Hemmetin tontut. Pelkkää ymmärtämättömyyttä siitä, missä maailma tänään kulkee, kommentoi kansanedustaja Mikael Jungner Facebookissa, kun demaritoverit kaatoivat uuden rahankeruulain.
Jungner rikkoi politiikan tärkeintä sääntöä – vaikenemista – joka on tiukempi kuin moottoripyöräjengeillä.
Junger puhui totta. Vieläpä pari kuukautta ennen vaaleja. Tämä olisi luonnollista, jos Mikael olisi kylähullu. Mutta hän on keskeisiä demarivaikuttajia, joka seisoo yleensä miehekkäästi hallituspolitiikan puolella.
Myös pääministeri Alexander Stubbin kannanottoja on kritisoitu liian liberaaleiksi. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa, että hän on sanonut jotain jostain. Pääministeri on nikottelematta kertonut kannattavansa Natoa eikä horissut mitään optioista tai selonteoista. Lisäksi hän ajoi aktiivisesti homoliittoja. Populisti olisi pitänyt kokoomusta jakavasta aiheesta hammasrivistönsä kiinni, mennyt hiihtolenkille ja mumissut jotain sekavaa omastatunnosta.
Olen Päivi Räsäsen kanssa eri mieltä homoliitoista, mutta hänellä on sentään munasarjaa sanoa kantansa ääneen. Se, että homovastaisuus henkilöityy Räsäseen, on sovinismia. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on nimittäin homoliitoista tismalleen samaa mieltä. Sipilää ei ole aiheesta hiillostettu. Ja kysyttäessä hän on alkanut puhua sitä poliitikon klingonia, jossa ei sanota mitään.
Olen seurannut yli 20 vuotta tasavallan presidentti Sauli Niinistön kannanottoja, mutten vieläkään tiedä, mitä mieltä hän on Natosta tai homoista. En oikeastaan ole saanut selvää mistään, mitä Niinistö on puhunut.
Niinistö sanoo toki kaikki suomalaisia kiihottavat stiiknafuulia-sanat: "sisu”, "ahneus”, "säästöt” ja "kohtuullisuus”, mutta täysin kryptisessä järjestyksessä. Niinistön horinoiden enigma-koodin avaamiseen tarvittaisiin vähintään Alan Turingin taidot. Juuri siksi Niinistö ja Sipilä ovat nyt suosittuja. Kun ei sano mitään, jokainen voi dubata heidän suuhunsa juuri omat arvonsa ja odotuksensa.
Tasavallan presidentin tehtävän sanotaan olevan "arvojohtajuutta”. Mitä se tarkoittaa? Elämme moniarvoisessa yhteiskunnassa, joka kehittyy juuri dialektiikan kautta. Aikuisille ”johtaja” ei sanele etukäteen arvojamme. Arvojohtajuus näyttää tarkoittavan sitä, että arvojohtaja katsoo gallupeista äänestäjien mielipiteet. Sen jälkeen hän myy meille omat ennakkoluulomme takaisin, latteasti paketoituina ja parfymoituina.
Miksi poliitikot sitten valehtelevat? Koska heidän kannattaa. Toisin kuin markkinatalous, politiikka on nollasummapeliä. Firmat voivat kehua toisiaan, koska talous kasvaa. Sen sijaan eduskunnassa on vuodesta toiseen tismalleen samat 200 paikkaa. Toisin kuin markkinoilla, politiikassa yhden voitto on toisen tappio.
Viikonlopun Ilta-Sanomat oli soittanut muutamalle hengityskoneosaston kokoomusvaikuttajalle, jotka ovat odottaneet viimeiset 20 vuotta, että edes joku soittaisi. Kiitokseksi huomiosta hasbeenit kertoivat, ettei Stubb ole tämän ajan pääministeri. Ei ehkä olekaan. Mutta aikamme politiikka on jumittunut menneisyyteen. Se on kuin Mamban best of -kokoelma tai kaapista löytyvä pullo hiilihapotonta keltaista jaffaa 80-luvulta.
Onneksi poliittisen kulttuurin voi muuttaa. Riittää, että aloittaa itsestään ja uskaltaa kääntää toisenkin poskensa YYA-ajan poliitikoille ja juttuja kavereilleen kirjoittaville politiikantoimittajille. Jungner, Stubb ja Räsänen rikkovat koodia. He sanovat ääneen sen, mitä he ajattelevat.
Asiat eivät muutu, ellei itse ole haluamansa muutos.
