TPS:llä on Suomen laajin ja todennäköisesti kallein urheilupuolen nimien rypäs – ja silti seurassa on johtamisongelma

TPS on 2020-luvulla pärjännyt vaihtelevasti: Loppusijoitukset ovat olleet 11, 2, 2, 10, 8. Samalla viiden viime vuoden aikana seurassa on nähty peräti viisi eri päävalmentajaa: Kalle Kaskinen, Marko Virtanen, Raimo Helminen, Jussi Ahokas ja Tommi Miettinen.

Rahaa on palanut. Viiden viime tilikauden aikana HC TPS Turku Oy on tehnyt yli 10 miljoonaa tappiota – yli kaksi miljoonaa euroa tilikaudessa. On TPS:n kannalta luojan lykky, että sillä on omat avokätiset mesenaattinsa Supercellin johtohahmoissa Ilkka Paanasessa ja Mikko Kodisojassa. Tuntuu nimittäin siltä, että nykyisen liiketoimintamallin suhteen on jo nostettu käsiä pystyyn ja paukkuja on siirretty Turun ratapihalle ja sinne mahdollisesti jonain päivänä nousevaan halliin.

Kaksi hopeaa tältä ajanjaksolta on niiltä osin kohtuullinen saavutus, vaikka kaikki muut kaudet ovat olleet vähemmän hienoa. Silti tuon yli 10 miljoonan euron tappion äärelle viidessä tilikaudessa hyvä hetkeksi pysähtyä mutustelemaan.

Nimittäin TPS:n saavutukset ja niiden takana oleva osaaminen menee uuteen valoon, kun miettii asiaa siltä kantilta, että kuinka paljon paremmin kaikki muut seurat olisivatkaan pärjänneet, jos ne olisivat voineet tehdä keskimäärin yli kaksi miljoonaa euroa tappiota?

Siltä pohjalta jokainen saa itse päättää, että onko nykyinen laaja ja leveä urheilujohtajien ja asiantuntijoiksi palkattujen urheilutoimen joukko Saku Koivun, Erkka Westerlundin, Rauli Uraman, Tomi Kallion ja Mika Suoraniemen johdolla onnistunut – vai ei?

Entinen Leijonien päävalmentaja Erkka Westerlund liittyi TPS:n hallitukseen vuonna 2019. Kun Westerlund liittyi mukaan, häntä hehkutettiin "maailmanluokan osaamisestaan" huippu-urheilussa ja jääkiekossa. Sitä Westerlundilla epäilemättä oli valmentajana, mutta monen valmentajan siirtyminen huippu-urheilujohtajaksi ei olekaan sujunut aivan muitta mutkitta.

Westerlund tunnetaan julkisuudessa erityisesti ihmisläheisen valmennusprosessin sanansaattajana ja myös ihmisen kehittämisen tarpeista puhuvana hahmona. Vaikka tuntuu siltä, että Westerlundin aihepiirin substanssille olisi voinut riittää muutama suurempi seminaariluento, niin ehkä jatkuvat pestit huippu-urheilun ytimessä ovat jo liioiteltuja. On muistettava, että Westerlund on operoinut esimerkiksi huippu-urheilun muutosryhmässä, TPS:ssä, Suomen Valmentajissa ja Olympiakomiteassa.

Westerlund on tuoreeltaan jälleen puhunut kuinka suomalaisen urheilun tulisi olla ”maailman parhaita ihmisten kehittämisessä ja sitä kautta yhteistyön parantamisessa”.

Tämä kaikki on varmasti ihan totta ja tärkeää, mutta juuri siksi toiminta TPS:ssä on ollut hämmentävää seurattavaa ulkopuolisten silmin – tosin myös sisäpuolella olleiden silmin.

Kuten sanottua, viidessä vuodessa TPS:ssä on toiminut viisi eri päävalmentajaa.

Miten ihmistä voi kehittää, jos heitä jatkuvasti vaihdetaan?

