Toinen elämä

Pihan peittää tekonurmi, joka on asennettu paikoilleen kolme päivää aikaisemmin. Vihreä pinta on vielä niin siisti, että se näyttää ylelliseltä kokolattiamatolta. Samettisella nurmella hortoilee parisenkymmentä pikkulasta sinne tänne ympäriinsä.

Myös lasten lelut ovat uusia ja tahrattomia. Aurinko saa niiden värit hehkumaan, kuin maisemaan olisi lisätty epäuskottavan paljon kontrastia. Vaikka leluja on paljon, ei niitä koskaan ole tarpeeksi tai ainakaan lasten mielestä oikeissa käsissä. ”Toi otti mun mopon!”, kuuluu rääkäisy pihan vasemmasta kulmasta.

Se, että jonnekin avataan uusi päiväkoti, on harvoin uutinen, mutta keravalaisesta Aito-liikuntapäiväkodista on kerrottu Seiskaa myöten. Syy on selvä. Perustajiin kuuluvat suomalaisen jääkiekon entinen paha poika, urheilu-uransa pari vuotta sitten lopettanut Jere Karalahti ja hänen vaimonsa Nanna Karalahti, joka on Suomen seuratuimpia hyvinvointi- ja lifestylebloggaajia.

Yksi pihan pienimmistä on Karalahtien kaksivuotias Jax-poika. Jaxin ensimmäiset tarhapäivät ovat hänelle itselleen iso muutos elämässä. Vielä suurempaa muutosta tämän päiväkodin aukeaminen kuitenkin merkitsee hänen isälleen.

Siihen kiteytyy Jere Karalahden uusi elämä.

Uudessa elämässä paistaa aina aurinko. Tai niin ainakin kerrotaan Karalahtien eteisen seinällä roikkuvassa tekstitaulussa: Welcome to Kerava / Sun is shining in every day here.

Ja niin se todella paistaakin. Karalahtien kaksikerroksinen omakotitalo läähättää lähes 30 asteen helteessä.

Avarissa sisätiloissa on silti ihastuttavan viileää. Eteisen vieressä on Nanna Karalahden pukeutumishuone, jossa on useita hyllyjä varattu ryhdikkäästi riveissä seisoville korkokengille. Meikkiasema on kuin ammattilaisella. Eteisestä näkyvän käytävän päässä taas pilkistää pelkistetty, vaalea olohuone ja avokeittiö. Ja yläkerrassa, Jaxin huoneessa, on joka lapsen unelma: oma pallomeri. Miellyttääkseen vanhempienkin silmiä, pallomeressä on ainoastaan mustia, valkoisia ja harmaita palloja.

Yläkerrassa ei välttämättä tarvitse käydä nämä yksityiskohdat tietääkseen. Ne voi nimittäin nähdä Nannan YouTube-kanavalleen lataamilta videoilta MEIDÄN KOTI, osat 1–3.

Toisin kuin videoissa, lattialla lojuu nyt muutamia leluja ja portaille on kasaantunut vaatepino. Yleisesti ottaen on kuitenkin hämmentävän siistiä siihen nähden, että taloon on pari viikkoa aikaisemmin syntynyt tyttövauva, Jaxin odotettu pikkusisko.

”Otatko kahvia? Meillä on sekä tavallista että kauramaitoa”, Nanna huikkaa keittiöstä.

Jerekin saapuu kahville. Nanna on juuri kertomassa muistoa omilta päiväkotiajoiltaan, jossa hänet ja hänen veljensä oli ikävällä tavalla laitettu eri ryhmiin, kun Jeren puhelin soi.

”Täällä puhutaan just paskaa susta”, Jere huutaa puhelimeen.

Soittaja on Nannan veli, jääkiekkoilija Henrik Koivisto.

”Laitatko hei sen pois”, Nanna pyytää keskustelua hetken kuunneltuaan ja jatkaa nyökäten vakavana sekä haastattelijalle että miehelleen: ”Alotettaisko nyt.”

"En ole koskaan kokenut olevani pelkästään jääkiekkoilija. Olen myös seikkailija ja rokkitähti.”

