Apu

Tupakointi lisää rakkosyöpää



Tupakointi lisää rakkosyöpää

Virtsateiden ja -rakon syöpä yllättää kypsään ikään ehtineen. Kaksi kolmasosaa potilaista kuitenkin paranee hoidoilla kokonaan.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Piritta Fors, Kari Kaipainen

Marjapuuron värinen virtsa vessanpöntössä säikäyttää kenet tahansa. Se on oire, joka yleensä lennättää potilaan lääkärin vastaanotolle. Useimmiten verivirtsaisuus paljastuu tulehdusten, virtsatiekivien, eturauhasen liikakasvun tai hyvänlaatuisten munuaissairauksien aiheuttamaksi.

Ei kuitenkaan aina. Vuosittain tilastoihin kirjataan yli 900 uutta miesten rakko- ja virtsatiesyöpää. Naisilla tätä syöpätyyppiä on kolmanneksen vähemmän.

Tutkimusten kulmakivi on virtsarakon tähystys. Siihen liitetään patologin tekemä virtsan irtosolututkimus, joka paljastaa syöpäsolut. Peruspakettiin kuuluvat myös kuvantamistutkimukset joko ultraäänellä tai tietokonetomografialla. Niillä tutkitaan ylävirtsatiet eli munuaiset, munuaisallas ja virtsajohtimet sekä saadaan käsitys mahdollisen kasvaimen leviämisestä.

Keskimäärin virtsarakon syöpään sairastuvat potilaat ovat 65-vuotiaita.

– Meillä hoidetaan säännöllisesti yli 50-vuotiaita potilaita, mutta nelikymppisillä tauti on hyvin harvinainen, sanoo urologian ylilääkäri, dosentti Peter Boström Turun yliopistollisesta sairaalasta.

Boström on Suomen arvostetuimpia urologeja. Hänet palkittiin pari vuotta sitten Euroopan urologiyhdistyksen palkinnolla, joka myönnetään vuosittain lupaavalle alle 40-vuotiaalle akateemiselle urologille.

Uskomus syövän ja kuoleman lähestymisen kohtalonyhteydestä elää yhä.

– Vaikka potilaalla todettaisiin kilttiä eli hitaasti kasvavaa ja hyväennusteista lajia oleva syöpä, lääkärinä saa tehdä ensi käynneillä paljon työtä selvittääkseen, että kysymys ei ole järin vakavasta taudista ja tavoitteeksi asetetaan parantuminen.

Enemmistö eli kaksi kolmasosaa rakkosyövistä on onneksi suhteellisen kilttejä, ja ne voidaan parantaa kokonaan. Kilteimmissä taudeissa elinajanennusteet eivät eroa terveiden ennusteista. Pinnallisessa korkean riskin taudissa puhutaan 10 prosentin kuolleisuusriskistä.

Yksi kolmasosa syövistä paljastuu aggressiivisiksi tapauksiksi, jotka vaativat virtsarakon poiston tai muun radikaalihoidon, kuten sädehoidon. Paranemisennusteeseen vaikuttavat eniten taudin lopullinen riskiluokitus ja se, kuinka syvälle rakon seinämään ja imusolmukkeisiin kasvain on tunkeutunut.

Aina potilaita ei johdata tutkimuksiin verilöydös vessanpöntössä, vaan rakkosyövän ainoina oireina saattaa olla myös erilaisia ärsytysoireita, kuten tiheää virtsaamistarvetta, kirvelyä, kiputuntemusta virtsatessa tai muuta poikkeavaa.

Mistä tämä syöpä saa sitten saa alkunsa?

– Tupakointi on aiheuttajana ylivoimainen ykkönen. Lisäksi suuri osa tapauksia johtuu altistuksesta kumi-, metalli- ja maaliteollisuudessa. Myös muita väriaineita, kuten kampaamotuotteita, on tutkittu syöpäriskin kannalta, mutta toistaiseksi näyttöä ei ole saatu.

Boströmin mukaan tietoisuus teollisuusaltistuksesta on onneksi parantunut parinkymmenen viime vuoden aikana. Varsinaiset ammattitautitapaukset ovat kuitenkin harvinaisia, ja niitä on vaikea näyttää toteen.

