Tomi Metsäketo oli poika, joka halusi laulaa.

Ura toi hänelle ihailua ja menestystä, kunnes maineeseen tuli kolhu. Se oli lamaannuttava kokemus.

Mitä se opetti hänelle?

Kun Tomi Metsäketo oli kolmevuotias, hän esiintyi joulukadun avajaisissa Helsingissä yhdessä sisarensa Annikan kanssa. Päässään hänellä oli Davy Crockett -hattu, sellainen karvainen talvihattu, jossa on häntä.

Tomi lauloi vanhan lastenlaulun: ”Minäpä olen se pikkuinen poika, se mamman oma Matti, ja mummon mussu ja taaton tassu, ja Maijan marakatti.”

Esiintymisrohkeutta hänellä oli jo pienenä.

184-senttinen Metsäketo on yhä kuin kotonaan estradeilla, suurilla ja pienemmillä näyttämöillä. Tottunut ottamaan oman tilansa ja yleisönsä. Metsäkedon temperamentissa ja olemuksessa on jotain epäsuomalaista, on aina ollut. Jotain italialaista rentoa tyylikkyyttä ja itsevarmaa asennetta. Hänet voi hyvin kuvitella Rooman kujille. Roomassa hän opiskelikin laulua melkein kymmenen vuotta.

Nyt maisema on kuitenkin toinen, arkisempi. Helsingin Musiikkitalon koruttomassa kahvilassa istuu hieman varautunut Tomi Metsäketo. Haastattelut eivät ole hänen mielitekemistään, vaikka niihin on julkisessa ammatissa totuttava. Tukka on ponihännällä, vaikka konserteissa kiharat liehuvat monesti vapaina.

Musiikkitalon toisella puolella kohoaa Eduskuntatalo ja toisella puolella keskustakirjasto Oodi. Viereinen Kansalaistori on hiljainen, vain polkupyöräilijät vilahtavat vauhdilla Musiikkitalon isojen ikkunoiden ohi.

Metsäketo vetää huivia tiukemmalle kaulaan. Ulkona puhaltava viima ei tee hyvää laulajan tärkeimmälle instrumentille äänelle. Hän on huristellut paikalle sähköpotkulaudalla. Hän puhuu hiljaa, jotta lähellä olevat eivät kuuntelisi. Olemus kuitenkin rentoutuu, kun hän huomaa, että ihmiset ovat täälläkin kuulokkeet korvillaan ja keskittyvät vain omiin asioihinsa.

– Musiikkitalo on minulle kovin rakas paikka. Olen esiintynyt täällä lukuisia kertoja, hän sanoo ja katselee ympärilleen korkeassa tilassa.

Kaikki alkaa äänestä. Pikkupojan ääni oli kirkas, nyt 51-vuotiaana Metsäkedon tenori on soinnukas ja ilmeikäs, koulutettu instrumentti. Ooppera-aariat alkukielellä, italialaiset tutut laulut ja serenadit sekä suomalainen viihdemusiikki – hän on laulanut kaikkia.

Laaja-alaisuus on tavaramerkki, josta Metsäketo on pitänyt vuosien varrella kiinni, vaikka hänellä on klassisen musiikin koulutus. Vahva perusta muusikon ammattiin tuli jo lapsuudenkodista.

Tomi Metsäkedon isä Martti Metsäketo oli muusikko ja laulaja – itse asiassa yksi eniten äänittäneitä suomalaisia studiomuusikoita. Hän esiintyi televisio- ja radio-ohjelmissa 1960-luvulta lähtien.

Äiti Maikki Metsäketo luopui aikoinaan laulajan urastaan ja keskittyi perheeseen. Lapsista ensin syntyi Annika, sitten Tomi. Annikasta tuli  juontaja ja radioääni. Molemmat sisarukset olivat lehtien palstoilta tuttuja. Heistä tehtiin yhteishaastatteluja, joissa välittyi kuva menestyneistä ja kauniista sisaruksista.

Kuva oli rikkumaton, kunnes lokakuussa 2017 Tomi Metsäketo joutui julkisuuden negatiiviseen myllyyn.

Facebookiin tehdyissä päivityksissä muutama nainen väitti Metsäkedon käyttäytyneen sopimattomasti. Huhut alkoivat saman tien kiertää mediassa. Seiska ja iltapäivälehdet kirjoittivat aiheesta päiväkausia, ja ihmiset puivat asiaa sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla.

