Töissä kiellettyä

Pääkirjoitus on julkaistu Image-lehden numerossa 10/2018

Kirjallisuus kuuluu Imagen jokaisen numeron aiheisiin, mutta lokakuun lopun numerossa sitä on perinteisesti ollut tavallistakin enemmän. Tänä vuonna emme tehneet nimenomaista kirjallisuusnumeroa vaan kirjallisuudesta ponnistavia tai sen liepeiltä syntyneitä artikkeleita, joiden perimmäiset aiheet ja ajatukset on helppo yleistää koskemaan myös muita elämänpiirejä.

Toimittaja Venla Rossin tekemät haastattelut liittyvät työhön ja ihmissuhteisiin töissä. Haastatteluissa kolme kirjailija–kustannustoimittaja-paria kertoo tiiviistä yhteistyöstään. Kirjailijan ja kustannustoimittajan työsuhde on erityislaatuinen, onhan sen lähtökohtana kirjailijan taide. Sen paljastaminen ja jalostaminen vaatii luottamusta, perehtyneisyyttä toisen työhön ja toisen ihmisen tuntemista.

Edelliset ovat minkä hyvänsä työelämän tärkeimpiä osatekijöitä. Koska miellyttävään ja tulokselliseen työelämään kuuluu muutakin, seuraavassa Rossin haastatteluiden ja yksityisajattelun pohjalta lista asioista, joita ei kannata tuoda töihin.

Suuria tunteita

Työelämän suurin valtti ja lupaus on tämä: se on päivittäinen kahdeksantuntinen ilman tunteita. Tai jos ei kokonaan ilman, niin ainakin tunteiden pintatasolla.

Läheisten ihmissuhteiden pohjalla on aina tunne. Se on saanut osapuolet alun perin yhteen ja sen jälkeen kaikki on tuon tunteen säätämistä ja säätelyä.

Tunnetta voi olla toisen mielestä liian vähän tai tavat sen ilmaisuun vääriä tai riittämättömiä. Joskus tunnetta on sen verran, että siitä seuraa jälkeläisiä, ja heidän kanssaan valtaosa elämästä on tunteisiin vastaamista ja niiden kannattelua.

Töissä on toisin. Yhdessäolon lähtökohta on työ, eikä työhön kuulu oletusta lähteä mukaan toisen tunteeseen.

Osin tähän viittaa myös kirjailija Tommi Kinnunen sivulla 42 kiitellessään kustannustoimittajaansa Mikko Rouhiaista siitä, että tämä ei ole sillä tavalla tunneihminen, että nappaisi kiinni toisen emootioista ja lähtisi niihin mukaan. Se tekee hyvää, Kinnunen sanoo ja on oikeassa. Tunteisiin vetoamisesta ja niiden lypsämisestä on tullut niin suosittua, että rauhallista etäisyyttä kaipaa koko ajan enemmän.

Harhaluuloja

Kannattiko todella menettää yöunet vain siksi, että uusi Aloe Vera -makuvesi ja sen lanseerauksen ympärille rakennettu aamupalatilaisuus eivät villinneetkään somea?

Kannattiko todella valjastaa viisi maisteria saattamaan markkinoille mobiilisovellus Satokausikalenteri entisille ylisuorittajille?

Turha stressata tai luulla liikaa, harva työ on lopulta kovinkaan tärkeää. Silti sillä voi olla oikein annosteltuna mielenterveyttä edistäviä vaikutuksia.

Terapeutille kuuluvia asioita

Olen ollut töissä toimituksessa, jossa yksityisasioista ei puhuttu koskaan, sekä toimituksissa, joissa on jaettu kaikki ja koko ajan. Preferoin jälkimmäistä, sillä vain se muistuttaa elämää.

Työn ulkopuolisista yksityisasioista puhuminen on työyhteisön liimaa, mutta kollegoiden tehtävä ei ole liimata yksittäistä työntekijää kasaan. Aiheesta on nyrkkisääntö: toisten niskaan ei pidä koskaan kaataa mitään. Ei liikaa työtehtäviä eikä sellaista, joka kuuluisi ammattiauttajalle tai parhaalle ystävälle.

Tämänkaltaisista tiiviin työsuhteen eronteoista puhuu myös Laura Lindstedt sivulla 56. Kustannustoimittaja ei ole äiti eikä terapeutti, Lindstedt sanoo. Sanan kustannustoimittaja paikalle voi vaihtaa minkä muun ammatin hyvänsä.

Omia eväitä

Vaikka kuinka haluaisi, muovirasiaan pakatut omat eväät eivät viesti siitä, että on edellisiltana tehnyt harvinaisen hyvää ruokaa. Omien eväiden syöminen on hätähuuto: palkkauksessa, työilmapiirissä tai työmaaruokalassa on jotain vikaa. Siksi on esimiesten tehtävä puuttua omien eväiden syömiseen mahdollisimman varhain