Tupakanpoltossa ei ole turvallista rajaa. Syöpäaltistukseen vaikuttavat tupakoinnin määrä ja kesto. Monet osaavat liittää tupakanpolton keuhkosyöpään, mutta sen yhteys muihin syöpiin tunnetaan huonommin.

– Usein juuri diagnoosin saaminen on otollinen hetki lopettaa tupakointi, sillä peli ei ole siinä vaiheessa vielä pelattu.

Tupakoinnin lopettaminen parantaa ennustetta merkittävästi: pinnallisessa kasvainmuodossa se vähentää taudin uusiutumisriskiä, ja vaikeammassa tautimuodossa savuttelun jättäminen parantaa potilaan yleiskuntoa ja leikkauksesta selviämistä.

Rakkokasvaimen leikkaus tehdään virtsaputken kautta tähystämällä. Menetelmä mahdollistaa kasvaimen poistamisen höyläämällä. Toimenpide on Boströmin mukaan potilaalle vähemmän kivulias ja vaativa kuin voisi kuvitella. Toipumiseen riittää yleensä päivä tai kaksi sairaalassa. Joskus potilas voidaan kotiuttaa jopa toimenpidepäivänä.

– Tosin leikkaus on kirurgisesti vaativa ja alalla turhan aliarvostettu.

Kun kilttiä tyyppiä oleva kasvain on leikattu rakosta, sinne laitetaan pariksi tunniksi kerta-annos solunsalpaajaseosta. Liuos ehkäisee kasvaimen uusiutumista.

Jatkohoidon suuntaviivat sanelee kasvaimen riskiluokitus. Pinnallisten kasvainten kolme luokkaa – hyvä, keskiriski ja korkea riski – määrittävät, miten hoito jatkuu.

Hyvän riskin kasvaimille riittää seuranta leikkauksen jälkeen. Potilaille, joilla on korkean riskin kasvain, annetaan BCG-hoitoa eli rakkohuuhteluja polikliinisesti. Keskiriskin kasvainten jatkohoito päätetään tapauskohtaisesti.

BCG-hoidon antaa sairaanhoitaja, joka vie pienellä katetrilla hoitoliuosta – tuberkuloosirokotetta – rakkoon. Tehokas hoito nostattaa kudoksissa immuniteettireaktion ja hävittää syöpäsoluja.

Tuberkuloosihoidon teho keksittiin 1970–80-lukujen taitteessa, jolloin huomattiin, että immuniteettireaktion laukaissut tulehdustauti saattoi vaikuttaa syöpään. Hoito vakiintui kokeiluista huolimatta ainoastaan rakkosyövän hoitoon, sillä siinä anatomia mahdollistaa tehokkaan lääkkeen antamisen paikallisesti.

– Matalan ja keskiriskin tautimuodoissa potilaat pärjäävät yleensä hyvin, kun ovat ensin toipuneet diagnoosin aiheuttamasta sokista. He tottuvat käymään kontrolleissa alkuun kolmen kuukauden välein ja sen jälkeen puolivuosittain. Viisi vuotta on matalamman riskin taudeissa merkkipaalu, jonka jälkeen kontrollit lopetetaan.

Korkean riskin kasvainten hoito aloitetaan niin sanotulla induktiojaksolla, jossa annetaan BCG-hoitoa kuudesti viikon välein. Ylläpitohoitoa annetaan kerran kuukaudessa tai useammin ja jatketaan vähintään vuoden ajan. Korkeimman riskin kasvaimet tarvitsevat jopa kolmen vuoden hoidon.

– Osa potilaista sietää sairaanhoitajan antaman rakkohuuhtelun ihan mainiosti, ja he käyvät poliklinikalla vain kääntymässä. Osalla on kirvelyoireita, tihentynyttä virtsaamistarvetta ja jopa lämpöilyä. Yleensä tarvetta on korkeintaan lyhyille muutaman päivän sairauslomille.