Samaan aikaan Metsäketo kilpaili Tähdet, tähdet -tv-ohjelmassa. Siinä kymmenen artistia esittää musiikkia eri genreistä ja kisaa siitä, kuka on säkenöivin esiintyjä. Ohjelmaa oli tehty vasta kaksi jaksoa, kun keskustelu Metsäkedon väitetystä käytöksestä ryöpsähti julki.

Ohjelman tuotanto hyllytti hänet ohjelmasta. Päätöstä perusteltiin tuotantorauhan takaamisella.

– Tutkittaessa tuli ilmi, että nettikirjoittajilla oli mielenkiintoisia kaveriyhteyksiä ohjelman muihin kilpailijoihin, Metsäketo sanoo.

Tomi Metsäketo julkaisi asiasta oman tiedotteensa ja tunnusti käyttäytyneensä elämässään joskus ajattelemattomasti ja hakeneensa naisseuraa ”jotenkin liian kärkkäästi”. Oliko takana hyvännäköisen, tunnetun poikamiehen ja menestyksen tuoma itsevarmuus?

– Se oli lamaannuttava, karmea kokemus, ja tuntui kuin maailmani olisi kaatunut siihen paikkaan. Keikat peruuntuivat ja olin hetken kuin tyhjän päällä, Metsäketo sanoo. Myös näyttävä rooli Mamma Mia -musikaalissa meni sivu suun.

Metsäketo on hetken hiljaa ja jatkaa, että onneksi hän ei ollut yksin. Perhe ja ystävät, jotka hänet oikeasti tunsivat, tukivat ja pysyivät rinnalla. Heidän kanssaan tilanteesta pystyi puhumaan. Se auttoi nousemaan lamaannuksen ja häpeän tunteista.

Poliisi alkoi tutkia joitakin sosiaalisessa mediassa julkaistuja viestejä. Metsäketo sanoo, ettei tehnyt itse rikosilmoitusta.

– En, koska poliisi ja syyttäjä tekivät tutkinnat ja rikosilmoitukset.

Vuonna 2018 tapaus eteni käräjäoikeuteen. Neljän naisen epäiltiin kirjoittaneen Metsäkedosta tavalla, joka täytti kunnialoukkauksen tunnusmerkit. Syytteitä ajoi virallinen syyttäjä, ja Metsäketo oli jutussa asianomistajana. Käräjäoikeus tuomitsi naiset kunnianloukkauksesta ja langetti heille 25 päiväsakkoa, mikä tarkoitti naisten tuloilla 150–675 euroa.

Metsäketo sanoo, että ”agitaattorit” eli henkilöt, jotka yllyttivät näihin kirjoituksiin, pääsivät kuin koira veräjästä. Keitä he olivat, hän ei halua yksilöidä.

Mainehaitta kaikesta tapahtuneesta oli Tomi Metsäkedolle suuri. Mitä hän nyt tapahtuneesta miettii?

– Kun asiaa tutkittiin, päällimmäinen oivallukseni oli se, miten huonosti ihmiset nykyään voivat ja purkavat pahaa oloaan nettiin, hän sanoo.

Samoihin aikoihin vuoden 2017 lopulla maailmalla oli alkanut levitä Me too -liike, joka nosti esiin naisten ja myös joidenkin miesten kokeman seksuaalisen häirinnän ja väkivallan. Keskustelu alkoi myös Suomessa. Me too ei koskenut vain taiteilijapiirejä, vaan muutakin työelämää.

– En vähättele tuon Me too -liikkeen alkuperäistä ajatusta. Nykyään kaikki vaan vedetään överiksi, mikä on huono asia. Mutta se, mistä minua syytettiin, oli täysin sitä vastaan ja liioittelua, mikä todellisuudessa olen.

Kapellimestari Jukka Nykänen on tuntenut Tomi Metsäkedon kohta kolmekymmentä vuotta. Nykänen näki, miten tilanne opetti Metsäketoa. On eri asia olla esillä estradilla kuin esillä yksityishenkilönä viettämässä iltaa.

– Se oli hänelle todella kurja ajanjakso. Hän oli ollut pitkään julkisuudessa ja huomion keskipisteenä, eikä ehkä aina ymmärtänyt, millaisia signaaleja hän saattoi lähettää. Olen ylpeä siitä, miten hän pääsi jaloilleen, eikä katkeroitunut.