Yllättävintä ihmisläheisyyden, johtamisen ja ihmisen kehittämisen näkökulmasta kuitenkin on, että TPS:n lavean ja leveän urheilujohtajaporukan johtamat tekijät ovat julkisesti kertoneet kokeneensa, että heidän on ollut vaikeaa tehdä työtään.

Esimerkiksi TPS:n entinen urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki jätti tehtävänsä vain muutama kuukausi Westerlundin nimityksen jälkeen. Niittymäki kertoi kokeneensa, ettei voinut tehdä työtään urheilutoimenjohtajana haluamallaan tavalla.

Ne olivat omalla tavallaan surulliset hyvästit Niittymäen ja Westerlundin välillä. Juuri Niittymäki kun oli aikoinaan Westerlundin päävalmentaman Leijonien maalin suulla Torinossa suuressa roolissa sen suhteen, että Westerlundin joukkue voitti hopeaa – ja Westerlund sai osaltaan kiitosta ja asemaa missä hän tänä päivänä on. Tässä rytäkässä tuskin kehittyi ihminen saati herrojen välit.

Pian tämän jälkeen päävalmentaja Kalle Kaskinen sai potkut. Vaikka Kaskisen työsuoritteesta olisi mitä mieltä tahansa, ei TPS ei ainakaan tapauksen hoitamisesta tyylipisteitä saanut. Kaskinen sai Jyväskylässä vain hetki ennen vierasottelun alkua potkut. Kauniisti sanottuna ihmisläheisyys ei ole sanana ensimmäinen, joka tuosta toiminnasta mieleen tulee.

Jussi Ahokaskin on kertonut julkisuudessa, että hänen valmentamansa joukkue pelasi seurajohdon pillin mukaan ja joutui sumputtamaan keskialuetta trap-kiekolla. Ei kai tuollainen ole Suomen Ammattivalmentajat SAVAL ry:n puheenjohtajan usein mainitsemaa ”valmentavaa johtajuutta”? Eikö ihmisläheisyyteen kuulu luottamus päävalmentajaa ja hänen osaamistaan kohtaan?

Kyseiset tapaukset ovat saaneet osakseen kritiikkiä, mutta Westerlund on usein kierrellyt valtansa mukana tuoman vastuun alta pois.

Oli miten oli, Westerlundin ja tämän ohella urheiluosaamista hallitukseen Saku Koivun aikana TPS:n organisaatio on muodostunut sellaiseksi, jota on kuvailtu ammattipiireissä hieman rumasti ”keskivartaloltaan" paisuneeksi organisaatioksi, joka on "tehoton" ja "laiska".

Seurauksena on ollut, että vastuu on siirtynyt aina kulloisenkin päävalmentajan harteille ja taloudellisen vastuun ovat kantaneet Supercellin omistajat. Urheilujohtajaporukka on sentään voinut hyvin eikä ole joutunut häiritsemään elämäänsä turhalla stressillä.

TPS on esimerkiksi Uraman suulla muistutellut moneen kertaan, että seuran pelaajabudjetti ei ole suurimpien tasolla. Samalla herää kysymys, että tarvitseeko seura todella sitten koviksi luonnehdittuine hallituspalkkioineen Westerlundia ja Koivua – sekä vielä Uramaa, Tomi Kalliota ja Mika Suoraniemeä kaikkia pesteihinsä? Valinta on sekin, mihin rahansa haluaa käyttää. TPS:n urheilujohtoa kun jääkiekkopiireissä kuvaillaan usein määrällisesti Liigan laajimmaksi ja todennäköisesti myös heittämällä kalleimmaksi.

TPS:n nykyisen päävalmentajan Tommi Miettisen ympärillä on muuttunut paljon. Hänen apuvalmentajistaan Kari Kalto siirtyi HIFK:n juniorien kehitysjohtajaksi ja myös Sami Salo on jättänyt TPS:n taakseen. Tilalle on tullut HPK:ssa päävalmentajana vaikeassa paikassa ollut Matti Tiilikainen, joka on HPK-epäonnistumisen mukana tuomaa mainettaan parempi valmentaja. Tiilikainen on myös epäilemättä kokemuksen myötä vain kehittynyt valmentajana. Valmennustiimissä Uraman miehenä pidetyn Ari Moisasen rooli on sen sijaan usein suurempi kuin moni ymmärtää.