Näin Jere Karalahti kertoi viime vuonna ilmestyneessä elämäkerrassaan, joka oli nimetty yhtä mielikuvituksekkaasti kuin miespuolisten urheilusankarien elämäkerrat yleensäkin: Jere. Se oli vuoden 2017 myydyin tietokirja: eri formaateissa sitä ostettiin yli 40 000 kappaletta. Teos on, markkinointilupauksensa mukaisesti, ”kaunistelematon” kertomus Jeren vuosista ammattikiekkoilijana.

Käytännössä se tarkoittaa, että jääkiekko on kirjassa sivuroolissa. Sen sijaan rokkitähti-Jeren elämäkerrassa pääosa on sen tyyppisillä asioilla kuin kokaiinin käyttö, televisioiden heittely hotellihuoneiden ikkunasta ja aamutreenien väliin jättäminen. Jos baariin lähdetään pelkän alkoholin voimin, ensimmäinen tilaus on sata hot shottia.

Näillä elämäntavoilla rokkitähti saa potkut NHL:stä ja päätyy makaamaan vaipoissa teho-osastolle. Kooma kestää useita päiviä. Haimatulehdus saa lopulta aikaan sen, mihin valmentajat ja seurojen kustantamat päihdeterapeutit eivät kovasta yrittämisestä huolimatta ole kyenneet: Jere lopettaa alkoholin käytön pitkäksi aikaa kokonaan. On pakko, sillä vaihtoehto on kuolema.

Kirjaa moitittiin Jatkoaika-jääkiekkosivustolla ”päihteillä rehentelyksi”. Ei se pelkästään rehentelyä ole: rokkitähti Jere myöntää avoimesti, että hän oli päihderiippuvainen. Ja kuten tiedetään: kerran addikti, aina addikti. Mutta tarkoittaako se, että jos riippuvuuden kohde otetaan addiktilta väkisin pois, se vaihtuu lennosta toiseen?

Joka tapauksessa Jeren addiktion kohteena eivät enää hetkeen ole olleet päihteet. Kun hänen katseensa kohtasi vuonna 2014 Hartwall Arenan käytävällä vaalean salaperäisen kaunottaren, ei paluuta ollut. Sen jälkeen, kuten Jere-kirjassa todetaan, ”parasta huumetta on ollut Nanna”, tuolloinen Nanna Koivisto, nykyään Karalahti.

Samalla Jeren elämäntavat ovat siistiytyneet, Nannan myötä hänelle ovat tulleet tutuiksi sellaiset asiat kuin superfoodit ja Instagram. Sekä tietysti lapsiperheen arki, jota Jere on elänyt huomattavasti tiiviimmin kuin ensimmäisen vaimonsa Susannan ja heidän Ronja-tyttärensä pikkulapsiaikana.

Hän on siis ottanut elämässään vastuuta aivan eri tavalla kuin jääkiekkovuosinaan. Silloin valmentajat, pelikaverit ja muut tukijoukot joutuivat paikkailemaan remuavan kiekkosankarin tekemisiä ja tekemättä jättämisiä jatkuvasti.

Mutta päiväkotiyrittäjälle sellainen ei sovi, tietenkään. Viimeistään nyt rokkitähteys on ohi.

"Jax oli puolitoistavuotias, kun muutimme Keravalle viime syksynä”, Nanna Karalahti kertoo valkoisen keittiösaarekkeen äärellä.

Karalahdet asuivat aiemmin Helsingin Kalasatamassa, mutta nyt he halusivat palata Nannan lapsuusmaisemiin. Keravalla on enemmän turvaverkkoja, siis lastenhoitoapua.

Se on tietysti kaikille lapsiperheille tarpeen, mutta muutolla oli myös symbolisempi syy: aviokriisi. Karalahdet erosivat viime vuonna joksikin aikaa. Nanna kirjoitti blogiinsa eron olevan lopullinen.

Muutto Keravalle oli Nannan ja Jeren uusi alku yhteen palaamisen jälkeen. Se merkitsi muutoksia myös Jaxille.

