Niina Luhtasela sai pysäyttävän diagnoosin, josta alkoi kuukausien hoitohelvetti – Jo voitetuksi luultu kulkutauti on edelleen täällä

Helsinkiläinen Niina Luhtasela, 54, alkoi vuoden 2011 keväällä tuntea olonsa oudon heikoksi. Hän väsyi ja hengästyi helposti, eikä jaksanut fyysistä rasitusta. Kevään aikana Luhtasela kävi muutaman kerran lääkärissä. Kokeita tehtiin, mutta syytä oireisiin ei löytynyt. Epätietoisuus kalvoi.

Eräänä kesäpäivänä Luhtasela oli mustikkametsällä ja ihmetteli runsasta hikoilua ja voimattomuutta. Häntä myös yskitti. Palattuaan työterveyslääkärin vastaanotolle hänet ohjattiin suoraan keuhkokuvaan, jonka tulkitsemiseen pyydettiin konsultointiapua keuhkopoliklinikalta.

Pian keuhkokuvauksen jälkeen Luhtasela sai soiton. Puhelimessa oli ”vanhan koulukunnan keuhkolääkäri”, joka ilmoitti teititellen pysäyttävän tiedon: hän sairastaa tuberkuloosia.

– Ajattelin, että tässäkö tämä oli ja tähänkö kuolen, Luhtasela muistelee.

Luhtaselalle ei ole koskaan selvinnyt, mistä hän sai tartunnan. Todennäköisimmin se oli peräisin ennen oireiden alkamista tehdyltä työmatkalta Venäjälle, jossa kyseistä tuberkuloosia tavataan etenkin vankiloissa.

Suomessa tuberkuloosia tavataan pitää jo voitettuna ja historiaan jääneenä vitsauksena. Runsas sata vuotta sitten tuberkuloosiin menehtyi noin 10 000 suomalaista vuodessa.

Yksi maailman vaarallisimmista tartuntataudeista on kuitenkin edelleen keskuudessamme. THL:n mukaan Suomessa todetaan vuosittain lähes 200 tuberkuloositapausta. Viime vuonna Suomessa todettujen tuberkuloositapausten määrä kääntyi jopa hienoiseen nousuun.

THL:n arvion mukaan maailman väestöstä edelleen noin neljännes kantaa bakteeria. Tartunnan saaneista kymmenen prosenttia sairastuu tautiin.

– Tuberkuloosi tarttuu aika huonosti. Käytännössä tartunta vaatii pidemmän lähikontaktin. Normaalisti tubi tarttuu vain niihin, joiden kanssa henkilö asuu samassa taloudessa, THL:n johtava asiantuntija, dosentti Hanna Soini kertoo.

Tuberkuloosi on tartuttava vain silloin, kun sitä kantava potilas yskii ja tuottaa ilmaan runsaasti bakteereja. Tauti on ovela: se voi jäädä keuhkoihin piilevään muotoon. Ja juuri siksi tuberkuloosin kitkeminen maailmasta on lähes mahdoton tehtävä.

Moni suuriin ikäryhmiin kuuluva muistaa alakouluajoiltaan calmette-rokotuksen, jonka jakaminen aloitettiin Suomessa vuonna 1941. Vuoden 2006 jälkeen kyseinen rokotus on annettu vain riskiryhmille.

– Valitettavasti tuberkuloosiin on olemassa vain yksi rokote, joka on sata vuotta vanha. Se suojaa pieniä lapsia tuberkuloosin pahimmilta tautimuodoilta. Aikuisille rokotteesta ei ole hyötyä, vaikka he olisivat saaneet sen lapsuudessaan, Soini sanoo.

Rokotteen käyttöä on vähennetty myös sivuvaikutusten vuoksi. Jos vastasyntyneellä lapsella on immuunipuolustukseen vaikuttava sairaus, hän voi saada tuberkuloosirokotteesta vakavia oireita.

Lääketeollisuus ei ole onnistunut vuosien saatossa kehittämään tehokkaampaa rokotetta. Todellinen syy on todennäköisesti muu kuin lääketieteellinen: Soini arvioi, että jos toimivamman tuberkuloosirokotteen kehittämiseen olisi käytetty yhtä paljon rahaa kuin koronarokotteeseen, sellainen olisi ollut jo pitkään olemassa.

– Tuberkuloosi on enimmäkseen kehittyvien maiden kansalaisten tauti, joten rikkaat maat eivät ole asettaneet rokotetta prioriteettilistan kärkeen, hän sanoo.

Ennen tuberkuloosihoitojen aloittamista tehty bakteeriviljely toi Niina Luhtaselalle ikävän uutisen. Viljely paljasti, että bakteeri on lääkeresistentti eli kansankielellä vastustuskykyinen useimmille tavallisille antibiooteille. Kun Luhtasela määrättiin sairaalaan eristykseen alipaineistettuun huoneeseen, hänellä ei ollut varmuutta, kuinka pitkään sairaalareissu kestäisi.

