Trumpin Venäjä-linjaukset ajavat urheilujärjestöt kriisin partaalle – ”Keskustelu Los Angelesin olympiaboikotista alkaa pian”
Donald Trumpin aloittama mullistus kansainvälisen politiikan pelikentällä heiluttaa myös huippu-urheilun toimintaympäristöä. Paine Venäjä-päätösten purkamiseen kasvaa. Se tuo mukanaan ison riskin urheilun repeämisestä kahteen leiriin.
Yhdysvaltojen muuttuva rooli kansainvälisellä pelikentällä ja uusi tapa kohdella liittolaisiaan mullistaa myös kansainvälisen huippu-urheilun todellisuuden. Kansainväliset urheilujärjestöt tulevat lähiaikoina kohtaamaan turbulenssin, jonka seurauksena voi tapahtua aivan mitä tahansa.
Kansainvälinen Olympiakomitea KOK, Kansainvälinen Jalkapalloliitto FIFA, Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF, Kansanvälinen Hiihtoliitto FIS ja oikeastaan kaikki kansainväliset huippu-urheilua tuottavat järjestöt – samoin kuin kansainvälistä antidopingtyötä, mediabisnestä, valmennusolosuhteita ja oikeastaan mitä tahansa huippu-urheilua edistävää toimintaa tarjoavat muutkin tahot – joutuvat äärimmäisen haastavan sisäisen keskustelun eteen.
Jatketaanko venäläisen urheilun sulkemista toimintojen ulkopuolella – vai kutsutaanko heidät takaisin?
”Oletettavaa on, että kun Yhdysvallat irrottaa itseään Venäjän vastaisesta poliittisesta ja sotilaallisesta leiristä, ja haluaa paiskata kättä Venäjän presidentti Vladimir Putinin hallinnon kanssa, tulee se vaatimaan sitä myös urheilun yhteisöissä.”
Kun kansainvälisen huippu-urheilemisen ja etenkin sen rahoituspohjan kannalta keskeinen Yhdysvallat päättää muuttaa poliittisia Venäjä-asenteitaan, tulee se väistämättä heijastumaan myös tämän painoarvoltaan erityisen merkittävän valtion puheenvuoroihin urheilujärjestöissä.
Oletettavaa on, että kun Yhdysvallat irrottaa itseään Venäjän vastaisesta poliittisesta ja sotilaallisesta leiristä, ja haluaa paiskata kättä Venäjän presidentti Vladimir Putinin hallinnon kanssa, tulee se vaatimaan sitä myös urheilun yhteisöissä.
On äärimmäisen mielenkiintoista nähdä, mihin se johtaa eurooppalaisten urheilujohtajien tavassa puhua ja päättää Venäjään ja Ukrainaan liittyvissä kysymyksissä. Asiassa hahmottuu niin selkeä törmäyskurssi, että jatkuessaan nykyinen asetelma johtanee väistämättä siihen, että keskustelu esimerkiksi vuoden 2028 olympiakisojen boikotin mahdollisuudesta alkanee pian.
Myös ensi talven Italian Cortinan talviolympialaiset, Donald Trumpin hallinnon kanssa myötämielisimmässä läntisen Euroopan maassa, joutunevat saman keskustelun kohteeksi.
Kun Venäjä aloitti kolme vuotta sitten hyökkäyssotansa Ukrainaan, kansainvälinen urheiluyhteisö päätti jokseenkin kattavasti sulkea venäläiset urheilijat pois toiminnastaan. Aivan täydellisesti sulku ei ole pitänyt, mutta varsin kattavasti kuitenkin.
Vaikka Venäjällä on kansainvälisissä urheilujärjestöissä vahva painoarvo ja sen näkemyksiä on monenkin lajin johtoportailla pitkälle haluttu ymmärtää, päätöksenteon tasoilla on kuitenkin varsin laajalti siivottu venäläiset ja sen liittolainen Valko-Venäjä kansainvälisiltä kentiltä pois.
On oletettavaa, että Yhdysvaltojen muuttunut Venäjä-politiikka tulee kuitenkin johtamaan näiden päätösten uudelleenarvioon. Ensin Yhdysvalloissa, sitten kansainvälisissä urheilujärjestöissä. Etenkin kun esimerkiksi NHL:n kaltainen organisaatio on jo aiemminkin suhtautunut varsin kielteisesti venäläispelaajien poissulkemiseen ja kun seuraavat kesäolympialaiset järjestetään juuri Yhdysvalloissa – vieläpä Los Angelesissa, siis kaupungissa, jonka edellisten kisojen urheilullisesta loistosta juuri itäblokin boikotti leikkasi ison siivun pois.