Invasiivinen eli lihakseen kasvava syöpätyyppi vaatii isomman leikkauksen eli virtsarakon ja imusolmukkeiden poiston. Miehillä leikkauksessa poistetaan myös eturauhanen ja naisilla kohtu ja munasarjat. Koska rakon tilalle on saatava jotain, vaihtoehtona on joko virtsa-avanne tai uuden suolirakon rakentaminen omasta suolesta. Jälkimmäinen mahdollistaa virtsaamisen entiseen tapaan.

Leikkauksessa on haasteita, eikä uudelleen rakennettu rakko aina toimi kuten alkuperäinen. Suolirakon toteutus edellyttää potilaalta hyväkuntoisuutta, eikä hänellä saa olla muita elimistöä rasittavia sairauksia, kuten vaikeaa diabetesta tai munuaisten vajaatoimintaa.

– Potilaan kunto ratkaisee leikkausmahdollisuuden. Iällä ei ole merkitystä, vaan se on nykyään pelkkä numero. Leikkaamme säännöllisesti yli 80-vuotiaita, mutta avanne on heille kaikin puolin parempi vaihtoehto. Huonosti toimiva suolirakko vaikuttaa merkittävästi myös elämänlaatuun, Boström selittää.

Avanteiden osuus leikkauksista on kasvanut, sillä potilaat ovat yhä iäkkäämpiä.

– Suurin osa potilaista on varsin tyytyväisiä ja kiitollisia saamastaan hoidosta. Hoitosuhteista tulee jopa vuosikymmenten pituisia ja siksi erityisen palkitsevia.

Rakonpoistoleikkauksiin liitetään korkean riskin tapauksessa sytostaattihoidot, joita annetaan yleensä ennen leikkausta. Jos syöpä ei ole levinnyt imu-solmukkeisiin, enemmistö potilaista paranee taudista.

Rakkosyöpää on häpeilty turhaan. – Sukupuolitautien kanssa tällä syövällä ei ole mitään tekemistä, Peter Boström sanoo.

Rakkosyövällä ei ole sanansaattajia. Se on paljon tuntemattomampi kuin esimerkiksi eturauhas- ja rintasyövät, joista monet kertovat avoimesti myös julkisuudessa.

– Onneksi on päästy siitä, että virtsateiden syöpä koettaisiin jotenkin häpeälliseksi. Sukupuolitautien kanssa tällä syövällä ei ole mitään tekemistä, Boström sanoo.

Rakonpoistoleikkauspotilaat ovat pysyvässä seurannassa, oli sitten kysymys avanteesta tai suolirakosta. Avannehoitajat ja uroterapeutit tekevät tärkeää työtä potilaiden hoidossa. Tukea tarvitaan, sillä hoidot ovat pitkiä ja vaikuttavat kehonkuvan muutokseen ja usein myös seksuaalisuuteen. Suolirakkopotilaat saavat myös fysioterapiaa.

Kliinisen työn ohella Boströmiä innostaa uusien hoitomuotojen tutkimustyö. Tähän antaa pontta se, että rakkosyöpään ei ole 30 viime vuoden aikana saatu uusia hoitomuotoja, vaikka sairaus yleistyy koko ajan.

Syövän perustutkimuksen ansioista on onneksi opittu tuntemaan syöpägeenien mekanismeja, ja uusia lupaavia lääkkeitä on tulossa. Ajankohtaisimpia ovat estäjinä tunnetut lääkkeet, jotka tehostavat ihmisen omaa immuunipuolustusjärjestelmää syöpää vastaan.

Tyksissä on alkamassa kaksi kyseisen lääkeryhmän viimeisen vaiheen tutkimusta, jotka tehdään osana isoa kansainvälistä tutkimusta.

– Lääkkeitä testataan vaikeissa loppuvaiheen syöpätapauksissa, joihin muut hoidot eivät ole tehonneet. Jos hoidot auttavat, niitä siirrytään tutkimaan myös varhaisemman vaiheen rakkosyövissä.

Syöpä vaatii sopeutumisajan

Rakkosyöpä on melko tuntematon syöpä, sillä se on jäänyt isojen syöpätyyppien katveeseen. Ehkä siksi se on myös vaiettu syöpä, tietää vastaava sairaanhoitaja Taina Häkkinen Syöpäjärjestöjen neuvontapalvelusta.

