Apu

Tuomas Enbuske: Rakastuin ihmis-Barbieen

Tuomas Enbuske: Rakastuin ihmis-Barbieen

Julkaisin itsestäni ja ihmis-Barbiesta yhteiskuvan Instagramissa. Palaute oli kummallista. ”Säälittää tuo nainen”, ”on kyllä ruma akka”, ”sääliä ja myötähäpeää”, ”hulluutta”, ”hyi helvetti” ja ”yäk”.
Teksti Tuomas Enbuske
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto
Mainos

Amanda Ahola haluaa näyttää seksinukelta. Hän on käyttänyt kauneusleikkauksiin yli suomalaisen vuosipalkan, yli 30 000 euroa.

Ahola, 22, kutsuu itseään ihmis-Barbieksi. Rinnat ovat isot, vyötärö kapea ja huulet paksut. Tähän mennessä Amandan rintoja on suurennettu kolme kertaa, hänen nenäänsä on kavennettu ja seuraavaksi hän suunnittelee isomman kokoista ”brasilialaista” takapuolta.

Minua kiehtoo tämä Amanda.

Meillä on kaksinaismoralistinen suhde kauneuteen

Maria Veitola haastatteli ihmis-Barbieta televisiossa. Sen jälkeen julkaisin minusta ja ihmis-Barbiesta yhteiskuvan Instagramissa. Palaute oli kummallista. ”Säälittää tuo nainen”, ”on kyllä ruma akka”, ”sääliä ja myötähäpeää”, ”hulluutta”, ”hyi helvetti” ja ”yäk”.

Nuo kommentit eivät tulleet avohoitopotilailta, vaan perheenisiltä ja -äideiltä omilla nimillään. Samaan aikaan kun he istuvat vanhempainillassa vastustamassa koulukiusaamista, he kivittävät mediassa 22-vuotiaan nuoren naisen.

Koska haluamme nostaa itseämme ja laskea muita, tulkitsemme muiden ulkoisen viestinnän pinnalliseksi ja omamme syvälliseksi. Suojelemme itseämme torjumalla sen, mitä emme voi saavuttaa. Jos haaveilee avobemarista, mutta ei voi saada, suupielestä karkaa pian ”peniksen jatke” -vitsi.

Täysi nolla-argumentti. Kysykää vaikka tyttöystävältäni.

Meillä on kaksinaismoralistinen suhde kauneuteen. Länsimainen kapitalismi vaatii naista meikkaamaan, naistenlehdet ja tv tunkevat jo pienille tytöille vaatimusta meikistä, karvattomasta ihosta ja tietynlaisesta vartalosta. Naisen pitäisi olla seksipommi, mutta silti viaton ja vilpitön. Myös kauneusihanne muuttuu. Vielä 100 vuotta sitten meikkaamista pidettiin ilotyttöjen hommana, eikä sitä vielä 50 vuotta sitten katsottu hyvällä monessa osaa Suomea.

Samat naiset, jotka itse käyttävät tunnin aamulla peilin edessä meikkaamassa, kritisoivat ihmis-Barbieta siitä, että tämä tekee juuri samaa mitä he itse, tosin sillä erotuksella, että ihmis-Barbie tekee sen avoimemmin ja rehellisemmin. Kun tyttö on poikamainen, se on kehu. Kun poika on tyttömäinen, se on haukku. Moni nainen on imarreltu, kun kuulee olevansa yksi jätkistä. Tämä on puhdasta naisvihaa.

Nainen miehenä on statuksen nousu, mies naisena statuksen lasku. Siksi sodan viihdytysjoukoissa ja vielä 80-luvun suomalaisessa tv-viihteessä naurettiin miehille, jotka pukeutuivat naisiksi.

Suurin ongelma tulee vastaan, kun nainen päättääkin itse, mikä on kaunista. Hyväksymme naisten kauneuden sellaisena kuin sen haluamme nähdä. Kun nainen päättää itse ulkonäöstään, se herättää raivoa.

Siksi Amanda Ahola on esikuva ja todellinen feministi. Olen ylpeä hänestä.

Pinnallisuus ei ole uusi ilmiö

Elämme harhassa, että mielenterveysongelmien määrä on kasvanut. Siitä ei ole pienintäkään todistetta. Voimme kyllä päästä tutkimaan ennen eläneiden ihmisten kroppaa, mutta emme sitä, mitä mielessä liikkui. Ihminen ei ole onnellisuuskone. Ihminen on hengissäselviämiskone.

Ihminen oli ennen vanhaan suunnilleen samanlainen kuin nyt. Esimerkiksi pinnallisuus ei ole uusi ilmiö. Yli 5 000 vuotta sitten eläneen jäämies Ötzin kehosta on löytynyt 61 tatuointia. Ne olivat nimenomaan symbolisia tatuointeja. Ötzi siis halusi kertoa itsestään jotain ympäristölleen.

Rakastan Amanda Aholan kaltaisia tyyppejä, rakastan nuoria tyttöjä, jotka pukeutuvat gooteiksi tai japanilaiseen Lolita-alakulttuuriin. Rakastan transihmisiä, jotka pukeutuvat kuten heitä huvittaa. Rakastan ylipainoisia, jotka pukeutuvat napapaitaan. Rakastan eniten sitä, että muiden pukeutuminen tai ulkonäkö ei kuulu minulle pätkän vertaa.

Julkinen tila ei kuulu pelkästään kaltaiselleni keski-ikäiselle miehelle. Se kuuluu kaikille.

Julkaistu: 17.4.2018