Tuukka Temonen: ”Voi kun tämän tilanteen voisi kuitata sillä, että minä kuolisin ja Olga eläisi”
Ohjaaja ja tuottaja Tuukka Temosen ja näyttelijä Olga Temosen kotona nautitaan jokaisesta yhteisestä päivästä, jota saadaan Olgan sairauden aika täällä vielä kulkea. Tuukka kertoo tässä jutussa myös muista elämänsä käännekohdista.
Henkilö, jonka puolesta voisin kuolla... se on tietenkin Olga ja lapset. Voi kun tämän tilanteen voisi kuitata sillä, että minä kuolisin ja Olga eläisi. Olosuhteet huomioon ottaen elämä on vielä elämisen arvoista ja nautimme jokaisesta yhteisestä päivästä, jota saamme täällä vielä kulkea.
Minuun jäi pysyvät jäljet, kun tein teini-iässä verivalan. Minulla on siitä edelleen arpi kädessä. Asiaan liittyi tyttö, mutta hän ei ollut tyttöystäväni. Olin häneen vahvasti ihastunut, joten asiaan saattoi liittyä näyttämisen halua. Hän oli hyvin tavoiteltu, mutta rumana poikana ei ollut paljon mahdollisuuksia, millä saattoi tehdä vaikutuksen. Vannoimme, että pidämme yhtä, tapahtui mitä tapahtui.
Viimeksi nauroin makeasti, kun katsoin Cancel-elokuvani leikkausta. Editoijamme Eemeli sivalsi jossain kohtaa, että tämä on ihan huono eikä naurata yhtään. Vastasin, että sinähän sitä leikkaat, tee siitä hauska! Ja siinä Eemeli on onnistunut, vienyt kierroksia käsikirjoituksesta vielä eteenpäin.
Liikutun yleensä kyyneliin helposti, se ei paljon tarvitse. Minulla on yksi erityisen herkkä kohta: New Yorkin kaksoistornien tuhoutuminen. Siihen päättyi järjettömän ihana, 70-luvulta alkanut ajanjakso. Koko maailma muuttui sen jälkeen tyhmäksi, ahdistavaksi, turvattomaksi ja kahtiajakautuneeksi.
Minun olisi pitänyt syntyä hyvännäköiseksi, tai siis komeaksi. Elämä olisi niin paljon helpompaa, jos olisi järjettömän hyvännäköinen. Valovoimaiset, karismaattiset ihmiset pärjäävät paremmin alalla millä tahansa, vaikka he olisivat hölmömpiäkin.
Teini-iässä inhosin erityisesti ääneen lukemista tai esitelmän pitämistä luokassa. Se oli aivan karmeaa. En ollut superujo, mutta etenkin englannin tunneilla oli tuskaa puhua ääneen rallienglanniksi, ruotsista puhumattakaan. Niin nöyryyttävää!
Vihaan sydämeni pohjasta mitä tahansa nestettä, joka kaatuu lattialle: kahvi, mustikkakeitto, viini... Vihaan sitä tunnetta eniten tässä maailmassa.
Pelkään kuollakseni cancelointiä, että äkkiä olisi hylkiö. Mutta se myös pakottaa elämään hyvin, toki samalla pitää olla rehellinen ja avoin, vaikka se on tässä ajassa vaikeaa. Jokaisella on kahdet kasvot. Uskon, että jos on rehellinen, totuus on puolellasi.
Kadun yhä sitä, että luovuin Apulannasta. Voisi käydä välillä keikoilla, tehdä levyjä ja tuomaroida Voicessa. Mietin useasti olisiko se elämä helpompaa kuin tämä tuotantoyhtiö-yrittäjän elämä.
Join pääni täyteen 25 vuoden jälkeen uudestaan. Elin pitkään kurinalaista streittarin elämää, mutta viisi vuotta sitten aloin jälleen juoda ja se on muuttanut elämääni paljon paremmaksi. Olin illanistujaisissa uutena vuotena ja jurotin jossain nurkassa. Sitten joku kaatoi minullekin snapsin. Mietin, että tämä ei voi muuttaa minua huonoksi ihmiseksi ja kumosin sen kurkkuuni. Nykyään nautiskelen enimmäkseen kaljaa.
Ennen oli paremmin ainakin huolettomuus. Kaipaan hyvää meininkiä ja rentoutta mikä ihmisillä oli 90-luvulla. Tuntuu, että kaikilla oli hauskaa.
Jos olisin nainen, haluaisin saada tietää, miltä mies tuntuu.
Sen päivän haluan nähdä, jolloin yksittäinen suomalainen voittaa uudestaan Oscar-palkinnon. ●
