Suomi on täynnä turvetuotantoa vastustavia kansanliikkeitä. Turvetuottajille myönnetyistä ympäristöluvista on vireillä yli sata valitusta, ja pisimmälle edenneitä käsitellään jo Euroopan komissiossa asti.

Vuonna 2011 kaikki Vapon turvetuotantoon hakemat ympäristöluvat lykkääntyivät valitusten vuoksi. Sellaista ei ole ennen tapahtunut.

Vastustajien mukaan turvesoiden kuivattamisessa syntyvä vesi tuo järviin ylimääräistä eloperäistä ainesta, joka kasautuu liejuksi järven pohjaan ja rannoille. Siellä se tappaa arvokalat hapenpuutteeseen ja saa rannat soistumaan. Uintireissun jälkeen on kiiruhdettava suihkuun, koska suovesi jättää ihon niljaiseksi ja värjää ihokarvat ruskeiksi. Kun suo on runsaan 30 vuoden kuluttua tyhjennetty turpeesta, järvi on kenties jo kasvanut umpeen ja kiinteistöt menettäneet arvonsa.

– Vapo ei kerro asukkaille mitään ennen tuotannon aloittamista. Ikinä ei ole kierretty mökeissä kysymässä, mitä mieltä asukkaat ovat, Allan Liukkonen sanoo.

Noin joka viidennen suomalaisen koti tai työpaikka lämpenee turpeen ja puun seoksella. Kaukolämpöä ja sähköä tuottavia suuria turvevoimaloita maassa on kuutisenkymmentä. Niiden polttoaine tulee lähiseudulta, sillä turvetta ei kannata kuljettaa yli sadan kilometrin päähän poltettavaksi.

Suomi otti turpeen laajasti energiakäyttöön 1970-luvulla, kun öljykriisi sai hallituksen kiinnostumaan kotimaisista energianlähteistä. Turve vaikutti täydelliseltä ratkaisulta: sitä oli paljon – noin kolmannes Suomen pinta-alasta on ollut suota – ja sen kuivattamiseen riitti kesäaurinko. Soita pidettiin rumina hallanpesinä, joiden katoamista kukaan ei jäisi suremaan. Ympäristölupia ei tuolloin tarvittu.

Nyt Suomi tuottaa ja kuluttaa yli puolet maailman energiaturpeesta.

Turvetuotannossa on noin 70 000 hehtaaria entistä suota. Valtionyhtiö Vapo hallitsee 80:tä prosenttia Suomen turvetuotannosta.

Vapo vakuuttaa olevansa syytön järvien rehevöitymiseen. Yhtiön teettämien kuormitusselvitysten mukaan vain pari prosenttia järviin valuvasta orgaanisesta aineesta on peräisin turvesoilta.

---

Kun ähtäriläisen Olli Sahimäen työt Vapolla loppuivat vuonna 2005, hän siirtyi turvetuotannon vastustajien leiriin. Sahimäki oli työskennellyt turvetuotannon parissa 33 vuotta: ensin kaivinkonehommissa, sitten tuotantoneuvojana. Uran aikana vastaan tulleet asiat olivat jääneet painamaan mieltä.

– Tiesin, ettei Vapo toimi niin kuin pitäisi. Kaikesta laistettiin, muistelee Sahimäki, joka kiertää nykyään turvetuotantoalueilla valokuvaamassa epäkohtia.

Turveurakoitsijoiden koko vuoden tili riippuu siitä, onko turpeen pintakerros loppukesällä kuiva. Kun tulostavoitteet ovat kovat ja turvekenttä rankkasateen jäljiltä täynnä vettä, urakoitsijalle ei Sahimäen mukaan jää muuta vaihtoehtoa kuin murtaa tulvavalli ja päästää ylimääräiset vedet ympäröivien ojien kautta luontoon.

– Ei saa tulla kustannuksia. Siksi urakoitsijat päästävät liejut vesistöihin. Se on ihan normaalia toimintaa.

Muut alalla toimineet vahvistavat Sahimäen tarinan: jos tulvaliejut eivät itsestään pakene vesistöihin, urakoitsijat auttavat kaivurilla. Kiinnijääminen on ollut epätodennäköistä, koska viranomaiset ovat ilmoittaneet tarkastuksistaan viikkokausia etukäteen.

Sahimäen mukaan käytäntöjä on siistitty viime aikoina.

– Kyllä näihin roti saadaan. Siihen tarvitaan kansalaisaktiivisuutta. Pitää lähteä itse katsomaan ja kuvaamaan, koska ei sitä kukaan muu tee.

---

Tuttu mies katselee kerrostaloasuntonsa ikkunasta Lahden Vesijärvelle. Entisestä valtiovarainministeristä on tullut eläkepäivillään aktivisti.

– Jos suomalaiset tietäisivät, millaista jälkeä turvetuotanto tekee, sillä ei monta ystävää voisi olla, Iiro Viinanen toteaa.

Viinanen törmäsi turvekiistoihin vasta poliitikonuransa jälkeen.

Toiminta lahtelaisen Vesijärvi-liikkeen parissa loi yhteyksiä muiden paikkakuntien vesistöaktiiveihin, ja Tainionvirran mutaisella rannalla Hartolassa Viinasen silmät avautuivat.

– En olisi kuvitellut, että Suomessa voi tapahtua näin. Jos kaataisin kanisterillisen bensaa tielle, paikalla olisi kymmenessä minuutissa poliisi ja palokunta, ja saisin mahtavat sakot. Miten on mahdollista, että turveteollisuuden sallitaan kävellä kansallisomaisuuden yli ja järvien likaamista vielä edistetään verotuilla?

Viinanen näkee turvetuotannon päästöjen valvonnan laiminlyönneille kolme syytä.

Ensinnäkin ympäristöhallinto hajautettiin vuonna 2010 toteutetussa uudistuksessa paikallisiin ELY-keskuksiin. Se hajautti tietämyksen ja söi valvonnan resursseja.

Toiseksi turvetuottajat eivät ole sisäistäneet modernia yritysvastuuajattelua.

Kolmanneksi viranomaisia, tutkimuslaitoksia, kunnanvaltuustoja ja teollisuutta yhdistää tiivis yhteistyöverkosto, joka pystyy tehokkaasti torjumaan muutosyritykset sekä ajamaan läpi turvetuotannon verohelpotukset ja ylimitoitetut maataloustuet.

– Hallintoelimiä on miehitetty poliitikoilla ja energialaitosten edustajilla, joilla on omat intressinsä, Viinanen sanoo.

– Tämä muistuttaa Venäjää, vanhaa Venäjää.

Lue koko Tuvekapina-juttu torstaina 31.5. ilmestyvästä Avusta.