Jessikan ja Jeren ei pitänyt olla match, mutta Tinder päätti toisin – Nyt he asuvat yhdessä perheenä kahdella paikkakunnalla
Jessika Kulju ja Jere Järvinen asuivat 200 kilometrin päässä toisistaan, kun Tinder yllätti heidät. Yrittäjien ei ollut mahdollista jättää kotikaupunkejaan. Oli keksittävä keino saada parisuhde ja perhe-elämä toimimaan.
Tinder voi olla monelle pettymys, mutta joskus se yllättää käyttäjänsä lähes satumaisella tavalla. Marraskuun alussa 2021 Jessika Kulju istui junassa Tinderiä selaillen. Hän oli matkalla kotoaan Ylivieskasta siskonsa luo Tampereelle. Ruudulle ilmestyi kivannäköisen miehen profiili, jossa oli vain kaksi kuvaa.
Toisessa kuvassa mies näytti todella kiltiltä nallekarhulta ja toisessa pilke silmäkulmassa -ryökäleeltä. Jessika mietti, kumpaakohan mies on todellisuudessa.
Hän painoi ”tykkää”.
Samaan aikaan Jere Järvinen istui kaverinsa auton takapenkillä. Hän oli palaamassa kotiinsa Seinäjoelle. Jerelläkin oli Tinder auki. Hän viehättyi kauniin naisen profiilista ja klikkasi myös tykkäyksen.
Kuin kohtalon oikusta Jessikan ja Jeren Tinderit kohtasivat Seinäjoki–Tampere-välillä ohikiitävän hetken ajan. Hetken päästä molempien ruuduille ilmestyi taikasana match – osuma.
Pian he ryhtyivät viestittelemään, mutta muutaman päivän päästä tuli ikävämpi yllätys. He tajusivat asuvansa 200 kilometrin päässä toisistaan, Jessika Ylivieskassa ja Jere Seinäjoella.
Pitkä välimatka mietitytti molempia, mutta erityisesti Jessikaa. Voisiko tästä tulla mitään? Kannattaisiko edes yrittää?
Lopulta asiat järjestyivät hieman poikkeuksellisella tavalla.
Jessika Kulju, 34, on Ylivieskassa kasvanut esteettisen alan yrittäjä. Jere Järvinen, 30, on Seinäjoella lähes koko ikänsä asunut katto-alan yrittäjä.
Nyt he istuvat Seinäjoella kerrostalokaksiossa, joka on heidän toinen kotinsa. Heidän asumisjärjestelynsä hahmottaminen vaatii kuulijalta tavallista enemmän keskittymistä.
– Tätä voi olla vaikea saada kuulostamaan selkeältä, mutta meille tämä on todella selkeää, Jere sanoo.
He asuvat kahdessa kodissa, jotka sijaitsevat Seinäjoella ja Ylivieskassa. Seinäjoella heillä on kaupunkikoti, jossa he viettävät aikaa vain kahdestaan. Ylivieskassa heillä on puolestaan rivitalo, jossa he asuvat perheenä. Siihen kuuluvat molempien lapset: Jessikan 9-vuotias tyttö, sekä Jeren 4- ja 7-vuotiaat pojat. Lapsilla on Ylivieskan kodissa omat huoneet.
Yleensä he viettävät noin joka toisen viikon Ylivieskassa koko perheen voimin. Kun lapset ovat toisen vanhempansa luona, ainakin osa Jessikan ja Jeren viikosta menee kahden kesken Seinäjoella.
– Töidemme takia emme pysty muuttamaan kokonaan toiselle paikkakunnalle. Tämä on kompromissi. Kummankaan ei tarvitse muuttaa, Jessika sanoo.
Vielä kolme vuotta sitten Jessika ja Jere asuivat omillaan. Molemmat olivat eronneet. Jessikan erosta oli kolme vuotta, Jeren erosta vajaa vuosi.
Jessika deittaili sinkkuvuosinaan jonkin verran, ja Jerelläkin oli eronsa jälkeen varovainen etsikkoaika päällä. Kumpikaan ei kuitenkaan löytänyt sopivaa kumppania omalta paikkakunnaltaan.
Tinder auttoi heitä, vaikka osuman saaminen oli hyvin pienestä kiinni. Jessikan hakualue oli vain kolmekymmentä kilometriä ja Jeren viisikymmentä. Heidän onnekseen jossain kohdassa junarata ja autotie olivat riittävän lähellä toisiaan.
”Keskustelut olivat heti hyvin syvällisiä, mutta oli myös pieruläppää.”