”Ajattelin, että Jax olisi voinut heti muuton jälkeen alkaa harjoitella päiväkodissa käymistä”, Nanna sanoo.

Mutta lähes samaan aikaan, kun Karalahtien muuttolaatikoita kuskattiin Helsingistä Keravalle, paikallinen urheiluyhdistys päätti luopua kahdesta liikuntapäiväkodista. Pomppu- ja Kieppi-nimiset päiväkodit oli tarkoitus liittää osaksi jättimäistä Touhula-ketjua, joka on viime vuosina vauhdilla valloittanut Suomen varhaiskasvatusmarkkinoita. Samalla lapsia oli tarkoitus siirtää uusiin toimipaikkoihin ja ryhmäkokoa kasvattaa.

Se ei miellyttänyt osaa vanhemmista.

He alkoivat haaveilla, että voisivat jatkaa toimintaa Pompussa omin voimin. Muutama työntekijäkin oli kiinnostunut jatkamaan. Kenelläkään ei tosin ollut kokemusta päiväkodin perustamisesta ja pyörittämisestä. Niin, ja rahaakin puuttui.

Mutta sitten pomppulaisten vanhemmat saivat idean.

”Mä olin viikkoa aikaisemmin laittanut viestiä juuri Pomppuun, että voitaisiinko tulla Jaxin kanssa tutustumaan sinne”, Nanna kertoo.

”Ja sitten olinkin yhtäkkiä vanhempien kanssa palaverissa, jossa päätettiin perustaa oma päiväkoti. Projektilta puuttui vetäjät, joten me Jeren kanssa ruvettiin siihen.”

Nannan intoa lisäsi sekin, että hän on itse ollut aikanaan päiväkodissa samassa Ruska-astiaston värisessä tiilirakennuksessa. Rauhallisella omakotitaloalueella sijaitseva päiväkoti oli tuolloin vielä kaupungin pyörittämä.

Pomppulaisten vanhemmatkin olivat enemmän kuin innoissaan, kun Nanna selitti heille, millaisen päiväkodin he Jeren kanssa haluaisivat perustaa omalle pojalleen – ja samalla muillekin keravalaislapsille: ei valkoista sokeria, paljon ravinnepitoista ruokaa, ohjattua liikuntaa joka päivä.

Ja joka perjantai aamupalaksi lettuja.

”Mutta siis letutkin voi laadukkaista aineista tehdä tosi terveellisesti, ei niihin ole pakko käyttää vehnäjauhoja”, Nanna täsmentää.

Niinpä Jax oli kotona vielä vajaan vuoden ajan ja aloitti päiväkotielämänsä vasta nyt, kun päiväkoti on valmis. Isä ja äiti eivät ole siellä häntä hoitamassa, vaan päivittäistä toimintaa pyörittämään on palkattu ammattitaitoista henkilökuntaa. Nanna ja Jere osallistuvat toki suunnittelu- ja järjestelytöihin.

Jere palaa yläkerrasta, jonne hän on hetkeä aiemmin kantanut olkapäällään nukkuvan Jaxin päiväunille. Pari viikkoa sitten syntynyt, vielä nimetön tyttövauva (joka myöhemmin sai nimekseen Alexia) taas nukkuu unipesässä viereisellä sohvalla.

”Jax syntyi melkein samaan aikaan kun mun kiekkoura loppui. Olen ollut sen kanssa aika tiiviisti pari vuotta”, Jere kertoo.

Ehkäpä juuri siksi Jaxin ensimmäinen tarhapäivä oli Jerelle paljon vaikeampi pala kuin Nannalle.

Entisellä jääkiekkoilijalla on ollut hyvin aikaa puuhailla pikkupojan kanssa. Jerelle oli jo sitä paitsi jo etukäteen iso juttu, että he saivat Nannan kanssa nimenomaan pojan. “Ei tullut prinsessaa, vaan suvunjatkaja, soihdunkantaja”, hän hehkutti elämäkerrassaan.

Nyt perheeseen on sitten tullut myös prinsessa. Kaksivuotiaan taaperon ja pariviikkoisen vauvan kanssa elämä muuttuu yhä täydemmäksi.