TPS:n maalin suulla on tullut niin ikään muutos, sillä korkeintaan keskinkertaisesti esiintynyt Filip Lindberg siirtyi SaiPaan ja Eetu Anttila Jukureihin. Tilalle on saapunut Malmöstä Adam Werner, jonka onnistumista on vielä aivan liian varhaista arvioida. Se on kuitenkin sanottava, että forssalaislähtöinen Noa Vali on maalivahtilupaus, jota on syytä pitää silmällä. On jopa pieni yllätys, että Vali on jäänyt vaille NHL-varausta.

Lähtijöiden lista on muutenkin pitkä, mutta tulijoiden lista on kapeampi. Ruben Rafkinin, Jimi Suomen, Juhani Jasun, Linus Fröbergin, Juhani Jasun, Emil Hemmingin, Kalle Väisäsen ja Markus Nurmen lähdön myötä viime kauden rungosta on kadonnut paljon.

Tilalle TPS on palkannut uusiksi kärkihyökkääjiksi Jean-Christophe Beaudinin ja Carter Savoien, joiden on olisi oltava kovan luokan vahvistuksia. TPS:ssä on ylipäätään silmiinpistävän paljon ulkomaalaispelaajia – peräti kahdeksan kappalein. Uusista miehistä Eetu Päkkilä havittelee nyt suurempaa roolia, jota hän ei Ilveksestä saanut.

TPS:n ensi kauden kannalta paljon liittyy siihen, että onnistuuko uusi ulkomaalaiskolmikko Werner, Beaudin ja Savoie riittävän hyvin? TPS:llä on kohtuullinen, tosin erittäin kapea materiaali – särkymävaraa ei ole. Siksi kärjen on oltava kärkeä. Viime kaudella 21-vuotias Viljami Marjala yllätti kiipeämällä TPS:n selvästi parhaaksi pistemieheksi 40 tehopisteellään. Lisää rintamaa kärkipelaajien joukkoon tarvittaisiin myös tehojen puolesta myös muilta.

Suuri yleisö ja media tullee seuraamaan suurella mielenkiinnolla hallituksen jäsen Saku Koivun pojan Aatos Koivun edesottamuksia.

TPS:n suurin kysymys ei kuitenkaan ole ainoastaan joukkuetasolla. Se löytyy seuratasolta, johtoportaan tasolta. On suomalaisen jääkiekon kannalta valitettavaa, joskaan ei aivan odottamatonta, mikäli Westerlundin ja Koivun kaltaiset merkkimiehet eivät saa TPS:ään nähtyä paremmin tolkkua.

Ehkä se on yksi osoitus siitä, että kun seuroihin halutaan urheilujohtamista, se maailmanluokan osaaminen tähän kontekstiin ei aina löydy kaikkein yksinkertaisimmalla ajattelulla. Koivu on toki arvostettu entinen NHL- ja maajoukkuekapteeni ja Westerlund entinen maajoukkuevalmentaja, mutta ei se ole tae siitä, että juuri urheilujohtaminen luonnistuu toivotulla tai edes puheen tasolla esitetyllä tavalla.

Odotusarvo TPS:n osalta on, että sen pitäisi olla kuitenkin kuuden sakissa runkosarjassa ja onnistumalla välieriin. Jos suksi kuitenkin lipsuu, moni syyttävä sormi saattaa perinteisin menoin sojottaa taas päävalmentaja Miettisen suuntaan.

TPS:n tulevaisuuden kannalta saattaisi olla perustellumpaa tarkastella ohi valmentajien ja pelaajien sitä, miten hyvin Westerlund, Koivu ja Urama ovat onnistuneet.

Ovatko he eläneet ja johtaneet kuten ovat opettaneet?

Aition jääkiekkokynät Petteri Sihvonen ja Samuel Savolainen arvioivat jokaisen Liiga-seuran lähtökohdat ennen kauden alkua.