
Eetu Ukkola, 35, muutti Thaimaahan, koki valtavan tragedian ja vajosi päihdehelvettiin – Sitten elämä sai kokonaan uuden suunnan
Haukiputaalainen Eetu Ukkola päätti jo nuorena muuttaa Thaimaahan ja toteutti haaveensa löydettyään sieltä työpaikan. Tyttöystävän traaginen kuolema kuitenkin suisti hänet alkoholin ja huumeiden synkkään maailmaan. Lopulta Thaimaan aurinkoon pysyvästi jääneen Eetun elämän suunta muuttui.
”En ole koskaan tykännyt pakkasesta, toteaa Eetu Ukkola, 35, ja hörppää kahvia kupista. Se on yksi syy siihen, miksi hän päätti muuttaa Haukiputaalta Thaimaahan helmikuussa 2013. Lunta hän on nähnyt viimeksi 12 vuotta sitten – ja hyvä niin. Tosin viime aikoina pientä pakkasen ikävää on ollut ilmassa.
– Mutta en kaipaa mitään paukkupakkasia, vaan sellaista viittä pakkasastetta. Ja pilkkimistä meren jäällä kevätauringossa, Eetu visioi.
Tammikuinen auringonvalo suikaloituu oranssinruskean, muurilla ympäröidyn omakotitalon terassille palmunoksien lomasta. Talo sijaitsee Thaimaan toiseksi suurimman turistisaaren, Koh Samuin pohjoisosassa. Jaloissa pyörii thaimaanpystykorva Ronaldo, jonka Eetu sai syntymäpäivälahjaksi kihlatultaan Nattayalta kaksi vuotta sitten.
