
PMMP ei ollut ainoa nöyryytetty – Toimittaja kysyi Linda Lampeniukselta, mikä myy parhaiten: silikonirinnat, uusi poikaystävä vai anoreksia
PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti kertovat bändin uudessa dokumentissa, miten heitä vähäteltiin 2000-luvun alkupuolella. Tuottaja Hanna Parhaniemi nostaa esiin kolme muuta naista, joiden aiempaa kohtelua voisi tarkastella uusiksi.
Tanja Karpela
Tanja Karpelaa vähäteltiin hänen missitaustansa takia, kun hänet valittiin eduskuntaan keskustan kansanedustajaksi vuonna 1999. Media tituleerasi häntä sitkeästi alentavaan sävyyn alusvaatemallina, vähän kuin se olisi mallimaailman alin lokero. Sävy oli kyseenalaistava: voiko malli olla uskottava poliitikko?
Kun Tanja Karpela nousi kulttuuriministeriksi vuonna 2003, media heitti hänet uuteen lokeroon ja alkoi leipoa hänelle glamourministerin imagoa. Ilmeisesti tämä johtui siitä, että Karpela osasi pukeutua aina etiketin mukaan tilanteeseen sopivalla tavalla tyylikkyydestä tinkimättä.
Tanja Karpela on kertonut myöhemmin kokeneensa median suhtautumisen häneen epäoikeudenmukaisena ja sukupuolittavana. Vuonna 2010 hän ilmoitti, ettei aio enää asettua ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa. Samalla hän kertoi kokemansa julkisuuden tuntuneen kuin perheväkivallalta.
Nykyään Karpela pyörittää puolisonsa Janne Erjolan kanssa koirahoitolaa pariskunnan kotipaikkakunnalla Salossa. Karpela on ammatiltaan esimerkiksi eläintenkouluttaja, erikoisetsintäkoirien kouluttaja ja -koulutusvalmentaja. Lisäksi hän toimii räjähdekoiraohjaajana.
Tarja Halonen
Tarja Halonen joutui Suomen ensimmäisenä naispresidenttinä kovaan myllyyn. Hän oli aina liian vähän – paitsi kerran laukku oli liian suuri.
Kun Halonen teki ensimmäisen valtiovierailunsa Ruotsiin, ruotsalaiset toimittajat nimesivät hänet Muumimammaksi. Syynä oli todellakin laukku, joka oli median mielestä liian suuri kyseiseen tilaisuuteen. Kyseessä oli arviolta A4-paperiarkin kokoinen käsilaukku.
Halonen muisteli kokemaansa vähättelyä ja pilkkaa Naiset, valta ja unelmat -presidentinvaalikeskustelussa vuonna 2018.
– Minusta tehtiin rouvaa, miestä ja milloin mitäkin, hän totesi tuolloin.
Kansanedustaja Tony Halme nimitti häntä lesboksi radiossa vuonna 2003. Halonen on myöhemmin myöntänyt, että se satutti.
Samoin kuin se, että hänen avioliittoaan Pentti Arajärven kanssa on epäilty kulissiliitoksi.
81-vuotias Tarja Halonen tunnetaan seksuaali- ja kulttuurivähemmistöjen oikeuksien puolustajana. Hän aikoo olla aktivisti koko ikänsä.
Linda Lampenius
Linda Lampenius nousi otsikoihin rytinällä jo 1990-luvulla bimbo- ja blondietuliitteillä. Lampenius oli viulisti mutta poikkesi klassisen musiikin kentällä joukosta kallistumalla viihteellisempään tyyliin ja näyttävään pukeutumiseen.
Vähättely sai lisäpotkua, kun Lampenius poseerasi Playboyssa ja näytteli Baywatch-sarjassa.
Linda Lampenius kertoo vuonna 2021 julkaistussa Kesytön elämäni -omaelämäkerrassaan, että media pilkkasi jopa hänen syömishäiriötään. Lampenius on sairastanut bulimiaa, anoreksiaa ja ortoreksiaa. Lampenius muistelee kirjassaan sitä, miten Helsingin Sanomien toimittaja kysyi häneltä, mikä myy parhaiten: silikonirinnat, uusi poikaystävä vai anoreksia.
Lampenius muutti 1990-luvun loppupuolella ulkomaille. Hän on asunut jo vuosikausia Ruotsissa perheensä kanssa. Lampenius esiintyi helmikuussa Uuden musiikin kilpailun väliajalla yhdessä Laura Voutilaisen, Bessin, Annika Eklundin, Einin ja Keiran kanssa.
Lampenius tekee parhaillaan uutta musiikkia. Hän solmi keväällä levytyssopimuksen Suomen Universal Musicin kanssa.