Tikkurilankoski ennen ja nyt – Patolampi katosi ja sen mukana pala historiaa – Vaelluskalat ja koskenrakastajat kiittävät
Aarno Ahtajan maalauksessa vuodelta 1938 näemme otoksen vantaalaista teollista kulttuurihistoriaa ja patolammen, jota ei enää ole. Samalla paikalla virtaa nyt vapaana joki ja koski, kuten oli aikaan ennen teollista vallankumousta.
Taidekoulut kolunnut Aarno Ahtaja (1898–1978) saapui 1938 Tikkurilaan, vernissatehtaan kupeeseen. Keravanjoen törmältä avautui raukea näky: siinä komeili tehdas uusine paloasemineen. Heti tehtaan takana kasvoi Tikkurilan taajaväkinen yhdyskunta, jota halkoi valtakunnan päärata. Mutta tätä kuhinaa ei maalauksesta tultaisi huomaamaan.
Taiteilija tulisi poimimaan paletistaan kankaalle maavärejä, okraa, tiiltä, taivaan sineä. Hän maalaisi syvän kesän tunnelmaa, veden pinta peilaisi rauhaa, kuljettaisiin kolorismista kohti impressionistista otetta.
Aarno Ahtajasta ei kasvanut aikaistensa Sulho Sipilän ja Viljo Lammen veroista kansallista taiteilijahahmoa, joka saisi maisema- tai omakuviinsa vangittua sisäisiä tulivuoria tai kaupunkimodernismin sykettä.
Eikä kansakunta muista häntä kuten Tove Janssonia ja Sam Vannia, opiskelukavereita Ateneumista.
Mutta Ahtaja oli monimuotoinen ja sinnikäs taiteilija, maisemien kuvaaja, jonka maalauksissa rakennukset nousivat keskiöön – maalaukset olivat kuin aikakauden postikortteja, jotka tallensivat paikkakuntien tärkeitä näkymiä.
Ahtajan kaupunkimaalauksissakin luonto oli läsnä, mutta usein enemmänkin antamassa ihmisen rakentamalle ympäristölle pehmentävät ja heijastavat kehykset.
Näin oli laita myös Tikkurilassa vuonna 1938.
Tikkurilan jykevä kivipato oli Ahtajan maalauksen aikaan torpannut joen juoksun jo neljännesvuosisadan ajan ja ohjannut virranneen vesivoiman pyörittämään vernissatehtaan turbiineja.
Kivinen pato oli samaan aikaan muuttanut entisen virtaavan koskiuoman lilluvaksi lammeksi ja estänyt vaelluskaloja nousemasta ikiaikaisille kutupaikoilleen.
Jo vuosikymmeniä sitten ymmärrettiin, että kivinen muuri esti kalojen pääsyn Keravanjoen yläjuoksulle.
Hiljalleen ajat ja arvostukset muuttuivat. Tikkurilaksi muuttunut maalitehdas laajensi toimintaansa uusiin tiloihin ja historialliset vernissatehtaan rakennukset alkoivat siirtyä kulttuuritoiminnan käyttöön.
Vesivoimaakaan ei enää tarvittu.
Ensin ajateltiin, että vaellusesteet korjataan kalaportaiden avulla, mutta portaat eivät tilannetta korjanneet. Lopulta saatiin tehtyä päätös padon poistamisesta ja Tikkurilankosken vapauttamisesta.
Vuonna 2019 keskeltä poistettiin pitkä pätkä kivipatoa, mutta reunoille jätettiin pätkät kivimuuria kulttuurihistorialliseksi muistomerkiksi.
Joki ja koski olivat taas vapaita.
Samalla vaelluskaloille, erityisesti meritaimenelle, luotiin uusia suojapaikkoja ja reittejä nousta jälleen joen yläjuoksulle kutuhommiin.
Patoesteen poistuttua koskenniskalla veden pinta laski ja kaunista koskirantaa voitiin alkaa kunnostaa virkistysalueeksi, vedelliseksi kaupunkipuistoksi. Kaikki voittivat.
Tänään Tikkurilassa on näkyvillä Ahtajan taulusta tutun oloinen, mutta sittenkin erilainen näkymä.