Nykäsen sanoin Metsäketo ”on oppinut handlaamaan julkisuutensa”. Hänen mielestään Metsäketo on pohjimmiltaan sama Tomi kuin nuorena.

– Hän on sydämellinen ja lojaali ja osaa ottaa ihmiset huomioon. Ystävänä voin aina luottaa häneen. Metsäkedon monivuotinen yhteistyökumppani ja konserttikiertueiden tuottaja Lilja Kainulainen sanoo, että Metsäketo on suorapuheinen ihminen.

– Olen nähnyt vuosien varrella, miten Tomista välittyvät sivistyneisyys ja kohtelias käytös. Se ei ole päälle liimattua, vaan varmasti kotoa opittua.

Tomi Metsäketo sanoo nyt, että enimmäkseen suomalaiset ovat julkisuudessa tunnettuja ihmisiä kohtaan kohteliaita. Ainoa, mikä häiritsee, ovat salaa kännyköillään kuvia räpsivät. Heitäkin välillä on. Yhteiskuviin hän suostuu mielellään, jos sellaisia erikseen kysytään.

Ehkä hän itse on oppinut myös sen, mitä Jukka Nykänen on miettinyt. Kun on tottunut esiintymään ja olemaan työssään esillä, yksityisesti voisi pitää matalaa profiilia.

Se saattaa olla myös yksi syy siihen, että kun tapaamme Musiikkitalolla pilvisenä päivänä, Tomi Metsäketo tulee sisälle aurinkolasit silmillä. Hän ei halua turhaan herättää huomiota.

Koronapandemia lamautti elämän ja kulttuurielämän 2020-luvun alussa. Tomi Metsäkedolta menivät keikat, kuten muiltakin artisteilta. Hän teki vuonna 2020 yhden ainoan streamkonsertin ja ajatteli, ettei hän ihan sellaista höpönlöpöä varten ollut uraansa edistänyt ja ääntään kouluttanut.

Paluu yleisön eteen oli vapauttava kokemus. Elävän yleisön edessä hän on juuri se, mikä on – esiintyvä, musiikkia rakastava ja sen tunteita välittävä taiteilija.

– Tarvitsen yleisön, enhän muuten olisi taiteilija. Esittävä taide tarvitsee aina vastaanottavat ihmiset.

Kahdeksanvuotiaana Tomi Metsäketo toi koulusta kotiin keltaisen mainoslipukkeen ja kertoi vanhemmilleen haluavansa Cantores Minores -kuoroon. Vaikka musiikki oli olennainen osa Metsäketojen elämää, vanhemmat hieman hämmästyivät pojan intoa ja päättäväisyyttä.

– Musiikki oli itsestään selvä asia meillä kotona. Isä lauloi, soitti saksofonia, bassokitaraa, huilua ja rumpuja, ja äiti lauloi myös. Kuoroon halusin ehkä eniten sen takia, että ajattelin saavani sieltä kivoja kavereita, Metsäketo kertoo.

Heleä ja puhdas poikasopraano pääsi A-kuoroon, matkustavaan ykkösporukkaan. Siellä vallitsi luja yhteishenki. Kuoroa johti legendaarinen Heinz Hofmann. Saksalainen kuoronjohtaja ja kirkkomuusikko osasi pitää pojat kurissa ja luotsata eteenpäin heidän taitojaan. Kuoro teki esiintymismatkoja myös ulkomaille.

Jatko oli selvä: ensin Sibelius-lukio ja sitten Sibelius-Akatemia, jonne Metsäketo pääsi oopperaluokalle.

– Olin ollut lukiossa vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa Los Angelesissa, ja siellä sain luokkakaveriltani ahaa-elämyksen. Lähdin määrätietoisesti sijoittamaan tulevaan ammattiini. Siis ääneen, ihmisääneen, joka on yksilöllinen meistä jokaisella.

Metsäketo alkoi tutkia omaa ääntään ja sitä, miten sitä voisi kehittää. Hän vaihtoi sähköbassotunnit klassiseen yksinlauluun.

Metsäketo harmittelee, että Suomi vanhenee, mutta musiikkia tehdään vain nuorille. Se on ­hänestä ristiriitaista.