Mutta juuri nyt molemmat lapset nukkuvat helteen uuvuttamina, ja heidän vanhemmillaan on hetki aikaa juoda erittäin teknisen näköisellä kahvikoneella keitetyt kahvit keittiössä. Ja mistäpä silloin puhuttaisiin, jos ei juuri lapsista. Ja samalla tietenkin omasta vanhemmuudesta.

”Mä olen kyllä muuttunut aika paljon. Aikaisemmin ajattelin, että tärkeintä olisi tiukka kuri ja järjestys. Mutta nykyään tärkeintä on vain rakkaus. En ole varmaan ikinä huutanut Jaxille. Mutta kyllä Jere silti varmaan tavallaan on löysempi kuin mä. Ehkä”, Nanna pohtii.

”Jere, sano nyt millainen sä oot”, Nanna vähän patistaa.

Jere mumisee ensin vähän vaivaantuneena, ettei oikein osaa sanoa. Mutta sitten ajatus lähtee jo jämäkämmin: ”Mä pidän huolta. Yritän rohkaista ja tukea sitä että tehdään paljon erilaisia asioita. Tosta kun lapsille tulee vielä lisää ikää niin - - ”

Nanna puhuu miehensä päälle: ”Siis tärkeintähän on vaan olla sen lapsen kanssa. Ei lapset kaipaa hienoja leluja vaan isän ja äidin tukea ja turvaa. Niistä pitää vaan yrittää tehdä hyviä tyyppejä.”

”Ja hurjapäitä”, Jere lisää.

Entä mitenköhän lapsiin tulee vaikuttamaan se, että heidän vanhempansa ovat melkoisen tunnettuja henkilöitä?

”Ei varmaan mitenkään”, Nanna sanoo miettimättä.

”Ei se vaikuta siihen, miten me eletään, ei rajoita mitään eikä näy meissä, niin en usko, että vaikuttaa lapsiinkaan.”

Siihen julkisuus on kuitenkin tainnut vaikuttaa, että Aito-päiväkoti saatiin pystyyn niin nopealla aikataululla. Talouden pyörittämistä ovat nimittäin helpottaneet erilaiset yhteistyösopimukset, esimerkiksi ruoanlaittotarvikkeita valmistavan Kaslinkin, Jalotofun ja Foodinin kanssa. Liikuntavälinefirma Dinox sponsoroi päiväkotiin kiipeilyseinät ja voimistelurenkaat.

Sijoitustensa vastineeksi sponsorit mainitaan päiväkodin nettisivuilla ja blogissa sekä välillä myös Nannan ja Jeren omissa somekanavissa. Pariskunnalla on yhteensä huimat 150 000 Instagram-seuraajaa.

Karalahdet omistavat päiväkodista yhdessä puolet. Yhtenä osakkaana toimii keravalainen luokanopettaja ja perheenäiti Hanna Liisanantti, ja neljänneksen omistaa Karalahtien mukaan pyytämä ystävä Johannes Laine, joka pyörittää pääkaupunkiseudulla useita vegaaniruokaan keskittyneitä kahviloita ja ravintoloita. Hän on myös suunnitellut päiväkodin ruokavalion yhdessä paikan oman kokin kanssa. Aiemmin vanhainkodissa työskennellyt suurtalouskokki sai idean hakea töihin Aito-päiväkotiin, niin, mistäpä muualta kuin Nannan Instagram-postauksesta.

Ensimmäisenä toimintapäivänä ruokana oli kasvissosekeittoa ja kokin itse leipomia sämpylöitä, seuraavana päivänä falafel-pullia, munakoisodippiä, bataatti-perunasosetta ja vihersalaattia.

Mutta hetkinen: Karalahdethan ovat ammatiltaan nykyään molemmat vähän niin kuin valmentajia, jotka harjoituttavat kaikkia halukkaita niin netissä kuin sunnuntaiaamuisin Keravalla porrastreeneissä.

Onko Aito-päiväkoti jonkinlainen koe? Onko tarkoitus tuottaa päiväkodillinen huippu-urheilijoita?

