Tuija Pehkonen: ”Pitää olla ahkera ja rehellinen – Iskä oli yrittäjä ja teki pitkää päivää – On se tarttunut”

Ulkona on pilkkopimeää. Tuija Pehkonen tuijottaa ruokapöydän ääressä puhelimen ruutua. Hän näpyttää somepäivitystä.

Päivän ensimmäistä.

– Ei tästä tule yhtään mitään, hän sanoo lopulta ja laskee puhelimen pöydälle.

On lauantai 28. joulukuuta Pehkosen lapsuudenkodissa Iisalmen keskustan tuntumassa. Kello näyttää yhdeksää, ja 21 000 asukkaan pikkukaupunki heräilee tapaninpäivän jälkeiseen aamuun.

Pehkonen haukottelee ja valittelee uneliaisuuttaan. Aamut eivät ole häntä varten.

Pehkosen äiti, Raili Pehkonen, on toista maata. Hän hääräilee ympärillä ja kaataa mukeihin kahvia. Kyselee kuulumiset ja tiedustelee, miten matka on sujunut. Ovatko vieraat käyneet aikaisemmin Iisalmessa?

Pian pöytä notkuu joulunajan herkuista: on konjakkisuklaakakkua, äidin ja tyttären yhteistyönä syntynyttä ja ”äiskän” leipomia karjalanpiirakoita. Niitä Tuija Pehkonen erityisesti suosittelee.

– Mulla piti soida aikaisin kello, että ehdin heräillä ja laittautua. Mutta tämä nyt on tämmöistä, hän pahoittelee.

Hän liioittelee. Pehkonen näyttää viimeisen päälle laitetulta. Tähdeltä.

Tanssii tähtien kanssa oli iso loikkaus uralla

Tähti Tuija Pehkosesta tuli viimeistään syyskuun lopulla. Tuolloin hän aloitti Mikko Leppilammen ja Vappu Pimiän rinnalla Tanssii tähtien kanssa -ohjelman juontajana.

Se oli valtava loikka hänen urallaan.

TTK ei ole mikä tahansa tv-ohjelma. Se on kotimaisen televisioviihteen kruununjalokivi ja sukupolvirajat ja katsojaennätykset vuodesta 2006 rikkonut yleisömagneetti. Crème de la crème.

Eikä suosio näytä vähenevän. Joulukuun alussa nähty finaalilähetys keräsi vastaanottimien ääreen huimat 1 562 000 silmäparia. Katsojaluvuissa sen ohi menevät ainoastaan Linnan juhlat ja jääkiekon MM-finaali.

Ei siis liene väärin sanoa: Tuija Pehkonen on huipulla.

– Niin… Oonko muka? hän kysyy.

Aamupalapöydässä istuva ihminen vaikuttaa hämmentyneeltä. Ei hän itseään televisiotähdeksi osaa mieltää. Sellainen kuulostaa hänestä oudolta.

Tai ehkä hän on vaatimaton.

Toiset kupilliset kahvia? Kyllä kiitos. Tunnelma lämpenee, Pehkonen kertoo lisää elämästään ja muistelee äitinsä kanssa nuoruusvuosiaan.

Ihan mielellään hän sanoo sen tekevänsä. Ainakin tietyin varauksin.

Pehkoselle on tärkeää, että elämässä on myös sellaisia alueita, joita julkisuus ei tavoita.

– Kaikkien pitäisi nykyisin avata parisuhteensa ja traumansa. Se on mielestäni tosi halpaa, ja koen sen ahdistavana. Itse en halua saada huomiota vain huomion takia. Siksi mulle on tärkeää asettaa rajoja myös julkisuudelle.

Pehkosen nimettömässä kimmeltää timanttisormus.

Onnellisin päivä ikinä

Häistä on vajaa kaksi viikkoa. Silloin Instagramiin postatussa kuvassa Tuija Pehkonen seisoo valtavan kattokruunun alla ja pitelee kädestä komeaa sulhasta, lumilautailija ja televisiojuontaja Eero Ettalaa.

He katsovat toisiaan silmiin ja hymyilevät.

”Eilen oli onnellisin päivä ikinä”, Pehkonen kirjoitti Instagram-kuvan saatteeksi.

Juuri tämän enempää hän ei ole halunnut asiasta puhua. Kuin ei myöskään suhteestaan tuoreeseen aviomieheensä.

Kyllä hänkin paikalla on.

Ettala on käynyt aiemmin kättelemässä ja toivottamassa hyvät huomenet. Sen jälkeen hän on livahtanut takaisin parin makuuhuoneeseen.

Yhteistä kuvaa he eivät halua ottaa. Tästä on sovittu etukäteen.

He ovat nuori ja näyttävä pariskunta ja lisäksi he ovat julkisuuden henkilöitä. Tietysti heidän elämästään ollaan kiinnostuneita.

Mutta miltä sellainen tuntuu?