Oman äänen opiskeleminen on loputon tie, Metsäketo sanoo. Hän ei kuvittele olevansa valmis. Jos niin ajattelisi, kehitys taiteilijana loppuisi.

– Niin kuin kroppa muuttuu iän myötä, muuttuu myös ääni. Siihen tulee lisää syvyyttä ja tulkintaa. Siksi äänen tutkiminen on elämänmittainen tutkimusmatka.

Pianisti, sittemmin kapellimestari Jukka Nykänen ja Tomi Metsäketo tapasivat ensi kerran vuonna 1996. Silloin juuri asevelvollisuuden suorittanut lyhyttukkainen nuori laulaja tuli miespäärooliin Salainen puutarha -musikaaliin Aleksanterin teatteriin.

– Oivalsin heti, miten musikaalinen ja läpeensä taitava laulaja hän oli. Ja olihan hänellä vahva koulutustausta. Vuosien myötä olen nähnyt, miten häneen on tullut lisää varmuutta, Nykänen kuvaa.

Metsäketo sanoo äänensä olevan nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen, mutta suuret levy-yhtiöt keskittyvät tällä hetkellä lähinnä hiphopiin, poppiin ja räppiin.

– Olen kysellyt levytysmahdollisuuksia, mutta vastaus on, että musiikkia tehdään nyt nuoremmille ikäpolville. Se jättää ison asiakaskunnan ilman musiikkia. Yksi tärkeä syy kollegoideni kanssa tehtäviin kiertueihin on se, että viemme musiikkia kaikille.

Metsäkedon mielestä musiikkitarjonnan – niin kuin kaiken muunkin kulttuuritarjonnan – pitäisi olla mahdollisimman laaja-alaista ja palvella monen ikäisiä. Hänestä on ristiriitaista, että Suomi vanhenee ja nuoret ikäluokat pienenevät, mutta musiikkia tehdään vain nuorille – ja ohjataan tekemistä määrätietoisesti musiikillisesti köyhään ja yksinkertaiseen suuntaan.

Hymy syttyy Tomi Metsäkedon silmiin, kun hän alkaa kertoa lapsuudestaan Koillis-Helsingin Siltamäessä. Perhe oli turvasatama, johon hän on aina voinut luottaa.

– Olimme siskoni kanssa 1970-luvun onnellista sukupolvea. Ihmiset eivät kulkeneet omissa kuplissaan kuulokkeet korvilla kännykkä kädessä. Elämää tarkkailtiin ja tutkittiin luonnossa, joka oli lähellä helsinkiläisessä lähiössä. Heittelimme frisbeetä ja leikimme pihalla kirkonrottaa, nelistä, kymmentä tikkua laudalla, rosvoa ja poliisia, inkkaria ja länkkäriä.

Tomi pelasi nappulaliigassa jalkapalloa ja muistaa olleensa ylipäätänsä paljon ulkona. Kun ruoka-aika koitti, Maikki-äiti vihelsi parvekkeelta.

– Todellakin vihelsi, hän osasi sen taidon. Sitten me huusimme Annikan kanssa, että tullaan, tullaan!

Maikki Metsäketo kertoo, että stadin tyttönä hän osaa viheltää korkealta ja lujaa. Äidin mukaan Tomi oli siskoaan rauhallisempi luonne. Hän leikki paljon itsekseen, mutta esiintyminen kupli jo jossain pinnan alla. Kuorossa Tomi oppi itsekuria.

– Ja näkihän hän isästään, mitä esiintyminen on ja mitä se vaatii. En usko, että Tomilla on ollut koskaan harhakuvitelmia työstään, Maikki Metsäketo sanoo.

Tomi Metsäketo arvelee itsenäistyneensä nykymittapuulla aika myöhään. Hän muutti kotoa vasta yli 20-vuotiaana.

– Oli hyvä olla äidin ruoissa ja veikkaan, että se oli oikea ratkaisu. Hän ja isä halusivat meistä Annikan kanssa täyspäisiä aikuisia. Olen monesti miettinyt, että meillä vallitsi vähän sellainen välimerellinen perhemalli. Molemmat isoäitini olivat vielä elossa, ja kävimme usein heidän luonaan.

Suurin elämänarvo, minkä Tomi Metsäketo sanoo lapsuudenkodistaan perineensä, on muiden ihmisten kunnioittaminen ja kuuntelemisen taito.