”Katsotaan sitä sitten, kun nämä lapset menevät ala-asteelle. Veikkaan, että he ovat siinä vaiheessa omassa ikäluokassaan Suomen parhaimmistoa”, Jere sanoo.

”No tuossa oli vitsiäkin mukana, mutta niinhän siinä väistämättä tulee käymään, kun ne liikkuvat pienestä pitäen ja syövät ravinnerikasta ruokaa.”

Laittaisitko lapsesi useita rikostuomioita saaneen Karalahden päiväkotiin? Ja entisen kiusaajan!

Nämä olivat iltapäivälehtien reaktiot, kun tieto Aito-päiväkodin perustamisesta julkistettiin.

”On se kummallista, että Suomessa aina pitää vetää ihmisen menneisyys esiin”, Jere aloittaa.

”Ne hurjat jutut ovat nyt kuitenkin jo selvästi aika kaukana takana.”

Ihan kaikki skandaalit eivät valitettavasti kuitenkaan ole kokonaan menneisyyttä, vaikka Jere ehkä toivoisi niin. Jeren entinen ”salarakas” ja hänen Stella-tyttärensä äiti, valkovenäläinen Oksana Chaiko oli otsikoissa viimeksi keväällä. Chaiko aikoo nostaa kunnianloukkaussyytteen Jere-kirjaan liittyen. Hänen mukaansa teoksessa esitetään valheellisia väitteitä hänestä.

Lehdistö on useita kertoja revitellyt myös Jeren elatusapuriitoja. Erityisesti ne ovat koskeneet Jeren ja Oksanan Stella-tytärtä, mutta myös 18-vuotiaan Ronja-tyttärensä elatusmaksut Jere on usein maksanut vasta ulosoton kautta.

Nanna toivoisi, että uudesta päiväkodista puhuttaessa voitaisiin välttää näitä ikävämpiä asioita.

”Onhan se omituista, että me tehdään oikeesti tällainen juttu, jossa ainoastaan halutaan levittää hyvää ympärillemme, niin se pitää kääntää tuolla lailla huumetuomioihin ja muuhun. Mutta aina on ihmisiä, jotka haluavat ajatella kaikesta negatiivisesti.”

Karalahtien maailmassa monet asiat tuntuvatkin jakaantuvan positiivisiin ja negatiivisiin. Positiivisiin kuuluu esimerkiksi terveellinen ruokavalio. Nannan mielestä hyvin syöminen ei ole tärkeää niinkään painonhallinnan takia, vaan siksi, että kun ihminen syö hyvin, hän ajattelee enemmän positiivisia ajatuksia.

Roskaruoka taas tuo elämään negatiivisuutta.

Myös Karalahtien kaveripiiri – joka kuulemma usein viikonloppuisin kokoontuu heidän takapihalleen grillaamaan – koostuu Jeren mukaan ”todella positiivisista ja energisistä ihmisistä”.

Ehkä positiivisuuden voima on auttanut siinä, että tuoreen päiväkodin lisäksi Karalahdet ovat vajaan vuoden sisällä perustaneet muun muassa terveyskahvila SoulBowlin Keravan kartanoon (Nanna), ulkotreenikeskuksen Hietalahden uimarannalle (Jere), osallistuneet Avalla esitettyyn Siskot-tv-sarjaan (Nanna), kirjoittaneet blogia, vetäneet yhdessä ja erikseen treenejä kuntoilijoille niin livenä kuin netissäkin, suunnitelleet ruokavalioita, somettaneet ja tehneet toisen lapsen.

”Onhan se tosiaan aikamoista järjestelyä välillä, kun on kaikki nämä hommat ja lastenhoito, ja sitten me molemmat halutaan kuitenkin urheilla joka päivä”, Jere toteaa.

Ettekö te koskaan vaan syö karkkia ja katso koko päivää sängyssä Netflixiä?

”Joka lauantai”, Jere sanoo.

”No, ei me kyllä ehditä maata sängyssä, kun Jax säntäilee milloin missäkin. On melkein pelottavaa, miten paljon se muistuttaa minua pienenä, se on niin täynnä energiaa.”