– Niin, onhan se vähän kummallista. Olisi kuitenkin aika naiivia sanoa, ettei julkisuudella olisi merkitystä. Kyllähän se on mahdollistanut itselleni hirveän monia asioita, ja tuntuisi tekopyhältä alkaa jeesustella asiasta. Toisaalta en usko, että tulen näitä hommia koko ikääni tekemään. Siksi se tuntuu tavallaan myös taakalta, Pehkonen tuumii.

Oman kylän julkkis ei ole jäänyt huomaamatta

Iisalmessa oman kylän tytön nousu tv-juontajien ykköskaartiin ei ole jäänyt huomaamatta. Sen on saanut havaita myös apteekissa työskentelevä äiti Raili Pehkonen.

Tutut asiakkaat ovat käyneet ihmettelemässä tyttären edesottamuksia.

– Tulevat sanomaan, että no et ole kertonut, että se on siun tyttö siellä, Raili Pehkonen kertoo.

Miltä se tuntuu?

– No, ihan kivahan se on silleen, että lapsi pärjää. Olenhan minä hänestä ylpeä ja...

Lause jää kesken. Raili Pehkonen herkistyy, silmät kostuvat.

– Ai, kauheeta… Anteeksi, hän pahoittelee.

Tuija Pehkonen katsoo äitiään myötätuntoisesti.

– Äiti on itkupilli.

Hän myöntää itsekin liikuttuvansa herkästi ja tuntevansa vähän liiankin helposti empatiaa muita kohtaan.

Toisaalta hän osaa olla myös niin aamuäreä, että saa muut ihmiset pelkäämään itseään. Näin hänen siskonsa on hänelle sanonut. Aika kiltiltä hän tosin vaikuttaa.

Herkkyyden Pehkonen ajattelee olevan vahvuus erityisesti radiotoimittajan työssä. Omaa nimeään kantavaa radio-ohjelmaa hän on tehnyt Yle Puheella vuodesta 2016.

On hämmentävää kuulla Ilkka Kanervan kaltaisen, monissa liemissä keitetyn veteraanipoliitikon muistelevan ääni väristen vuosikymmenen takaista tekstiviestikohua tai kuulla kirjailija Kari Hotakaisen ripittäytyvän omasta rakkauselämästään.

Eikä Pehkosen tarvitse pahemmin edes yrittää: haastateltavat avautuvat hänelle kuin luotetuimmalle ystävälleen, kertovat syvimmät salaisuutensa ja paljastavat elämänsä kipupisteet. Tuosta vain.

Tavallaan se on hänen tarkoituksensakin.

– Pyrin kohtaamaan jokaisen ihmisen lämpimästi. Ajattelen, että kiltteys on tärkeä arvo, vaikka sillä onkin tosi huono kaiku. Itselleni se ei tarkoita ovimattona olemista, vaan sitä, että haluaa nähdä ihmisissä hyviä ja kauniita asioita, Pehkonen selittää.

– Ja mitä työhöni tulee, voin ihan rehellisesti sanoa, että en koe itseäni oman työni keskipisteeksi. Oma roolini ei ole olla stara, vaan tuoda toisen ihmisen tarina esille. Olen siinä vain auttamassa.

Yhä useammin hän kuitenkin löytää itsensä haastateltavan paikalta.

Karaokea Iisalmen torin lavalla

Jo alle kouluikäisenä Pehkonen lauloi karaokea Iisalmen torin lavalla ja lähti päättäväisesti mukaan Tenavatähti-kilpailun karsintoihin. Topakka hän sanoo olleensa aina.

– Muistan, mihin se loppuikin se sinun laulaminen, Raili Pehkonen paljastaa.

– Aijaa, minä en muista.

– No, sehän oli semmoinen… En tiedä voiko tätä lehteen laittaa.

– Älä kerro!

– No, joku sinun koulukaverisi oli sanonut, että siellä sinä pultsareille laulat. Siihen loppui sinun urasi.

Esiintymishalut eivät silti päättyneet. Ala-asteella Pehkonen alkoi nauhoittaa omia radio-ohjelmia punakeltaisella c-kasettimankallaan.

Perheelleen hän piti omaa kokkausohjelmaansa, Tuijan keittiötä, mukaelmaa ruutukasvo Teija Sopasen 1990-luvun alun suositusta tv-sarjasta. Ateriat valmistuivat kahvinporoista keittiön lavuaarissa.

Enteilikö tämä tulevaa uravalintaa? Mahdollisesti, tai sitten ei. Enemmän kuin televisiojuontajan ammatista hän haaveili opettajan, pianistin ja presidentin virasta.

Ei hänestä niitä tullut. Esiintyjä kuitenkin.

Pehkonen näyttää valokuvaa. Hän on 17-vuotias, seisoo napatopissa hymy kasvoillaan lapsuudenystävänsä perheen olohuoneessa ja laulaa kädessään pitelemäänsä näkymättömään mikrofoniin. Ehkä Backstreet Boysia. Tai Bon Jovia. Niitä he siihen aikaan kuuntelivat.

Pehkonen hymyilee.

– Oltiinkohan me kaljoiteltu? Posket on niin punaiset.