– Kiitos ja anteeksi ovat tärkeitä sanoja minulle. Myös ole hyvä! Ehkä nämä arvot selittävät, miksi teen musiikkia. Haluan tarjota yleisölle hyviä ja kauniita elämyksiä.

Suuri suru tuli perheen elämään vuonna 2015, kun Martti Metsäketo sairastui imusolmukesyöpään. Hän kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen 75-vuotiaana.

– Isä lähti aivan liian aikaisin ja kaipaan häntä edelleen, Tomi Metsäketo sanoo.

85-vuotias Maikki Metsäketo asuu yhä Siltamäessä, samassa osoitteessa ja kodissa, jossa Tomi varttui.

– Minulla on iso leikekirja Tomista ja Annikasta. Martin kuoleman jälkeen en ole jaksanut leikata ja liimata kaikkia heistä tehtyjä juttuja, mutta hauska niitä on lukea, hän kertoo.

Musikaaleja Tomi Metsäketo rakastaa. Yksi tärkeimmistä, voisipa todeta jopa läpimurto, oli Mariuksen-rooli Les Misérablesissa Helsingin kaupunginteatterissa vuonna 1999.

– Olen tiimipelaaja, ja musikaaleissa on aina iso tiimi – näyttelijät, laulajat, tanssijat ja orkesteri. Jokainen osatekijä on tärkeä.

Tänä kesänä Tomi Metsäketo kiertää kahdellakymmenellä paikkakunnalla Tapani Kansa – Laulaja -esityksessä. Hän laulaa Kansan tuotantoa ja kertoo tämän elämäntarinaa.

Metsäketo muistaa viime maaliskuussa kuolleen kollegansa pedanttina ja rautaisena ammattilaisena sekä voimakastahtoisena ihmisenä, joka loppupeleissä sanoi aina kapellimestareillekin viimeisen sanan.

– Minusta se on hyvä tapa toimia. Ei kannata aina vain myötäillä, silloin lipsahtaa helposti keskinkertaisen puolelle. Ehdin onneksi saada Tapsan siunauksen tälle esitykselle.

Tomi Metsäketo naurahtaa luullensa nuorempana itsestään enemmän kuin onkaan.

– Totta kai on hetkiä, jolloin menee vähän liian lujaa. Olen kuitenkin oppinut, miten tärkeää on ymmärtää, miksi tätä ammattiani teen.

Hän toteaa myös, että suomalaiset ovat ikävä kyllä maailman parhaita ampumaan alas. Ensin nostetaan jalustalle ja kehutaan, mutta liian menestynyt ei saisi olla. On olemassa paikka, missä tunnekuohut laskevat ja missä Tomi Metsäketo saa olla aivan tavallinen Tomi. Se on tietenkin koti, jonka hän jakaa elämänkumppaninsa kanssa.

– Vietämme naiseni ja ragdoll-rotuisen Lucifer-kissamme kanssa aika hiljaista kotielämää. Olen viilipytty ja rauhallinen, mutta myös hauskuttaja. Kokkaan mielelläni erilaisia pastoja ja grillaan. Rakkaus italialaiseen ruokaan jäi minuun Rooman-vuosilta.

Nyt seuraa paljastus – Metsäketo kertoo olevansa hieman piilonörtti. Hänellä oli jo kymmenvuotiaana oma tietokone, jolla hän pelasi ja ohjelmoikin.

– Pelaan edelleenkin muun muassa erilaisia strategiavaltakuntapelejä ja uppoudun mielelläni niiden maailmaan. Televisiota en katso juuri ollenkaan, oikeastaan vain luontodokumentit ja matkailuohjelmat kiinnostavat minua.

Esiintyvän taiteilijan vastapainona löytyy Tomi Metsäketo, joka tykkää olla itsekseen omien ajatustensa kanssa. Kotiin tullessaan hän ei laita heti mitään vehjettä pauhaamaan tai soimaan. Hän sanoo, että olisi todella näännyttävää ylläpitää jatkuvasti jotain rakennettua tai keksittyä julkisuusroolia.

– Siksi olen vain minä!

Tomi Metsäketo hyppää Musiikkitalon edessä sähköpotkulaudalle ja sanoo vielä:

– Kaikkia ei voi miellyttää eikä myötäillä. Omasta linjasta ja omasta persoonasta on pidettävä kiinni.