Apu

Kostea elämäntyyli erotti perheestä, lopulta tilalle tulivat autiomökki ja puutarhanhoito – nyt Tomi Voronin on runoilija ja suntio

Kostea elämäntyyli erotti perheestä, lopulta tilalle tulivat autiomökki ja puutarhanhoito – nyt Tomi Voronin on runoilija ja suntio
Asfalttipihojen kasvatti Tomi Voronin jätti rikkinäisen elämänsä, osti sokkona autiomökin ja raivasi puutarhan. Huutavan hiljaisuuden keskellä alkoi syntyä runoja. Nyt elämän värit löytänyt kirjoittaja on valtuutettu ja suntio.
Julkaistu: 27.12.2021

Pohjois-Pirkanmaalla Kolhon kylän laidalla on metsässä punainen Viita-ahon mökki, jonka pihaniityn lukuisat luonnonkasvit ja pörriäiset ovat valmistautuneet talveen. Pieni kasvihuone tuotti mansikkaa, tomaattia, kesäkurpitsaa, yrttejä, kurkkuja ja muuta. Hedelmäpuiden oksat kantoivat omenia, kriikunoita, kirsikoita ja luumuja säilöttäväksi asti.

Runsas on Viita-ahon torpan isännän, runoilija ja suntio Tomi Voroninin sanatuotantokin.

– Jokin mitä olen päivän mittaan kuullut, nähnyt tai kokenut, jää yön yli tekeytymään, ja aamulla se tahtoo saada hahmonsa runona jo ennen kuin ehdin laittaa tulet hellaan, mies kertoo.

Hän synnytteli sanoja helposti jo kouluikäisenä. Kotitehtäväksi annettu ainekirjoitus paisui seitsemän ruutuvihon mittaiseksi romaaniksi. Pojan suuri unelma oli tulla aikuisena kirjailijaksi, mutta varhain alkanut kostea elämäntyyli vei miehen mukanaan.

Pohjimmiltaan Tomi Voronin tunnustaa olleensa aina kohtelias ja herkkä mies, mutta sellainen ei ollut suosittua hänen nuoruutensa elämänpiireissä.

– Vartuin pääkaupunkiseudulla betonilähiössä, jossa herkkyys ei todella ollut eduksi. Yhdessä kavereiden kanssa tuli istuttua kallioilla pussikaljojen kanssa jo hyvin nuorena, Tomi kertoo.

Runsas alkoholin käyttö seurasi myös aikuisiälle ja toi itsekkyyden lasit silmille. Se heijastui myös silloisiin koviin ja katkeriin runoihin.

Siitä alkoi muutaman vuoden kestänyt synkkä ajanjakso, jolloin Voronin koki, ettei millään oikeastaan ollut enää väliä.

Kovaan työntekoon tottuneen miehen työhistoria muodostui kirjavaksi ja päätyi uupumiseen. Eräänä päivänä Voronin ymmärsi, ettei voi alkoholiongelmansa vuoksi jatkaa perhe-elämää, joten hän jätti perheensä ja lähti kotoa.

Siitä alkoi muutaman vuoden kestänyt synkkä ajanjakso, jolloin mies koki, ettei millään oikeastaan ollut enää väliä.

Lopulta keskustelu tyttären kanssa käänsi suunnan ja sai aikaan päätöksen pelastaa se, mikä oli vielä pelastettavissa. Raitistuminen johti pitkäaikaisen unelman tielle.

Oli tullut aika hankkia oma rauhallinen maapaikka kaukana kaikesta entisestä.

– Tajusin kipeästi, etten selvin päin oikeastaan tiennyt kuka olin. Tarvitsin totaalisen elämänmuutoksen. Se tosin tarkoitti sitä, että menetin silloiset kaverit ja kaikki tutut kuviot.

Voronin aloitti tien muuttoon syöttämällä kiinteistövälittäjän hakukoneeseen unelmiensa kodin tuntomerkit. Valinta osui Kolhon kylän Viita-ahon mökkiin. Mies ei ollut koskaan kuullutkaan paikkakunnasta, mutta päätti tarttua tilaisuuteen.