Määrätietoinen ja sitkeä

Aamu kirkastuu. Parvekkeen ikkunasta avautuu näkymä jäiselle Porovedelle. Lahdenpoukaman takana erottuu pallomainen tumma möhkäle.

Vuonna 1991 paljastettu kuvanveistäjä Anu Matilaisen Olvin synty -monumentti on peittynyt paksun lumivaipan alle. Lapsuudessaan Pehkosella oli tapana kiipeillä sen päällä. Ei kuitenkaan laelle asti, hän huomauttaa.

Ei hän hurjapää ollut. Määrätietoinen sitäkin enemmän.

Ensimmäisen kesätyöpaikkansa kuopiolaisesta, täytettyjä patonkeja myyvästä ravintolasta Pehkonen hankki kävelemällä katua ylös ja alas, pistäytymällä liikkeisiin ja ehdottomalla itseään työntekijäksi.

Saman sitkeyden ansiosta aukesivat ovet myös mediamaailmaan.

Kun Pehkonen parikymppisenä viestinnän opiskelijana lähetti kesätyöhakemuksia radiokanaville ympäri Suomea, ainoastaan lahtelainen Radio Voima vastasi ja ilmoitti kielteisestä päätöksestä. Pehkoselle se oli merkki.

Hän soitti toimitukseen muutaman kuukauden välein, aneli mahdollisuutta, tarjoutui vaikka kahvinkeittäjäksi.

Lopulta Pehkoselle vastattiin, ettei hänestä taideta muutoinkaan päästä eroon.

– Väsytystaistelulla tässä ollaan edetty.

Ehkä kyse on ollut sittenkin lahjakkuudesta: NRJ:lle siirryttyään hän voitti Vuoden radiotulokas -palkinnon 2011. Kahta vuotta myöhemmin hänet palkittiin vuoden radiojuontajana.

Pehkonen on 34-vuotias. Työelämältä hän kokee saaneensa jo tässä vaiheessa enemmän kuin olisi koskaan uskaltanut unelmoida. Hän toteaa, että olisi hölmöä, jos hän ei osaisi siitä iloita.

– On vähän pelottavaakin sanoa ääneen, mutta kyllä mä olen onnellisempi kuin ikinä.

Juuret syvällä Savossa

Lumi narskuu jalkojen alla. Pehkonen kahlaa kalkkarokäärmenilkkureissaan hangen läpi järven rantaan.

On hiljainen aamu, eikä ulkona näy lisäksemme muita.Tästä hän lähti lapsuudessaan hiihtämään, hän osoittaa.

– Hyi, kun täällä on kylmä, Pehkonen sanoo.

Pakkanen on noussut yön aikana kymmeneen asteeseen. Pipoa hän ei silti halua laittaa päähänsä. Se litistäisi kampauksen. Hän keimailee kameralle tottuneesti, hymyilee ja elehtii. Näyttää muodikkaalta citynaiselta.

Tosin sellainen hän onkin. Pääkaupunkiseudulla Pehkosen koti on ollut yli kymmenen vuoden ajan, suurimman osan hänen aikuiselämästään. Hän sanoo rakastavansa kaupunkielämää. Tykkäävänsä hienostella.

Tuskin hän enää Iisalmeen palaa.

Se ei tarkoita, etteikö hän olisi savolaisista juuristaan ylpeä. Kun Pehkonen valittiin vuonna 2012 positiivisimmaksi helsinkiläiseksi, paikallislehdestä soitettiin ja kysyttiin, että kai Pehkonen on vielä Iisalmen tyttöjä.

Totta kai, hän oli vastannut.

Ahkera, rehellinen ja jalat maassa

– Kyllä mä edelleen miellän olevani pohjimmiltani ihan tavallinen maalaistyttö. Eikä se tavallinen ole mitenkään paha juttu. Varmaan se arvomaailma tulee täältä, Pehkonen sanoo.

Mitä siihen kuuluu?

– Varmaan sellaista, että jalkojen pitää pysyä maassa, että pitää olla ahkera ja rehellinen. Ne kuulostavat niin kliseiltä, mutta ovat myös totta. Niitä korostettiin kotona tosi paljon. Iskä oli yksityisyrittäjä, teki urakoitsijana aina pitkää päivää. On se tarttunut.

Hän vilkaisee kelloa. Puoli kaksitoista. Pitää lopetella. Edessä on kuuden tunnin automatka Helsinkiin. Pehkosta pelottaa ajaa pimeällä.

Paikalle säntää suuri koira. Häntä heiluen, kieli roikkuen.

– Miska! Pehkonen kiljaisee.

Perässä kävelee mies tummansinisessä toppatakissa, päässään villamyssy. Hän on Pehkosen isä, Esa Pehkonen. Sanomme käsipäivää.

Tuija Pehkonen touhuaa Miskan kanssa. Kehuskelee ja rapsuttelee. Esa Pehkonen ei julkisuudesta välitä. Vanhemmat ovat eronneet.

Seuraamme kuvasessiota sivusta. Hengitys höyryää. Ehkä tässä voisi jotain kysyäkin. Niin, minkälainen tytär siinä on?

– Hyvähän se on, isä vastaa. ●