Turpaan tuli! – Nuoret Leijonat yllätettiin housut kintuissa: "Valheella on lyhyet jäljet"
Nuorilla Leijonilla oli kykyä luistella ja kamppailla pronssipelissä Kanadaa vastaan, mutta yhteistyön jääkiekkoon asti valmiutta ei ollut. Turnausasetelman taustalla on laajempi läksy, josta Jääkiekkoliiton pitää ottaa oppi.
Kuuluisa prinsiippini, joka on samalla rima ja vaatimustaso myös muille jääkiekkotoimittajille, kuuluu: peli näyttää kaiken.
Vaan nuorten MM-kisojen pronssiottelussa Kanada-Suomi jo toinen merkittävä pelitilanne näytti liki lopullisesti lähes ”kaiken”, ja antoi joka tapauksessa vihjeen tulevasta.
Myös ensimmäinen huomioon otettava pelitilanne aivan ottelun alussa, jossa puolustajat Aron Kiviharju ja Daniel Nieminen sekä keskushyökkääjä Julius Miettinen keskikertaisen omanpään täytön jälkeen hukkasivat puolustettavansa eikä edes ”palomies” Matias Vanhanen huomannut maalivahti Petteri Rimpisen eteen vapaaksi jäänyttä kanadalaista, antoi ”vihjeen”, mitä tuleman pitää.
”Nuoret Leijonat pelasi päätykiekon, johon prässättiin neljällä pelaajalla!”
Toisessa merkittävässä pelitilanteessa niin ikään pelin alussa alla oli keskialueen aloitus. Nuoret Leijonat pelasi päätykiekon, johon prässättiin neljällä pelaajalla! Kolme hyökkääjää, sentteri Jasper Kuhta sekä laiturit Kasper Pikkarainen ja Max Westergård kävivät päätyviivalla myöhästyen kääntymässä näennäisesti kanadalaisten kimpussa ja vieläpä pakki Mitja Jokinen pintsasi vastaan.
Seurasi Kanadan kahdella-yhtä-vastaan-ylivoimahyökkäys, jota oli vastaanottamassa enää puolustaja Arttu Välilä ja Rimpinen. Kanada teki tylysti 1–0-avausmaalin – ja pelin henki oli selvä. Pelitilanne näytti kaiken.
”Ensimmäiset Nuorten Leijonien peliteot osoittivat, että pelaajilla oli luistelu- ja kamppailuvalmiutta, mutta ei kokonaisvaltaista pelivalmiutta.”
Nuo pelin alun vain 70 sekuntia paljastivat Nuoret Leijonat housut kintuissa: valheella on lyhyet jäljet, pelivalmiutta ei ollut.
Nuoria Leijonia oli valmennusjohdon puolelta onnistuttu kyllä jotenkuten psyykkaamaan taistelemiseen karmaisevan Ruotsi-välierätappion jälkeen, mutta samaan aikaan ei ollut saatu asetettua voittavan jääkiekon pidäkkeitä pelaamiseen. Ja epäilemättä pelaajat olivat itse ja keskenään valmistaneet itseään.
Vaan kuin varmemmaksi vakuudeksi muutama sekunti ennen Kanadan mainittua ylivoimahyökkäystä ja avausmaalia kommentaattori Lennart Petrell selostaja Oskari Saaren viereltä kehaisi molempia joukkueita jotenkin niin, että ” - - on saatu kaivettua peli-ilme molemmissa joukkueissa tähän peliin”.
Aivan. Näkösällä oli heti, että nyt ei mennä aikuisten lätkää, nyt mennään enemmän junnulätkää – ja siitä seuraa mitä todennäköisimmin se, että paremmat ja taitavammat hyökkäyssuunnan pelaajat vievät ottelun nimiinsä.
Ensimmäiset Nuorten Leijonien peliteot osoittivat, että pelaajilla oli luistelu- ja kamppailuvalmiutta, mutta ei kokonaisvaltaista pelivalmiutta.
Kertaan, peli näyttää kaiken. Ja pelitilanteet antavat vihjeitä.
”Toisaalta sekin on sanottava Mikkolan kunniaksi, että hän on ollut Antti Pennasta parempi Nuorten Leijonien päävalmentaja.”
Kanada voitti ottelun 6–3 ja kuittasi pronssimitalit. Tosin ei Kanadakaan kovin häävisti pelannut, mutta se sai mylleröidä lähes koko matsin omalla mukavuusalueellaan.
Toki Nuoret Leijonat sai ajoittain parsittua matsin mittaan kasaan hyvääkin yhteistyön jääkiekkoa, mutta lätkä on siitä erityinen laji, että alun pelivalmiuden puute tulee lähes aina maksuun ottelun kuluessa.
Vaan totta kai annan synninpäästön sekä Suomen pelaajille että päävalmentaja Lauri Mikkolalle esikuntineen. On vain inhimillistä, ettei Nuoret Leijonat – pelaajat ja valmentajat – kyenneet täysin toipumaan siitä, että Suomi oli ollut lievästi parempi Ruotsia välieräpelissä, mutta hävinnyt sen Hannu Hanhille vasta rankarikisassa.