Hän osti sokkona parin hehtaarin maatilkun sekä sillä sijaitsevat autiot rakennukset keväällä 2015.

– Vietin ensimmäisen kesän raivaamalla käsipelillä pusikoitunutta pihaa ja peltoa aamusta iltaan, kunnes sain avarrettua näkymää, Voronin muistelee uuvuttavaa urakkaansa.

Rahat olivat lähes loppu, ja kauppaan oli kuuden kilometrin kävelymatka.

Kaupunkilainen opetteli uuden elämän­muodon. Illalla hän lämmitti saunan, ihmetteli lintujen konserttia ja kesän tuoksuja. Hän ei entuudestaan tuntenut Kolhosta ketään. Lähinaapureita ei ollut, ei tv:tä eikä internet-yhteyksiä. Rahatkin olivat lähes loppu, ja kauppaan oli kuuden kilometrin kävelymatka.

– Jouduin kohtaamaan menneisyyteni, enkä juuri pitänyt näkemästäni. Oppiakseni ymmärtämään itseäni luin psykologiaa ja Tommy Hellstenin kirjoja. Heitin tuskastuneena kirjat välillä pihalle ja hain kohta taas takaisin.

Noilta ajoilta kertoo runon katkelma:

Pimeä taputtaa

runoilijan päälakea, niin

että luu paistaa

(Tomi Voronin, Viita-ahon ajattelija – torpparin elämää, 2019)

Lumeton ja pimeä alkutalvi kutisti katuvaloihin tottuneen miehen elämänpiirin mökin ja saunan vaiheille.

Elämä oli yhtäjaksoista hiljaisuuden retriittiä lähes vuoden. Pitkinä iltoina syntyi luontoa ja elämän karheaa pintaa heijastavia runoja.

Vuosia ilman rakkautta

kun on alkanut haalistua

ilman kosketusta

katsoo odottamatta

lempeisiin silmiin

tuntee hengittävänsä

kuin sivumennen.

Täällä,

jylhien korpien keskellä

en näe mitään,

ymmärrän kaiken.

(Tomi Voronin, Viita-ahon ajattelija – torpparin elämää, 2019)

Voronin päätti lopulta hakeutua ihmisten pariin. Hän rohkaistui menemään mukaan Kolhon kirkon pihatalkoisiin. Hän hämmästyi ystävällisyyden ja välittämisen määrää, jota alkoi saada pienellä kylällä osakseen.

– Ihmettelen, miten vaikeaa oli aluksi nöyrtyä ottamaan apua vastaan, mutta siitä alkoi vähitellen nousuni yksinäisyydestä yhteisön jäseneksi. Olen saanut niin paljon apua ja ystävällisyyttä, että haluan nyt vastavuoroisesti antaa aikaani paikkakunnan hyvinvoinnin eteen. Erityisesti palveluiden säilyminen sivukylillä ja elävä kulttuuritoiminta ovat sydäntäni lähellä, Vorinin sanoo.

Tomi Voronin ei olisi voinut entisessä elämässään kuvitella ottavansa hoitaakseen yhteiskunnallisia vastuutehtäviä. Nykyisin hän on Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu, kirkkoneuvoston jäsen, kirkkovaltuutettu ja vs. suntio Mänttä-Vilppulan seurakunnassa.

Runokirjoja, Kulttuurivartteja, Loruvartteja...

Viisi runokirjaa julkaissut Voronin tekee myös tilauksesta runoja ja räätälöityjä runo- ohjelmia. Hän on kehittänyt muun muassa Kulttuurivartit parin palvelutalon kuntouttavan työtoiminnan väelle. Hän aloitti ujuttamalla kuulijoille ensin proosaa, sitten murrerunoja ja viimein muutakin lyriikkaa.

Runoilija vetää mielellään myös runopajoja esimerkiksi työpaikkojen virkistyspäivillä. Eskarilaisille hän on kehittänyt Loruvartit, joiden pohjalta on synnytteillä lorukirja. Hän käy lausumassa runojaan monenlaisissa tilaisuuksissa ja on rohkaistunut esittämään lauluja. Muutama sanoituskin on syntynyt.