Ex-kiekkoilijan elämä tuntuu todella olevan entisen päihdesekoilun vastakohta.

Mutta jos on ääripäiden ystävä, ehkäpä positiivinen hyvinvointikin pitää tehdä äärimmäisellä tavalla. Esimerkiksi perustamalla sen ympärille jatkuvasti uusia bisnesmuotoja.

Sillä: Se ainakin on nähty lukemattomia kertoja, miten hankalaa urheilu-uran jälkeisen elämän aloittaminen saattaa entisille urheilijoille olla.

Karalahtien hyvinvointibisnes on vielä aluillaan, mutta sillä on potentiaalia kasvaa. Erilaisten julkkisten perustamat treenaus-, superfood- tai lifestyleyritykset ovat maailmalla jo valtava bisnes. Esimerkiksi näyttelijä Gwyneth Paltrow’n smoothiereseptejä ja kuudensadan euron neuleshortseja tarjoava Goop on arvioitu jo 250 miljoonan euron arvoiseksi.

Suomessakin alalla on viime vuosina nähty erilaisia yrittäjiä: Kalle Palander ja Toni Nieminen perustivat yhdessä henkistä valmennusta tarjoavan firman, kun taas Martina Aitolehti tarjoaa cross trainingia ja core-treenejä. Martina ja Nanna vetävät myös treenileirejä yhdessä: seuraavaksi ollaan lähdössä viikoksi Malagaan.

Aito-päiväkodilla ei kuitenkaan aiota tehdä bisnestä, Jere vakuuttaa.

”Ei tästä varmasti penniäkään rahaa tule, päinvastoin joudutaan varmaan omista heittämään, että saadaan toiminta pyörimään”, hän sanoo.

Oman tarhan perustaminen on myös saanut Jeren tarkkailemaan julkisen puolen päiväkotien resursseja kriittisesti. Niissä tarjottavan ruoan laatu mietityttää, mutta erityisesti häntä suivaannuttaa päiväkotien työntekijöiden palkkataso. Se on hänestä ”pöyristyttävä, siis siihen nähden miten arvokasta työtä he tekevät”.

Aito-päiväkodissa lasten kanssa työskentelevien palkkoja ei olekaan katsottu suoraan taulukkopalkoista, Karalahdet kertovat. Pienessä päiväkodissa on viisi työntekijää ja 35 lasta.

Palvelusetelien käytön yleistyminen on lisännyt yksityisten päiväkotien määrää viime vuosina voimakkaasti. Suomessa toimii nykyään jo yli tuhat yksityistä päiväkotia. Ne ovat tuoneet erityisesti maakuntiin uudentyyppistä varhaiskasvatusta: valinnanvaraa alkaa olla pienilläkin paikkakunnilla.

Pääkaupunkiseudulla ja muissa isommissa kaupungeissa on jo pidempään ollut paljon tarjontaa metsässä toimivista luontopäiväkodeista kielikylpytarhoihin ja Montessori-toimintaan.

Liikuntapäiväkoti on tänä päivänä yksi yleisimmistä päiväkodin muodoista: Keravallakin niitä on useita. Teemu Selänne on jo useamman vuoden toiminut Touhula-päiväkotien urheilukummina. Seinäjoella eräs liikuntapäiväkoti sijaitsee jopa Duudsonien teemapuiston yhteydessä.

Sinänsä Karalahtien suunnitelmassa ei siis ole mitään erityisen mullistavaa. He tosin aikovat tehdä päiväkodistaan hieman julkisemman kuin mihin yleensä on totuttu. Lasten vanhemmilta on pyydetty lupa siihen, että heidän taaperonsa saavat esiintyä tunnistettavissa kuvissa Aito-päiväkodin blogissa ja somekanavissa. Niissä Nanna ja Jere haluavat jakaa reseptejä ja liikuntavinkkejä – niin lapsiperheiden vanhemmille kuin varhaiskasvatuksen ammattilaisille.

