Nelinkertainen ralliautoilun maailmanmestari Tommi Mäkinen toimii nykyään Puuppolassa maanviljelijänä sekä ralliautojen tuotekehittelyssä Tommi Mäkinen Racing -yrityksesä. Ralliuran lopettamisesta on kymmenen vuotta.
- On ollut hyvä, että minulla oli koko ajan tekemistä, kun ura loppui. Paikoilleen asettuminen oli vaikeaa. Olin tottunut niin pitkään matkustamaan ja menemään. En haluaisi kokea lopettamista uudelleen. Meni puolitoista vuotta tajuta, että en olee nää ammattiurheilija.
Mäkisellä on kaksi lasta: 11 -ja 18 -vuotiaat pojat. Tommilla ja avovaimolla käy yhä vieraita ralliajoilta ulkomailta asti.
- Käyn itsekin paljon työreissuissa ulkomailla, mutta kutsun myös vieraita meille. Ensi sunnuntaina meille tulee japanilaisia liiketuttavia. Urheiluajoilta jäi valtavasti tuttuja, joiden kanssa olen nähnyt ja tehnyt yhteistyötä nyt uran jälkeen, Mäkinen kertoi eilen Raffaello kesäterassin avajaisissa.
Helteisestä säästä saapui nauttimaan myös monia muita julkisuudesta tunnettuja henkilöitä.