– Syöpään sairastuvat tuntevat yleensä järkytystä, syyllisyyttä, epävarmuutta, häpeää, ahdistusta, pelkoa ja jopa vihaa, Häkkinen sanoo.

Alkuvaiheessa potilaan kaikki voimat menevät diagnoosin sulattamiseen. Sen jälkeen kysymykset nousevat yksi toisensa perään. Miten minulle nyt käy? Onko kukaan selvinnyt tästä? Tehdäänkö minulle avanne, ja jos tehdään, niin miltä tuntuu elää sen kanssa? Kehtaako tästä edes kertoa kenellekään?

– Koska rakkosyöpää ei tunneta, sitä on vaikeampi myös hahmottaa hoitojen kannalta, Häkkinen sanoo.

Monissa sairaaloissa on uroterapeutteja ja avannehoitajia, joiden opastamina potilaat voivat asia kerrallaan käydä läpi uusia käytäntöjä.

Avanne tai uusi rakko tuo arkeen uuden tulokulman, jonka kanssa on opeteltava elämään. Entä jos alkaa pissattaa kesken siskontytön kirkkohäiden? Missä lienee ostoskeskuksen lähin wc? Entä jos yökylässä lirahtaa lakanoille? Arki vaatii sekä uuden opettelua että asioiden etukäteissuunnittelua.

Koska rakkosyöpään sairastuneiden keski-ikä on 60 ikävuoden paremmalla puolella, potilailla on usein muitakin sairauksia ja lääkityksiä. Tautitaakan kasvaessa lääkkeet sekä niiden mahdolliset sivu- ja yhteisvaikutukset hämmentävät. Samaan aikaan voi olla tapetilla muitakin elämän kriisejä.

Tämä on iso vyyhti selvitettäväksi. Potilaat tarvitsevat tietoa, tukea ja ymmärrystä.

– Solmut aukeavat pikkuhiljaa ajan kuluessa. Sanon usein potilaalle, että vuoden päästä tilanne on jo toinen ja parin vuoden päästä olet jo unohtanut alkuhankaluudet. Sopeutuminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

Vastaava sairaanhoitaja Taina Häkkinen sanoo, että vertaistuki on syöpäpotilaalle korvaaton apu. – Sopeutumisvaiheessa myös kumppanilta vaaditaan paljon.

Rakkosyöpä koskettaa seksuaalisuutta ja kehonkuvaa miehenä tai naisena. Miten seksielämän käy? Entä jos pissa lirahtaa kesken yhdynnän? Pystynkö sinkkuna enää luomaan seurustelusuhdetta?

– Eräs potilas kertoi pitävänsä aina t-paitaa rakastelun aikana, jottei avanne häiritsisi hänen omaa tunnetilaansa. Näiden asioiden sulattamien ei käy käden käänteessä, mutta aika auttaa.

Parisuhde joutuu usein koville, kun sairastunut joko purkaa kiukkuaan puolisoon tai sulkeutuu hiljaisuuteen, jos tunteille ei löydy sanoja.

– Kannattaa kertoa puolisolle, mistä kiukku johtuu, ja kiittää kestämisestä. Sopeutumisvaiheessa myös kumppanilta vaaditaan paljon.

Häkkinen korostaa vertaistuen merkitystä. Vain toinen saman asian kokenut pystyy ymmärtämään jo puolesta sanasta, miltä sairastuneesta tuntuu. Vertaiset ovat korvaamaton voimavara.

Suomen Syöpäpotilaat ry:llä on munuais- ja virtsarakkosyöpään sairastuneille potilaille verkosto, jolla on oma suljettu Facebook-ryhmä. Ryhmään voi liittyä heti diagnoosin saatuaan. Järjestöllä on myös verkkoluentoja.

Syöpäjärjestöillä on valtakunnallinen neuvontapalvelu, josta saa puhelin-, sähköposti- ja chat-neuvontaa. Myös maakunnalliset syöpäyhdistykset tekevät neuvontatyötä syöpään liittyvissä asioissa.

Teksti Riitta Heimonen

Julkaistu: 7.3.2016