”Onko mitään realismia uskotella, että KOK:n päättäjien enemmistö päätyisi päättämään yhtään mitään Venäjän ja Yhdysvaltojen yhteisen tahdon vastaisesti?”
On varsin loogista, että aihe nousee lähiaikoina etenkin KOK:n agendalle. Yhdysvallat on paitsi tuleva kisaisäntä myös koko olympialiikkeen talousmoottorin tärkein yksittäinen maa.
Eurooppalaisen urheilujohtajuuden kannalta asetelmassa kasvaa pirullinen paine. Euroopan rooli on jo muutenkin ollut koko ajan laskussa huippu-urheilun valtapeleissä. Kun vielä Yhdysvallatkin näyttää nyt siirtyvän yhä kauemmas eurooppalaisesta leiristä ja rikkovan aiemmin varsin yhtenäisellä arvo- ja ajatusmaailmalla toimineen euroamerikkalaisen blokin, ollaan vakavan kysymyksen äärellä.
Asetelma korostuu etenkin olympialiikkeessä. Jos Yhdysvallat ja Venäjä muodostavat uuden valtablokin, tai edes venäläisurheilijoiden kilpailuoikeuksien palauttamista vaativan yhteisen äänenpainon, mitä mahdollisuuksia eurooppalaisten urheilumaiden johtajille jää?
Onko mitään realismia uskotella, että KOK:n päättäjien enemmistö päätyisi päättämään yhtään mitään Venäjän ja Yhdysvaltojen yhteisen tahdon vastaisesti?
Kun samaan aikaan lähes jokaisen eurooppalaisen kansakunnan poliittinen johtajisto kuitenkin vaatii venäisten kaikinpuolista eristämistä, ovat näiden maiden urheilujohtajat vaikeassa paikassa.
Tai toisaalta se paikka on aika selkeä.
Pitää muistaa, että kuta kuinkin kaikissa maissa, myös Suomessa, ulkopoliittinen johto päättää minkälaisiin kansainvälisiin järjestelmiin valtionapujen turvin toimivat järjestöt voivat osallistua. Siksi olympialaisiin osallistuminen ei ole vain kansallisen olympiakomitean päätettävä asia.
Jos vuoden 2028 kisoihin, tai jo ensi talven talvikisoihin, mennään asetelmasta, jossa olympialiike mahdollistaa venäläisten saartorenkaan murtumisen, miten mikään Ukrainan tukena oleva kansakunta voisi kisoihin osallistua?
”Tämä kaikki vaatii nyt urheilujohtajuudelta ennakointia. Samalla kun Suomessa nyt mietitään huippu-urheilun uudistamista, olisi hyvä uhrata jokunen ajatus tällekin.”
Toki tämä kaikki on vielä ennakointia. Toki Yhdysvaltojen uuden hallinnon tapa hoitaa kansainvälisiä suhteitaan on niin ennakoimaton, että mitään linjausta ei voi aivan täysin lopullisena pitää. Toki koko sota voi yllättäen päättyä tai aina voi tapahtua jotakin uutta ja yllättävää ennen kuin urheilujärjestöt joutuvat tätä asiaa päättämään.
Tästä huolimatta juuri nyt näyttää aivan ilmeiseltä se, että Yhdysvallat haluaa pakottaa Ukrainan rauhaan millä tahansa ehdoilla ja aloittaa yhteistyön Venäjän kanssa muutenkin – kun taas Euroopassa koetaan varsin laajalti, että tämä olisi vain isompien ongelmien tilaamista lähitulevilta vuosilta. Niinpä kansainvälistä huippu-urheilua ympäröi nyt kehityskulku, joka tulee johtamaan urheilumaailmaa kahteen leiriin repivään keskusteluun.
Riski siitä, että Suomessa joudutaan pohtimaan sitä, lähdetäänkö ensi talvena tai vuonna 2028 olympialaisiin, on siksi ilmeinen.
Pahimmillaan se voi tulla eteen jo tulevia jääkiekon MM-kisoja ennen. Mennäänkö kisoihin, jos IIHF muuttaa Venäjä-linjauksensa?
Oli miten oli, tämä kaikki vaatii nyt urheilujohtajuudelta ennakointia. Samalla kun Suomessa nyt mietitään huippu-urheilun uudistamista, olisi hyvä uhrata jokunen ajatus tällekin.
Mikä on suomalaisen urheilun paikka, jos kansainvälinen huippu-urheilu repeää Venäjä-politiikan seurauksena kahteen vastakkaiseen leiriin?
