Apu

Tuomas Enbuske: Siksi en anna tyttärelleni periksi


Tuomas Enbuske tarttuu tällä erää viimeisessä Apu-kolumnissaan tapaukseen Veijo Baltzar.
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

"Ensimmäinen ajatukseni oli, että aina kun yksilö tekee virheen, ja kuuluu vähemmistöön, siitä tulee koko yhteisön taakka”. Romaniasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Tarja Filatov ahdistui siitä, kuinka Veijo Baltzarin tapaus on koko romaniyhteisön taakka.

Eikä voisi olla enempää väärässä. Romanit eivät ole Baltzarin keississä mikään osapuoli. He ovat Baltzarin teoista yhtä vähän vastuussa kuin minä kalpeana suomalaismiehenä olen syyllinen Jammu-sedän tekoihin. Tarja Filatovin harhainen höpötys kertoo, mikä koko monikulttuurisuusideologiassa on eniten päin Raisiota. Ja kun puhun ”monikulttuurisuusideologiasta”, en tarkoita etteikö Suomessa saisi olla erilaisia kulttuureita. Tarkoitan sitä ideologiaa, jossa ihmiset edustavat erilaisia syrjittyjä ryhmiä, joita hyväntahtoiset demarikansanedustajat saavat sitten halailla.

Uhriksi voi nykyään ilmoittautua

Kaikki on intersektionalistisen feminismin syytä. Enkä puhu nyt oikeasta Minna Canth -henkisestä feminismistä, jota ihailen. Puhun Amerikasta apinoidusta akateemisesta höpötyksestä. Siinä ihmisen ihon pigmenttiä mittaillaan Tikkurilan värikartan kanssa ja lasketaan uhripisteitä. Voittajaa on syrjitty eniten.

Terveellä kaupungilaisjärjellä ajattelevan ihmisen ensimmäinen ajatus Baltzarin tapauksessa olisi ollut, mitä mahdollisille ihmiskaupan uhreille kuuluu. Vain romanien asioiden ajattelusta kokouspalkkioita saava edes yhdistää muut romanit koko asiaan.

Tietysti intersektionaaliset ryhmät ovat täysin mielivaltaisia. Oikeassa maailmassa romanit, saamelaiset tai mustaihoiset lesbot ovat keskenään yhtä erilaisia kuin Touko Aalto ja Teuvo Hakkarainen ovat valkoisina miehinä.

Onneksi uhriksi voi nykyään ilmoittautua. Ja ihan tieteellisesti. Tein tätä kirjoitusta varten amerikkalaisen ”intersektionaalisuustestin” ja minäkin olen uhri, vaikken sitä aiemmin tajunnut!

Miksi saan isot uhripisteet? Koska minulla ei ole yliopistotutkintoa, lapseni eivät puhu äidinkielenään kotimaansa enemmistökieltä, vaan ruotsia, en ole aivoiltani neurotyypillinen, vaan autismin kirjolla, enkä kuulu seksuaaliseen enemmistöön, sillä paneskelen paljon ja minulla on fetissejä. Näistä kaikista saa amerikkalaisilta feministeiltä pisteitä.

En tietenkään ole oikeasti uhri, vaikka sellaisen VIP-kortin saisin. Olen etuoikeutettu. Ja etuoikeutettu on myös Veijo Baltzar. Jokainen tietää, että miljoonan merenrantakartanoita ja Porsche-maastureita ei Suomessa taidealan yrittäjänä hankita. Kyllä niitä saadakseen pitää liittoutua hyväntahtoisten vähemmistönhalaajien kanssa.

Lapsemme ansaitsevat uhrautumattoman elämänasenteen

Minulla on 10-vuotias tytär, jota rakastan niin paljon, että mustaan autistinsydämeeni sattuu. Siksi suurin tehtäväni on pitää hänet poissa intersektionaalisesta feminismistä.

Siksi en anna hänen voittaa vilpillä Kimblessä. Tytär kyllä on yrittänyt sitä. Hän vetoaa siihen, että on lapsi. Mutta juuri siksi en anna periksi. Se johtaisi siihen, että aikuisena hän alkaisi vedota siihen, että hän on nainen. Ei onnistu!

Tämä olisi tyttäreni älyn väheksyntää. Suurin lahja minkä mihin tahansa vähemmistöön kuuluvan vanhempi voi antaa lapselleen, on opetella tämä pelaamaan samoilla säännöillä kuin muut. Muuten kasvatamme uhrien sukupolven, ja sellaiset eivät pärjää kuin valtion apurahoina ja höpötaidetta tehden. Lapsemme ansaitsevat uhrautumattoman elämänasenteen, oli ihonväri, etnisyys tai sukupuoli mikä tahansa.

Tämä on viimeinen kolumnini Avussa. Kiitos näistä vuosista, tämä on ollut kunnia. Olitte ihana, sivistynyt lukijayleisö ja kestitte hyvin outoa ajatteluani. Kiitos lukuisasta palautteesta.

Julkaistu: 3.12.2019