– Perustin 2019 ystävieni kanssa runoilijoiden POEM ry:n, ja loimme tänä syksynä kolmatta kertaa käynnistyvän Poetry Open mic Mänttä -tapahtuman. Siellä monenlaiset sanataiteen ystävät voivat kuulla ja esittää runoja.

Päivittäinen kirjoittaminen, lukeminen sekä toistuva kirjoittajakouluttautuminen näkyvät Tomin teksteissä.

Voroninin runot ovat kerronnallista ja vapaamittaista. Niiden sisältö on avartunut minäkeskeisyydestä tarkkanäköiseen ilmiöiden havainnointiin.

– Haluan runojeni puhuttelevan, liikuttavan, ottavan kantaa ja myös viihdyttävän, mutta kuulijoille pitää jättää tulkinnan varaa. Runo on parhaimmillaan dialogia yleisön kanssa, Voronin kertoo.

Runoilija Voronin rakas nahkahattu on kiertänyt mukana monet eräreissut, joilta hän on saanut mielen tyyneyttä ja materiaalia kirjoitustyöhön.

Vaikka Voronin kokee olevansa juureton, hän on valinnut ”loppusijoituspaikakseen” puhtaiden ja kalaisten vesistöjen ympäröimän Kolhon.

Tuhannen asukkaan kylällä olisi tarjolla puoli-ilmaisia asuntoja, mutta hän haluaa elää metsässä ilman mukavuuksia. Ruumiillinen työ siivittää sanojen syntyä sopivasti.

"Levollisuus, nöyryys ja kiitollisuus on jokaisen löydettävissä oleva onnellisen elämän resepti."

Jo eläkeiän saavuttaneessa mökissä ei ole edelleenkän muita mukavuuksia kuin sähköt. Punainen mökki ja sauna lämpiävät puilla, ja ulkovessa nököttää pihan perällä aittarakennusten takana.

– Vesi tulee ja menee kantamalla. Asuinneliöitä on vain 27, mutta tässä on kaikki mitä minä ja Osku-kissani tarvitsemme, mökin isäntä toteaa tyytyväisenä.

Hän nauttii seurata ympärillään luonnon kiertokulkua. Talvella lumi on Kolhossa puhtaan valkoista, ja kevät tuo linnut ja kasvun ihmeen. Syksy kuluu satoa korjatessa ja säilöessä omavaraisviljelijän talviherkuiksi.

Viita-ahon kaivolla on tapana syksyllä kuivua. Voronin ei kauhistele mahdollista talven vesipulaa etukäteen, sillä hänen mottonsa on: ”Asioilla on tapana järjestyä.”

– Illalla kiittelen Luojaa kaikesta ja pyydän varjelusta. Levollisuus, nöyryys ja kiitollisuus on jokaisen löydettävissä oleva onnellisen elämän resepti.

Rakkauselämä näkyy runoissa

Voronin kertoo, että rakkauselämäkin on pitkästä aikaa saanut tuulta purjeisiin, ja se tulee varmasti näkymään tulevaisuudessa uusina runojulkaisuna. Nyt on jotain syntynyt:

Aamu aamun jälkeen

roikkua unen sumussa

poimia kirjaimet lakanoilta

takoa varmalla otteella

kompassinneula

sinusta minuun

minusta sinuun.

(Tomi Voronin, uutta tuotantoa, 2021).

Pikkuisen kasvihuoneen sato antaa iloa kokkaamista harrastavalle miehelle ympäri vuoden. Hillot, kurpitsapikkelsit, ketsupit, kuivatut maustevihannekset ja muu itse valmistettu höystää talvipäivien aterioita.

Timo Voronin

  • Syntyi 15.8.1969 Helsingin maalaiskunnassa.

  • Asuu Mänttä- Vilppulassa.

  • Työ: runoilija/ keikkasuntio.

  • Kolme aikuista lasta.

  • Seurustelee.

Kommentoi »