Niina Luhtaselan oudot hengitysoireet osoittautuivat tuberkuloosiksi, jonka hoitaminen oli pitkä ja vaikea prosessi.

Ensimmäinen hoitojakso venyi kolmeen kuukauteen. Sinä aikana Luhtaselaa ei päästetty kotiin kertaakaan. Aikuiset saivat vierailla huoneessa hengityssuojaa käyttäen.

Lääkeresistentin bakteerin hoito osoittautui vaativaksi. Luhtaselan kohdalla hoito aloitettiin seitsemän lääkkeen yhdistelmällä. Kun sopiva yhdistelmä lopulta löytyi, alkoi hoitojakson ikävin vaihe: lääkitys toi rajut sivuoireet, joista raju pahoinvointi ei ollut ainoa. Luhtaselan kuulo ja näkö heikkenivät, jonka lisäksi hänellä todettiin neuropatisia oireita. Ne tarkoittivat kylmän ja kuuman tuntemusten katoamista iholla. Lääkkeet heikensivät myös haju- ja makuaisteja, jotka eivät ole sittemmin palautuneet ennalleen.

Lääkitys tuhosi näköhermoa, minkä seurauksena Luhtasela pystyi erottamaan vain varjoja ja ääriviivoja. Televisiokuvan muuttui silmissä pikseleiksi. Lopulta lääkitys jouduttiin lopettamaan ja korvaavien lääkkeiden etsintä alkoi.

– Eräs minulle annettu lääke oli sellainen, ettei lääkärikään tiennyt, millaisia sivuoireita se aiheuttaa. Sitä ei oltu määrätty vielä kenellekään muulle, Luhtasela kertoo.

Maailmalla kyseistä lääkettä oli käytetty spitaalin hoitoon. Luhtaselalla se aiheutti ihon päivettymistä. Myöhemmin hän kuuli, että hän välttyi pahimmilta vaikutuksilta, mustilta läiskiltä ihossa.

Kun kotiinpaluu vihdoin koitti, arki oli vaikeaa. Ruoka ei maistunut, koska se johti aina oksenteluun. Vuoden 2012 alussa Luhtaselan vointi heikkeni ja hänen oli palattava sairaalaan. Tällä kertaa tuberkuloosilääkityksen sivuvaikutuksia onnistuttiin hoitamaan erillisellä täsmälääkityksellä.

Puolet Suomen tuberkuloositapauksista todetaan iäkkäillä suomalaissyntyisillä ja noin puolet nuorilla maahanmuuttajilla. Moni ennen 1950-lukua syntynyt suomalainen on altistunut taudille nuoruudessaan. Piilevään muotoon jäänyt tuberkuloosi voi aktivoitua vanhuuspäivinä.

Tartuntoja on todettu etenkin niiden maahanmuuttajien kohdalla, joiden kotimaassa tuberkuloosi on edelleen yleinen tauti. Näitä maita ovat muun muassa Somalia, Vietnam, Thaimaa ja Etiopia.

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa tauti on edelleen varsin yleinen. Suomessa tuberkuloosia todettiin viime vuonna kaikkiaan 27 eri maan kansalaisella.

– Sodan myötä ukrainalaisilla todetut tuberkuloositapaukset ovat lisääntyneet. Sodan alkamisen jälkeen tartunta on todettu yhteensä 25:llä Ukrainasta kotoisin olevalla henkilöllä, THL:n Hanna Soini kertoo.

Entisen Neuvostoliiton alueilla vastustuskykyiset tautimuodot ovat pitäneet pintansa. Bakteerikannat ovat pysyneet vastustuskykyisinä, koska tuberkuloosin saaneet potilaat eivät ole alun perin saaneet riittävän tehokasta lääkitystä. Tuberkuloosi vaatii useimmiten 4–6 eri lääkkeen yhdistelmähoidon.

Tuberkuloositapausten määrä kääntyi viime vuonna hienoiseen kasvuun.

Nuoremmilla Suomen kantaväestöön kuuluvilla tuberkuloosi on äärimmäisen harvinainen. Vuonna 2022 Suomessa todettiin vain seitsemän tartuntaa alle 15-vuotiailla lapsilla. Heistä kaikki olivat ulkomaalaistaustaisia.

– Joskus isovanhemman sairastama tauti voi tarttua lapsenlapselle. On siis mahdollista, että tuberkuloosin edelleen saa jostain, Soini sanoo.

Suomessa tartuntoja on löytynyt myös alkoholistiporukoista, joiden keskuudessa voi välillä syntyä ”miniepidemioita”. Taustalla on alkoholismin alentama vastustuskyky.

Tuberkuloosin hoito on edelleen varsin pitkä: perushoitokin kestää aina vähintään kuusi kuukautta. Jos kyseessä on vastustuskykyinen tautimuoto, hoitoon voi kulua kaksi vuotta.