Kumpikaan ei ollut toivonut, saati etsinyt, etäsuhdetta. Päinvastoin molemmilla oli haaveena löytää ”perinteinen parisuhde”, jossa asutaan yhdessä perheenä.
– Minulle isoin pelko oli, miten luottamuksen saa rakennettua, kun välimatka on näin pitkä, Jessika sanoo.
Luottamuksellisen parisuhteen luominen voi olla vaikeaa, vaikka asuisi kumppanin kanssa vierekkäin. Jessikasta tuntui kuitenkin, että 200 kilometrin välimatka tekisi siitä vielä mutkikkaampaa.
He jatkoivat viestittelyä ja alkoivat pian myös soitella videopuheluita päivittäin. Keskustellessa he tunsivat olevan samalla aaltopituudella. Kuukausi Tinder-osuman jälkeen he päättivät tavata.
Ensitreffit sovittiin Kalajoella sijaitsevaan Pihvitupa-ravintolaan, josta Jere oli varannut pöydän. Ravintolan henkilökunta oli mukana treffien onnistumisessa. Normaalisti ravintola olisi sulkenut ovensa jo kahdeksalta illalla, mutta kun Jere kertoi, että kyseessä on ensitreffit, henkilökunta heltyi ja piti paikkaa auki iltakymmeneen saakka. He olivat ravintolan ainoat asiakkaat.
Treffit olivat täysosuma, ja ne jatkuivat aamuun asti.
– Minulle tuli ensitreffien jälkeen sellainen tunne, että tässä se nyt on. Mitä ikinä se vaatiikin, niin teen sen eteen töitä, että saisin tuosta pidettyä kiinni, Jere sanoo.
Myös Jessika oli myyty. Jeren kanssa saattoi puhua oikeasti, ei vain kahvipöytäpuhetta lempiväreistä.
– Saimme toisemme nauramaan, mutta sain myös aivoruokaa. Se oli sellaista kerta toisensa jälkeen alusta lähtien. Keskustelut olivat heti hyvin syvällisiä, mutta oli myös pieruläppää, Jessika sanoo.
Hyvistä ensitreffeistä huolimatta Jessika oli jatkon suhteen aluksi hieman Jereä epäileväisempi. Hän tiesi miesten taipumuksen rakkauden ensihuumassa luvata kuun taivaalta ja puhua ”vuoret matalammiksi ja auringon kirkkaammaksi”.
– Ajattelin, että on vähän liikaa välimatkaa. Pitääkö vaan antaa olla, että ei tarvitse myöhemmin näihin asioihin lujaa kompastella, Jessika sanoo.
Jere oli varma tunteistaan ja uskalsi muutenkin suoraviivaisena miehenä luvata, ettei välimatkasta tule ongelmaa.
– Sanoin Jessikalle, että tulet kyllä näkemään, että ajan Ylivieskaan vaikka yhdeksi illaksi, Jere sanoo.
Jere osoittautui sanojensa mittaiseksi mieheksi – sellaiseksi, johon Jessika uskalsi luottaa, eikä hänen ole edelleenkään tarvinnut pettyä.
– Tänäkin päivänä hän tulee vaikka yhdeksi yöksi, Jessika sanoo.
Alkuvaiheen tapailun aikana ajokilometrejä kertyi ja yöunet jäivät vähiin. He saattoivat ajaa Seinäjoen ja Ylivieskan välin parin tunnin vuoksi.
– Parisuhteen alkuvaiheessa ei tee mieli juurikaan nukkua, kun on niin paljon kaikkea muuta puuhaa. Kun valvoo kahteen kolmeen asti ja vähän painii ja lähtee viiden kuuden aikaan ajelemaan töihin, niin kyllä siinä univelkaa kertyy, Jere sanoo.
Myöhemmin he järkevöittivät tapaamisiaan niin, että ne olivat kerrallaan pidempiä.
Suhde syveni nopeasti. Muutaman kuukauden tutustumisen jälkeen he päättivät hankkia uudet yhteiset kodit Seinäjoelta ja Ylivieskasta. He tiesivät, että kahden kodin järjestelystä tulee kustannuksia, mutta töiden takia yhteisen kodin perustaminen johonkin kolmanteen kaupunkiin ei ollut vaihtoehto.
– Se on haluamisesta kiinni, että saa kaiken järjestymään. Pienten suunnittelujen myötä olemme saaneet asiat järjestymään, Jessika sanoo.
Suomessa on perinteisesti ollut vahva normi ydinperheestä, jossa vanhemmat ja lapset asuvat yhdessä saman katon alla. Vaikka Jessikan ja Jeren asumisjärjestelyt poikkeavat tästä, he ovat ehdottomasti perhe.
