on tullut Tuurelle ammatti, elämää ylläpitävä leipä ja juoma, musiikki on hänelle yhä hyvin henkilökohtainen asia. Musiikki sävyttää niin elämän ylä- kuin alamäkiä. 

Avioeron aikaan, elämän repiessä miestä kohti uutta, musiikki antoi virtaa. Musiikki auttoi voimaantumaan.

Toinen koskettava hetki tapahtui vuosi sitten. Silloin Tuure saatteli rakkaan äitinsä hautaan. 

Äidin hautajaisissa, kappelissa esiintyivät Tuuren hyvät ystävät, romanikolmikko Suora Lähetys. He esittivät laulun Olen kuullut on kaupunki tuolla.

Laulu on alun perin venäläinen hengellinen laulu, jota suomeksi ovat esittäneet muun muassa Kari Tapio ja Viktor Klimenko. Laulu myös kuultiin Kari Tapion muistokonsertissa. 

– Se oli minulle kirkkain ja isoin hengellinen kokemus, jonka olen saanut musiikin välityksellä. Jos voi puhua musiikin lohdusta, siinä sitä oli.

”Olen kuullut, on kaupunki tuolla. Yllä maan, päällä pilvien usvain. Luona välkkyväin taivasten rantain. Siellä kerran, ah, olla mä saan. Halleluja, mun lauluni raikuu Halleluja, mä kaupunkiin kuljen. Vaikka jalkani uupuen vaipuu. Joka askel mun kotiin päin vie.”

Ystävien kolmiääninen esitys hengellisestä laulusta oli Tuurelle hyvin henkilökohtainen kokemus. 

– Tuon kokemuksen jälkeen uskon todella, että musiikin avulla tunteet voivat muuttua kirkkaimmiksi ja syvemmiksi. 

Keikoilla Tuure on itse esiintyvä artisti, jonka esitykset vaikuttavat monasti syvästikin muihin ihmisiin. 

Lähes joka kerta joku tulee ja kertoo Tuurelle oman tarinansa. Kertoo esimerkiksi siitä, miten joku Tuuren tekemä laulu on koskettanut niin voimakkaasti, että kuuntelija on luullut laulun kertovan juuri hänen elämästään. 

Tuurella onkin tapana laulaa lauluissaan hyvin henkilökohtaisista asioista. Samalla hän on oppinut, että hänen kokemansa asiat ovat yleismaallisia, niihin voi kuka tahansa samastua.

– Olen oppinut, että koskaan ei saa aliarvioida laulun voimaa.

Teksti Minna Nevalainen, kuvat Petri Mulari

Julkaistu: 24.7.2015