Ei ollut käytännössä mitään saumaa saada mieliä ja kehoja sille tolalle Kanadaa vastaan pronssipeliin, että olisi voitu pelata pilkun tarkkaa yhteistyön jääkiekkoa Meidän pelin rytmein pelitilanne pelitilanteelta.
Ei ole tolkullista ajatella, että Mikkola olisi ennen pronssipeliä varoittanut, että olkaa sitten tarkkana, kun ykkönen menee päälle, kakkonen lukee huolella mennäkö vaiko ei, ja kolmas pysyy visusti pelin alla. Ei, ei. Pelaajat olisivat olleet, että hoh-hoijaa.
”Karri Kivi ja Jukka Jalonen valmensivat omilla vetovuoroillaan Nuorten Leijonien päävalmentajina kaiken aikaa yhtä ja samaa voittavaa lätkää maailmamestaruuksiin saakka.”
Nuoret Leijonat pelasi nousujohteisen turnauksen. Hyvää progressiota syntyi kiinnittymällä täysimääräisesti Meidän peliin turnauksen (vasta) neljännestä ottelusta lähtien. Lauri Mikkola oli jossain sanonut, että alkulohkon otteluihin Tshekkiä ja Kanadaa vastaan Suomella ei ollut riittävää valmiutta pelata. Niinpä niin. Totta.
Ei varmaankaan tarvitse Jääkiekkoliitossa perustaa tutkintakomissiota, mutta syytä on käydä lävitse se, miksi ihmeessä – oi, miksi – Mikkola esikuntineen ajatteli, että Tanskaa, Latviaa ja Tshekkiä vastaan oli lähdettävä pelaamaan pystysuunnan jääkiekkoa.
Sama kaava toistui Mikkolan puolelta kolme kertaa, kolmissa nuorten MM-kisoissa. Kisojen alku oli aina mitä oli, ja sen jälkeen alkoi muutosvalmentaminen. Miksi Mikkola ajattelee, että muutosvalmentaminen on parempi tie kuin turnausvalmentamisen tie? Vai uskoiko hän aidosti – tämä olisi ammattivirhe –, että Nuorten Leijonien voittava peliresepti voisi olla läpi turnauksen pystysuunnan jääkiekko?
”Nämä asiat on hyvä kerrata ja käydä Jääkiekkoliitossa lävitse.”
Jussi Ahokas oppi Nuorten Leijonien päävalmentajana ensimmäisten kisojen valmennusvirheistään. Toisissa kisoissaan hän valmensi joukkueensa MM-kultaan.
Karri Kivi ja Jukka Jalonen valmensivat omilla vetovuoroillaan Nuorten Leijonien päävalmentajina kaiken aikaa yhtä ja samaa voittavaa lätkää maailmamestaruuksiin saakka. Ei tullut kyseeseenkään, että turnauksen alussa olisi kokeiltu jotain turhia kommervenkkeja.
Nämä asiat on hyvä kerrata ja käydä Jääkiekkoliitossa lävitse.
Toisaalta sekin on sanottava Mikkolan kunniaksi, että hän on ollut Antti Pennasta parempi Nuorten Leijonien päävalmentaja. Pennasella alkoi Nuorissa Leijonissa se valmentajuutensa erikoinen vaihe, jossa pelaajat jäivät enemmän tai vähemmän epätäsmällisen pelin valmentamisen tiimoilta oman onnensa nojaan. Mikkola sentään tormakoitui pelitavan suhteen kolmissa kisoissa turnauksen kuluessa.
”Kertaan, peli näyttää kaiken. Ja pelitilanteet antavat vihjeitä.”
Jos on vaikkapa niin, että seuraavaksi vetovastuun Nuorista Leijonista ottaa Mikkolan apuvalmentaja Ville Mäntymaa (pidän sitä muuten todennäköisenä), hänelle täytyy olla täysin selvää, että jo kaikista harjoituspeleistä lähtien Nuorten Leijonien on pelattava sitä pelitapaa, jolla nyt päättyneessä turnauksessa Suomi pelasi loistavasti puolivälieräottelussa USA:ta ja välieräottelussa Juniorkronornaa vastaan.
Eikä olisi pahitteeksi suomalaisen jääkiekkokeskustelun kannalta, jos Jääkiekkoliiton valmennuksen ja huippu-urheilun johtaja Olli Salo tulisi medioiden eteen avaamaan ja vastaamaan omasta näkökulmastaan siihen, miten ja miksi Nuorten Leijonien turnaus eteni niin kuin eteni valmennuksen ja huippu-urheilun eli pelin suhteen.
Josko onkin olemassa jokin perkeleellinen uusi salainen voittava konsti, anteeksi ironiani, jossa tahallaan vedellään turnauksen alkupelit vihkoon pelaamalla "väärin voitettuja" otteluita ja joudutaan nesteeseen, jonka jälkeen alkaa vimmainen muutosvalmentaminen, että ei vaineskaan pojat, palataan sittenkin Meidän pelin rytmeihin.