– Kaikki potilaat saavat tuettua hoitoa. Se tarkoittaa, että terveydenhuollon ammattilainen valvoo päivittäin, että potilas ottaa lääkkeensä. Muuten tauti ei parane.

Tarkkailun vuoksi potilaan voi olla pakko käydä päivittäin terveyskeskuksessa. Käyntejä voidaan korvata etänä suoritetulla videovalvonnalla.

Suomessa tuberkuloosi kylvi kuolemaa ja kauhua jo 1800-luvulla. Tautia pidettiin perinnöllisenä ja yhteiskunnassa ajateltiin yleisesti, että tietyt ihmiset oli tuomittu saamaan tuberkuloositartunnan. Vuonna 1882 selvisi, että kyseessä on bakteeri.

– Tauti puhkesi usein murrosiässä ja oli yleinen nuorilla aikuisilla. Tämä lisäsi tuberkuloosin kansantaloudellista merkitystä. Uhrit olivat usein iässä, jolloin olisi pitänyt hankkia koulutus, työpaikka ja perhe, tuberkuloosin historiaan erikoistunut Oulun yliopiston tutkija Heini Hakosalo kertoo.

Parantoloiden rakentaminen oli kallis keino taistelussa epidemiaa vastaan. Suomessa ensimmäiset keuhkoparantolat aloittivat toimintansa 1900-luvun alussa, mutta varsinainen rakennusbuumi ajoittui 1930-luvulle. Yksi suurimmista oli Tiuruniemen parantola Lappeenrannassa.

Tuberkuloosipotilaita lepäämässä Salpausselän parantolan parvekkeella vuonna 1930. Raittiin ilman uskottiin auttavan keuhkotautisia, jotka viettivät ulkoilmassa jopa useita tunteja päivässä. Kuva: JOKA Journalistinen kuva-arkisto

Esikuvina olivat Saksan Alpeille rakennetut parantolat, joiden tehon kerrottiin perustuvan korkean vuoristoilman keuhkoja vahvistavaan vaikutukseen. Suomessakin parantolat rakennettiin aina korkeille paikoille ja hiekkaisille harjuille.

– Ajateltiin, että maasta nouseva kosteus on haitallista keuhkoille. Mäntyjä piti olla lähellä, koska ne osoittivat maan olevan kuivaa. Mäntyjen terveysvaikutuksiin uskottiin muutenkin, vaikka vaikutusmekanismista ei ollut selvyyttä, Hakosalo selvittää.

Parantolarakennuksen tunnisti isoista terasseista, joilla kuumeeton potilas saattoi viettää jopa kuusi tuntia päivässä.

Potilaiden tilanne alkoi parantua, kun tehokas lääkitys saatiin käyttöön 1940-luvun lopussa. Huonon saatavuuden takia potilaat ostivat sitä aluksi mustasta pörssistä tai sukulaisiltaan Yhdysvalloista tai Ruotsista. Kun saatavuus ei enää ollut ongelma, hinta oli. Monella tubipotilaalla ei ollut varaa hoidattaa itseään. Sairausvakuutusta ei vielä tuolloin ollut. Tilanne helpottui, kun tuberkuloosilääkityksestä tuli Suomessa maksuton vuonna 1961.

Niina Luhtaselan kohdalla lääkärit päätyivät lopulta siihen, että vasemmasta keuhkosta poistettiin tuberkuloosibakteerin vaurioittama osa. Leikkaus tehtiin vuoden 2012 syyskuussa. Ratkaisu tehtiin, koska lääkehoito ei olisi varmuudella riittänyt bakteerien tuhoamiseen.

– Keuhkoleikkaus on iso operaatio, koska se tehtiin avoleikkauksena. Täytyy sanoa, että se oli helpoin osa hoitoprosessiani. Toivuin leikkauksesta nopeasti, Luhtasela kiittelee.

Niina Luhtasela selvisi sairaudestaan ilman vakavia pysyviä vaurioita. Tartunnan lähdettä ei koskaan saatu varmistettua.

Operaation jälkeen vointi parani nopeasti. Lääkitystä vähennettiin ja Luhtasela palasi töihin vuoden 2013 alussa, aluksi kevennetysti.

Myöhemmin hän on muistellut sairausaikaansa ja etenkin omaa heikkouttaan. Kukaan lähipiiristä ei onneksi saanut tartuntaa.

– Sairastumiseni vaati paljon perheeltä. Tyttäreni oli siihen aikaan 3-vuotias. Kun yritin pahimman vaiheen aikana käydä ulkona, saatoin kaatua. En jaksanut mitään.

Tuberkuloosi ei jättänyt Luhtaselalle pysyviä vaurioita kuulon alenemaa lukuun ottamatta. Korvissa on jatkuvaa tinnitusta ja meluisassa ympäristössä on vaikea seurata keskustelua. Liikuntaa hän pystyy harrastamaan normaalisti.

– Onhan se huolestuttavaa, että tämä tauti on edelleen keskuudessamme eikä siihen ole kehitetty toimivaa rokotetta.