– Emme koskaan käytä sanaa etäsuhde. Ei ole sinun ja minun lapset, vaan meidän perheen lapset. Asumme yhdessä ja saatamme viettää jopa enemmän aikaa yhdessä kuin sellaiset pariskunnat, joissa toinen tekee vaikka reissutyötä, Jessika sanoo.
”Perinteisessä parisuhteessa on usein mukana omistamisen halu. Meidän järjestelymme murtaa sitä.”
Alun perin molempien haave oli kuitenkin löytää kumppani omalta paikkakunnalta ja asua siellä. Toisin kävi, ja uusi tilanne vaati ajatusten työstämistä ja perinteisestä ydin- tai uusperhehaaveesta irrottautumista.
Heidän lähipiirinsä on suhtautunut myönteisesti kahden kodin malliin, mutta kysymykset paljastavat, että monia järjestelyn toimiminen mietityttää.
– Moni on kysynyt, että miten saamme tämän toimimaan. Olemmeko onnellisia, olemmeko tyytyväisiä, Jessika sanoo.
Hän muistuttaa, että nykyteknologia mahdollistaa asioita, jotka ennen eivät olleet mahdollisia. Se pätee työelämään ja harrastuksiin, mutta myös parisuhteen voi rakentaa eri tavoin kuin ennen. Videopuhelut olivat suhteen alkuvaiheessa tärkeässä roolissa, ja he pitävät niiden avulla yhteyttä edelleenkin, jos se on tarpeen.
Jessika ja Jere kokevat, että kahden kodin asumisjärjestely on tuonut heidän parisuhteeseensa lähinnä myönteisiä piirteitä. Kumppanista ei ole tullut osa kodin kalustusta, eivätkä he pidä toisiaan itsestäänselvyytenä.
– Perinteisessä parisuhteessa on usein mukana omistamisen halu. Meidän järjestelymme murtaa sitä. Tiedostamme, että olemme toistemme kanssa vapaasta tahdosta. Voimme luottaa siihen, että vietämme yhdessä aikaa, koska me molemmat haluamme niin, Jessika sanoo.
Parisuhteessa on tärkeää, että on myös omaa aikaa. Jessika ja Jere kokevat, että se järjestyy nyt helpommin kuin aiemmissa suhteissa.
– Omaa aikaa tulee ihan automaattisesti. Sitä ei tarvitse erikseen järjestää, ja se on plussaa. Omalla ajallaan voi tehdä niitä juttuja, mistä tykkää, ja vastaavasti kun olemme yhdessä, niin sitten todella olemme yhdessä. Meidän ei tarvitse riidellä siitä, voiko lähteä tekemään jotain tai pyytää toista lähtemään pois, että saisi olla joskus itsekseen kotona, Jere sanoo.
Jere kosi Jessikaa toukokuussa 2023. Nyt he ovat kihloissa ja suunnittelevat häitä syksyksi 2025.
– Jessikan kanssa tuli tosi nopeasti sellainen ajatus, että olisi kunnia saada kutsua häntä minun vaimokseni. Olen koittanut käyttäytyä niin, että se olisi mahdollista, Jere sanoo.
Vaikka kahden kodin malli on kaukana siitä, mistä he haaveilivat uutta kumppania etsiessään, lopputulos on onnistunut. He eivät aio muuttaa asumisjärjestelyjä naimisiinmenon jälkeen tai muistakaan syistä.
Jessika ja Jere tietävät, minkälainen onni heillä kävi löytäessään toisensa. Pienellä paikkakunnalla asuminen ei ole este kumppanin löytymiselle, he sanovat, mutta omia ajatuksiaan voi joutua ravistelemaan.
– Se ei ole pienestä paikkakunnasta tai lapsista kiinni. Ihmisen oma tekemättömyys tai aktiivisuus vaikuttaa enemmän. Monet ihmiset päätyvät iän myötä mukavuuskuplaansa ja perustelevat sillä, miksi ei tarvitse nähdä vaivaa. Ainahan on mukavampi vain jäädä kotiin, Jessika sanoo.
He kannustavat vastaavassa tilanteessa kipuilevia rohkeuteen.
– Jos oikeasti haluaa parisuhteen, sen eteen pitää tehdä töitä ja nähdä vaivaa. Joskus vaan pitää lähteä merta edemmäs kalaan, Jere sanoo.
Jessikan iloksi Jere on osoittautunut olevan molempien profiilikuvien yhtälö: nallekarhu, jolla on pilkettä silmäkulmassa.