Tämä ei kuitenkaan Karalahdille riitä. He ajattelevat isoa kuvaa. Miksi julkisissa päiväkodeissa ei muka olisi varaa tarjota yhtä laadukasta ruokaa kuin Aito-päiväkodissa? Kuka päättää, saako välipalakiisselissä olla sokeria vai ei?

”Ehkä tästä pitäisi lähteä politiikkaan itse tekemään niitä päätöksiä. Koskas ne seuraavat vaalit onkaan?” Jere heittää.

Oliko tuo vitsi?

”Sanotaan näin, että onhan mua lähestytty. Perussuomalaiset ovat pyytäneet ehdokkaaksi. Mutta ei se ollut mulle sopiva puolue, enkä tiedä onko mikään. Mutta miksi sitä politiikkaa ei jossain vaiheessa voisi harkita.”

Politiikka on vain yksi asioista, joihin Jere on viime vuosina havahtunut. Se ei ole mikään ihme. Hän aloitti ammattiurheilun 17-vuotiaana ja lopetti vähän päälle nelikymppisenä. Se, jos jokin, on aikamoisessa kuplassa elämistä.

”Siellä oli kaikki otteluohjelmat ja treeniajat valmiina, mentiin semmosessa putkessa vaan. Ja sitten Jax syntyi juuri kun lopetin. Nythän tässä alkaa vasta kaikki erilaiset asiat aukeamaan.”

Jääkiekko ja lastenhoito eivät välttämättä heti tunnu olevan kovin paljon toisiaan muistuttavia asioita. Mutta toisaalta: taaperon kanssa telmiessä on etua siitä, että osaa keskittyä yksinkertaiseen asiaan eikä kyllästy loputtomiin toistoihin.

Sitähän ammattilaisurheilija on nimenomaan treenannut vuosikausia. Eikä hyvästä fyysisestä kunnostakaan ole haittaa, lapset kun rakastavat erilaista painimista, telmimistä ja ilmaan nostelua.

Yksi tämän vuoden puhutuimmista kirjoista on ollut Pauliina Vanhatalon Toinen elämä. Siinä kertoja toteaa: ”Ensimmäisessä elämässä riittää, kun on rohkea ja tarmokas. Tietää, mitä tahtoo, tai ainakin onnistuu uskottelemaan itselleen niin.”

Ja että jos ensimmäisen elämän jälkeen on oikein nopea, ehtii vielä ”vaihtaa mielipiteitä, puolisoa, ammattia, asuinpaikkaa, saada lapsiakin jos onni on myötä”.

Ja Jere Karalahdella on ollut onni myötä. Hän on saanut kaiken, mistä Vanhatalo kirjoittaa.

Millainen hänen toisesta elämästään tulee, sitä emme vielä tiedä. Eikä Jere itsekään. Monet varmasti odottavat, milloin Keravalle rakennettu idylli romahtaa. Muuttuuko ihmisen perusluonne oikeasti juuri koskaan, vai sopeudummeko me vain?

Mutta toisaalta: kaikilla täytyy olla oikeus ainakin yrittää muuttua. Sitä paitsi Aito-päiväkodin toiminta näyttää ainakin päällisin puolin katsottuna mukavalta. Jax ja hänen pikkusiskonsa viihtyvät Keravalla varmasti mainiosti. Ja ehkäpä Nannan ja Jeren parisuhde tosiaan kaipasi vain uutta alkua, astetta rauhallisemmassa ympäristössä.

Kovasti siihen ainakin haluaisi uskoa.

Kiekkouran päätyttyä Jereä on pyydetty mukaan kuulemma ”ihan kaikkiin” tv-ohjelmiin, esimerkiksi Gladiaattoreihin ja Selviytyjiin.

”Ja Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta ne soittaa joka vuosi!”

Toistaiseksi niin hyvää tarjousta ei ole tullut, että tosi-tv olisi alkanut kiinnostaa edes sen verran kuin politiikka. Sitä ennen Karalahdilla on kuitenkin yksi hieman lyhyemmän tähtäimen haave.

”Kyllähän tässä jo mietitään, että pitäisikö tehdä kolmas lapsi.”